Digitalisaation vaikutuksista työelämään puhutaan paljon, mutta miten robotit ja tekoälyt, big data ja esineiden internet vaikuttavat työttömän arkeen?

Tieto- ja viestintätekniikka muuttaa talouden ja yhteiskunnan rakenteita yhtä dramaattisesti ja peruuttamattomasti kuin höyrykone 1800-luvun alussa, kun teollinen yhteiskunta syrjäytti maatalousyhteiskunnan Kyse ei ollut vain maatyöläisten muutosta tehdaskaupunkeihin, vaan samalla muuttuivat mm. koulu, liikenne, politiikka ja perhe.

Tietokoneiden suorituskyky kasvaa eksponentiaalisesti, on kasvanut jo vuosikymmenten ajan. Tietokoneiden laskentateho kaksinkertaistuu kahdessa vuodessa eli kuusitoistakertaistuu kahdeksassa vuodessa. Jo nyt tietokoneet suoriutuvat tehtävistä, jotka vielä muutama vuosi sitten olivat tieteisfantasiaa. Ja tulevina vuosina kehitys edelleen kiihtyy.

Tähän mennessä tietotekniikka on muuttanut maailmaa vain vähän, jos sitä verrataan lähivuosina tapahtuviin muutoksiin. Jo nyt tekoälyt käyvät yli puolet maailman arvopaperikaupasta, ja robotit lypsävät maitotiloilla. Pian tekoälyt tekevät syöpädiagnooseja ja autot ajavat itse itseään.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan seuraavien 20 vuoden aikana robotit ja tekoälyt saavat hoitaakseen kolmanneksen nykyisistä ammateista. Uusia ammatteja syntyy tilalle, ja jäljelle jäävissä ammateissa tarvitaan uutta osaamista.

Teollistumisen tavoin digitaalinen murros kestää vähintään sukupolven. Hyvässä tapauksessa tuloksena on entistä enemmän hyvinvointia kaikille nykyistä vähemmällä työllä. Huonossa tapauksessa yhteiskunta jakautuu digitaalitekniikkaa hallitsevaan eliittiin ja tekoälyjen ja robottien työstä ja elämästä syrjäyttämiin muihin.

Lähivuosina yhä useampi suomalainen huomaa ammattinsa katoavan tai osaamisensa vanhentuvan. Enää ei ole työuria vaan elämänura, silppuelämä, johon kuuluu perinteisen palkkatyön lisäksi työttömyyttä, opiskelua, yrittämistä ja läheisistä huolehtimista, usein vielä samaan aikaan. Kukaan ei voi olla varma, mistä ammatista tai roolista jää eläkkeelle.

Työttömän näkökulmasta silppuelämä voi olla jopa voimaannuttava kokemus. Työttömyys ja uuden ammatin opiskelu ei olekaan enää aukko ansioluettelossa vaan luonnollinen osa normaalia elämänuraa.

Digitalisaatio vaikuttaa myös työttömän toimeentuloon. Kun henkiset rutiinitehtävät siirtyvät tietokoneille, monet sosiaalietuudet kuten työttömyyspäiväraha, toimeentulotuki ja asumislisä automatisoituvat. Jos pankit ovat jo siirtäneet päätökset rutiinilainoista tietokoneille, Kansaneläkelaitos, työttömyyskassat ja sosiaalitoimistot seuraavat pian perässä.

Viranomaisten tietojärjestelmät tietävät, mihin etuuksiin kullakin on oikeus, ja myöntävät ne automaattisesti samaan tapaan kuin Verohallinto jo nyt kerää verot. Käytännössä kyse on perustulosta, millä nimellä sitä silloin kutsutaankin.

Kun sosiaalietuuksien rutiinit hoituvat automaattisesti, TE-keskusten, Kelan ja sosiaalitoimistojen jäljelle jäävät ihmistyöntekijät voivat keskittyä ihmisten auttamiseen paperien hoitamisen asemesta.

Sosiaalityö on hyvä esimerkki siitä, että työelämässä tarvitaan aina myös ihmisiä, ihmisiä kohtaamaan ihmisiä.

Digitaalinen murros vaikuttaa meidän kaikkien elämään. Sitä ei voi pysäyttää, siltä ei voi sulkea silmiään, mutta sitä voi ohjata, ja se tarjoaa uhkakuvien lisäksi myös mahdollisuuksia.

