Kansalaistottelemattomuutta sananvapauden puolesta
Kansalaistottelemattomuudella on kunniakas historia kansalaisten viimeisenä keinona nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä, joihin vaikuttaminen ei virallisin keinoin onnistu. Suomalaisen ympäristöliikkeen syntyvaiheet ovat tästä malliesimerkki.
Lauantaina Helsingin Pikku-Roban poliisiasemalle marssi kahdeksan kuluttajien digitaalisista oikeuksista huolestunutta kansalaista antamaan itsensä ilmi siitä, että he ovat käyneet organisoitua keskustelua kopiosuojaustekniikoista ja jakaneet kopiosuojausten kierto-ohjeita. Oman tunnustuksensa lisäksi he luovuttivat polisille 30 kopiosuojausten kierto-ohjeiden levittäjän allekirjoittaman kirjallisen tunnustuksen.
Tunnustajat haluavat selvyyden siitä, kumpi on vahvempi, perustuslain 12 pykälä vai uuden tekijänoikeuslain 50b pykälän perustelut.
Olin paikalla mukana, symppaamassa, kommentoimassa tempausta Nelosen Uutisille ja vahtimassa yhden tunnustajan polkupyörää hänen ollessa sisällä poliisiasemalla.
Itse en ollut tunnustusta allekirjoittanut, vaikka sivuiltani onkin voinut lukea DVD-levyjen suojaukseen purkuun käytetyn DeCSS-ohjelman lähdekoodin. Yhtenä syynä oli se, että protestoin tekijänoikeuslakia vastaan boikotoimalla kopiosuojattuja CD-levyjä (mutta en DVD-levyjä, mikä sinänsä vesittää tuon perustelun), toisena se, että kansanedustajan ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan roolissa asemani ei ole ihan niin yksinkertainen, vaikka vihreillä tosiaan on oma historiansa kansalaistottelemattomuuden harjoittajina.
Oliko valintani oikea? Ainakin se pistää peilikuvassa silmään, että koen saaneeni tilaisuudesta ansaitsematonta gloriaa, kapinakenraalin laakerit pistämättä itseäni kunnolla likoon.
Toisaalta rikosta ei olisi osaltani ilmeisesti edes tapahtunut, sillä kansanedustajalla on perustuslain 30 ja 31 pykälän mukaan kansanedustajan toimiessaan tavallista laajempi sananvapaus. Edellyttäen tietysti, että sana "eduskunnassa" ulottuu myös edustajan WWW-sivuihin? (-:
BTW, ilmeisesti myös eduskunnan pitäisi allekirjoittaa tunnustus, koska eduskunnan pöytäkirjoista voi kuka tahansa lukea, miten nämä paljon puhutut CD-levyjen toisen sukupolven kopiosuojaukset kierretään. Niin ja koska tunnustusten liitteenä luovutettiin DVD-levyjen kopiosuojausten kierto-ohjelman lähdekoodi A4:lla, siitä tulee osa tutkinta-asiakirjoja. Jos asia menee oikeuteen, siitä tulee julkinen asiakirja.
Tempaus oli mielestäni joka tapauksessa tervetullut, sillä muuten mediateollisuus olisi ottanut asiassa aloitteen, tuonut sopivalla hetkellä oikeuteen näyttävän ennakotapauksen, joka olisi määritellyt lain tulkinnan. Niin mediateollisuus on toiminut ennenkin, miksei tässäkin tapauksessa.
Tulkintoja ja ennakkotapauksia tekijänoikeuslaki tarvitsee, ja pikaisesti. Tällä hetkellä kukaan ei oikein tiedä, mikä luokitellaan tehokkaaksi kopiosuojaustekniikaksi, miten kopiosuojaustekniikoista uskaltaa keskustella ja mitä tietokoneohjelmia voi enää levittää. Tämä nähtiin erityisen hyvin Sony BMG:n rootkit-kopiosuojauksen yhteydessä. Sen ongelmat ja riskit tunnettiin, mutta niitä ei voitu tutkia eikä niistä voitu keskustella, koska Suomi ei ole suinkaan ainoa maa, jossa mediateollisuus on lobannut lakiin vahvan kopiosuojaustekniikoiden suojan.
Epävarmuuden ilmapiirissä kukaan ei uskalla ottaa riskejä, ja lakia tulkitaan tiukemman päälle. Esimerkiksi suomenkielisen linux-version, Suomi-Knoppixin jakelu on lopetettu, vaikka se ei minun tulkintani mukaan rikokaan tekijänoikeuslakia, koska libdvdcss-kirjastoa voidaan käyttää myös muuhun kuin kopiosuojauksen kiertämiseen, mm. DVD-levyn sisällön saamiseen katsottavaan muotoon, minkä tekijänoikeuslaki erikseen sallii. Jakelusta vastanneen Funetin lakimiehet eivät kuitenkaan halunneet ottaa riskiä, koska lain sisältämät määritelmät ovat niin epämääräisiä.
Jos lailla halutaan säädellä ohjelmakoodia, lain on oltava yhtä selkeää ja täsmällistä kuin ohjelmakoodin!
