Yleisradion monikulttuurisuuden vahti

Yleisradiolain 6 § määrittelee Yleisradion hallintoneuvoston tehtävät seuraavasti:

Hallintoneuvoston tehtävänä on:

1) valita ja vapauttaa yhtiön hallitus ja hallituksen puheenjohtaja sekä määrätä hallituksen jäsenten palkkio;

2) päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista;

3) huolehtia ja valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi;

4) laatia 6 a §:ssä tarkoitettu palveluiden ja toimintojen ennakkoarviointi suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen sekä suhteessa siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin, sekä arvioinnin perusteella päättää palvelun tai toiminnon aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä ja julkaista päätös perusteluineen;

5) päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista;

6) tarkastaa ja hyväksyä hallituksen toimintakertomus;

7) valvoa yhtiön hallintoa ja antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta.

Hallintoneuvoston on lisäksi vuosittain huhtikuun loppuun mennessä annettava eduskunnalle kertomus 7 §:n mukaisen julkisen palvelun toteutumisesta sekä ohjaus- ja valvontatehtäviensä toteuttamisesta edellisen kalenterivuoden aikana. Ennen kertomuksen antamista tulee kuulla Saamelaiskäräjiä.

Hallintoneuvoston on lisäksi käsiteltävä muut hallituksen sille esittämät asiat.

Ja hallintoneuvoston valvoman julkisen palvelun Yleisradiolain 7 § määritteleen puolestaan seuraavasti:

Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti:

1) tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia;

2) tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä;

3) ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia;

4) kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä;

5) tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille;

6) edistää kulttuurien vuorovaikutusta ja ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa;

7) välittää asetuksella tarkemmin säädettäviä viranomaistiedotuksia ja varautua televisio- ja radiotoiminnan hoitamiseen poikkeusoloissa.

Seura-lehden Yleisradion hallintoneuvoston viime vuoden pöytäkirjoista nostamat esimerkit hallintoneuvostossa käytetyistä puheenvuoroista ovat surullista luettavaa. Ne paljastavat, etteivät kaikki meistä hallintoneuvoston jäsenistä ole ilmeisesti lukeneet Yleisradiolakia. Meidän tehtävänämme on valvoa, tukevatko Yleisradion ohjelmat esimerkiksi suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta, ei ottaa kantaa siihen, ovatko esimerkiksi tasa-arvonäkökohdat tai kulttuurien vuorovaikutus omasta mielestä tärkeitä.

Niin kutsutussa Satosen työryhmässä sovitut muutokset Yleisradiolakiin vahvistavat hieman hallintoneuvoston asemaa ja julkisen palvelun määritelmää, mutta Seura-lehden jutussa käsiteltiin nimenomaan viime vuotta.

Poliittisten päättäjien ja Yleisradion journalismin erillään pitämisellä on hyvät perusteet. Historia on opettanut, miten käy, kun poliitikot päättävät, mitä ja miten uutisoidaan. Liberaalissa demokratiassa riippumaton media arvioi poliittista ja taloudellista vallankäyttöä sekä viranomaisten toimintaa kriittisesti. Yleisradion toiminnan rahoittavien veronmaksajien on voitava luottaa siihen, että heidän rahojaan ei käytetä esimerkiksi hallituksen tai valtion omistamien yhtiöiden aseman pönkittämiseen. Siksi poliitikkoja on Yleisradion johtoelimistä ainoastaan hallintoneuvostossa, jolla nimenomaan ei ole toimivaltuuksia vaikuttaa Yleisradion journalistiseen päätöksentekoon.

Olemme Suomessa paheksuneet Puolan ja Unkarin yleisradioiden ottamista maiden hallitusten ohjaukseen, mutta ei Suomenkaan yleisradion riippumattomuus ole itsestään selvää. Politiikan ja journalismin erottaminen nykyisessä Yleisradiolaissa on seurausta niin kutsutun Reporadion vuosista, jolloin Yleisradion ohjelmapolitiikka oli korostetun poliittista. Ja kuten viime syksyn tapahtumat osoittivat, suomalaisilla poliitikoilla on edelleen haluja vaikuttaa Yleisradion journalistiseen toimintaan.

