Lajityypillistä käytöstä

Tuotanto- ja lemmikkieläinten hoidossa puhutaan paljon lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamisesta. Toimisiko sama näkökulma myös ihmisille? Poislukien lajityypillinen tapamme kumauttaa naapureita antiloopin reisiluulla päähän.

Meidän elinympäristömme ja elintapamme ovat muuttuneet muutaman viime vuosisadan kuluessa radikaalisti, eikä lajimme evoluutio ole pysynyt perässä. Seurauksena on ollut paitsi eliniänennusteen moninkertaituminen myös moninaisia elintasosairauksia, joihin esi-isämme eivät ehtineet lyhyen elämänsä aikana sairastua.

Homo Sapiensin lajityypillistä käytöstä. CC BY-ND 2.0 Hans Splinter https://www.flickr.com/photos/archeon/4927398734

Meidän pitäisi siis esimerkiksi syödä siemeniä, juureksia, sieniä, hyönteisiä, munia ja ehkä kerran viikossa hyvin muhinutta raatoa. Ei ole sattumaa, että syömme nimenomaan pilaantunutta … tai siis raakakypsytettyä lihaa, jonka on annettu seistä jopa useita viikkoja, kunnes lihan omat entsyymit ja maitohapot ovat mureuttaneet sen ja antaneet lihalle sen ominaisen maun. Me emme ole lihansyöjiä vaan haaskansyöjiä.

Moni meidän nykykulttuurissamme itsestäänselvänä pitämämme asia ei välttämättä ole sitä. Esimerkiksi politiikassa paljon puhuttu perinteinen ydinperhe on ihmislajin historiassa varsin uusi ilmiö, joka sai nykymuotonsa vasta teollistumisen myötä. Homo sapiensin luontainen sosiaalinen yksikkö on pikemmin muutamasta muutamaan kymmeneen yksilön lauma tai kylä, joissa metsästäjä-keräilijä-kulttuurit edelleen elävät.

Emme voi palata metsästäjä-keräilijöiksi, vaikka 3-4 tunnin työpäivä houkuttelisikin. Meitä on siihen tällä pallolla yksinkertaisesti liikaa. Mutta mitä voimme oppia esi-isiltämme esimerkiksi lastenhoidossa? No ainakin sen, että homo spiens -lajin poikaset, lapset kasvavat luonnossa yhdessä lauman muiden lasten kanssa. Siksi päivähoito ja varhaiskasvatus ovat parin lapsen ydinperheille niin tärkeitä. Ei siksi, että vanhemmat pääsevät töihin, vaan siksi, että lapset oppivat päivähoidossa lajityypillisellä tavalla sosiaalisia taitoja yhdessä muiden lasten kanssa.

Ja miksi ihmeessä me nukumme silloin kun nukumme ja niin vähän kuin nukumme? Esi-isiemme unirytmin määritteli karjanhoidon ja sähkövalon asemesta aurinko, ja myös nykyihmisen keho noudattaa edelleen auringon rytmiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että öisin olisi tarkoitus vain nukkua, sillä ihminen nukkuu luonnostaan kahdessa neljän tunnin jaksossa ja valvoon niiden välissä pari tuntia. Lisäksi iltapäivällä on ihan luonnollista ottaa pienet ettoset. Se ei ole laiskuutta vaan meille lajityypillistä käytöstä, toisin kuin unirytmin tuunaaminen kahvin avulla.

Paljon puhutaan myös pukeutumisesta, ja paheksutaan vääränlaisia vaatteita. Pukeutuminen sinänsä on ihmiselle lajityypillistä käytöstä, sillä vaatetäit erottuivat päätäistä omaksi lajikseen vasta noin 170 000 vuotta sitten eli pian homo sapiensin kehittymisen jälkeen. Vaatteet suojasivat kylmältä ja muilta luonnonvoimilta ja mahdollistivat esi-isiemme leviämisen pohjoiseen.

