Unohdetut vaalitenttikysymykset

Vaaliblogi 10

Saska Saarikosken kolumni sai minut miettimään, mistä aiheista näissä vaaleissa pitäisi puhua. Vaalitentit ja -debatit kun tuntuvat keskittyvän yksiin ja samoihin aiheisiin, joista kaikki eivät ole olleet kovin tärkeitä Suomen tulevaisuudelle. Moni tärkeä kysymys on jäänyt kokonaan kysymättä.

Koska media ei näitä ehdokkailta kysy, ehdokkaan on pakko paikata .

Ilmastonmuutosta ja 6. sukupuuttoaaltoa on käsitelty vaalitenteissä ihan kiitettävästi, ja puolueiden väliset erot ovat tulleet hyvin esiin. Hyvä niin, sillä ilmastonmuutoksessa on kyse meidän sivilisaatiomme olemassaolon vaarantavasta kriisistä. Jos emme saa ilmastopäästöjämme kuriin, meistä jää jäljelle lähinnä tulevaisuuden arkeologeja kiinnostavia raunioita.

“Onko Suomen metsien ensisijainen tehtävä tuottaa raaka-ainetta puunjalostusteollisuudelle vai toimia suomalaisten ilmastopäästöjä sitovana hiilinieluna?”

“Tulisiko valtion pakkolunastaa ojitetut suometsät ja -pellot ja palauttaa ne soiksi tukkimalla ojat?”

Sen sijaan maailman painopisteen palaaminen Aasiaan on sivuutettu kokonaan. Parinsadan vuoden ajan länsimaat ovat hallinneet maailman taloutta ja kulttuuria, mutta nyt edelläkävijän rooli on palaamassa Aasiaan: Kiinaan, Etelä-Koreaan ja Japaniin. Kiinan on jo pitkään ennakoitu nousevan tulevina vuosikymmeninä Yhdysvaltojen rinnalle ja ohi, mutta Trumpin politiikka ja Euroopan hajaannus ovat nopeuttaneet kehitystä.

Miten Suomi (ja EU-parlamentin vaaleissa Eurooppa) sopeutuu ja menestyy aasialaisessa maailmassa, jossa suhteet Kiinaan korvaavat trans-atlanttiset suhteet?

“Tulisiko englanti korvata kiinalla koulujen opetusohjelmissa?”

“Tulisiko Suomen tuomita Kiinan ihmisoikeusloukkaukset, vaikka se vaarantaisi Suomen ja Kiinan taloussuhteet?”

Suomalaisten ikääntyminen ja Suomen kaupungistuminen on sentään mainittu pariin otteeseen, silloinkin lähinnä soten yhteydessä. Suomalaiset elävät pidempään ja synnyttävät vähemmän kuin ennen, minkä lisäksi koulutetut suomalaiset muuttavat maasta, eikä tilalle muuta läheskään yhtä paljon koulutettuja ulkomaalaisia.

Suomen eläkejärjestelmä ja vanhustenhoito ovat molemmat matkalla kohti kriisiä. Vaikka rahat saataisiin riittämään, hoitavat kädet loppuvat. Meidän on luotava nuorille perheille ympäristö, jossa uskaltaa tehdä lapsia. Suomalaiset haluaisivat tehdä nykyistä enemmän lapsia, mutta nyky-Suomessa se ei ole yksinkertaisesti mahdollista.

Samalla on aktiivisesti houkuteltava työikäisiä maahanmuuttajia Suomeen opiskelemaan ja työskentelemään ja jäämään Suomeen. Työperäisen maahanmuuton byrokratiaa on purettava eli tarveharkinnasta on luovuttava ja työluvan on oltava ilmoitusasia, kun tulijalla on työpaikka tai opiskelupaikka. Maahanmuuttajien lapsille on oltava kansainvälisiä kouluja, ja esimerkiksi ylioppilastutkinto on voitava suorittaa englanniksi.

“Miten turvaisitte nuorille perheille toimeentulon, jolla pystyy elättämään perheen ja maksamaan perheasunnon?”

“Tulisiko myös töihin Suomeen muuttavan henkilön puolison saada automaattisesti työlupa?”

Suomessa ei ole suurkaupunkeja, joihin kaupunginstumisella yleensä viitataan. Jopa Helsinki on kansainvälisessa mittakaavassa lähinnä pikkukaupunki. Chongqing, Kiina. CC 3.0 BY Jonipoon.

