Suoraan sisältöön

Linkki­vinkki

Paljonko sinun tuloista­si jäisi käteen jos perustu­lo otettai­siin käyttöön? Kokeile perustu­lolasku­ria.

Hae sivuilta

Pulp CMS/Twinkle Oy Palvelun ulkoasu: Äkkimakee Design
på svenskain Englishklingon
Blog
« edellinen 21.09.2005 seuraava »

Ruma kolo luottamukseen

Opetusministeriö antoi väärää tietoa  tekijänoikeuslaista.

Täydennetty klo 22. 9. kelo 8:30.

Viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden, lain valmistelijoiden ja kansanedustajien suhde perustuu luottamukseen. Kun esimerkiksi kansanedustaja kysyy lakia valmistelleesta ministeriöstä, mitä joki lakiesityksen kohta tarkoittaa käytännössä, hänen on voitava luottaa saamaansa vastaukseen. Kansanedustajilla ei yksinkertaisesti ole mitään edellytyksiä ryhtyä salapoliiseiksi, kyseenalaistamaan alan parhaimpina asiantuntijoilta pidetyiltä henkilöiltä saamiaan vastauksia.

Tekijänoikeuslaki on valitettavasti syönyt ruman kolon tähän luottamukseen. Laista saatu tieto on ollut ristriitaista, jopa yksiselitteisen väärää. Opetusministeriö tiedotti 13. syyskuuta, ettei kopiosuojausten kierto omaan käyttöön tehtävän kopion tekemiseksi olisi rangaistavaa. Pian kävi kuitenkin ilmi, etteivät lain valmistelijat olleet edes itse selvillä lain sisällöstä, sillä pykälä 56e määrittelee kyseisestä teosta yksiselitteisesti sakkorangaistuksen. Nyt myös opetusministeriö itse myöntää "oikoneensa mutkat suoriksi".

Olin itse kysynyt opetusministeriöstä kahteen eri otteeseen, onko suojauksen kierto omaan käyttöön tehtävää kopiota varten rikos, ja vastaus oli yksiselitteinen kyllä. Opetusministeriön virheelliseksi osoittautunut tiedote vei tältä argumentilta käytävädebateissa pohjan pois; Kyllähän ministeriö ja lain valmistelijat tietävät asiat paremmin kuin yksittäinen kansanedustaja!

Tänään paljastui myös toinen opetusministeriöstä tullut väärä tieto. Niin lain valmistelijat, kulttuuriministeri kuin musiikkiteollisuuskin ovat väittäneet, että CD-levyistä vain prosentti on suojattu kopiointia vastaan. Taloussanomat uutisoi kuitenkin 20. 9., että myydyimmistä levyistä peräti 20-30 % on kopiosuojattuja. Taloussanomien luku vastaakin paljon opetusministeriön lukua paremmin niitä kokemuksia, joita kuluttajilla on ollut levymyymälöissä. Opetusministeriössä ei ole muistettu, että musiikkiteollisuus on tekijänoikeuslaissa taloudellinen osapuoli, ja sen ilmoittamiin tiedot tulee tarkistaa ennen niiden käyttämistä lainsäädännön perustana.

Lisäksi olisi ollut hyvin mielenkiintoista tietää jo tekijänoikeuslain käsittelyn alkuvaiheessa, että EU:n tekijänoikeusdirektiivin mahdollistamasta liikkumavarasta on olemassa erilaisia näkemyksiä.

Tällainen virheellisen tiedon jakelu heikentää äänestäjien luottamusta lainvalmistelun ammattitaitoisuuteen ja puolueettomuuteen. Moni kansalainen näkee lain valmistelussa ja tiedotuksessa tarkoitushakuisuutta, eikä näiden epäilysten hälventämistä yhtään helpota lain valmistelijoiden tiivis suhde tekijänoikeusjärjestöihin.
» Kommentoi   » Lue kommentteja (yht. 15 kpl)

syyskuu 2005

» 29.09.2005 Puheluonnos valmiina
» 25.09.2005 Ajoitus ratkaisee
» 06.09.2005 Lobbarikratiaa
» 06.09.2005 Kalenterikatrilli

Kommentit

    » Lisää kommentti
No, mitähän suomalaisessa
parlamentarismissa tekee opetusministeri
tässä tilanteessa?
spim (21.9.2005 14.17)
Niin saas nähdä mitä tapahtuu!
Myönnetäänkö tehty virhe vai ei.
Kyllä ministeriössäkin taitaa olla asiat
aikasen sekasin.

Pystyyköhän kukaan lain
hyväksymisenkään, jälkeen kukaan
sanomaan saanko mä katsella linuxillani
omia DVD-levyjäni vai en?
Tähän mennessä kaikki ovat kovasti
olleet sitä mieltä että niin saisi
tehdä, mutta itseäni epäilyttää! Olisi
kiva nähdä jotain mustaa valkoisella!
Tuleva kriminaaliko? (21.9.2005 15.21)
"Tällainen sählääminen heikentää
äänestäjien luottamusta lainvalmistelun
ammattitaitoisuuteen ja
puolueettomuuteen."