(Julkaistu työttömien edunvalvontalehti Tvytterissä)

Tagged with: , ,

Poliittiset ja taloudelliset päätökset muokkaavat tulevaisuutta, mutta silti tulevaisuutta on mahdotonta ennustaa.

Tulevaisuudentutkimus on käännösvirhe. Esikuvassa futures studies, tulevaisuuksien tutkimus, tulevaisuus on monikko. Useita erilaisia tulevaisuuksia ennakoidaan ja niiden todennäköisyyksiä arvioidaan.

Jotkut tulevaisuuteen vaikuttavat ilmiöt, kuten ilmaston lämpeneminen ja Suomen väestörakenteen vanheneminen, ovat hyvin todennäköisiä. Toiset taas ovat epävarmempia, kuten sähkön kysynnän ja hinnan kehitys. Jotkut ilmiöt ovat niin yllättäviä, että niitä kutsutaan mustiksi joutseniksi. Esimerkiksi HI-virus ja AIDS muuttivat radikaalisti maailmaa.

Poliitikoilla ja päättäjillä on oltava jonkinlainen käsitys tulevaisuudesta, jotta he osaavat ottaa sen huomioon päätöksissään. Nyt valittava eduskunta joutuu vastaamaan neljään megatrendiin, Suomen ja maailman rakenteita muuttavaan murrokseen:

  • Ihmiskunnan ikärakenne muuttuu. Teollisuusmaat harmaantuvat, ja suuret ikäluokat nousevat kehittyvissä maissa työelämään.
  • Ympäristökustannukset nousevat. Uusiutumattomat luonnonvarat hupenevat ja päästöjen vähentämisen ja ilmastonmuutokseen sopeutumisen hinta nousee.
  • Globalisaatio syvenee. Kiina ja Aasia palaavat maailman talouden ja kulttuurin keskipisteiksi.
  • Digitalisaatio kiihtyy. Esineiden internet, tekoälyt ja robotit arkipäiväistyvät.

Kaikki tämä on ollut tiedossa jo pitkään, mutta demokratia ei kannusta katsomaan seuraavia vaaleja kauemmas. Miksi investoida hankkeisiin, joiden vaikutuksista vasta seuraava tai sitä seuraava hallitus saa kunnian?

Myös epätodennäköisiin ja yllättäviin tulevaisuuksiin on syytä varautua, jos niiden seuraukset ovat vakavia. Aurinkokuntamme asteroideja kartoitetaan miljardeilla euroilla, vaikka viimeisin vakava törmäys maahan tapahtui Tunguskassa Siperiassa vuonna 1908. Räjähdys tuhosi kymmenen kertaa Helsingin kokoisen alueen.

Tulevaisuudentutkimus haastaa poliittisen kulttuurin. Ehdokas ei saa vaikuttaa vaaliteltalla epävarmalta, vaikka on mahdotonta tietää, mitä vaalikauden kuluessa tapahtuu. Esimerkiksi Kataisen hallituksen vuoden 2011 hallitusohjelma on neljä vuotta myöhemmin täysin vanhentunut.

Kuka olisi vain neljä vuotta sitten uskonut panssarivaunujen piirtävän Euroopan rajoja vuonna 2015? Entä mobiilimaksamisen olevan arkea – Afrikassa? Kuka olisi uskonut muun euroalueen nousevan lamasta mutta talouskuri-Suomen painuvan taantumaan? Kuka olisi uskonut, että Suomen kouluissa käytetään vähemmän tietotekniikkaa kuin missään muussa Euroopan maassa?

Silti kaikkiin näihin haasteisiin olisi pitänyt kyetä vastaamaan.

Äänestäjän ei kannata tuijottaa ehdokkaiden vaalilupauksia ja puolueiden vaaliohjelmia. Muuttuvassa maailmassa niitä nimittäin joudutaan muuttamaan. Epävarmoina aikoina tärkeintä on luottamus siihen, että ehdokas ja puolue vastaavat rohkeasti vaalikauden aikana nouseviin haasteisiin ja puolustavat valinnoillaan äänestäjälle tärkeitä arvoja.