Kiitos ymmärtävistä sanoista Kasvi! Kirjoitin henkilökohtaiseen tunnustukseeni (http://www.muumilaakso.fi/~jristani/blo g/?p=59) seuraavat johdantosanat, joilla pyrin herättämään myös Bushin omaatuntoa: "Tämä tunnustus on ensisijaisesti suunnattu Suomen Keskusrikospoliisille. Kuuliaisena kansalaisena lähteän tunnustukseni kuitenkin tiedoksi myös muille Suomen lakia ja järjestystä ylläpitäville tahoille, joita ovat kulttuuriministeri Tanja Karpela, sisäministeriö, oikeusministeriö, valtakunnansyyttäjä sekä sotarikollinen ja presidentti George W. Bush. Toivon, että presidentti Bush omalta osaltaan seuraa tämän tunnustusviestin osoittamaa moraalista esimerkkiä. Ministeri Karpela onkin jo tunnustanut ostaneensa ainakin yhden laittoman käsilaukkukopion."
Jarno Ristaniemi (9.1.2006 10.51)
Olin viime viikolla yhteydessä oman paikkakuntani poliisiin mm. tuosta tehokkaan suojauksen määritelmästä ja siitä katsotaanko musiikki-cd:llä olevia standardin mukaisia audioraitoja ylipäätään suojatuiksi koska ne eivät sitä teknisesti ole jne.
Ja poliisivirkamiehen vastaus oli kiitettävän selkeä. Hän kehoitti pyytämään asioista lausuntoa eduskunnan oikeusasiamieheltä.
Aika mielenkiintoinen kannanotto viranomaiselta sanoisin :-)
J-P Laine (9.1.2006 20.50)
Hmmm... Mukaellun sitaatin paikka: "Hienoa [pojat]! Luovuudesta pitää saada elää." - myös Open Source-koodarien... Knoppix-parka; voi jos olisi opiskelijabudjetilla varaa palvelimeen... ='(
Tuo Mediaviikon tämän(kin) kertainen "kriittinen" journalismi hakkasi 10/0 jopa Hesarin "tutkivan" journalismin ja se on jo paljon se... Kovin provosoivaa, mutta vailla älyn särmää ja täyttä ymmärrystä. Surullista luettavaa, kun kuitenkin "älä koskaan ryhdy painimaan sian kanssa, jne.". Taisi olla Mark Twain, kun totesi, että "ottakaa ensin selville tosiasiat ja vääristelkää niitä (vasta) sitten mielenne mukaan..."
BTW: "Valitettavasti suuri osa teksteistä on ollut asiatonta ja jopa herjaavaa. Herjaus on Suomessa lain mukaan rangaistavaa, eikä Mediaviikko voi periaatesyistä julkaista asiatonta materiaalia." (Paavo Vasala 17.10.'05)
Taisi olla itsensä toteuttava ennustus, paitsi että ennakkosensuuri petti... Vai mitä sanoo "piraattinikkareiden edusmies" itse? Hienoa muuten, että otit kantaa, pidä tuo linja! =)
AMR (9.1.2006 22.25)
Ai sinäkö se kapinakenraali olitkin? Minä kun olen koko ajan kuvitellut että tätä tottelemattomuus kampanjaa on ajanut Rauhalan Mikko.
No mukava että sentään pääsit telkkariin.
Paavo (9.1.2006 23.33)
Rivimiehenä voin sanoa J. Kasvin ansainneen nimityksensä, ja vaikka blogissaan hiukan vähättelee niin hengessä mukana oleminen on tärkeää.
Kiitokset vielä kerran. Olisipa polkupyörääni aina vahtimassa yhtä luotettava henkilö, ;-).
Vesa A (10.1.2006 22.01)
Sikäli ehkä olisit voinut ihan huoletta allekirjoittaa, että Sinulla on tiettävästi parlamentaarinen koskemattomuus, jota Eduskunta tuskin olisi tämän asian takia kumonnut.
Larko (11.1.2006 20.05)
Nyt kun ministeri Karpelan on todettu valehdelleen kansanedustajille ja kansalaisille päin naamaa, ajattelitteko kenties kuitata Karpelalle asiasta?
Henkilökohtaisesti olen harmissani, että eduskunnan ja kansan suoranainen pettäminen ei johda minkäänlaiseen rikosoikeudelliseen vastuuseen, mutta toivoisi tästä jonkinlaisen "musta valkoisella saapui minulle pyytämättä ja yllätyksenä" -jutun syntyvän.
J. Tuomainen (14.1.2006 19.08)
Kyllä Karpela täytyy saada tilille valehtelustaan. Välikysymystä kehiin! On se kumma, että ministeritason poliitikot voivat huseerata aivan miten huvittaa ilman rikosoikeudellisia seuraamuksia.
P. Husu (14.1.2006 19.47)
Osallistunpa sitten itsekin keskusteluun. Ensiksi kiitokset J. Kasville kaikesta siitä mitä olette tehneet asian eteen, sitten kaikille tempaukseen osallistuneille. Minäkin olen mukana (hengessä tosin vielä tässä vaiheessa).
Ja asiaan; Karpelan touhulle on tosiaan pistettävä stoppi tai ainakin hillittävä menoa. Ei kukaan ministeri voi mielestäni selvitä muunnellusta totuudesta noin vain. Jos leikkiin lähtee pitää leikkiä sääntöjen mukaan.. Koska itse pienenä kansalaisena en luultavasti pääse esittämään kysymyksiä yms Karpelalle, toivonkin että edustaja Kasvi kyselee minunkin puolestani ja paljon ja kovalla äänellä. Kiitos jo etukäteen.