Vaaliblogi 3: Koulut kuntoon, ja kunnossapitoon

Suomi on täynnä sairaita taloja, ja suuri osa niistä on julkisia rakennuksia: Kouluja, päiväkoteja, sairaaloita, virastoja, …, meidän yhteistä omaisuuttamme.

Mikä on mennyt pieleen? Miksi suomalaiset rakennusyhtiöt eivät kykene rakentamaan taloja, jotka eivät homehdu, joissa on turvallista asua, opiskella ja työskennellä? Miksi Suomen kunnat ja valtio eivät kykene pitämään kiinteistöistään huolta?

Kyse ei tosiaan ole vain rakentamisen laadusta, sillä myös julkisten kiinteistöjen kunnossapito on pettänyt pahasti. Monet Espoossa homeremonttia odottavat koulut korjattiin viimeksi vain noin 15 vuotta sitten … ja samasta syystä! Olin silloin Espoon teknisen lautakunnan puheenjohtaja, ja luin Espoon koulujen kuntokartoitusten yhteenvedot. Lätkäkassillinen surullista, suututtavaa luettavaa. Eräskin koulu oli rakennettu niin märälle tontille, että maa koulun alla oli jouduttu salaojittamaan. (Kuivat tontit oli myyty rakennusliikkeille.) Muutama vuosi myöhemmin kukaan ei ollut huomannut, että salaojat eivät enää toimineet, minkä seurauksena koulun repesi keskeltä kahtia, kun itäpuoli ajelehti itään ja länsipuoli länteen.

Kun Espoon kouluja nyt jälleen korjataan, on muistettava investoida myös kiinteistöjen kunnossapitoon. Muuten seuraava remonttikierros on edessä jo 30-luvun alussa. Rakennusten kuntoa on seurattava aktiivisesti! Kun oppilaat ja työntekijät jo sairastavat, kuntokartoituksen tekeminen on myöhäistä. On se kumma, että me viemme automme kiltisti määräaikaishuoltoon, mutta emme seuraa samalla tavalla kiinteistöjemme kuntoa.

Kiinteistöhuollosta väärästä paikasta säästäminen voi tulla todella kalliiksi. Esimerkiksi monessa kunnassa tehtiin taannoin se virhe, että koneellinen ilmanvaihto sammutettiin öiksi ja viikonlopuiksi, koska “eihän siellä talossa sunnuntaina kukaan tarvitse raitista ilmaa”. Kyllä tarvitsee, talo itse! Kun ilma ei vaihdu, rakenteista haihtuvien kemikaalien ja homeiden tuottamien toksiinien pitoisuus ilmassa nousee. Kun ilmanvaihto on pois päältä, ilmanvaihtojärjestelmässä on ihanteelliset olosuhteet homeiden ja mikrobien kasvulle. Kun ilma ei kierrä, kostumaan päässeet rakenteet eivät kuivu, vaan homehtuvat. Kun ilmanvaihto on pois päältä, lämpö ja kosteus eivät liiku rakenteissa suunnitellusti, jolloin niihin voi alkaa tiivistyä kosteutta.

Onneksi ilmanvaihtoa ei enää missään sammuteta yöksi. Eihän?

Uudis- ja korjausrakentamisessa on otettava opiksi vanhoista virheistä. Kokemus on opettanut jotkut aiemmin suositut ratkaisut ongelmallisiksi. Aina niistä ei ole mahdollista luopua, mutta niihin on joka tapauksessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Näitä ovat esimerkiksi:

Räystäättömät katot. Räystäät suojaavat seinää ja seinänvierustaa sateelta. Toki seinä räystään allakin kastuu, mutta seinää pitkin valuvan veden määrä on huomattavasti pienempi. Seinien ja ikkunoiden saumauksista on mahdotonta tehdä täysin vedenpitäviä rakennuksen koko elinkaaren ajaksi. Kun vesi valuu aina sateella seinää pitkin, pienikin rako riittää aiheuttamaan vesivahingon ja siitä seuraavan homevahingon. Pahimmissa tapauksissa sade tihkuu kovalla tuulella ikkunoiden saumoista sisään.

Matalat perustukset. Perustus eristää lattiarakenteet maaperän kosteudelta. Teoriassa perustuksen ei tarvitse olla kovin korkea, jos salaojitus ja kosteuseristys on tehty hyvin, mutta käytännössä lattia kannattaa nostaa 20-30 cm maanpinnan yläpuolelle. Tai sitten perustusta tulee lämmittää sähkövastuksella, etenkin talvella, jotta kosteus kulkee oikeaan suuntaan eli lämpimästä viileämpään päin. Moni tekee esimerkiksi matalaperusteisessa pientalossa sen virheen, että sammuttaa alakerran märkätiloista lattialämmityksen kesäksi. Kun lattialämmitys on lämmittänyt maata ohuen perustuksen läpi koko talven voi käydä niin, että lattia on suihkun jälkeen veden haihtuessa kylmempi kuin maa perustuksen alla. Silloin kosteus alkaa nousta maasta perustuksiin.