(Julkaistu Tieteen ja teknologian vihreiden eli Viitteen vaalilehdessä)

Tagged with:

Yleensä Internetin riskeistä varoitetaan koululaisten vanhempia, mutta miltä netin turvallisuus näyttää lapsen ja nuoren silmin? Mitä lapsi itse voi tehdä parantaakseen turvallisuuttaan verkossa?

1. Kasvata vanhempiasi!

Kaikki vanhemmat eivät tunne netin maailmaa. Kukaan ei ole sitä heille opettanut! Haasta vanhempasi helppoon nettipeliin ja kerro, mitä WhatsAppiin kuuluu.

Tiedon puute on johtanut luottamuspulaan lasten ja vanhempien välillä. Lapset eivät aina kerro vanhemmilleen verkossa kohtaamistaan ongelmista, koska pelkäävät vanhempien rajoittavan netin käyttöä, rankaisevan uhria.

Nykyvanhemmuutta on kasvattaa lapset turvalliseen verkon käyttöön siinä missä ennen opetettiin katsomaan suojatiellä molempiin suuntiin. Valitettavasti kaikki vanhemmat eivät itsekään vielä tiedä, miten esimerkiksi vältät haittaohjelmat tai suojaat henkilötietosi.

2. Kerro ongelmista!

Vaikenemalla ongelmat vain pahenevat. Jos et luota vanhempiesi ymmärtävän verkossa kohtaamiasi ongelmia, voit kääntyä opettajan, kouluterveydenhoitajan tai jopa nettipoliisin puoleen.

Verkossa kuten muussakin maailmassa on asioita, jotka ovat haitallisia lapsille. Jos koet netissä jotain ahdistavaa, jos sinua kiusataan verkossa, tai jos nettikaveri ehdottaa jotain outoa, siitä kannattaa aina kertoa aikuiselle.

3. Kuuntele itseäsi!

Sosiaalinen media ja verkkopelit on suunniteltu mahdollisimman mielenkiintoisiksi. Ei ihme, että liikunnalle, koululle tai nukkumiselle ei aina riitä aikaa.

Mikään harrastus ei ole hyväksi, jos se ei jätä tilaa muulle elämälle. Jos huomaat läksyjen jäävän usein tekemättä tai olet aamuisin väsynyt, jos hengästyt bussille juostessa, yksi syy voi olla koneiden parissa istuttu aika. Silloin kannattaa kysyä itseltään, koska kävin viimeksi elokuvissa, luin hyvän sarjakuvan tai potkin palloa kavereiden kanssa.

Jyrki J.J. Kasvi

Kirjoittaja on tekniikan tohtori ja hän työskentelee tutkimus- ja kehittämisjohtajana.

(Julkaistu Uudenmaan Vihreiden vaalilehdessä)

Tagged with: ,

(teksti julkaistu 4.3.2015)

Helsingin Sanomien Matti Kalliokosken 1.3. pääkirjoitus kiinnitti huomiota siihen, miten digitalisaatiosta on tulossa näiden vaalien taikasana, d-vitamiini, joka puoluejohtajien puheissa ratkaisee Suomen kaikki ongelmat. Kalliokoski vertaa digitalisaatiota markka-ajan d-vitamiiniin, devalvaatioon, jolla Suomen talouden kilpailukyky palautettiin kansalaisten ostovoimaa heikentämällä. Kansa pysyi tyytyväisenä, kun tilillä oli entistä enemmän markkoja, vaikka niillä sai entistä vähemmän.

Devalvaatiolla ja digitalisaatiolla on kuitenkin yksi keskeinen ero, jota Suomen nykyinen jumi alleviivaa. Digitalisaatio edellyttää toimintatapojen ja rakenteiden radikaalia uudistamista siinä missä devalvaatio päinvastoin mahdollisti vanhan menon jatkamisen. Devalvaatio paransi suomalaisten yritysten kilpailukykyä hetkellisesti, mutta samalla lykättiin kilpailukyvyn kestävän kehittämisen edellyttämät muutokset tuonnemmas, kerta toisensa jälkeen.

Devalvaatio-Suomen johtajien oppima laiskuus näkyy Suomessa edelleen. Suomen nykyiset ongelmat johtuvat suurelta osin siitä, että vaikka olemme rakentaneet laajakaistayhteyksiä ja ostaneet tietokoneita, emme ole uskaltaneet ottaa käyttöön niiden mahdollistamia uusia toimintatapoja ja rakenteita.

