Puhe tiedemarssin lähtöpaikalla 22.4.2017

Hyvät tiedon tekijät ja tieteen ystävät

Tänään marssitaan tieteen puolesta eri puolilla maailmaa, yli 600 kaupungissa, yli 30 maassa.

Olemme vuosien varrella nähneet mielenosoituksia ja marsseja monen tärkeän asian ja arvon puolesta. Ja olemme itsekin osallistuneet niistä moniin.

On tosiaan korkea aika, että myös vapaan tieteen ja tiedon puolesta marssitaan, osoitetaan sille tukea, ja vaaditaan sille vapautta.

Sillä mitä me olisimme ilman tiedettä? Ilman tietoa siitä, miten maailma toimii, ilman ymmärrystä siitä, mitä me itse olemme.

Yksi tieteen tehtävistä on nimenomaan tiedon avulla vapauttaa meidät perinteiden kahleista ja yhteiskunnan painostuksesta. Luoda edellytykset reflektoida sekä omaa että yhteiskuntamme toimintaa.

Avata meille yksilöinä ja yhdessä mahdollisuudet edistyä ja kehittyä.

Tai no, ehkä elämä luolassa olisi helpompaa … tai turvallisempaa, mutta ei todellakaan näin hauskaa ja mielenkiintoista

# # #

Viime vuosina tieteen merkitys on entisestään korostunut. Kun maailma monimutkaistuu yhä kiihtyvällä tahdilla, sen ymmärtäminen on aina vain vaikeampaa. … ja tärkeämpää.

Jos emme tunne esimerkiksi tekniikan toimintaperiaatteita, emme ymmärrä, miten tekniikan varaan rakennettu yhteiskunta toimii.

Tätä menoa me elämme pian Tylypahkassa, jossa ihmiset heiluttelevat taikasauvojen asemesta älypuhelimia. Tylypahkassa on aivan sama, lausummeko loitsuja … vai käskyjä taloautomaatiota ohjaavalle algoritmille.

Vastaavasti, jos emme tunne esimerkiksi käyttäytymistieteiden perusteita, meitä on helppo manipuloida … ja olemme siihen vain tyytyväisiä … ja pyydämme lisää.

# # #

Maailman monimutkaistuessa tiedosta … tutkitusta riippumattomasta tiedosta on tullut kriittinen resurssi. Se ei ole välttämätöntä vain poliittisille ja taloudellisille päätöksentekijöille, vaan meille kaikille, jotka yritämme ymmärtää maailmaa ja itseämme.

Ei ole todellakaan yhdentekevää, millaisen tiedon varaan me rakennamme maailmankuvamme ja arvomaailmamme.

Ei ihme, että tästä tiedosta on viime vuosina tullut totuuden jälkeisen maailman hybridisotien taistelutanner. Me olemme nytkin … Euroopassa riehuvan … informaatiosodan etulinjassa …

Valemedioiden vaihtoehtoiset faktat on suunniteltu vaikuttamaan meidän mielipiteisiimme ja asenteisiimme. Meidän ei tarvitse edes uskoa niihin. Riittää, että ne rapauttavat meidän luottamuksemme perinteiseen journalismiin, demokratiaan… ja… tieteeseen. Ja saavat meidät kaipaamaan … helppoja totuuksia ja vahvoja johtajia.

Ja tämä on vasta alkua.

Meistä eri lähteistä kerättyä big dataa analysoimalla vaihtoehtoiset totuudet voidaan räätälöidä kullekin meistä erikseen, ruokkimaan juuri meidän henkilökohtaisia epävarmuuksiamme ja ennakkoluulojamme. Lähivuosina myös jokainen meistä suomalaisista saa … omat … henkilökohtaiset … valeuutisensa.

Emmekä me välttämättä edes huomaa sitä.

Briteillä ja amerikkalaisilla, on tästä jo kokemusta.

# # #

Parasta vastamyrkkyä vaihtoehtoisille totuuksille on perinteinen, vapaa ja riippumaton tiede. Ei ihme, että yhteiskunnallista vuorovaikutusta kutsutaan yliopistojen kolmanneksi tehtäväksi – tutkimuksen ja opetuksen rinnalla.