Tasakatot. Etenkin suuriin rakennuksiin rakennetaan edelleen tasakattoja, joista on rivitaloissa jo päästy eroon. Valitettavasti tasakatot eivät kuitenkaan pysy kovin montaa vuotta tasaisina, vaan katolle muodostuu rakenteiden eläessä ja lumikuorman painaessa painumia ja niihin lammikoita. Kuutio lunta voi painaa jopa 300 kiloa! Silloin katon pinnoitteessa ei tarvita kuin pieni rako, ja vesi valuu kattorakenteisiin. Ainakin lumet pitää muistaa käydä kolaamassa isolumisina talvina katoilta pois. Siitä ei saa säästää! Ja kolaajien on tiedettävä, missä esimerkiksi huohotusputkien ja kattokaivojen läpiviennit ovat, jotta eivät vahingossa riko niitä.

Myös tasakattojen kattokaivot ovat riski. Jos kattokaivoja ei puhdisteta säännöllisesti, niihin kertyy lehtiä, koivunsiemeniä ja havunneulasia. Silloin kattokaivot tukkeutuvat, ja katosta tulee järvi, joka täyttyy sateella ja vuotaa reunoilta seinärakenteiden sisään. Toki harjakattojenkin vedenpoistosta on huolehdittava. Moni seinä on homehtunut tukkeutuneiden räystäiden takia.

Pahin näkemäni tapaus oli räystäätön, tasakattoinen koulu, jossa oli kosteusvaurioita sekä katossa, seinissä että alapohjassa. Perustus sentään oli ollut kohtalainen, mutta senkin vesieristykset olivat pettäneet, kun salaojitus ei ollut toiminut kunnolla.

Mitä kunta voi sitten tehdä?

Ensimmäiseksi on parannettava julkisten rakennusten suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon laatua. Kunnat eivät yksinkertaisesti saa hyväksyä riskirakenteita rakennuksiinsa. Tämä voi olla ongelma etenkin pienissä kunnissa, joissa ei ole riskirakenteiden aiheuttamista kosteusvaurioista omakohtaista kokemusta.

Arkkitehdit ja rakennesuunnittelijat osaavat kyllä suunnitella terveitä rakennuksia, kunhan tilaaja sitä heiltä tilaa. Me olemme painottaneet kiinteistöjen hintaa, toiminnallisuutta ja arkkitehtuuria, mutta sisäilman laatua on pidetty … itsestäänselvyytenä, jota ei ole osattu riittävästi painottaa. Rakennuskustannukset voivat nousta, mutta samalla säästetään myöhemmissä korjauskustannuksissa.

Arkkitehtuurin ongelmista tarjoaa esimerkin taannoinen työhuoneeni Espoon Otaniemessä. Alvar Aallon toimiston piirtämän Konetekniikan osaston seinissä ei ollut kosteussulkuja, vaikka alin kerros on osaksi maan sisällä. Lattiabetonin sisältämän ilman kosteusprosentti oli 96. Ei ihme, että minullakin valui veri nenästä tiistaista lauantaihin. Niiden vuosien peruna minulla on veressä yhdeksän homelajin vasta-aineet.

Toiseksi kuntien on jatkuvasti seurattava rakennustensa kuntoa. Ennen vanhaa kaikilla suurilla rakennuksilla oli oma talonmies, joka tunsi talonsa perustuksista tuuletushormeihin. Nyt kellään ei tunnu olevan tarkkaa ajantasaista tietoa siitä, missä kunnossa kuntien rakennukset, meidän yhteinen omaisuutemme on.

Nykytekniikalla kiinteistöjen kunnon seuranta voi olla jopa reaaliaikaista. Esimerkiksi kosteusvaurioille alttiisiin rakenteisiin kuten vesi- ja viemäriputkien läpivienteihin tulisi sijoittaa etäluettavia kosteusantureita, jotka varoittaisivat vuodoista ja tiivistymistä heti kun rakenteet kostuvat, ennen kuin kosteusvauriosta kehittyy homevaurio. Passiivi-rfid-kosteusanturit ovat nykyään käytännössä ilmaisia. En ymmärrä, miksei niitä ripotella kaikkiin koirankoppeja tärkeämpiin rakennuksiin?

Kolmanneksi meidän on seurattava päiväkotilasten ja oppilaiden terveydentilaa nykyistä paremmin. Työntekijöiden terveyttä seuraa työterveys, jonka tehtäviin kuuluu myös sairastuvuuden seuranta. Jos opettajat jossain koulussa sairastavat muita kouluja enemmän, työterveys huomaa sen ja puuttuu asiaan. Monen koulun sisäilmaongelmiin on havahduttu nimenomaan opettajien työterveydenhoidossa tehtyjen havaintojen perusteella. Sen sijaan päiväkotilasten ja oppilaiden terveyttä ei seurata samalla tavalla, vaikka suuremmassa populaatiossa tilastollisesti merkittävät poikkeamat sairastuvuudessa olisi paljon helpompi havaita. Päiväkotilapsille ja oppilaille tehtävistä oirekyselyistä tulisikin tehdä säännöllinen käytäntö paitsi Espoossa koko Suomessa.