Suomea riivaa kansallinen tuottavuusparadoksi. Tuottavuusparadoksi havaittiin eräissä 1980-luvulla teollisuusyrityksissä, jotka investoivat voimakkaasti tietotekniikkaan, mutta työn tuottavuus laski. Kun näitä yrityksiä verrattiin vastaaviin yrityksiin, joissa tietotekniikkainvestointi oli nostanut työn tuottavuutta dramaattisesti, erottavaksi tekijäksi paljastui se, mitä tietotekniikalla oli tehty. Jos tieto- ja viestintätekniikan avulla oli yritetty tehostaa vanhoja toimintaprosesseja, tuottavuus oli laskenut. Kun tekniikan avulla oli luotu uusia toimintatapoja, tuottavuus oli noussut.

Suomalaisen työn tuottavuuden laskua on selitetty Nokian vaikeuksilla, mutta Tilastokeskuksen lukujen mukaan Suomen kansantalouden työn tuottavuuden trendi on ollut aleneva jo 1990-luvun puolivälistä alkaen. Samoin kokonaistuottavuuden kasvu on vuosisadan vaihteen jälkeen kääntynyt selvään laskuun. Siis juuri niinä vuosikymmeninä, kun suomalaiset työpaikat digitalisoituivat, ja tuottavuuden olisi pitänyt nousta kohisten!

Tietotekniikan heikko hyödyntäminen ei siis ole vain julkisen sektorin vaan koko kansantalouden ongelma.
Kalliokoski on oikeassa painottaessaan, että digitalisaatio ei ole poliitikoille mikään helppo työkalu Suomen kurssin korjaamiseksi. Se edellyttää investointeja, investointeja koulutukseen ja tutkimukseen, ei vain digitaalitekniikan koulutukseen ja tutkimukseen vaan siihen, miten uuden tekniikan avulla kehitetään työtä, palveluita, liiketoimintamalleja ja koko yhteiskuntaa.

Sillä kuten Kalliokoski toteaa, Suomella ei ole varaa jäädä pois digitalisaation kelkasta, jos emme halua päätyä kakkosketjuun … tai itse asiassa pudota koko pelistä.

Digitalisaatiossa on kyse luovasta tuhosta kansakuntien mittakaavassa. Aiemmin, ne yritykset kaatuivat, jotka eivät uudistuneet tekniikan ja markkinoiden kehityksen tahdissa, ja tilalle nousi uusia: Ensin Motorola ja Nokia, sitten Nokia ja Apple. Nyt sama kohtalo on edessä kokonaisilla valtioilla, jotka eivät kykene uudistumaan riittävän nopeasti.

Ainoa mikä on varmaa on se, että Suomen nopea digitalisointi ei tule olemaan helppoa. Pelkkä vaalipaneelissa ilmaan heitetty d-sana ei riitä.

___
Jos haluat kuulla näitä ajatuksia vaalien jälkeen eduskunnasta:

Kampanjatuotteiden verkkokauppa: holvi.com/shop/SensuurinVienoViettelys/

Pienlahjoitukset: lahjoita.vihreat.fi/lahjoita/henkilolle/jyrki-kasvi

(teksti julkaistu 21.2.2015)

Eilen kuulimme kaksi tärkeää uutista. Toisessa kerrottiin Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian signaalitiedustelupalveluiden eli NSA:n ja GCHQ:n murtautuneen maailman suurimman SIM-korttien valmistajan Gemalton tietojärjestelmiin ja varastaneen vähintään miljoonien, ilmeisesti jopa miljardien SIM-korttien salausavaimet.

Toisessa kerrottiin pääministeri Alexander Stubbin toivovan turvallisuusviranomaisille lisää valtuuksia verkkovalvontaan.

Ajoitus samalle päivälle oli sattumaa, mutta se sattuma puhuu paljon. SIM-korttien salausavainten avulla Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian verkkovalvonta ulottuu lähes kaikkialle maailmaan, myös Suomeen. Suomi ei kuitenkaan voi hyvällä omallatunnolla kritisoida Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian toimintaa, jos Suomen pääministeri haaveilee omasta verkkovalvonnasta.