Yliopistolain kirjoittajat olivat kaukaa viisaita.

Sillä ihmiset ovat tottuneet luottamaan tieteeseen aidon tiedon lähteenä. Suurin osa meistä luottaa vielä, ainakin toistaiseksi, tieteeseen.

Sen luottamuksen ylläpitämiseksi… ja vahvistamiseksi… meidän on tehtävä jatkuvasti työtä. Sitä tehtävää me emme saa unohtaa, sillä kerran menetettyä luottamusta … on todella vaikea ansaita takaisin.

Valitettavasti, edes tiede ei ole immuuni väärinkäytölle. Valeuutisten ja valemedioiden rinnalla on noussut myös valetiede, tieteellisiksi tutkimuksiksi naamioitu poliittinen vaikuttaminen. Aluksi valetieteen taustalla oli taloudellisia motiiveja, kuten silloin, kun tutkijoille maksettiin siitä, että he kumosivat tupakan terveyshaitoista kertovia tutkimustuloksia.

Viime vuosina motiivit ovat olleet kuitenkin yhä useammin poliittisia ja ideologisia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa molemmilla pääpuolueilla on omat ideologiset ajatushautomonsa, joiden julkaisuista suuri osa muistuttaa erehdyttävästi tieteellisiä artikkeleita. Eduskunnassakin on kirkkain silmin vedottu ilmeisiin valetutkimuksiin, kunhan ne ovat tukeneet omia poliittisia näkemyksiä.

Tieteellisen menetelmän vahvuudet on käännetty tiedettä vastaan.

Esimerkiksi, väite, etteivät tutkijat ole jostain asiasta yksimielisiä, uppoaa hyvin yleisöön, joka ei tunne tiedeyhteisön toimintatapoja ja kulttuuria. Aina löytyy tv-kameran eteen tutkija, joka kyseenalaistaa muiden tutkijoiden tulokset. Ei ymmärretä, että jatkuva kyseenalaistaminen kuuluu tieteeseen, on tiedon jatkuvan kehittymisen ydin. Että nimenomaan silloin pitää huolestua, kun epäileviä tuomaita ei löydy.

Tässä kohtaa osoitankin sanani tuonne Sanomatalon suuntaan, en vain Helsingin Sanomille, vaan sen kautta koko suomalaiselle medialle. Journalistien tulisi ymmärtää tieteellistä menetelmää ja tiedeyhteisön toimintatapoja paljon nykyistä paremmin.

Nykyaikana tarvitaan medialukutaidon rinnalle tieteenlukutaitoa – Muuten emme pysty erottamaan tieteellistä tietoa valetieteellisistä valheista – Muuten emme pysty myöntämään itsellemme, mitä emme tiedä. Muuten meidän omat ennakkoasenteemme huijaavat meidät täyttämään tietojemme aukot meitä miellyttävillä valheilla.

# # #

Viime vuosina suomalaista keskustelua on hallinnut taloudellinen viitekehys. Kaikki jäsennetään talouden kautta. Jopa tiedettä arvotetaan ensisijaisesti sen tuottaman taloudellisen hyödyn kautta. Voisi sanoa, että taloudellinen tiedonintressi on sivuuttanut jopa teknisen tiedonintressin, muista intresseistä puhumattakaan.

Toki, on aivan totta, että tiede hyödyttää usein myös taloutta. Sitä ei vaan välttämättä aina huomaa, sillä tieteen rytmi sopii huonosti yhteen talouden kvartaalien ja politiikan vaalikausien kanssa.

Muistan hyvin, miten taannoin, edellisessä elämässäni, 90-luvun lopulla tutkin Tekesin rahoittamien tutkimushankkeiden tiedon hallintaa. Ja voi että, miten minua harmitti, kun näin niin monen huikean idean unohtuvan mappien kätköihin, niihin käytettyjen rahojen valuvan hukkaan.

Ehkä eniten minua kismitti tutkimushanke, jossa oli kehitetty epäsymmetristä jäänsärkijää, kolmikulmaista laivaa. Ajatus vaikutti aivan liian hienolta … ja hullulta … Suomen konservatiiviselle meriteollisuudelle.