Neljänneksi meidän on nopeutettava päätöksentekoa. Nykyisellään sisäilmaongelman havaitsemisesta voi viedä vuosia, ennen kuin päätös niiden korjaamisesta on tehty ja rahat kaupungin talousarviossa. Ja sillä aikaa rakenteiden vauriot ja tilojen käyttäjien oireet vain pahenevat. Väistötiloihin siirtymistä on sentään saatu jo jonkin verran nopeutettua, mutta siinäkin on vielä parantamisen varaa.

Espoon kokoisessa kunnassa sisäilmaongelmat eivät ole satunnaisia vaan niitä tulee valitettavasti vastaan joka vuosi. Sisäilmaremonttirahoista osa voisi olla talousarviossa kohdentamattomina samaan tapaan kuin katujen kunnossapitoon käytettävät rahat ovat. Silloin korjausten aloittamisen byrokraattinen viive lyhenisi.

Lopuksi haluan korostaa vastuuta. Suomalaisella rakennusalalla on itsetutkiskelun paikka. Sairaita rakennuksia on aivan liikaa! Myös vasta valmistuneita sairaita rakennuksia. Miksi samat tutut virheet tehdään yhä uudelleen? Suomen pienillä syrjäisillä rakennusmarkkinoilla ei selvästikään ole riittävästi kilpailua. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa tuore hämmästys siitä, miten putkiremontti tehdään Saksassa viikossa, kun se Suomessa vie kolme kuukautta.

Jokaisen koulun ja muun julkisen rakennuksen aulaan tarvitaan näkyvälle paikalle kyltti, jossa luetellaan kaikki rakentamisesta vastuussa olevat yritykset ja henkilöt arkkitehdistä rakennusvalvojaan. Vastuu rakentamisen laadusta ei saa loppua siihen, kun urakoitsijan pakun takavalot katoavat näkyvistä. Kuka kehtaa viedä oman lapsensa oirehtivaan kouluun, jonka seinällä on oma tai oman yrityksen nimi.

Lisää pohdiskelua aiheesta taannoisessa blogissani: Suomi homeessa.

Posted in Blogi, vaalit Tagged with: , , ,

Disruptioita ja markkinahäiriköitä

Digitalisaation yhteydessä puhutaan usein disruptioista, siitä miten uuden teknologian mahdollistamat uudet liiketoimintamallit ja arvoketjut syrjäyttävät vanhat.

Esimerkiksi internetin mahdollistama joukkoistaminen synnytti Wikipedian ja vei markkinat tietosanakirjoilta. Vastaavasti musiikkiteollisuus yritti aikansa vastustaa musiikin nettistriimausta, mutta lopulta Spotify kilpailijoineen korvasi paitsi piraattipalvelut myös levykaupat. Suomen eduskunnassa väännetään Liikennekaaresta, jonka pykälät ratkaisevat muun muassa sen, millä ehdoilla Über pääsee kilpailemaan taksikuljetusmarkkinoista.

Kehruu-Jenny disruptoi tekstiiliteollisuuden. Marsden 1884 book on Cotton Spinning. Marsden, Richard (1884).

Disruptio ei ole mikään uusi ilmiö, vaan vastaavaa on koettu aina teknologian kehittyessä. Esimerkiksi kehruu-jenny mullisti tekstiiliteollisuuden ja ajoi Iso-Britannian sisällissodan partaalle. Iso-Britannialla oli välillä enemmän joukkoja suojelemassa tekstiilitehtaita luddiittien iskuilta kuin taistelemassa Napoleonia vastaan.

Vastaavasti traktorit mullistivat Suomen maatalouden liiketoimintamallit, eikä tiloilla tarvittu enää hevosia eikä hevosmiehiä. Kun moottorisahat korvasivat samoihin aikoihin käsisahat, suurin osa maaseudun asukkaista menetti elantonsa ja muutti tehdaspaikkakunnille.

Disruptiota pidetään yleensä myönteisenä ilmiönä: Uusi, ketterämpi ja kustannustehokkaampi liiketoimintamalli syrjäyttää vanhan ja luutuneen. Kuluttajat ja uudet yritykset hyötyvät. Mutta samalla monet vanhat yritykset kaatuvat, ja niiden työntekijät joutuvat etsimään uuden ammatin. Ei ihme, että disruptiota kutsutaan myös luovaksi tuhoksi.

Esimerkiksi muusikon tuottaman kappaleen striimaaminen suoraan kuluttajan kuulokkeisiin vie vain murto-osan siitä työmäärästä, jonka äänilevyjen valmistus, kuljetus ja vähittäismyynti aiemmin vaativat. Työtä vaille ovat jääneet niin levykauppojen myyjät kuin CD-levytehtaiden työntekijätkin.