Lisäksi Snowdenin vuotamista dokumenteista käy ilmi, että NSA ja GCHQ käyttivät nimenomaan kohdennettua verkkovalvontaa kerätessään tietoja, joiden avulla ne lopulta mursivat Gemalton tietoturvan … ja saivat pääsyn meidän kaikkien puheluihin, tekstiviesteihin ja internet-liikenteeseen.

NSA ja GCHQ seurasivat pitkään Gemalton, sen asiakkaiden ja kumppanien, mm. Nokian työntekijöiden tietoliikennettä tunnistaakseen yrityksen avainhenkilöt ja haavoittuvuudet. Esimerkiksi vahvasti salatun tietoliikenteen runsas käyttö viittasi siihen, että työntekijä käsitteli työssään Gemalton luottamuksellisia tietoja kuten salausavaimia.

Kyse ei ole vain ihmisten yksityisyydestä. NSA:n tiedetään vuotavan keräämiään tietoja yhdysvaltalaisille yrityksille. Vielä muutama päivä ennen 11.9.2001 Euroopan Unioni painosti Yhdysvaltoja lopettamaan Euroopan kansalaisten ja yritysten tietoliikenteen vakoilemisen NSA:n Echelon-järjestelmän avulla. Unionia ärsyttivät paljastukset, että NSA oli luovuttanut eurooppalaisten yritysten amerikkalaisille kilpailijoille tietoja, jotka auttoivat niitä mm. voittamaan kansainvälisiä tarjouskilpailuja (EU Parlamentin raportti 11.6.2001, kts. luku 10.7). 11.9.2001 terrori-iskujen jälkeen Euroopan Unioni kuitenkin vaikeni vaatimuksistaan.

Mutta mitä pääministeri Stubb oikeastaan sanoi? Varsinainen MTV3:n sivuilla julkaistu blogiteksti oli vielä ihan hyväksyttävissä, osin jopa kehuttavissa. Esimerkiksi: ”Paras keino toimia terrorismia vastaan on se, että puolustamme avointa, suvaitsevaa ja luottamukseen perustuvaa yhteiskuntaamme – ja siten eurooppalaisia, perusoikeuksiin ja ihmisoikeuksiin perustuvia arvojamme.”
Eikä tästäkään vielä pysty pahasti pahastumaan: ”Emme voi vaatia turvallisuusviranomaisilta tuloksia, jos sidomme heidän kätensä toimia niillä kentillä, joilla terroristit nykyään toimivat. Samalla meidän on otettava valmistelussa vahvasti huomioon, että avoimeen yhteiskuntaan kuuluvat myös kansalaisten yksityisyys ja viestintäsalaisuus, jotka ovat minulle erittäin merkittäviä arvoja.”

Sen sijaan blogin pohjalta tehdyssä haastattelussa Stubb menee jo pidemmälle: ”On ilman muuta selvää, että meidän lainsäädäntö laahaa perässä vaikkapa Ruotsia. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sitä on korjattava jossain vaiheessa ja mitä nopeammin sen parempi. Se on erittäin herkkä tasapaino kansalaisoikeuksien ja turvallisuuden välillä. Mutta kyllä muutamissa tapauksissa olisin valmis pistämään turvallisuuden edelle, mikä tarkoittaa sitä, että viranomaisten valvontaa tietyissä asioissa pitää voida lisätä.”

Ainakin toimittaja on tehnyt lausunnosta selvät johtopäätökset ja otsikoinut juttunsa: ” Stubb: Lisää valtuuksia verkkovalvontaan.” Sama viesti toistuu ingressissä: ”Pääministeri Alexander Stubb (kok) toivoo, että turvallisuusviranomaiset saisivat lisää valtuuksia verkkovalvontaan.”
Toivon, että kyse on toimittajan ylitulkinnasta.

Vapautta ja avoimuutta ei voi puolustaa loukkaamalla kansalaisten vapautta ja yhteiskunnan avoimuutta, sillä sen jälkeen ei ole jäljellä enää mitään puolustamisen arvoista. Silloin olemme hävinneet taistelun terrorille, pelolle, toimineet juuri terroristien toivomalla tavalla.

Verkkovalvonta edellyttää aukotonta luottamusta turvallisuusviranomaisten toimintaan. Luottamusta, jonka historia on moneen otteeseen osoittanut katteettomaksi. Esimerkiksi NSA:n työntekijöitä on jäänyt kiinni puolisoidensa tietoliikenteen vakoilemisesta.