Mutta olin väärässä, tieto ei unohtunut mappiin, ja vuonna 2014 Helsingin telakalta valmistui vinojäänmurtaja Baltica. Vuosisadan vaihteessa aika ei vaan ollut vielä kypsä laivalle, jota voi ajaa jäissä vinottain ja sivuttain. Silloin koko tutkimusprojekti tuntui hukkaan heitetyiltä verorahoilta, mutta nyt jokaiselle siihen investoidulle … markalle … on saatu vastinetta. Ja lisää tulee sitä mukaa kun arktisen merenkulun merkitys kasvaa.

# # #

Hyvät tiedemarssijat

Kuten olemme saaneet uutisista kuulla, moni suomalainen tutkija on viime vuosina muuttanut pois Suomesta, siirtynyt töihin ulkomaisiin yliopistoihin, joissa tutkijoilla on Suomea paremmat edellytykset keskittyä varsinaiseen tutkimukseen.

Sinänsä suomalaisten tutkijoiden lähtö ulkomaille ei ole huono asia. On vain positiivista, että suomalaiset tutkijat ja yliopistot verkostoituvat maailmalle.

Ongelman tästä suomalaisten tutkijoiden muuttoaallosta tekee se, ettei Suomeen muuta tilalle vastaavaa määrä tutkijoita ulkomailta.

Suomalaiset yliopistot … ovat aivan liian kotoperäisiä. Ulkomaiset opiskelijat, opettajat ja tutkijat ovat edelleen, monilla tieteenaloilla, pikemmin poikkeus, kuin sääntö. Yliopistojen vertailuissa käy kuitenkin hyvin ilmi, että ne kansainväliset huippuyliopistot – jollaisia me suomalaistenkin yliopistojen siis haluaisimme olevan – ovat nimenomaan… korostetusti… kansainvälisiä.

Kuten luovuustutkijat ovat toistuvasti havainneet, uudet ajatukset syntyvät nimenomaan heterogeenisissä yhteisöissä, joissa on erilaisia ihmisiä eri aloilta… eri puolilta maailmaa.

Meidän suurena haasteenamme onkin tehdä suomalaisesta akateemisesta urasta jälleen houkutteleva vaihtoehto paitsi suomalaisille … myös ulkomaalaisille nuorille. Siinä ei pelkkä raha riitä, vaan tarvitsemme asennemuutosta.

Asennemuutosta suomalaisissa yliopistoissa, joiden on tarjottava tutkijoille edellytykset keskittyä pitkäjänteiseen tutkimukseen … turhauttavien hallinto- … ja rahoitusapparaattien pyörittämisen asemesta

Asennemuutosta akateemisessa yhteisössä, jotta se arvostaisi myös yliopistojen kolmatta tehtävää eli yhteiskunnallista vuorovaikutusta

Asennemuutosta suomalaisessa yhteiskunnassa, jotta suomalaiset yliopistot olisivat jälleen kansallisen ylpeyden aihe, eivätkä … kaiken maailman dosenttien pesiä.

Valitettavasti myös Suomessa on nähty taloudellisia ja poliittisia päättäjiä, jotka syystä tai toisesta vähätellevät tiedettä, ja tutkijoita, joiden tulokset eivät vastaa heidän omia ennakkoasenteitaan.

On surullisen kuvaavaa tälle ajalle, etteivät kaikki suomalaiset tutkijat enää uskalla julkisesti keskustella omista tutkimusaiheistaan, koska he ovat saaneet osakseen vihapuhetta ja suoranaisia uhkauksia.

Niinpä, mikä tärkeintä, me tarvitsemme asennemuutosta myös meiltä suomalaisilta, niin tutkijoilta kuin kaikilta muiltakin, meiltä jotka niin mielellämme kutsumme itseämme tolkun ihmisiksi. Me emme saa jäädä vaiti, kun suomalaisia tutkijoita pelotellaan tai vähätellään.

Meidän on rohjettava mennä väliin … puolustamaan tiedettä ja sen tekijöitä

Ensi kerralla vaiennettavana voi olla meidän oma tutkimusalueemme, meidän omat tutkimustuloksemme.