Kansallisesta näkökulmasta disruptio on kaksiteräinen miekka. Jos maa onnistuu olemaan disruption kärjessä, sen kilpailukyky suhteessa muihin maihin paranee. Suomi koki tämän ollessaan ensin puunjalostustekniikan ja sitten mobiilitekniikan edelläkävijä maailmassa. Mutta jos maa investoi väärään disruptioon, se voi jäädä pahasti muista jälkeen. Esimerkiksi Ranskan 1970-80-lukujen vaihteessa käyttöön ottama Minitel-verkko oli sähköisten palveluiden edelläkävijä, mutta ei pysynyt internetin kehityksen tahdissa. Minitelin ansiosta edelläkävijä Ranska jäikin tietoverkkojen ja sähköisten palveluiden kehityksessä muista jälkeen.

Vanhojen liiketoimintamallien näkökulmasta disruptio on markkinahäiriö. Esimerkiksi pitkän matkan joukkoliikenteen markkinat Suomessa mullistanut OnniBus on dynaamisine hinnoitteluineen monen kilpailijan mielestä markkinahäirikkö. Joka tapauksessa se on pakottanut myös perinteiset bussiyhtiöt ja VR:n kehittämään omia palveluitaan. Vastaavasti Überin haaste pakotti suomalaiset taksiyhdistykset päivittämään mobiilivarauspalvelunsa viime vuosisadalta nykyaikaan.

Suomen apteekki- ja taksiliikennemarkkinat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten helposti markkinatalouden kehitys hiipuu suljetuilla markkinoilla. Kun kilpailupainetta ei ole, liiketoimintaa kehittäviä innovaatioita ei synny. Uudet ulkoa tulevat haastajat pakottavat vanhat toimijat parantamaan toimintatapojaan.

Poliitikot näkevät disruptiot helposti markkinahäiriöinä, sillä yhteiskunnan rakenteet ja etujärjestöt tukevat vanhoja liiketoimintamalleja, ne on rakennettu niiden varaan. Sen sijaan vanhat rakenteet kyseenalaistavilla uusilla liiketoimintamalleilla ei ole yhtä hyvin palkattuja lobbareita ja juristeja.

Vanhoja liiketoimintamalleja sääntelemään tarkoitettujen lakien näkökulmasta uudet toimintatavat voivat olla jopa laittomia tai ainakin lainsäädännön ulkopuolella. Piratismi, Über, AirBnB, dronet, robottiautot, hoivarobotit ja ihmisten geenimuuntelu ovat tuoreita esimerkkejä. Lainsäädännön onkin uskallettava ottaa rohkea etunoja, jotta disruptioihin liittyvät ongelmat tunnistetaan ja ratkaistaan ajoissa, ettei niiden mahdollisuuksien hyödyntäminen jää vanhentuneesta lainsäädännöstä kiinni.

Ehkä jonain päivänä uskallamme päästää disruptiot myös julkiselle sektorille, demokraattiseen päätöksentekoon ja hyvinvointipalvelutuotantoon. Suomessa kokeiltava perustulo voisi olla tällainen julkisen sektorin disruptio, jonka kaikkia seurauksia on vaikea ennakoida. Esimerkiksi Kanadan 1970-luvun Mincome-kokeilun sivuvaikutuksena nuorten opiskelu lisääntyi, ja kansalaisten sairaala- ja psykiatrikäynnit vähenivät. Kaikki liittyy kaikkeen.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Kuntavaaliblogi 2: Lisää kaupunkia Espooseen

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kunta. Varsinaiseksi kaupungiksi Espoota on kuitenkin vaikea sanoa, pikemmin Espoo on maalaiskylien ympäröimien pikkukaupunkien rypäs. Moni on muuttanut Espooseen nimenomaan tämän paradoksin houkuttelemana: Kaupungin palvelut luonnonläheisessä ympäristössä.

Soulin keskustan Cheonggye-moottoritie vuonna 2003 ja sen tilalle palautettu Cheonggyecheon-joki vuonna 2005. Image: Seoul Metropolitan Government.

Espoon hajanaisesta yhdyskuntarakenteesta seuraa kuitenkin myös ongelmia. Kun rakentaminen on levinnyt laajalle, toimivien palveluiden, etenkin liikennepalveluiden tarjoaminen on kallista. Asfalttia ja aikaa kuluu, kun kaikkialle on pitkä matka. Tiet ja kadut vievät Espoon maa-alasta lähes 13 neliökilometriä (sis. katualueet, ei esim. katuosien välisiä viheralueita)! Oma auto onkin monen espoolaisperheen arjessa välttämätön, koska tarjolla olevat joukkoliikennepalvelut eivät vastaa tarvetta. Ei ihme, että liikenne ja pysäköinti ovat perinteisesti olleet Espoon valtuuston kuumimpia puheenaiheita.