Eipä sitä enää nykyisestä pysty pahemmin
heikentämään.
Eduskunta - parasta mitä rahalla saa.
JT (21.9.2005 15.52)
Olet Jyrki saanut seuraavissa vaaleissa
yhden uuden äänen.

Laki nyt kieltää kopioimasta suojattua
levyä ja Teosto perii kasettimaksua
jonka idea on, että artisti saa
korvausta vaikka joku kopioisikin levyä.
Voisinkin kävellä kauppaan ostaa
suojatun musiikki CD:n ja vaatia
hinnasta Teston osuuden vähentämistä,
koska muutoinhan olisin hirveän kamala
rikollinen jonka kuuluisi olla
murhaajien vieressä linnassa.

Tälläinen pelleily ei kertakaikkiaan
vetele...
Vihainen kansalainen (21.9.2005 19.26)
No, asia selvä. Kaikki kotikopiointi
kiellettyä. Millä aikataululla nämä
kotikopioinnin oikeuttavat kasettimaksut
sitten poistuvat cd- ja dvd-levyistä?

Kun kaikki kotikopiointi on kiellettyä,
niin luonnollisesti myös kasettimaksujen
pitää poistua. Vai?

Kaikki, paitsi ehkä Karpela, tietävät
kotikopioinnin jatkuvan kaikesta
huolimatta. Ihan kuten kaikki tiesivät,
että kännykän käyttö tulee jatkumaan
auton ajamisen lomassa, kaikesta
huolimatta.

Jos kotikopioinnista aletaan jakelemaan
sakkoja, niin tuloksena on vain
antipatioiden nouseminen ja levymyynnin
laskeminen. Jos taas sakkoja ei jaella,
niin koko laki on vain käsien
heiluttelua.

Ei voi ymmärtää tällaista säheltämistä.
Vanhassa laissa ei ollut mitään vikaa,
pari pientä viilausta ja meillä olisi
ollut paljon pätevämmät lähtökohdat
reilulle pelille.
Johdonmukaisuuden kannattaja (21.9.2005 23.38)
Nyt sitten nähtiin miten tämä toimii,
kun kansalaiset jostain asiasta
innostuvat ja ottavat yhteyttä
edustajiin, se onkin masinoitua ja
pienten piirien toimintaa. Just joo. Nuo
kurjat muusikot eivät enää saa särvintä
leivän päälle, ainakaan jos se minusta
on kiinni. Täytyykö nyt sopia jotkut
salasanat minkä avulla asioista voi
muuten enää puhua, eikös
viihdeteollisuuspamput sen nyt ole
saaneet tämän lain myötä kiellettyä?
orwellin jälkeläinen (22.9.2005 00.22)
Hee!
"Tänään paljastui myös toinen
opetusministeriöstä tullut väärä tieto.
Niin lain valmistelijat,
kulttuuriministeri kuin
musiikkiteollisuuskin ovat väittäneet,
että CD-levyistä vain prosentti on
suojattu kopiointia vastaan.
Taloussanomat uutisoi kuitenkin 20. 9.,
että myydyimmistä levyistä peräti 20-30
% on kopiosuojattuja. Taloussanomien
luku vastaakin paljon opetusministeriön
lukua paremmin niitä kokemuksia, joita
kuluttajilla on ollut levymyymälöissä."

Jos taloussanomien 20 myydymmän joukossa
on 4 kpl kopiosuojattuja niin se on 20%
_tasan_. Suomessa julkaistaan myydään
TUHANSIA cd-levyjä niin tästä
KOKONAISMÄÄRÄSTÄ voi olla tuo pari
prosenttia kopiosuojattuja.

Tässä kasvin matematiikalla voisi olla
33% cd-levyistä kopiosuojattuja jos
top3-listan 3. nimike olisi
suojattu....


sananvapauteen kuuluu anonyymi nettiviestintä (22.9.2005 00.43)
Mites tähän lakiin voisi vaikuttaa?
ePostia presidentille?
Linux-nerd (22.9.2005 09.23)
Niin, se yksi ääni lisää Kasville, jos
tämän tekijänoikeuslain onnistuu
kaatamaan.

Onneksi on sentään yksi ihminen, joka
tietää mitä tekee.
Linux-nerd (22.9.2005 09.24)
Hienoa meininkiä tämän lain tiimoilta
kyllä nähty. Varmaan ensimmäinen
nuorisoa laajemmalti kiinnostava
poliittinen aihe vuosiin, ja ihan kaikki
tieto on ollut ristiriitaista ja ne
äänestäjät on ilmeisesti unohdettu tässä
kokonaan. Huoh.

Erityisesti ihmetyttää, että kaikki
kritiikki otetaan piratismin
kannattamisena (jota se ei yleisesti
ottaen ole) ja toimimattomia
kopiosuojauksia pidetään
itsestäänselvänä jakelijoiden oikeutena.
JL (22.9.2005 09.37)
Hyvä Jyrki!