Toki hallintoneuvosto pidetään Yleisradion tilanteesta ajan tasalla ja meitä informoidaan ajankohtaisista kysymyksistä. Esitellyistä asioista myös keskustellaan, ja se on avannut meille hallintoneuvoston jäsenille mahdollisuuden ottaa kantaa Yleisradion ohjelmapolitiikkaan ja journalistiseen toimintaan. Itse olen esimerkiksi kiitellyt esports-lähetyksiä ja kysynyt dopingin, sopupelien ja kisapaikkalahjusten vaikutusta huippu-urheilun lähetysoikeuksien ostamiseen. Ja kuten Seura-lehden jutusta kävi ilmi, jotkut ovat ilmaiseet mielipiteensä myös Yleisradion ajankohtaistoimituksen poliittisesta journalismista.

Kyse ei siis ole ollut päätöksistä eikä hallintoneuvoston kannanotoista, vaan hallintoneuvoston yksittäisten jäsenten mielipiteistä. Silti, vaikka Yleisradion toimiva johto olisi kuinka kovakorvainen ja antaisi meidän puheidemme mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, asetelma ei näytä hyvältä: Yleisradion rahoituksesta päättävät poliitikot kritisoimassa hallintoneuvoston jäsenen arvovallalla Yleisradion poliittista journalismia, siis oman toimintansa uutisointia.

Politiikassa se miltä asiat näyttävät, on tunnetusti yhtä tärkeää kuin se, miten asiat oikeasti ovat. Poliittisen vallankäytön vahti ei saa näyttää vallankäyttäjien vahtimalta.

Posted in Blogi Tagged with: ,

Valtuustopuhe pysäköinnin laskentaohjeesta

APJ

Me olemme tottuneet ottamaan oppia menneisyydestä, kun me teemme päätöksiä esimerkiksi asemakaavoista, katusuunnitelmista tai pysäköinnistä.

Enää se ei ole kuitenkaan mahdollista. Tänään, täällä päätettävät pysäköintijärjestelyt tulevat käyttöön vuosikymmenen vaihteessa, ja ovat sen jälkeen käytössä vuosikymmenten ajan.

Ja jo ensi vuosikymmenellä tieliikenne muuttuu radikaalisti. Ja kun liikenne muuttuu, muuttuu myös pysäköinti.

Tutun ja turvallisen menneisyyden asemesta – meidän on uskallettava katsoa tuntemattomaan tulevaisuuteen.

Jos me katsoisimme nyt menneeseen, me olisimme kuin moottoritietä rakentavia hevoskuskeja, jotka eivät olisi autoa koskaan nähneetkään. Me päällystäisimme Tarvontien mukulakivillä.

Kun ajaminen 20-luvulla siirtyy ihmisiltä tekoälyille, kaikki muuttuu. Nykyisin autot seisovat 95% ajasta käyttämättöminä parkkipaikoilla. Hirmuista autojen ja tonttimaan tuhlausta.

Kun auto ajaa itseään, ei ole mitään mieltä seisottaa sitä käyttämättömänä. Autoja ei enää omisteta, liikkumisesta tulee palvelu. Murto-osa nykyisestä autokannasta riittää hoitamaan nykyiset liikkumistarpeet.

20-luvulla myös päivittäistavaraostokset siirtyvät verkkoon. Virolaisten kehittämä lähettirobotti tuo jo Lontoossa ja Washingtonissa ostokset kotiovelle. Kuka haluaa tuhlata elämäänsä hakemalla itse ostoksensa kaupasta kotiin?

20-luvulla myös etätyö jatkaa yleistymistään. Esimerkiksi Espoon kaupunki on tänä vuonna laajentamassa työntekijöidensä etätyömahdollisuuksia. Kuka haluaa tuhlata elämäänsä työmatkoihin?

Sitä paitsi, ruotsalaisen tutkimuksen mukaan yli 45 minuutin työmatka nostaa avioeron todennäköisyyttä 40%.

APJ

Yhdessä nämä trendit tarkoittavat ajoneuvojen määrän laskua ja parkkipaikkojen katoamista keskustoista ja lähiöistä. Liikkumispalveluiden robottiautot yöpyvät teollisuusalueiden lataushalleissa.