Työmatka Espoosta Espooseen voi ruuhka-aikaan kestää yli 45 minuuttia, mikä ruotsalaisen tutkimuksen mukaan nostaa avioeroriskiä 40 prosenttia ja altistaa erilaisille terveyshaitoille.

Suomi on sitoutunut vähentämään radikaalisti ilmastopäästöjään vuoteen 2030 mennessä, ja liikenne on yksi Suomen tärkeimpiä päästölähteitä. Biopolttoaineilla ja sähköautoilla on liikenteen ilmastopäästöjen vähentämisessä oma roolinsa, mutta ne eivät riitä, eivät lähellekään. Lisäksi on kehitettävä joukkoliikennettä ja vähennettävä turhaa liikkumista. Käytännössä tämä tarkoittaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä. Kun päiväkoti, ruokakauppa ja raideliikenteen pysäkki ovat kävelymatkan päässä, oman auton tarve vähenee merkittävästi.

Kaupunkirakenteen hajanaisuus tuhlaa myös rakennusmaata. Tuloksena on pääkaupunkiseudun tonttipula, jota on vaikea uskoa, kun katsoo maisemaa ilmasta. Joka tapauksessa tonttimaan hinta ja sen seurauksena asumisen hinta on noussut niin korkeaksi, ettei kaikilla ole enää varaa asua täällä. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue ulottuu Raaseporista Loviisaan!

Meidän on uskallettava tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta. Muuten henkilöliikenteen määrä vain kasvaa, ja yhä useampi toistaiseksi rakentamaton lähiluontokohde kaavoitetaan rakennusmaaksi tai teiksi ja kaduiksi. Jatkuva uuden rakennusmaan tarve uhkaakin yhtä Espoon suurimmista valteista, luonnonläheisyyttä. Kun pientaloja ja pieniä kerrostaloja ripotellaan joka puolelle, virkistyskäyttöön sopiva lähiluonto käy vähiin.

Vanhojen asuinalueiden täydennysrakentaminen ei ole helppoa sekään. Vanhat asukkaat eivät riemastu uusista rakennuksista ja teistä. Siksi kuntapoliitikot mieluummin rakentavat uusia kaupunginosia vanhojen tiivistämisen asemesta. Esimerkiksi Espoossa on väitelty pitkään siitä, pitäisikö Histaan rakentaa uusi asuinalue, vaikka Hista olisi täysin irrallaan kaupunkirakenteesta, vaatisi uuden kunnallistekniikan ja vanhalle Turuntielle lisäkaistoja. Histassa ei kuitenkaan ole vanhoja asukkaita, jotka valittaisivat rakennushankkeista tai uhkaisivat olla äänestämättä rakentamista kannattavia valtuutettuja.

Joskus vanhan kaupunkirakenteen kiertäminen johtaa surkuhupaisiin lopputuloksiin. Esimerkiksi Raide-Jokerin linjaus kulkee Espoossa pitkän matkan Kehä I:n ja Laajalahden Natura-luonnonsuojelualueen välisellä kaistaleella, jossa ei ole kuin pari omakotitaloa. Se ei siis palvele kuin Etelä-Laajalahden ja Pohjois-Tapiolan itäosien asukkaita. Lisärakentamisellekaan ei ole tilaa.

Tehokas maankäyttö ja tiivis kaupunkirakenne eivät tarkoita pelkkiä kerrostaloja, paitsi ehkä metro- ja rautatieasemien ympärillä. Monissa maailman suurkaupungeissa on pientaloalueita, joiden asukastiheys on suomalaista kerrostalolähiötä suurempi. Usein näiltä alueilta löytyy myös metroasema tai ainakin light rail -pysäkki. Riittävä asukastiheys mahdollistaa toimivat joukkoliikennepalvelut.

Maankäyttöä ja liikennettä suunniteltaessa on muistettava ajatella tulevaisuutta. Ensi kesänä avattava Länsimetro liikennöi vielä ensi vuosisadalla. Ensi valtuustokaudella kaavoitettavissa asunnoissa asutaan vuosikymmenten ajan. Nyt rakennettavilla teillä liikkuu jo 20-luvulla robottiautoja ja -busseja. Ensimmäistä robottibussia kokeiltiin Otaniemen kaduilla jo viime kesänä.

Millaisen tulevaisuuden kaupungin haluaisin siis Espoosta rakentaa?

Tiivistäisin vanhaa kaupunkirakennetta uusien alueiden avaamisen asemesta. Rakentaisin ennemmin korkealle kuin leveälle, jotta lähiluontoa säästyisi virkistyskäyttöön.

Espoon liikenneverkon rungon muodostaisi raideliikenne: Länsimetro, Kaupunkirata, Raide-Jokeri I ja Raide-Jokeri II. Syöttöliikenne hoidettaisiin kuljettamattomilla KutsuPlus-pikkubusseilla. Raide-investointien rahoittamiseksi ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden parantamiseksi yksityisautoilta kerättäisiin ruuhka-aikoina tienkäyttömaksua, mutta vasta kun raideliikenne tarjoaisi yksityisautoille toimivan vaihtoehdon.