Mutta miksi meillä on … kumma vietti liittää vaatteisiin perinteitä ja kulttuureita, joilla ei ole mitään tekemistä kylmän kanssa? Ei siitä niin kauaa ole, kun Suomessakin paheksuttiin housuihin pukeutuvia naisia. Housut keksittiin kuitenkin alkujaan ratsastusta varten siitä riippumatta, oliko satulassa nainen vai mies. Sitä ennen kaikki miehet kulkivat mekossa. Myös korkokengät olivat alkujaan nimenomaan miesten muotivaatteita. Ja nykyään jaksetaan kinata jostain huiveista ja pastasiivilöistä.

Entä parisuhde? Palaan homo sapiensin lajityypilliseen lisääntymiseen sitten kun en ole enää poliitikko, jonka pitää miettiä iltapäivälehtien otsikoita. Joka tapauksessa aihetta on tutkittu paljon, eivätkä tulokset todellakaan vastaa ”perinteisenä” pidettyä parisuhdetta.

Tagged with: ,

Sopeutumiseläkkeitä ja mitä lie

Julkisuudessa keskustellaan vilkkaasti entisten kansanedustajien sopeutumiseläkkeistä ja sopeutumis­rahoista.

Jotta kaikki tietäisivät, mistä puhutaan, kokosin sopeutumiseläkkeet (johon ennen 2011 eduskuntaan ensimmäistä kertaa valitut edustajat ovat oikeutettuja), sopeutumisrahat (v 2011 ja sen jälkeen valitut) ja vastaavat työttömyyspäivärahat (kansanedustajat eivät ole oikeutettuja ansiosidonnaiseen työttömyyspäivärahaan) taulukoksi. Laskelmat perustuvat nykyiseen edustajan palkkioon (6407 €/kk) eli käytännössä summat voivat olla joko pienempiä (palkkio on noussut vuosien kuluessa) tai suurempia (jos edustaja on toiminut ministerinä, puhemiehenä tms.).

 

  1 kausi
– 48kk
2 kautta
– 96kk
3 kautta
– 144kk
4 kautta
– 192kk
Sopeutumiseläke

0€ 0kk 2050€
65-vuotiaaksi
3075€ 65-vuotiaaksi 4100€ 65-vuotiaaksi
Sopeutumisraha 1720€ 1v ajan 2050€ 2v ajan 3075€ 2v ajan 4100€ 3v ajan
Vastaavan työsuhteen irtisanomisaika 1 kk palkallinen irtisanomisaika 2 kk palkallinen irtisanomisaika 4 kk palkallinen irtisanomisaika 6 kk palkallinen irtisanomisaika
Vastaavan ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha (ei lapsia) 5 pv karenssi

2377€/2767€
400 arkipv ajan

5 pv karenssi

2377€/2767€
400 arkipv ajan

5 pv karenssi

2377€/2767€
400 arkipv ajan

5 pv karenssi

2377€/2767€
400 arkipv ajan

 

Sopeutumisrahasta on lisäksi todettava, että jos entinen kansanedustaja on sopeutumisrahan päättyessä täyttänyt 59 vuotta, sopeutumisrahaa voidaan maksaa 65 vuoden ikään asti.

Toiseksi on syytä mainita, että kansanedustajan palkkiota ei oteta huomioon erilaisia päivärahoja laskettaessa. Esimerkiksi kun vuonna 2013 kuntouduin osasairauspäivärahalla isosta leikkauksesta, päivärahan laskennan perusteena käytettiin viiden aiemman vuoden tulojen keskiarvoa, joka jäi pieneksi, koska kansanedustajan palkkiota ei huomioitu tuloksi, vaikka siitä oli maksettu eläkemaksut.

Ehkä eniten ihmisiä ärsyttää kuitenkin se, että vaikka entisen kansanedustajan palkkatulot leikkaavat sopeutumiseläkettä ja sopeutumisrahaa, pääomatulot eivät niihin vaikuta. Tätä porsaanreikää on käytetty myös hyväksi, ja jotkut entiset kansanedustajat ovat kikkailleet tulonsa pääomatuloiksi, mistä olemme saaneet lukea riettaimmat esimerkit lehdistä.