En väitä, etteikö pysäköintipaikkoja enää 20-luvulla tarvittaisi. Niiden tarve kuitenkin laskee nopeasti.

Siksi, aina kun me päätämme pysäköinnin periaatteista, pysäköintipaikkojen laskentaohjeista ja pysäköinnin kehittämisohjelmista, meidän on muistettava tieliikenteen nopea murros. Meidän on samalla päätettävä, mihin keskustojen tyhjeneviä parkkihalleja, lähiöiden pysäköintikenttiä ja metroasemien liityntäpysäköintiluolia käytetään 2030-luvulla.

Posted in Puhe, Valtuusto Tagged with: , ,

Yleisradion poliittinen paradoksi

Yleisradio Oy:n hallintoneuvostoa ja minua sen jäsenenä on viime viikkoina patisteltu panemaan Yleisradio ruotuun, onhan hallintoneuvosto Ylen organisaatiokaaviossa kaikkein ylimpänä.

Enemmistö ainakin minulle tulleesta palauttesta on kaivannut tiukempaa journalistista otetta poliitikkojen asioista uutisoimiseen yleisesti ja pääministeri Sipilän kohdalla erityisesti; Merkittävä vähemmistö on puolestaan vaatinut Yleisradion Sipilään kohdistaman ajojahdin lopettamista.

Melkoinen paradoksi: Poliitikkoa vaaditaan puuttumaan Yleisradion journalismiin, koska poliitikon katsotaan vaikuttaneen Yleisradion journalismiin.

Yleisradion maamerkkinä tunnettu Pasilan Iso Paja siirtyy pian VR:n käyttöön, kun Yle vähentää henkilöstöään ja siirtyy pienempiin tiloihin. CC 3.0 BY Markus Koljonen

60/70-lukujen kokemusten jälkeen Yleisradiosta on haluttu tehdä poliittisesti riippumaton. Ohjelmia ruotivaa poliittista ohjelmaneuvostoa ei enää ole. Vaikka Yleisradion sanotaan olevan ”eduskunnan radio”, journalismin ja politiikan välille on yritetty rakentaa mahdollisimman pitävä palomuuri. Vain Yleisradion hallintoneuvostossa on poliitikkoja, ja heidän tehtävänään on Yleisradiolain 6§ mukaan:

  1. valita ja vapauttaa yhtiön hallitus ja hallituksen puheenjohtaja sekä määrätä hallituksen jäsenten palkkio;
  2. päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista;
  3. huolehtia ja valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi;
  4. laatia 6 a §:ssä tarkoitettu palveluiden ja toimintojen ennakkoarviointi suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen sekä suhteessa siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin, sekä arvioinnin perusteella päättää palvelun tai toiminnon aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä ja julkaista päätös perusteluineen;
  5. päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista;
  6. tarkastaa ja hyväksyä hallituksen toimintakertomus;
  7. valvoa yhtiön hallintoa ja antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta.Hallintoneuvoston on lisäksi vuosittain huhtikuun loppuun mennessä annettava eduskunnalle kertomus 7 §:n mukaisen julkisen palvelun toteutumisesta sekä ohjaus- ja valvontatehtäviensä toteuttamisesta edellisen kalenterivuoden aikana. Ennen kertomuksen antamista tulee kuulla Saamelaiskäräjiä.

Jos ja kun ns. Satosen työryhmän hahmottelema uusi Yleisradiolaki aikanaan astuu voimaan, hallintoneuvosto hyväksyy myös Yleisradion strategian.

Mitään toimivaltuuksia vaikuttaa Yleisradion journalistiseen linjaan poliitikoille ei ole haluttu antaa. Tietysti Yleisradion ajankohtaisista asioista puhutaan ja keskustellaan myös hallintoneuvostossa, mutta varsinaista suoraa päätösvaltaa sillä ei ole, nimenomaan siksi, etteivät kulloiset poliittiset valtasuhteet vaikuttaisi Yleisradion toimintaan. Sen uutis- ja ajankohtaisohjelmien on kyettävä käsittelemään hallituksen ja eduskunnan toimintaa yhtä kriittisesti siitä riippumatta, mitkä puolueet kulloinkin ovat vallan kahvassa. Käytännössä tämä ilmenee niin, että kaikki puolueet vuorollaan kokevat Yleisradion toimittajien mankeloivan juuri heitä erityisen kovaotteisesti. [Olen pohtinut tätä ilmiötä taannoin.]