Seuraisin tarkasti Helsingin kokemuksia kaupunkimoottoriteiden bulevardisoinnista ja hyödyntäisin oppeja soveltuvin osin myös Espoossa. Näin vapautuisi suuri määrä hukkamaata rakennuskäyttöön hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Kaupunkimoottoriteiden bulevardisoinnista on kuitenkin toistaiseksi kokemusta vain Helsinkiä paljon suuremmista kaupungeista, joiden liikenneruuhkat ovat aivan eri luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla. Niiden kokemukset eivät välttämättä toistu yksi yhteen Helsingin saati Espoon kokoisessa kaupungissa. Joka tapauksessa bulevardeja rakentaneiden suurkaupunkien ruuhkat eivät ole ainakaan pahentuneet, usein helpottaneet, ja maan arvo on noussut.

Investoisin kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ja kunnossapitoon. Tässä on tapahtunut Suomessa jo paljon kehitystä, mutta meillä espoolaisilla on vielä paljon opittavaa esimerkiksi Oulusta ja Joensuusta. Erityisesti koulujen ympäristön kevyen liikenteen väyliä tulisi parantaa. On noloa, että monet espoolaiset vanhemmat tuovat lapsensa autolla kouluun, koska pitävät espoolaisia pyöräteitä lapsilleen liian vaarallisina.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Kuntavaaliblogi 1: Pelastetaan pojat (ja tytöt)

Vihreiden tuore Pelastetaan pojat -toimenpideohjelma sai minut päivittämään kuntavaaliteemani ja nostamaan koulujen kehittämisen kärkiteemakseni. Valinta on myös sikäli luonteva, että Sote-uudistuksen jälkeen perus- ja toisen asteen opetus ovat tärkeimmät kuntien vastuulle jäävät julkiset palvelut.

Sekä pojilla että tytöillä on koulussa ongelmia, jotka vaikuttavat koko heidän elämäänsä. Ongelmat ovat kuitenkin usein erilaisia. Siinä missä liian moni poika syrjäytyy jo peruskoulussa, liian moni tyttö vieroksuu koulussa matematiikkaa ja luonnontieteitä ilman mitään syytä.

Esiopetuksessa ja peruskoulussa tarvitaan sukupuolisensitiivisyyttä, jotta kaikki saavat koulusta yhtäläiset edellytykset rakentaa elämäänsä sukupuolestaan riippumatta.

Sodankylän Torvisen kansakoulun oppilaita joskus vuosien 1924–26 välillä. Public Domain.

Pelastetaan pojat

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuoreen raportin mukaan suomalaisista 25-54-vuotiaista miehistä lähes 79 000 on pysyvästi työelämän ulkopuolella, ja määrä kasvaa. Heistä 50 400 kuuluu ryhmään ”muut työvoiman ulkopuolella olevat”, jotka eivät ole töissä, eivät hae töitä, eivät opiskele, eivätkä ole työkyvyttömyyseläkkeellä.

Peruskoulu on ratkaisevassa asemassa. Jos koulutaival katkeaa alkuunsa, elämän syrjästä on vaikea saada otetta. Viidesosa 20-29-vuotiaista suomalaisista miehistä on suorittanut vain peruskoulun. Se on oikeasti paljon.

16 prosentilla suomalaisista pojista ei ole peruskoulun päättyessä riittävää lukutaitoa. Ero suomalaisten tyttöjen ja poikien lukutaidossa on OECD-maista suurin. On kansallinen häpeä, että lapsi voi Suomessa istua yhdeksän vuotta koulussa oppimatta lukemaan kunnolla.

Työelämässä ei ole enää tehtäviä, joista selviää ilman ammattitaitoa, saati lukutaitoa.

Koulujärjestelmän epäonnistumisesta kertoo se, että työelämästä syrjäytyminen yleistyy nimenomaan nuoremmissa ikäluokista. Siinä missä OECD:n mukaan vuonna 2005 20-24 suomalaisista miehistä 12,2 prosenttia ei opiskellut ja oli joko työtön tai työvoiman ulkopuolella, vuonna 2015 osuus oli jo 21,1 prosenttia.

Tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti vain pahenee. Esimerkiksi kansainvälisissä PISA-kokeissa poikien tulokset matematiikassa ja luonnontieteissä laskivat vuosien 2011 ja 2015 välillä paljon enemmän kuin tyttöjen tulokset.

Koulussa on puututtava myös poikia syrjäyttäviin sosiaalisiin ongelmiin. Pojat kokevat tyttöjä enemmän yksinäisyyttä, kiusaamista ja väkivallan uhkaa. Lapsena koetun kiusaamisen muistot voivat myrkyttää koko aikuisen elämän.