Tagged with: , ,

Valvojia valvomassa

Tiedustelulakiesitysten kipupisteeksi on yllättäen noussut Suojelupoliisin parlamentaarinen valvonta.

Miksi yllättäen? Koska lakiesityksessä tiedustelutoiminnan valvonnasta (HE 199/2017) eduskuntaan perustettavalle tiedusteluvalvontavaliokunnalle (TvV) ollaan antamassa hyvin kattava valvontatehtävä ja laajat tiedonsaantioikeudet _kaikkeen_ tiedustelutoimintaan siitä riippumatta, harjoittaako sitä Pääesikunnan tiedusteluosasto, Suojelupoliisi tai Saappaanheittäjät ry.

Tiedustelun parlamentaarista valvontaa ei ole haluttu rajata tiettyihin viranomaisiin tai tiettyihin tiedustelumenetelmiin, koska se väistämättä heikentäisi TvV:n asemaa. TvV päättää itse, mistä viranomaisista ja tiedustelumenetelmistä se tarvitsee tietoa.

TvV:n toimivaltuudet kattavat kuitenkin vain tiedustelutoiminnan, ja vaikka siviilitiedustelu on jatkossa Suojelupoliisin päätehtävä, ja Suojelupoliisilta poistetaan esitutkintavaltuudet, sille jää edelleen joitakin poliisitehtäviä kuten turvallisuusselvitysten laatiminen. Kiista koskeekin käsittääkseni näiden ”jäännöstehtävien” valvontaa. (‘Käsittääkseni’, koska keskustelu ja sen uutisointi on ollut harvinaisen sekavaa – suosittelen aiheesta kiinnostuneita lukemaan ainakin lakiesityksen pykälät 2, 3 ja 4 perusteluineen.) Laki tiedustelutoiminnan valvonnasta ei kuitenkaan koske Suojelupoliisin muita tehtäviä, eikä niitä voi eduskunnan työjärjestystä muuttamalla lisätä tiedusteluvalvontavaliokunnan tehtäviin. Eduskunnan työjärjestys ei voi mennä lain edelle!

2 § Tiedustelutoiminnan valvonta ja valvontatoimielimet

Tiedustelutoiminnan valvonnalla tarkoitetaan sekä siviili- että sotilastiedustelun parlamentaarista valvontaa ja laillisuusvalvontaa.

Tiedustelutoiminnan parlamentaarista valvontaa harjoittaa eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta, jonka tehtävistä säädetään tarkemmin eduskunnan työjärjestyksessä (40/2000). Tiedustelutoiminnan laillisuusvalvontaa harjoittaa tiedusteluvaltuutettu.

Suojelupoliisille jäävien poliisitehtävien parlamentaarinen valvonta kuuluu eduskunnan hallintovaliokunnalle kuten kaikkien muidenkin poliisiviranomaisten. Hallintovaliokunnalla ei kuitenkaan ole yhtä kattavia tiedonsaantioikeuksia kuin tiedusteluvalvontavaliokunnalla.

3 § Tiedusteluvalvontavaliokunnan tiedonsaantioikeudet

Tiedusteluvalvontavaliokunnalla on oikeus salassapitosäännösten estämättä saada viranomaisilta ja muilta julkista tehtävää hoitavilta maksutta valvontatehtäviensä hoitamiseksi tarvitsemansa tiedot.

4 § Tiedusteluvalvontavaliokunnan oikeus saada selvitys

Tiedusteluvalvontavaliokunnalla on oikeus saada tiedusteluvaltuutetulta ja muilta viranomaisilta sekä muilta julkista tehtävää hoitavilta maksutta valvontatehtäviensä hoitamiseksi tarvitsemansa selvitykset.

18 § Muut toimenpiteet (2. mom.)

Tiedusteluvaltuutetun tulee saattaa merkittävät valvontahavaintonsa eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunnan käsiteltäväksi.

Oikea tapa lähestyä Suojelupoliisille jäävien poliisitehtävien parlamentaarista valvontaa onkin hallintovaliokunnan tiedonsaannin parantaminen … paitsi Suojelupoliisista myös muista poliisiviranomaisista. Olen itse toiminut hallintovaliokunnan jäsenenä, ja silloin Suojelupoliisin valvonta tarkoitti käytännössä kahvittelua Suojelupoliisin päämajassa PowerPoint-esitystä seuraten.