Yleisradio Oy:n käytännön toimintaa ohjaa hallintoneuvoston valitsema Yleisradio Oy:n hallitus, jossa korostetusti _ei_ ole poliitikkoja. Operatiivisesta johtamisesta vastaa hallituksen valitsema toimitusjohtaja.

Mutta, nyt tuo journalismin ja politiikan palomuuri vuotaa, ainakin siltä näyttää, ja politiikassa ja mediassa se on vähintään yhtä tärkeää kuin miten asiat mahdollisesti ovat.

Kyse ei ole vain pääministerin öisestä viestittelystä hänen asioitaan ohjelmassaan käsitelleelle Yleisradion toimittajalle. Ongelman ydin on paljon syvemmällä, vaikka pulpahti nyt pintaan. Hallitus päätti viime vuonna siirtää Yleisradion talouden valtiontalouden kehyksen sisään, jolloin Yle alkoi tavallaan muistuttaa valtion laitosta, jonka rahoitus on suoraan hallituksen päätäntävallassa.

Palomuuri alkoi tihkua.

Eritystä ja ennenkuulumatonta oli tapa, jolla hallitus teki päätöksensä. Päätös siirtää Yleisradion talous valtiontalouden kehykseen tehtiin hallituspuolueiden kesken, oppositiota kuulematta. Aiemmin kaikki merkittävät Yleisradiota koskevat päätökset on pyritty tekemään ns. parlamentaarisesti eli kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisymmärryksessä. Näin on haluttu turvata päätösten kestävyys yli vaalikausien, kun aiemmat oppositiopuolueet nousevat hallitusvastuuseen.

Nyt Yleisradiosta tehtiin päiväpolitiikkaa.

Seuraavaksi hallitus päätti jäädyttää Yleisradiolain mukaisen Yleisradion rahoituksen indeksikorotuksen, jälleen oppositiota kuulematta. Tämä johti Yleisradiossa henkilöstön vähentämiseen ja yt-neuvotteluihin.

Palomuuri alkoi tiputtaa.

Seuraavaksi perustettiin perinteinen parlamentaarinen [Satosen] työryhmä pohtimaan Yleisradiolain uudistamista. Työryhmä, jossa olivat siis mukana kaikki eduskuntaryhmät, päätti velvoittaa Yleisradion korvaamaan omaa ohjelmatuontoa osto-ohjelmilla ja jatkaa indeksikorotuksen jäädytystä. Yleisradio joutuu siis poliittisten päätösten seurauksena supistamaan henkilökuntaansa sekä taloudellisista että tuotantorakenteellisista syistä.

Palomuuri vuotaa kunnolla.

Ei ihme, että Yleisradion henkilöstö on huolissaan omasta tulevaisuudestaan, ja etenkin politiikkaa ja poliitikkoja työkseen käsittelevä uutis- ja ajankohtaistoimitus kokee suhteensa poliittisiin päättäjiin haastavaksi. Monella voi muistua mieleen sanonta: “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.”

Jännite nousi näkyviin Suomen Kuvalehden julkaistua jutun pääministerin kiukkuisista viesteitä. Sen jälkeen on nähty mm. dramaattisia irtisanoutumisia, Yleisradion ajankohtaistoimituksen uudelleenorganisointi ja toimituksen esimiesten julkinen ojennuskirje omille alaisilleen.

Ainakin saamani palautteen perusteella Yleisradion toiminnan Yle-verolla rahoittava yleisö ei ole kaiken tämän jälkeen enää aivan varma, kuinka riippumaton Yleisradio todellisuudessa on poliittisista päättäjistä. Kuten sanottu, tärkeää on myös se, miltä asiat näyttävät.

Hyvää vastausta Yleisradion paradoksiin ei ole.

Vastaavan (pää)toimittajan journalistiset valinnat ovat journalismin kovaa ydintä, ja laki määrää vastaavalle toimittajalle julkaisutoiminnassa viimeisen sanan, toki myös viimeisen vastuun. Siksi vastaavan toimittajan tekemien journalististen päätösten kritisointi olisi poliittiselta päättäjältä lähes yhtä epäkorrektia kuin öisten sähköpostien tehtailu itseään koskevan jutun tehneelle toimittajalle. Niiden arviointi, samoin kuin toimitusten henkilöstöjohtamisen arviointi kuuluvat yhtiön toimivalle johdolle.