Koulukuraattorit, kouluterveydenhoitajat ja koulupsykologit ovat erittäin tuottava investointi tulevaisuuteen. Yhden nuoren syrjäytymisen hinnaksi kansantaloudelle on laskettu miljoona euroa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa poikien ongelmiin puututaan, sitä vaikuttavampaa apu on.

Koulussa on kiinnitettävä erityistä huomiota poikien

  • Harrastuksiin – Kaikki harrastukset eivät vaadi päivittäistä harjoittelua ja koko perheen omistautumista. Sarjakuvat tai lennokkien rakentaminen ovat yhtä arvokkaita harrastuksia kuin jääkiekko tai pianon soitto.
  • Lukemiseen – Lukutaito on avain kaikkien muiden tietojen ja taitojen oppimiseen. Sitä paitsi lukeminen on erinomainen harrastus.
  • Liikunta – Liikkumisen on todettu parantavan erityisesti poikien oppimistuloksia. On luotava matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, joihin kaikkien on helppo osallistua. Koulumatkat tulisi tehdä joko kävellen tai pyörällä.
  • Opiskelutaitoihin – Moni poika alisuorittaa koulussa ja pitää itseään tyhmänä, vaikka kyse on vain opiskelutaitojen puutteesta. Opiskelutaidoille on käyttöä läpi elämän.
  • Sosiaalisiin taitoihin – Poikien syrjäytymiseen liittyvät usein heikot sosiaaliset valmiudet, jotka haittaavat koko elämää.
  • Luokkakokoihin – Poikien oppimistulokset kärsivät ryhmäkokojen kasvattamisesta tyttöjä enemmän.
  • Toisen asteen opintoihin – Pelkällä peruskoulun päättötodistuksella ei nykyajan työelämässä selviä.

Mikä tärkeintä, emme saa asettaa pojille koulussa alhaisempia odotuksia kuin tytöille. ”Pojat on poikia” on pahin virhe, jonka poikien kasvattaja voi tehdä.

Pelastetaan tytöt

Suomalaisten opiskelu on hyvin sukupuolettunutta. On paradoksaalista, että vaikka vielä peruskoulun neljännen luokan tytöt pärjäävät matematiikan PISA-kokeissa poikia paremmin, vain harva nuori nainen hakeutuu opiskelemaan matematiikkaa vaativia aloja kuten tekniikkaa. Siinä missä korkeakouluista valmistuu naisia noin 50 prosenttia enemmän kuin miehiä, tekniikan alan opiskelijoista on naisia vain vajaa neljännes.

Tyttöjen vieraantumista matematiikasta ja kovista luonnontieteistä on tutkittu paljon. Yhtä selitystä ei ole löytynyt, mutta yhtenä tekijänä pidetään ainakin sitä, että tytöt aliarvioivat osaamisensa matematiikassa ja fysiikassa. Sen sijaan pojat vastaavasti yliarvioivat oman osaamisensa. Todellista eroa sukupuolten keskimääräisessä matemaattisessa lahjakkuudessa ei ole, vaikka jakaumassa on eroja.

Tytöt aliarvioivat osaamisensa luonnontieteissä kuten laajassa matematiikassa ja fysiikassa, kun taas pojat yliarvioivat osaamisensa. Siinä missä yli puolet luokio-opiskelijoista on tyttöjä, pitkän matematiikan kirjoittajista yli puolet on poikia. Ja fysiikan kirjoittajista vain murto-osa on tyttöjä. Molempia tarvitaan, jos pyrkii esimerkiksi teknillisiin yliopistoihin tai yliopistojen luonnontieteellisiin tiedekuntiin.

Toinen mahdollinen selitys on se, että tytöt näyttäisivät karttavan kilpailutilanteita, joissa heidän osaamistaan verrataan poikien osaamiseen erityisesti miesvaltaisena pidetyillä aloilla. Jos tytöt pakotetaan kilpailutilanteeseen poikien kanssa, he alisuoriutuvat. Jo mahdollisuus opiskella lukiossa luonnontieteitä ilman, että ne on pakko kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa, on tehostanut sekä tyttöjen että poikien valintoja.

Yhteiskunnan näkökulmasta naisten aliedustus tekniikassa ja luonnontieteissä johtaa tehottomuuteen. Kun lahjakkaimmat nuoret eivät sukupuolestaan riippumatta hakeudu alan koulutukseen ja työtehtäviin, suomalaisten yritysten kilpailukyky kärsii.