Eli yhteenvetona, esitys laiksi tiedustelutoiminnan valvonnasta lisää ja syventää merkittävästi Suojelupoliisin (ja muun tiedustelutoiminnan) parlamentaarista valvontaa. Jos Suojelupoliisille jäävien poliisitehtävien parlamentaarista valvontaa halutaan syventää, se on tehtävä eduskunnan hallintovaliokunnan kautta.

Voi tuntua erikoiselta, että opposition edustaja näin innolla puolustaa hallituksen esitystä, mutta tiedustelutoiminnan parlamentaarisessa valvonnassa hallitus on mielestäni oikeassa, enkä pidä irtopisteiden hakua tässä hyvänä toimintatapana. Tiedustelulaeissa riittää ihan asiallistakin pohdittavaa, sitä ei tarvitse keksiä tyhjästä.

Tagged with: , ,

Lobbausrekisteri syksy 2017

Syksyllä lupasin avata tapaamisiani twitterissä #lobbausrekisteri-tunnistella ja koota tapaamiset aina kerran vuodessa yhteen nettisivuilleni. Koska en ollut kysynyt vierailtani (ja kutsujiltani) ennen syyskuuta, voinko julkaista heidän nimensä, tämä yhteenveto alkaa vasta 14.9. Vuoden kuluttua vastaava lista kattaa koko vuoden.

14.9. Globaalin Open Knowledge –järjestön Rufus Pollockin ja Open Knowledge Finland ry:n Teemu Ropposen tapaaminen. Aiheena digitalisaatio ja avoin tieto.

15.9. Tapaaminen DNA:n yhteiskuntasuhdepäällikkö Anna Anttisen kanssa. Aiheena tiedustelulaki.

26.9. Espoolaisen lukion rehtorin tapaaminen. Aiheena lukiossa toteutettava työelämäprojekti.

26.9. Puhelinpalaveri Ekosysteemifoorumin Jouni Markkasen kanssa. Aiheena 6aika-seminaari ja julkisen sektorin digitalisaatio

28.9. Tapaaminen Päivittäistavarakauppa ry:n Kari Luodon ja N2:n Panu Laturin kanssa. Aiheena alkoholilaki.

5.10. Tapaaminen Suomen Syöpäpotilaat ry:n Mirjami Tran Minhin kanssa. Aiheena Roche Bladder Cancer Patient Group -foorumi

6.10. Liikenne ja viestintävaliokunnan & Tulevaisuusvaliokunnan & Sivistysvaliokunnan yhteinen aamiainen Ficom ry:n kanssa. Aiheena Kasvua viihde- &kulttuurisisällöistä

9-11.10. Matka Barcelonaan Bladder Cancer Patient Group Forumin kokoukseen Suomen syöpäpotilaat ry:n edustajana. Matkan kustansi Roche: https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/sidonnaisuudet/Documents/lahjailmoitus-kasvi-roche-20171009-11.pdf

18.10. Tapaaminen Milttonin Marina Lampisen kanssa, toimeksiantaja Tekes. Aiheena sidosryhmätutkimus innovaatiopolitiikasta

26.10. Tapaaminen Digitan Juha-Pekka Weckströmin ja Arne Wessbergin kanssa. Aiheena siirtyminen HD-tv-lähetyksiin.

8.11. Tapaaminen Ficom ry:n Jussi Mäkisen kanssa Aiheena maksupalvelulaki ja PSD2-direktiivin toimeenpano Suomessa

10.11. Aamiaispalaveri viestintätoimisto Hopiasepät väen kanssa. Aiheena poliittinen päätöksenteko ja kansantaloustiedon hallinta

28.11. Eduskuntaryhmän vierailu Kelaan tapaamaan pääjohtaja Elli Aaltosta. Aiheena Kelan ajankohtaiset hankkeet.

29.11. Tapaaminen Pyöräliiton Matti Koistisen kanssa. Aiheena tieliikennelaki ja pyöräilyinfran rahoitus.

19.12. Tapaaminen Skal ry:n Iiro Lehtosen ja Petri Murron kanssa. Aiheena maanteiden tavaraliikenteeseen ajankohtaiset asiat (mm. vinjetti, ammattidiesel, yritystuet).