Voivatko poliitikot ylipäätään korrektisti puuttua Yleisradion journalistiseen toimintaan, edes silloin, kun Yleisradion riippumattomuuden koetaan vaarantuneen poliitikkojen oman toiminnan seurauksena? Mielestäni eivät, se voi olla vain Yleisradion itsensä tehtävä, kuten myös aktiivinen viestiminen riippumattomuuden turvaavista toimenpiteistä. Poliitikkojen tehtävänä on pitää sormensa mahdollisimman kaukana Yleisradion journalismista, ja näppäimistöstä, jos omat tunteet joskus käyvät liian kuumina.

Posted in Blogi Tagged with: ,

Ilmastosotien aika on alkanut

Syyrian sisällissotaa kutsutaan maailman ensimmäiseksi ilmastosodaksi.

Syyriaa 2000- ja 2010-luvuilla koetelleet lämpöaallot ja kuivuus olivat merkittävä tekijä Syyrian sisällissotaan johtaneen epävakauden taustalla. Sisällissotaa edeltävinä vuosina 85% karjasta oli kuollut, 75% maatiloista oli hylätty, ja 1,5 miljoonaa syyrialaista oli joutunut muuttamaan pois asuinkelvottomaksi muuttuneilta alueilta.

Syyrian kuivuus on pahin ainakin 900 vuoteen!

Perinteinen tunisialainen leipä. CC 4.0 SA BY Meriemou.

Itse asiassa koko arabimaailmaa Marokosta Jemeniin vuosina 2010-11 ravistelut Arabikevät oli ainakin osittain ilmastonmuutoksen seurausta.

Arabikevät lähti liikkeelle 17. joulukuuta 2010 alkaneesta Tunisian vallankumouksesta, ja levisi nopeasti moniin arabimaihin. Sitä edelsi raju leivän hinnan nousu Tunisiassa ja monissa muissa arabimaissa, mikä johti ensin mielenosoituksiin ja mellakoihin, ja lopulta vallankumouksiin.

Mistä leivän hinnan nousu johtui?

Arabimaat ovat riippuvaisia tuontiviljasta, ja Venäjä on perinteisesti ollut arabimaille keskeinen vehnän toimittaja, Tunisian merkittävin vehnän tuontilähde. Kesällä 2010 Venäjälle iski poikkeuksellinen kuivuus, joka tuhosi suuren osan sadosta, ja pakotti Venäjän lopettamaan vehnän viennin. Maailmanmarkkinoilta ei löytynyt riittävästi kohtuuhintaista vehnää korvaamaan Venäjän vientiä, ja leivän hinta nousi rajusti.

Globaalissa maailmassa Venäjän (tai Australian tai Kanadan tai …) huono sato näkyy nopeasti ruokapöydissä kaikkialla maailmassa.

Venäjän kesän 2010 kuivuuden arvioidaan johtuneen ainakin osaksi ilmastonmuutoksesta. Jatkossa, ilmastonmuutoksen edetessä, vastaavia, ruoan hinnan noususta johtuvia levottomuuksia, sotia ja pakolaiskriisejä nähdään varmasti lisää. Sitä enemmän, mitä ponnettomammin ilmastonmuutosta torjumme.

Ilmastonmuutosta ei voi enää perua, siksi meidän on sen hidastamisen lisäksi investoitava globaaliin huoltovarmuuteen, esimerkiksi kansainvälisiin viljan huoltovarmuusvarastoihin. Muuten kadot merkittävillä ruoan tuotantoalueilla johtavat yhä uusiin levottomuuksiin, sotiin ja pakolaiskriiseihin. Sillä kuten on tapana sanoa: ”Sivistys on vain kolmen aterian päässä anarkiasta.”

Globaalin huoltovarmuuden lisäksi meidän on luotava toimintatavat miljoonien ihmisten hallituksi evakuoimiseksi alueilta, jotka ilmastonmuutos tekee pysyvästi elinkelvottomiksi. Vaihtoehtona suunnitelmalliselle uudelleenasuttamiselle ovat hallitsemattomat kansanvaellukset ja pakolaiskriisit. Valinta on meidän.