Suomalaisten ikääntymiseen liittyy kaupungistuminen. Suomalaiset ovat muuttamassa kasvukeskuksiin ja maaseutu on autioitumassa. Puheenjohtajatenteissä ei ole kysytty, miten puolueet aikovat vastata tähän kehitykseen? Haluavatko he kiihdyttää vai jarruttaa sitä? Miten? Miksi?

“Miten turvaatte hoivapalveluiden saatavuuden myös autioituvien kuntien vanhuksille?”

“Joudutaanko vanhuksia siirtämään kasvukeskuksiin, joista on helpompi saada ammattitaitoista henkilökuntaa?”

Puhun itse niin usein digitalisaatiosta, että en aina muista, miten vähän muut poliitikot siitä puhuvat. Yhteiskunnan digitalisaatio ja työn murros muuttavat kuitenkin meidän yhteiskuntaamme ja elämäntapaamme vähintää yhtä paljon kuin ilmastonmuutos. Esimerkiksi autonkuljettaja on Yhdysvaltojen yleisin ammatti. Mitä autonkuljettajille tapahtuu kun itseään ajavat autot yleistyvät? Miten arvioimme algoritmien ja tekoälyjen tekemien viranomaispäätösten oikeellisuutta?

“Miten viranomaisten meistä keräämiä tietoja saa hyödyntää uusien sähköisten palveluiden tuotannossa?”

“Tulisiko julkinen palvelu tuottaa roboteilla ja tekoälyillä aina kun se on halvempaa kuin ihmistyö?”

Miten robottien ja tekoälyjen tuottamaa lisäarvoa tulisi verottaa?

Tasavallan presidenttikin on ihmetellyt, miten vähän näissä vaaleissa on keskusteltu turvallisuuspolitiikasta. Venäjä on käyttäytynyt viime vuosina arvaamattomasti ja modernisoi armeijaansa isolla rahalla. Venäjän joukkoja on useiden sen naapurimaiden alueella, ja Itä-Ukrainassa Venäjä osallistuu täysimittaiseen sotaan. Supervalta-aseman menettäminen ei ole selvästikään ollut Venäjälle helppoa.

“Millä Venäjän rajalla seuraavaksi on kriisi, kun Putinin kannatus jälleen kaipaa isänmaallista nostatusta?”

“Voiko Suomi ostaa esimerkiksi tykistötutkia Israelista, vaikka Suomi samaan aikaan tuomitsee Israelin voimatoimet palestiinalaisalueilla.”

Lopuksi olisi hyvä keskustella myös ihmisten muutosahdistuksesta, joka ilmenee esimerkiksi entistä, yksinkertaisempaa Suomea haikailevana populismina. Muutosten tahti on nopea, eikä kyse ole vain teknologioista, vaan myös yhteiskunnan arvoista ja ihmisten maailmankuvasta. Moni kokee tahdin liian kiivaaksi, ja haluaa hypätä pois kyydistä. Kalenterin kääntäminen taaksepäin ei ole kuitenkaan mahdollista. Menneisyyteen ei ole paluuta.

“Miten saamme koko Suomen mukaan käynnissä olevaan yhteiskunnan murrokseen?”

Tagged with: , , , , ,

Orator non grata

Poliitikot eivät ole maailman suosituimpia ihmisiä. Jostain kumman syystä heti kun aiemmin ihan mukava tyyppi erehtyy lähtemään vaaleissa ehdolle, hänestä tulee ihmisten silmissä jollain tapaa epäilyttävä.

Olen vuosien varrella tottunut vihaisiin mulkaisuihin vaaliteltoilla, mutta näissä vaaleissa on tullut vastaan aivan uudenlaista nihkeyttä, enkä tarkoita julkisuudessa olleita ehdokkaisiin kohdistuneita uhkauksia ja poliittisia väkivallantekoja, jollaisia ei ole Suomessa koettu vuosikymmeniin.

Perinteiset vaalijulisteet ovat sentään vielä sallittuja.
CC BY-SA 3.0 Kaihsu Tai.

Tarkoitan politiikan sulkemista pois julkisesta tilasta. Esimerkiksi Uudellamaalla kampanjoivia ehdokkaita on tultu häätämään jalkakäytävältä, koska jalkakäytävä on sijainnut kauppakeskuksen edessä. Moni sellainen julkinen paikka, jossa vielä neljä vuotta sitten kampanjoitiin vapaasti, on nyt riidanalainen.