Tagged with: ,

Ydinmiilu joka pitäjään

Maailmalla suunnitellaan ydinvoiman uutta sukupolvea, pieniä, yhdyskuntarakenteeseen integroitavia ydinvoimaloita. Keskustelu käy myös Suomessa kiivaana.

Ja tottahan se on, jos energiatuotanto halutaan rakentaa ydinvoiman varaan, fiksuinta on rakentaa teollisena sarjatuotantona useita pieniä standardimallisia voimaloita lähelle asutusta, jotta niiden hukkalämpöä voidaan hyödyntää kaukolämpöverkossa. Samalla energiainfran haavoittuvuus vähenee, kun koko maata ei saa pimeäksi parilla sähköverkon runkolinjat Loviisaan ja Olkiluotoon katkaisevalla reppupommilla.

Miksi olemme siis päätyneet sen sijaan rakentamaan suuria yksittäin suunniteltuja ja rakennettuja ydinvoimaloita kauas käyttäjistä? Yksi syy on poliittinen: On paljon helpompi saada poliittinen päätös yhdestä suuresta kuin parista kymmenestä pienestä ydinvoimalasta, vaikka sitten se yksi suuri olisi uuden reaktorityypin proto, josta ei ole vielä edes piirustuksia, jonka reaktoriytimen konstruktiota ei ole koskaan kokeiltu tuotantokäytössä, ja joka joskus valmistuessaan on maailman suurin ydinreaktori. (Elleivät kiinalaiset ehdi ensin.)

Toinen syy on taloudellinen. Kun voimaloita on vähän, ne pysyvät paremmin suurten sähköyhtiöiden hallinnassa, jolloin sähkö eli raha kulkee niiden kautta. Markkinoita hallitsevien sähköyhtiöiden yksinkertaisesti kannattaa lobata ennemmin isoja kuin pieniä ydinvoimaloita.

Lähiydinreaktori Salmisaaressa tai Suomenojalla olisi joka tapauksessa rehellisempää kuin _täysin_ turvallisen voimalan rakentaminen – turvallisuussyistä – mahdollisimman kauas asutuksesta, pois silmistä ja mielestä.

Vaikka itselläni on varauksia ydinenergian suhteen, pienydinreaktorikonseptia kannattaa tutkia ja keskustella ennen kuin torjuu sen … esimerkiksi vain siksi, että ”ydin”. Pienet standardiydinreaktorit ratkaisisivat monia ydinvoiman ongelmia, mutta eivät kaikkia, ja loisivat ainakin yhden uuden.

Joka tapauksessa myös pieni ydinreaktori tuottaa korkea-aktiivista käytettyä ydinpolttoainetta, joka olisi jäähdytettävä, kuljetettava jälkikäsittelyyn ja käsittelyn jälkeen loppusijoitettava. Kuinka valmiita olisimme hyväksymään sen, että eri puolella Suomea olisi pienreaktoreiden yhteydessä korkea-aktiivisen ydinjätteen välivarastointiin tarkoitettuja vesialtaita, jotka eivät saisi missään tilanteissa vuotaa tai kiehua kuiviksi.

Olisiko mahdollista perustaa valtakunnallinen laitos käytetyn ydinpolttoaineen jäähdyttämistä ja käsittelyä varten ja kuljettaa käytetty polttoaine reaktoreilta laitokselle aina polttoaineen vaihdon yhteydessä? Kuljetuksen ongelmana on se, että käytetty polttoaine on useamman vuoden ajan sekä hyvin kuumaa että hyvin radioaktiivista. Sitä on siis paitsi jäähdytettävä myös suojeltava ympäristöä säteilyltä koko kuljetuksen ajan. Kuljetukset olisivat houkutteleva kohde esimerkiksi terroristeille, vähintään yhtä houkutteleva kuin vesialtaiden jäähdytysvesipumput. 