Vaikka nationalismi ja isolationalismi nousevat maailmalla, juuri nyt meidän on kyettävä globaaliin yhteistyöhön, jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksesta johtuvia kriisejä ja hallita niiden seurauksia.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Työ tekijäänsä oottaa

Uudenkaupungin autotehdas ilmoittaa tarvitsevansa yli 1000 uutta työntekijää. Edelliset isot rekrytoinnit autotehdas teki pari vuotta sitten. Kemijärvelle rakennettavaan biojalostamoon etsitään noin 1000 työntekijää, Äänekoskella sellutehdasta rakentaa noin 2600 työntekijää, Turun telakalle palkataan 500 risteilijöitä rakentamaan.

Yhteistä näille kaikille on osaavan henkilökunnan löytämisen vaikeus. Vaikka Suomessa on Tilastokeskuksen mukaan runsaat 200 000 työtöntä, työnantajat valittavat työvoimapulaa. Uutta työvoimaa tarvitsevat yritykset suuntaavat katseensa kotimaan lisäksi ulkomaille, erityisesti Baltiaan ja Itä-Eurooppaan.

Kotimaisen työvoiman heikko saatavuus näkyy myös rakennusalalla. Esimerkiksi Länsimetron Koivusaaren aseman rakentajat olivat kotoisin yhteensä 35 eri maasta. Äänekosken sellutehtaan rakentajat tulevat 41 eri maasta. Helsingin seudulla taloyhtiöiden pikkuremonttien tarjouspyyntöihin ei saa välttämättä yhtäkään vastausta. Sähköasentajaa saa anella useammasta liikkeestä ennen kuin joku suostuu tulemaan paikalle… joskus parin viikon päästä.

Kun tekijöitä ei ole, tarjolla on vain eioota.

Suomalaisen työn kohtaanto-ongelman taustalla on monta tekijää. Kansanedustaja Hjallis Harkimo (kok) syyttää blogissaan suomalaisten työmarkkinoiden jäykkiä rakenteita ja kalliita päivärahoja ja matkakorvauksia. Itse korostaisin sitä, ettei esimerkiksi levyseppähitsaajan tai puusepän ura ole viime vuosina kiinnostanut riittävän monia nuoria, vaikka työtä olisi tarjolla eikä palkoissakaan ole valittamista. Ynnäilin erään pikkuremontteja tekevän yhden hengen yrityksen kuukausiliikevaihtoa, ja päädyin 15 000 euron tuntumaan. Hänellä riittää jo sovittuja töitä usean kuukauden jonoksi asti.

Toisena ongelmana on työpaikkojen sijaitseminen väärissä paikoissa. Esimerkiksi lounaisrannikolla on käytännössä täystyöllisyys ja asuntopula. Moni olisi valmis muuttamaan työn perässä, mutta vaikka uusi asunto olisi tiedossa, ensin pitäisi saada vanha asunto kaupaksi ja löytää myös puolisolle töitä. Muuttohaluja hillitsevät myös muuttokulut, asunnonvälittäjän palkkio ja varainsiirtovero.

Asuntoyhtiön osakkeiden myyntihinnasta varainsiirtovero on 2% ja kiinteistön hinnasta 4% eli 300 000 euron arvoisen asunnosta vero on siis joko 6 000 tai 12 000 euroa. Varainsiirtovero peritään tietysti myös ostettavan uuden asunnon myyntihinnasta. Lisäksi kannattaa muistaa 3-4% kiinteistövälittäjän palkkio sekä ostettavasta että myytävästä asunnosta. Ei ihme, ettei työn perässä muuttaminen aina kannata.

Jos haluamme oikeasti kannustaa suomalaisia muuttamaan työn perässä, on meidän ensimmäiseksi luovuttava varainsiirtoverosta. Sen jälkeen on lisättävä asuntojen tarjontaa työvoimapulasta kärsivillä paikkakunnilla.

Lisäksi vanhempien kannattaa miettiä, mille uralle lapsiaan kannustavat.

Posted in Blogi Tagged with: ,