Kauppakeskuksen sisätilojen käytöstä sen omistajat päättävät tietysti itse, mutta omistusoikeus ei ulotu kunnan kadulle.

Lopulta Kokoomuksen ehdokas Henrik Vuornos keksi nerokkaan ratkaisun. Hän teki poliisille mielenosoitusilmoituksen eräälle jalkakäytävälle, josta hänet oli häädetty. Mielenosoitus järjestettiin “kokoomuksen politiikan ja Henrik Vuornoksen tukemiseksi.” Sille eivät kauppakeskuksen vahtimestarit voineet mitään.

Tietoni mukaan myös muut puolueet ovat Uudellamaalla kaivaneet mielenosoitusilmoituslomakkeet valmiiksi ja ovat tarvittaessa valmiita turvautumaan niihin päästäkseen kampanjoimaan julkisille paikoille.

Poliitikka koetaan niin suttuiseksi, ettei poliitikkojen mainoksia suostuta aina julkaisemaan edes rahasta. Esimerkiksi VR ei enää huoli poliittista mainontaa juniinsa. Ilmeisesti liikenneturvallisuus vaarantuu, jos matkustajat näkevät kauramurokeksimainoksen asemesta vaalimainoksen. Jos HSL, bussiyhtiöt ym. ottavat ensi vaaleissa saman linjan, vaaleissa ei enää nähdä ulkomainontaa.

Olisi mielenkiintoista tietää, mitkä muut ällötykset ovat politiikan lisäksi VR:n kiellettyjen aiheiden listalla?  Onneksi oma kampanjani ei ollut pelkkien junamainosten varassa.

Netissä kai sentään voi vielä mainostaa vapaasti jopa poliitikkoa? Ei voi. Vaalimanipulointien säikäyttämä Google on ilmoittanut vaativansa Euroopassa poliittisen mainoksen tilaajalta erityistä sertifikaattia, joka todentaa tilaajan olevan aito poliitikko eikä trollitehtaan tuntipalkkalainen. Mukava uutinen näin kolme viikkoa ennen vaaleja, jos on suunnitellut nettikampanjansa Google-mainosten varaan. Onneksi oma settini ei ollut Googlessa.

Etenkin uusille ehdokkaille tilanne on vaikea. Heidän pitäisi tehdä itsensä tunnetuksi äänestäjille, mutta mitenkäs kampanjoit, jos julkisesta tilasta ajetaan pois, eikä mainoksia suostuta julkaisemaan.

Kun ehdokkaiden vaalimainostusta rajoitetaan, rajoitetaan kansanvaltaa. Äänestäjät eivät saa vapaasti tietoa ehdokkaista.  Valta siirtyy viranomaisille ja yksityiselle sektorille. Ne saavat kyllä aina näkemyksensä kuuluviin. Jopa niiden mainokset julkaistaan.

Tagged with:

Valinnanvapaus vaatii tietoa

Vaaliblogi 9

Päättyvän vaalikauden suurin poliittinen kysymys oli sote-uudistus, jonka hallitus perusti kahdelle periaatteelle: Keskustan maakunnille ja Kokoomuksen valinnnavapaudelle.

Kaikki muistavat, miten sote-uudistuksen kävi, mutta kaikki tietävät myös, että myös seuraavan hallituksen on yritettävä tehdä sosiaali- ja terveyspalveluille jotain. Etenkin pienissä ikääntyvissä kunnissa hartiat ovat liian kapeat sote-vastuun kantamiseen.

Kokoomuksen gallup-kannatus on sen verran kova, että se voi hyvinkin olla mukana seuraavassa hallituksessa. Silloin sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaus palaa muodossa tai toisessa pöydälle. Väistyvän hallituksen esitystä ei sellaisenaan kaiveta esiin, koska sen perustuslailliset ongelmat liittyivät suurelta osin juuri valinnanvapauteen.

Missä tahansa muodossa valinnanvapaudesta puhutaan, on muistettava yksi perusperiaate: vapaa valinta vaatii tietoa. Meillä ei ole sosiaali- ja terveyspalveluista mitään systemaattisesti kerättyä tietoa, jonka varassa ihminen, kunta, maakunta tai valtio voisi tehdä informoidun valinnan palvelun tuottajasta.