Raja, on vedettävä tässä ja nyt.

Hyvät tiedemarssijat,

On ihana nähdä, kuinka paljon meitä on täällä tänään.

Tehdään tästä yhdessä hyvä päivä tieteelle.

Eläköön riippumaton vapaa tiede!

Posted in Puhe Tagged with: , ,

Tätä se mun uneni tiesi

Kun pääministeri Sipilä vaalisunnuntaina toivoi, että tiedustelulakien edellyttämä perustuslain muutos pitäisi käsitellä kiireellisenä, ainakin minä ähkäisin turhautuneena. Tätä tässä viimeiseksi tarvittiin, keskustelun avaamista runsas viikko ennen tiedustelulakia valmistelleiden työryhmien raporttien julkaisemista.

Sekä tiedustelulakien kannattajat että vastustajat ovat yksimielisiä siitä, että tiedustelulait ovat poikkeuksellisen laaja ja tärkeä kokonaisuus, jota on valmisteltu kolmessa eri ministeriössä. Osa esitettävistä lakipykälistä edellyttäisi myös perustuslain muuttamista.

Lakeja on valmisteltu noin kolme vuotta, ja vuosien kuluessa moni asia on muuttunut, myös kaavaillut lakiesitykset. Monille on kuitenkin ehtinyt muodostua erilaisia mielikuvia, jotka eivät enää pidä paikkansa, ainakaan täysin. Moni unohtaa myös sen, että esitettävissä laeissa määritellään pelisäännöt myös henkilö- ja tietojärjestelmätiedustelulle.

Siksi olisi ollut parempi, tai ainakin tiedustelulaeista käytävän keskustelun laatu olisi ollut parempi, jos keskustelu olisi alkanut vasta kun kaikkien lakeja valmistelleiden työryhmien raportit ovat julkisia. Nyt pääministeri kuitenkin avasi keskustelun ennen kuin suurin osa keskustelijoista tietää kaikkia yksityiskohtia asiasta, johon he joutuvat tai rientävät ottamaan julkisesti kantaa.

Valitettavasti politiikassa kantaa on otettava, kun asia on ajakohtainen, vaikka kaikki ei olisi vielä julkista. Itsekin löysin tänään itseni radiosta puhumasta aiheesta. Ministerit ovat ottaneet kantaa, samoin kolumnistit.

Toivon kuitenkin, ettei kukaan löisi kantojaan lukkoon vielä nyt, ennen kuin on lukenut ensi viikolla julkaistavat työryhmien raportit ja kuunnellut muutaman kriittisen ja myötämielisen puheenvuoron. Lain valmistelijat ovat malttaneet kiirehtiä hitaasti, koska asialla on kiire. Nyt meillä muilla, myös pääministerillä pitäisi olla malttia odottaa ensi viikkoon.

Posted in Blogi Tagged with:

Talousvastuutonta haihattelua

Talouskuri hallitsee Suomen poliittista keskustelua. Mitään uutta palvelua tai investointia ei saa ehdottaa, ellei samalla kerro, mistä vanhasta on valmis leikkaamaan.

Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa olisi turha haaveilla mistään lapsilisästä, saati ilmaisesta kouluruoasta, neuvolasta tai kunnallisesta hammaslääkäristä. Niiden ehdottajaa syytettäisiin haihattelevaksi tuhlariksi. Raha kun ei kasva puussa, ja päätöksissä pitää ottaa talouden raamit huomioon.

Raha ei kasva puussa, ei edes rahapuussa. CC0 public domain

Julkiset palvelut nähdään pelkkinä menoina, ei investointeina tulevaisuuteen tai vakuutuksina pahan päivän varalle, kuten koulutus tai pelastuslaitos.

Kaikki julkiset palvelut eivät tietenkään ole perusteltavissa pelkällä taloudella vaan arvoilla. Rahoitamme yhdessä monia palveluita, koska se on oikein. Kuten esimerkiksi vammaispalvelut, koska kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, tai saattohoito, koska kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen kuolemaan.