Koulussa on kiinnitettävä erityistä huomiota tyttöjen

  • Informointiin – Tytöt ja pojat tarvitsevat tietoa todellisesta suhteellisesta osaamisestaan jo peruskoulussa. Tieto auttaa tekemään parempia valintoja toisen asteen koulutusta suunniteltaessa. Osaaminen tulisi arvioida ilman kilpailutilannetta, jotta tytöt eivät alisuoriutuisi.
  • Motivointiin – Tytöt tarvitsevat mm. rooli- ja uramalleja, jotka innostavat kiinnostumaan matematiikasta ja luonnontieteistä
  • Sukupuoliodotuksiin – Opetin taannoin ohjelmointia kesäleireillä. Suurin osa leiriläisistä oli poikia, ja monet tytöt kertoivat joutuneensa vaatimalla vaatimaan päästä tietokoneleirille ratsastus(tms.)leirin asemesta.
  • Konkreettisuuteen – Matematiikka ja luonnontieteet koetaan usein abstrakteiksi aineiksi, joilla ei ole yhteyttä arkitodellisuuteen. Esimerkiksi amerikkalaisissa teknillisissä yliopistoissa tekniikkaan yhdistetään humanismia, kulttuuria ja yhteiskuntatieteitä.

___
Kuntavaaliblogisarjan seuraavat osat
:

  • Lisää kaupunkia Espooseen (ja lähiluontoa)
  • Espoon koulut kuntoon (ja kunnossapito)
  • Oma koti liian kallis (ja vuokra)
  • Rohkeasti avoin Espoo (ja valtuusto)

 

 

Posted in Blogi Tagged with: , , ,

Epäluottamuslauseautomaatti

Eduskunnan välikysymys ei ole mikään tuunattu peliautomaatti, johon laitetaan kysymys sisään, vedetään kahvasta ja saadaan aina sama tulos: Kaikki oppositiopuolueiden kansanedustajat äänestävät hallituksen luottamusta vastaan ja päinvastoin.

Viikonloppuna meitä Vihreitä (ja RKP:a ja Kristillisdemokraatteja) on kurmuutettu siitä, ettemme viime perjantaina äänestäneet SDP:n ja Vasemmistoliiton rinnalla liikenne- ja viestintäministeri Bernerille epäluottamusta, vaan äänestimme pääasiassa tyhjää, yhden äänestäessä luottamuksen puolesta.

Politiikassa on tunnetusti tärkeää, miltä asiat näyttävät, mutta vielä tärkeämpää on se, miten asiat oikeasti ovat. Jos sen unohtaa, sortuu populismiin asioiden kustannuksella.

Millaista epäluottamuslausetta siis esitettiin?

”Eduskunta katsoo, että ministeri Berner on tosiasiallisesti ohjannut Finavia Oyj:tä luopumaan vahingonkorvauskanteista tilintarkastajaa ja aikaisempaa hallitusta kohtaan ja näin estänyt valtion edun mukaisten korvausten saamista eikä siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Jos välikysymyksessä olisi esitetty epäluottamusta poliittisin perustein, sen puolesta olisi voinut helposti äänestää, mutta kuten täysistunnon esityslistasta käy ilmi, välikysymys perustui asiantuntijoita kuulleen eduskunnan tarkastusvaliokunnan yksimielisesti laatimaan mietintöön, ja mietinnön johtopäätöksistä ei löydy perusteita välikysymyksessä esitettyyn syytökseen.

Jos välikysymys sen sijaan olisi kohdistunut valtion omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden epämääräisyyteen, johon tarkastusvaliokunta kiinnittää johtopäätöksissään erityistä huomiota, tilanne olisi ollut toinen. Epämääräisyyden seurauksena eri toimijoilla on ollut huomattavan erilainen käsitys omistajaohjauksessa toimintatavoista:

”Liikenne- ja viestintäministeriön käyttämän asiantuntijan ja toisaalta valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ja tarkastusviraston käsitykset omistajan toimintatavasta päätöksentekotilanteessa poikkeavat olennaisesti toisistaan.”

Ei ihme, että tuloksena on ollut sotku.

Omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden epämääräisyys ei kuitenkaan ole vain Sipilän hallituksen ongelma, Sipilä on saanut sen perintönä edeltäjiltään. Toimintaperiaatteisiin keskittyvä välikysymys olisi moittinut myös edellisiä hallituksia, joissa myös kysyjät itse ovat olleet mukana, semminkin kun Finavian johdannaisten historia ulottuu vuosien taa. Siksi SDP ja Vasemmistoliitto kohdistivat välikysymyksensä omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden asemesta vain yhden ministerin toimintaan vain parin viime vuoden aikana.

Jos välikysymyksen tehneet SDP ja Vasemmistoliitto ovat todella sitä mieltä, että tarkastusvaliokunnan mietinnössä esitetyt johtopäätökset ovat vääriä eivätkä kerro totuutta Bernerin toiminnasta, kritiikin oikea osoite olisi ollut eduskunnan tarkastusvaliokunta. Koska mietintö oli yksimielinen, SDP:n olisi tullut vaihtaa omat edustajansa tarkastusvaliokunnassa. Vasemmistoliitolla ei ole tarkastusvaliokunnassa omaa edustajaa, mutta SDP:llä on kaksi, joista toinen toimii valiokunnan puheenjohtajana.

Posted in Blogi Tagged with: , , ,