Me emme edes tiedä, miten esimerkiksi laadukas vanhusten hoito määritellään saati miten sitä mitataan. Keskustelu on jämähtänyt pelkkään hoitajamitoitukseen, kun pitäisi puhua hoivavasteajoista, lääkintävirheistä, potilaspalautteesta, makuuhaavojen ja virtsatietulehdusten määrästä ja kestosta jne.

Toki, jos hoitajia on liian vähän, myös laatumittarit menevät nopeasti punaiselle. Hoitajamäärä ei kuitenkaan ole ainoa hoidon laatuun vaikuttava tekijä.

Vasta kun meillä on tärkeimmille sosiaali- ja terveyspalveluille yhteiset valtakunnalliset laatukriteerit ja niiden toteutumista seuraavat laatumittarit, ihmiset voivat aidosti vertailla sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottajia. Muuten vertailu jää mainosten ja kuulopuheiden varaan, eivätkä informoidut vapaat valinnat ole mahdollisia.

Myös valvontaviranomaisten työ helpottuisi. Nykyäänhän viranomaiset joutuvat keskittymään kaikkein krouveimpiin hoitovirheisiin ja laiminlyönteihin, koska ei ole herkempiä laatumittareita, joita seurata.

Esimerkiksi ravintoloiden hygieniaa valvovalla Eviralla on käytössään valtakunnalliset Oiva-laatumittarit, joiden tulokset julkaistaan paitsi raportteina myös helposti ymmärrettävinä hymiöinä.

Ravintoloiden laatua seurataan säännöllisesti Oiva-laatumittareilla, jotta voimame valita ravintolan, jossa ei ole vakavia laatuongelmia. Miksi emme pysty samaan terveydenhoidossa?

Miksi emme pysty samaan sosiaali- ja terveyspalveluissa? Esimerkiksi vanhusten hoivakodeissa tai hammaslääkäriasemilla tai yleislääkärien vastaanotoilla? Laitoksen oven pielessä olevat kuvakkeet kertoisivat, kuinka monta hoitovirhettä on tehty 1000 asiakasta kohti, kuinka pitkään palvelua joutuu odottamaan ja kuinka tyytyväisiä potilaat ovat olleet saamaansa hoitoon.

Jos valinnanvapaus nousee muodossa tai toisessa seuraavissa hallitusohjelmaneuvotteluissa esiin, samalla on vaadittava, että palveluseteleistä ym. ei keskustella, ellei samalla päätetä niillä saatavien palveluiden laatukriteerien määrittelystä ja seurannasta.  

Tagged with: ,

Karttapallo

Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten karttaprojektiot tekevät.

Maailman kartoittivat eurooppalaiset, ja he valitsivat myös edelleen yleisesti käytössä olevat karttaprojektiot, jotka sijoittavat Euroopan kartan keskelle ja suurentavat sen suhteettoman suureksi esimerkiksi Afrikkaan ja Intiaan verrattuna.

(Dymaxion-projektio näyttää kyllä mantereet oikean kokoisena, mutta keskittyy maamassoihin eikä anna oikeaa kuvaa Valtamerten koosta.)

CC0

Karttapallosta näkee, miten pieni pläntti tämä Aasian Euroopaksi kutsuttu läntinen niemimaa todellisuudessa on. Ja historian myllerrysten seurauksena se pieni pläntti on pirstoutunut vielä pienemmiksi kansallisvaltioiksi, joita ei tahdo erottaa karttapallon pinnalta ilman suurennuslasia.

Ja jokaisessa noista suurennuslasilla nähtävistä valtioista vaikuttaa puolueita ja aatteita, joiden mielestä juuri kyseinen täplä kartalla on jotenkin maagisesti muuta maailmaa parempi, ja täplän alueella asuvat ihmiset muita ihmisiä arvokkaampia.

Onko meidän eurooppalaisten itsetunto tosiaan näin hauras, että meidän täytyy pönkittää sitä harhaisilla kuvitelmilla?

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Se opettaa suhteellisuudentajua, näkemään, miten pieniä Eurooppa ja Suomi ovat.

Maailman kansat ovat kuin vesipisaroita meressä. Niiden erotteleminen ja arvottaminen on keinotekoista ja toivotonta.