Mielestäni tuommoiset valehtelevat
poliitikot pitäisi laittaa vankilaan
jotka vääriä tietoja antavat. Olet yksi
harvoista rehellisistä kansanedustajista
jotka eivät valehtele tai vääristele
asioita. Hallitukseen tuntuu tulevan
jatkuvasti vain "kavereiden kavereita",
ainakin siltä vaikuttaa kun Heinäluoma
tuli sinne. Tyhjän saa pyytämättäkin,
piti saada joku mies hyväpalkkaiseen
toimeen.

Toivottavasti kasettimaksuista sitten
päästään eroon kun tuo uusi laki astuu
voimaan. Vähän käsittämätöntä että
ihmisiä rangaistaan etukäteen varmuuden
vuoksi siitä että mahdollisesti
kopioivat musiikkia tai muuta
materiaalia CD-ROM-levyille.

Sama kun laittaisi kaikki keittiöveitsen
omistajat varmuuden vuoksi vuodeksi
vankilaan koska he saattavat käyttää
veitsiä toisten ihmisten viiltelyyn.

Idiottimaisia kansanedustajia on kyllä
eduskunnassa liikaa. Tämäkin laki oli
niin hätäisesti kokoon kyhätty ja sillä
yritetään luultavasti vain saada
poliittisia pisteitä.

Kumma ettei ihmisten kiusaamisella ole
mitään rajoja! Aina pitää keksiä uusia
kieltoja ja rangaistuksia ihmisille. Ei
kyllä Suomi muutenkaan paljoa eroa
entisestä Neuvostoliitosta esim.
tv-lupatarkastajienkaan ostalta.
Digi-aikaan siirtyessä luulisi että
voitaisiin ruveta käyttämään
maksukortteja jos ihmiset haluavat
katsoa YLE:n kanavia mutta sitäkin
vastustetaan. En kyllä yhtään ihmettele,
sillä nykyinen systeemi työllistää
tuhansia turhia virkamiehiä jotka
silloin menettäisivät hyväpalkkaisen
toimensa.

Tosi älytön oli myös Karpelan maksu
tallentaville digibokseille. Tallentavia
digibokseja käytetään yleensä vain
väliaikaiseen säilytykseen ja siksi on
käsittämätöntä että niistäkin peritään
jotakin tekijänoikeusmaksua.

Jumalauta jos maksut rupeavat koskemaan
vielä tietokoneiden kiintolevyjä,
silloin ollaan kyllä menty liian
pitkälle! Suurimmalla osalla ihmisistä
on pelkästään omia juttujaan
kovalevyillään ja siksi on törkeää jos
niistäkin ruvetaan rahastamaan. Kapina
kyllä varmasti tulee jokin päivä jos
meno tällaisena jatkuu, se on täysin
varma.
Marko (22.9.2005 10.19)
Näin meitä tavallisia kansalaisia
ku$etetaan.

Dollarit vaan Gramexin mielessä
kiiltää.

Vai ei kopiointisuojauksia,
DVD-levyissäkin niitä on melkein
kaikissa. CSS!

Kiitos Jyrki, kun ajat tavan kansan
asioita.
Anonyymi (22.9.2005 12.24)
Onko opetusministeriön virkamiehiä
mahdollista saattaa vastuuseen tästä
väärän tiedon levittämisestä.
Demokratian kannalta on tärkeää, että
eduskunta voi luottaa virkamiesten
tuottamaan tietoon ja tällainen tapaus
rikkoo tätä luottamusta ikävällä
tavalla. Miten on, onko tämän
virkamiehen tai mahdollisten
vastuuseuraamusten johdosta
opetusministeriön johdon rangaiseminen
mahdollista?
Marko Kivelä (22.9.2005 15.23)
Jotenkin sitä on aina uskonut siihen
että jos ministeri sanoo jotakin niin
sitä ei tule kyseenalaistaa.
Mutta olisihan se pitänyt tajuta että
'puolueet' ovat ilmiselvästi jonkin
'puolesta' ja siten siis jotakin
'vastaan'!
Kulttuuriministeri oli siis puolesta ja
kun olen seurannut tämän lain kehitystä
huomaan olevani sitä vastaan.

Kehoitetaan siis Sonya kertomaan kuinka
Bluray levyjen salaus puretaan, mutta
vain suomalaisille!
uskovainen (22.9.2005 15.28)
Ja lisää kusetusta: www.ifpi.org kertoo
sivuillaan "faktaa" laista ja meistä
"spammaajista".. eräs kirjeen
allekirjoittaneista on
taiteilija/muusikko Sara Nunes.
Kotisivuillaan www.saranunes.com Sara
sanoo että hänen nimeään/suostumustaan
ei ole ko. kirjeeseen pyydetty ja aikaa
valittaa asiasta. Miettikääpä sitäkin..
anon (22.9.2005 23.04)