Henkilökohtainen projektini luetella kaikki kansanedustajien nettipäiväkirjat etenee. Tässä osassa kaksi olen käynyt läpi aakkoset K-O. Olen tulkinnut käsitettä nettipäiväkirja hyvin laveasti, ja mukaan on mahtunut mm. kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä pdf-lehti.
Niin ja tiedoksi vielä sekin, että K-O-aakkosista löytyi yhdeksän sellaista edustajaa, joilla ei ole sivuja lainkaan.
Kyösti Karjula (kesk/Oulu) Pdf-terveiset Arkadianmäeltä kaksi kertaa vuodessa.
Kimmo Kiljunen (sdp/Uusimaa) Kiljusen Herrasväki. Kerran tai vuodessa ilmestyvän lehden pdf-versio.
Mari Kivimiemi (kesk/Vaasa) Pdf-muotoinen Marin Sanomat ilmestyy 1-2 kerta vuodessa.
Katri Komi (kesk/Etelä-Savo) Komin kynästä. Katri Komi kirjoittaa ajankohtaisesta aiheesta neljä kertaa vuodessa.
Risto Kuisma (sdp/Uusimaa) Viikkokurkistus. Hakemistosivun puuttuessa linkki vie etusivulle. Kuisman sivuiltaa löytyy poikkeuksellisesti myös
keskustelupalsta, jolla tosin ei ole juuri keskustelua.
Seppo Kääriäinen (kesk/Pohjois-Savo) Pari kertaa kuussa päivittyvä nettikolumni. En muuten löytänyt tänne tuovaa linkkiä Kääriäisen omilta sivuilta, vain yksittäiset kolumnit julkaisuista.
Leena Luhtanen (sdp/Uusimaa) Politiikan viikko -kolumni.
Pehr Löv (rkp/Vaasa) Riksdagskrönikor. Lövin ajankohtaista eduskunnasta -kolumni ilmestyy myös netissä.
Rosa Meriläinen (vihr/Pirkanmaa) Ensimmäisiä laajemmalti luettuja poliittisia nettipäiväkirjoja. Rosa on valitettavasti alkanut varoa sanojaan sen jälkeen kun turhautuneempia otteita päiväkirjasta julkaistiin lehdissä. Blogissa luonteva kieli ei aina toimi paperille painettuna.
Sinikka Mönkäre (sdp/kymi) Parin kuukauden välein kirjoitettu nettimielipide.
Petri Neittaamnäki (kesk/Keski-Suomi) Ajankohtaista-palstalle ilmestyy noin kerran viikossa jotain uutta.
Olli Nepponen (kok/Etelä-Savo) Ajankohtaisia kirjoituksia pari kertaa kuussa.
Pekka Nousiainen (kesk/Etelä-Savo) Ajankohtaisia mielipiteitä ja kommenteja noin kerran kuussa.
Tuija Nurmi (kok/Häme) Ajankohtaista sivulla kommentteja, kirjoituksia ja linkkejä.
Kirsi Ojansuu (vihr/Häme) Kuulumisia kerran kuussa.
Heikki A. Ollila (kok/Pirkanmaa) HAO-Uutisten Huwituttaa listaa Ollilan kommentteja päivänpolitiikkaan. Virkistävän omaperäinen.