Maailman talous, tiede ja kulttuuri ovat globaaleja. Meidän suomalaisten säästöt ja eläkkeet on sijoitettu kaikkialle maailmaan. Tutkijat ja taiteilijat oppivat toisiltaan kotimaasta riippumatta. Suomalaiset kuluttajat fanittavat japanilaisia animaatioita ja kiinalaiset suomalaista sarjakuvaa.

Rajamuurit rajoittavat meitä, ne tekevät meistä pienempiä. Kun pääomat, tuotteet ja palvelut eivät liiku vapaasti, talous supistuu. Kun tiede ja kulttuuri eivät virtaa vapaasti, tieteen, taiteen ja tekniikan kehitys hiipuu. Kun ihmiset eivät kohtaa rajojen yli, heidän maailmansa kutistuu.

Valitettavasti myös ihmiskunnan ongelmat ovat globaaleja. Valtamerten muovipyörteet kokoavat jätteitä kaikkialta maailmasta. Ilmastopäästöt eivät piittaa ihmisten kartoille piirtämistä rajoista. Humanitaariset kriisit saavat ihmiset etsimään turvaa ja elantoa vaikka toiselta puolelta planeettaa.

Vain yhdessä me voimme kohdata ihmiskunnan globaalit haasteet niin, että meillä on edes toivoa selvitä niistä.

Siksi joka kodissa pitäisi olla karttapallo.

Tagged with: ,

Kivikautisia riittejä

Vaaliblogi 8

Tyttöjen sukuelinten silpomisesta on keskusteltu Suomessakin paljon. Ei ihme, niin julmasta ja vastenmielisestä perinteestä on kyse. Tuskallista pahoinpitelyä, josta seuraa elinikäinen vamma, ei voi perustella tytön vanhempien kulttuurilla tai uskonnolla. Lapsen fyysinen koskemattomuus menee aina niiden edelle.

Sen sijaan poikien ympärileikkauksesta ilman lääketieteellistä perustetta ei ole puhuttu läheskään yhtä paljon. Pojille ympärileikkauksessa aiheutetut vammat eivät ole yhtä vakavia kuin tytöillä, mutta periaate on sama. Kyse on pysyvän fyysisen vamman tuottamisesta lapselle. Sitä ei voi perustella pojan vanhempien kulttuurilla tai uskonnolla. Lapsen fyysinen koskemattomuus menee aina niiden edelle.

Jeesuksen ympärileikkaus. Hendrik Goltzius. CC 4.0

Jos aikuinen mies ympärileikattaisiin ilman hänen lupaansa, kyseessä olisi törkeä pahoinpitely. Miten lapsen kohdalla ei olisi kyse vähintään yhtä törkeästä pahoinpitelystä, ellei törkeämmästä? Jos vanhemmat leikkaisivat lapseltaan vaikka korvannipukan pois, koska niin on ollut suvussa tapana kivikaudelta asti, sitä pidettäisiin mielipuolisena. Miksi esinahan leikkaaminen olisi sen hyväksyttävämpää?

Suomen laki kieltää lapsen tukistamisen, mutta poikalapsen peniksen tiheästi hermotetun osan voi poistaa ilman pelkoa raastupaan joutumisesta.

Pojan ympärileikkauksessa ei ole kyse pelkästä harmittomasta klipsaisusta. Itse operaatioon liittyy riskejä, ja komplikaatiot voivat haitata miehen sukupuolielämää koko eliniän ajan. Ympärileikkaukseen liittyy mm. kohonnut erektio- ja orgasmihäiriöiden riski sekä terskan tunnottomuus. Tai erään turhautuneen naisen sanoin: “Sen yli olisi voinut ajaa vaikka trukilla, eikä mies olisi tuntenut mitään.”

Lisäksi ympärileikattu penis voi aiheuttaa seksikumppanille yhdyntäkipuja ja orgasmiongelmia. Esinahka toimii yhdynnässä eräänlaisena liukasteena ja vähentää merkittävästi penetraatioon tarvittavaa voimaa.

Ei ihme, että Suomen lääkäriliitto katsoo poikien rituaalisen ympärileikkaamisen olevan ristiriidassa lääkärin etiikan kanssa. Poikien ympärileikkaamista tulisikin johdonmukaisesti käsitellä lapsen törkeänä pahoinpitelynä. Jos joku haluaa aikuisena ympärileikkauttaa itsensä, hän voi sen tehdä. Sen sijaan lasta ei siihen saa pakottaa. Sitä ei voi mikään kulttuuri tai uskonto vaatia.