"Oddit ovat meitä vastaan!" Jouni Paakkisen Käännöskukkasia-sivusto on hatunnoston arvoinen urakka. Kannattaa muistaa myös parhaat kukkaset kokoava Kahdeksanmetrinen maasika -kirja.
Euroopan Unionin historia juontaa toiseen maailmansotaan. Euroopan suurvaltojen hiili- ja terästeollisuus haluttiin sodan opettamana sitoa yhteen niin tiiviisti, että sotaan varustautuminen olisi käytännössä mahdotonta. Syntyi Euroopan hiili- ja teräsyhteisö. Vuosi oli 1951.
Vuoden 1951 jälkeen Euroopan maiden yhteistyötä on tiivistetty määrätietoisesti vuosikymmen vuosikymmeneltä. Ja samalla kun yhteisö on tiivistynyt, se on myös laajentunut. Viime vuosina tämä kehitys on kuitenkin pysähtynyt. Euron käyttöönoton ja EU:n laajenemisen jälkeen Unioni on alkanut natista liitoksistaan, vaikka sen pitäisi olla vahvempi kuin koskaan. Miksi?
Siksi, että Euroopan suurten maiden johtoon on astunut uusi sukupolvi. Sukupolvi, joka ei ole kokenut sotaa. Sukupolvi, joka ei enää pidä Euroopan Unionia ensisijaisesti rauhanprojektina.
Päämäärän kadottua koko Unioni tuntuu menettäneen sielunsa. Jaetun pitkän tähtäimen tavoitteen asemesta jäsenmaat ovat alkaneet vahtia pelkästään omia lyhyen tähtäimen etujaan. Jäsenmaat kinastelevat keskenään maksuosuuksista kuin sisarukset jäätelökakun siivuista. Kohta Brysselissäkin tarvitaan kirjevaakaa siivujen punnitsemiseen.
Mikä pahinta, EU on unohtanut omat parhaat periaatteensa. Esimerkiksi subsidiariteetti, läheisyysperiaate, on nykyään pelkkä vitsi. Brysselissä laaditaan yhtä yksityiskohtaisempia direktiivejä yhä pienemmistä asioista, asioista, jotka läheisyysperiaatteen mukaan kuuluisivat jäsenvaltioille tai jopa jäsenvaltioiden paikallishallinnolle.
Vikaa on toki itse Unionissakin. Siitä on tullut tuhansien poliittisten kompromissien tuloksena hirviö, jota kukaan ei enää hallitse. Parhaatkin tarkoitukset vesittyvät saksalaisen jäykkyyden ranskalaiseen mutkikkuuteen yhdistävässä byrokratiassa. Järjestelmää selkeyttämään tarkoitetussa perustuslakisopimuksessakin oli pöytäkirjoineen ja liitteineen 475 sivua.
Siinä ovat jääneet monelta huomaamatta sellaiset ihan mielenkiintoiset detaljit kuten:
II Osa 67 Artikla - Jokaisella on oikeus siihen, että hänen yksityisö- ja perhe-elämäänsä, kotiaan sekä viestejään kunnioitetaan.
tai
II Osa 71 Artikla 1. Jokaisella on oikeus sananvapauteen. Tämä oikeus sisältää mieleipiteenvapauden sekä vapauden vastaanottaa ja levittää tietoja tai ajatuksia viranomaisten siihen puuttumatta ja alueellisista rajoista riippumatta.
Jos esimerkiksi nuo edelliset olisi saatu Unionissa voimaan, niihin voisi vedota. Voisi todeta, että esimerkiksi teletunnistetietojen keräämiseen velvoittava direktiivi tai tekijänoikeusdirektiivi on ristiriidassa EU:n perustustuslain kanssa.
Olen samoilla linjoilla EU:n suhteen. Uusi sukupolvi ei näe EU:ta enää samasta merkityshorisontista kuin edeltäjänsä: rauhan projektina. Rauhanprojektista on jäljellä enää vain unionin lippu, jossa jäsenmaat ovat kaikki tasa-arvoisia tähtiä pyöreän pöydän ääressä. Lähen koko muu osa EU:ta onkin muuttunut lyhytnäköisen kapitalistisen pääomapolitiikan globaalin projektin tukemiseksi. Hävytöntä.
Jarno Ristaniemi (30.12.2005 11.18)
Tämä artikkeli kyllä tiivisti täsmälleen tuntemukseni nykyisestä EU:sta. Eroaminenkaan ei kannata, koska se heittäisi Suomen alta periferiaksi alta aikayksikön.
Sekä rauhanaate että subsidiariteettiperiaate ovat olleet itselleni yksi tärkeimpiä perusteita EU:n olemassaololle. Jos niistä nyt ollaan luopumassa, on tilanne heikko.
Toivottavasti juna on (ilman uutta sotaa) käännettävissä. Tässäpä asia, jonka puolesta itsekin voisin nousta barrikaadeille. Kuvainnollisesti.
Antti Rasinen (30.12.2005 14.31)
Olen ajatellut EU:sta pitkään samalla lailla, mutta sen ilmaiseminen on ollut kovin hankalaa. Suomessahan ainoat tunnetut EU-kriitikot ovat häikäilemättömiä populisteja tai jonkin sortin nationalisteja. Toivon, että tuleva valtaapitävä sukupolvi muuttaa EU:n suuntaa jonnekin. Eri asia on se, millaisesta EU.sta jatkossa puhutaan. Tällä hetkellä tavoitteena tuntuu olevan vain kauppa-alueen laajentaminen.
Tuomas Tuure (30.12.2005 18.02)
Voidaan vedota YK:n ihmisoikeuksien julistukseen silti:
12. artikla: Älköön mielivaltaisesti puututtako kenenkään yksityiselämään, perheeseen, kotiin tai kirjeenvaihtoon älköönkä loukattako kenenkään kunniaa ja mainetta. Jokaisella on oikeus lain suojaan sellaista puuttumista tai loukkausta vastaan.
19 artikla: Kullakin yksilöllä on oikeus mielipiteen- ja lausunnonvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja millä keinoin hyvänsä.
Antti Vähä-Sipilä (5.1.2006 22.24)
On hyvä, että yksityisyyden suojaa, sananvapautta ja siihen tiivisti liittyviä teknologiakysymyksiä puntaroidaan. Tässä työssä Kasveja tarvitaan. Nyt esitetty EU pohdinta oli loistavaa vaihtelua. Vaihteeksi kansanedustajalta muutakin kuin cyberaktivismia. Pakina olisi tosin ollut nasevampi ilman tuota iänikuista vapauspaatosta, mutta toisaalta kun niin hyvän aasinsillan sai rekennettua niin sallittakoon.
Eu:n "rauhaperusta" tosiaan on päässyt pahasti unohtumaan. Komission omavaltaisessa asenteessa on varmasti kritiikin aihetta, mutta kommenteissa kritisoitu EU:n keskittyminen yhteismarkkinoiden kehittämiseen on mielestäni perusteetonta. WTO ja EU:n yhteismarkkinat ovat modernia rauhan edistämistä parhaimmillaan. Neuvotteluprosesseissa on toki kehittämisen varaa, mutta ei kai polittiikka ole koskaan ollut helppoa.
Puheissaan EU-kriitikko Soini vertasi EU:ta Rooman Imperiumiin ja maalaili Unionille samaa karua kohtaloa. Tässä vertauksessa Soini unohdeti, että yhteiseloa on nyt kulunut vasta muutama vuosikymmen. Pax Romana taisi kestää pari vuosisataa pidempään. Eli jäitä hattuun ja puhaltamaan niihin EU hiilliin hehkua!