Itseäni kaiken kokoisissa ydinvoimaloissa mietityttää erityisesti niiden yhteiskunnalta vaatima vakaus. Ydinvoimala edellyttää noin vuosisadan ajan vakaana pysyvää yhteiskuntaa. Ainakin perinteisten ydinvoimaloiden käyttöikä on noin 50 vuotta, minkä jälkeen reaktorin rakenteiden on ”jäähdyttävä” toiset 50 vuotta ennen kuin reaktori voidaan purkaa turvallisesti. Eli jos Suomen itsenäistyessä olisi otettu käyttöön uusi ydinvoimala, sen purkutyöt voitaisiin aloittaa vasta nyt. Miten se olisi selvinnyt sisällissodasta, talvisodasta, jatkosodasta ja Lapin sodasta?

Toisaalta pienydinreaktorit todennäköisesti paitsi valmistettaisiin sarjatuotantona ja kuljetettaisiin kokonaisina tai moduuleina paikalleen, myös kuljetettaisiin käyttöiän loputtua pois erilliseen purkulaitokseen, jossa reaktori voitaisiin jäähdyttää ja purkaa turvallisemmin kuin paikan päällä.

Uutena kysymyksenä on pohdittava myös sitä, että kun ydinreaktoreita on useita ympäri maata, jossain turvallisuuskulttuuri ennemmin tai myöhemmin pettää. Monet säteilyonnettomuudet ovat olleet seurausta nimenomaan inhimillisistä virheistä ja laiminlyönneistä. Esimerkiksi Tšernobylissä turvajärjestelmät kytkettiin tarkoituksella pois päältä, jotta reaktoria voitiin käyttää tehoalueella, jolla se tiedettiin epävakaaksi.

Ehkä vahvin argumentti pienydinreaktoreiden puolesta on ilmastopäästöjen vähentäminen. Moni on ehdottanut ydinvoiman radikaalia lisärakentamista keinona hillitä ilmastonmuutosta, mutta nykyaikaisten suurten voimaloiden rakentaminen vie yksinkertaisesti liian kauan. Esimerkiksi Olkiluoto 3:n periaatepäätös haettiin vuonna 2000, valmistelun jälkeen. Perinteisen ydinvoimalan rakentamispäätöksestä vie siis ~20 vuotta ennen kuin se tuottaa mitään. (Olkiluoto 3:n rakentaminen ei ole vienyt muihin uusiin suuriin reaktoreihin verrattuna erityisen kauan.) Meillä ei ole enää 20 vuotta aikaa vähentää radikaalisti ilmastopäästöjä. Sen sijaan sarjatyönä valmistettavien pienreaktorien käyttöönotto voisi onnistua nopeammin. Tosin missään ei ole vielä tehdasta, josta Suomi voisi tilata 20 pienreaktoria kahden vuoden toimitusajalla. Voi hyvin olla, että pienydinreaktorit tulevat markkinoille liian myöhään, jotta niistä olisi apua ilmastonmuutoksen hillitsemisen tässä vaiheessa.

Olisiko pienydinreaktoreiden tuottama sähkö ja lämpö hinnaltaan kilpailukykyistä, on toinen kysymys. Ydinvoima ei ole enää erityisen edullista, tulevista vuosista puhumattakaan, jos uusiutuvan energian hinta jatkaa laskuaan. Joidenkin arvioiden mukaan pienreaktoreita pitäisi valmistaa useita kymmeniä, jotta sarjatuotanto alentaisi merkittävästi kustannuksia.

Joka tapauksessa, kaikkia mahdollisuuksia vähentää ilmastopäästöjä kannattaa tarkastella avoimin silmin, ilman ennakkoasenteita, ennen kuin suljemme mitään vaihtoehtoja pois. Jos olisimme aloittaneet ilmastonmuutoksen torjunnan 1960-luvulla, kun ensimmäiset tutkijat alkoivat varoitella ihmiskuntaa ”kasvihuoneilmiöstä”, voisimme pitäytyä vain helppoihin ja mukaviin vaihtoehtoihin.