Otan nyt talouskurikahleen irti, ja syyllistyn tietoisesti holtittomaan ajatteluun. Mitä julkisia palveluita haluaisin kehittää, jos se ei olisi rahasta kiinni? Ja olisiko se sittenkään aina rahasta kiinni, vai voisiko tuhlailu joskus olla jopa kannattava investointi tulevaisuuteen? Pari esimerkkiä.

Koululaisten työterveyshuolto

Meillä on kouluterveydenhuolto, mutta se ei ole läheskään samaa tasoa kuin meidän työssä käyvien aikuisten työterveyshuolto. Entä jos ulottaisimme työterveyshuollon koskemaan myös kouluja, ei vain opettajia vaan myös oppilaita?

Kustannukset eivät olisi niin suuret, kuin ensi alkuun voisi kuvitella, sillä nykyisellään koululaiset käyttävät sekä kouluterveydenhuoltoa että kunnallista terveydenhoitoa. Käytännössä (koulu)työterveyshuolto korvaisi nämä molemmat. Työterveyshuoltoon kuuluvat myös säännölliset terveystarkastukset ja perustason mielenterveyspalvelut.

Mitä hyötyä (koulu)työterveyshuollosta sitten olisi? Työterveyshuolto ei ole vain työntekijöiden terveydenhoitoa vaan myös työolojen kehittämistä henkilöstön työkyvyn ylläpitämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi työtilojen ja –kalusteiden terveellisyyttä sekä sairastuvuuden tilastointia.

Monen koulun sisäilmaongelmiin on havahduttu vasta, kun työterveyshuolto on huomannut opettajien sairastuvuudessa tilastollisesti merkittäviä muutoksia. Sen sijaan oppilaiden sairastuvuutta ei nykyään tilastoida, vaikka paljon suuremmassa populaatiossa muutokset havaittaisiin paljon nopeammin. Siksi monessa kunnassa harkitaan nyt säännöllisten oirekyselyiden tekemistä koulujen oppilaille.

Koululaisten työterveyshuolto antaisi työkaluja myös toiseen koulujen kesto-ongelmaan eli koulukiusaamiseen. Työpaikkakiusaamisen ja henkilöstön välisten konfliktien käsittely kuuluu työterveyshuollon vastuulle, ja niillä on siihen tarvittava osaaminen. Olisi kaikkien edun mukaista, että myös kouluissa olisi yksi selkeä vastuutaho, jolle kiusaaminen ja konfliktit kuuluisivat, myös opettajiin kohdistuva sekä opettajan oppilaaseen kohdistama kiusaaminen.

Yllättäviä sivuvaikutuksiakin voisi tulla. Esimerkiksi koululaisten pulpetit ja tuolit menisivät monessa kunnassa todennäköisesti uusiksi. Yksikään itseään kunnioittava opettajien työterveyshuollon ergonomian arvioija ei antaisi opettajien käyttää työssään kalusteita, joissa monet oppilaat joutuvat päivät pitkät istumaan. Onneksi osassa kunnista on tähän jo havahduttu.

Olisiko koululaisten koulutyöterveyshuolto menoerä vai investointi? Mielestäni ehdottomasti investointi, toki pitkällä takaisinmaksuajalla. Nykyään moni menettää osan työkyvystään jo koulussa. Esimerkiksi sisäilmaongelmista aiheutuvat hengityselinsairaudet kroonistuvat usein. Vastaavasti moni kantaa koulukiusaamisen arpia läpi elämänsä. Moni kouluampuja on ollut lapsena koulukiusattu.

Uskallan väittää, että koulutyöterveyshuolto olisi yhteiskunnalle myös taloudellisesti hyvä investointi. Inhimillisistä investoinneista kun ei kukaan tunnu olevan nykyään kiinnostunut.

Erikoissairaanhoidon kuntoutumisen tukipalvelut

Suomessa on poikkeuksellisen laadukas ja kustannustehokas erikoissairaanhoito. Mutta mitä sen hoidon jälkeen tapahtuu? Kun sairaalan fysioterapeutti on saanut potilaan ylös sängystä ja potilas pystyy kävelemään osaston ympäri tippapullotelineen kanssa (terkkuja ja kiitokset Peijaksen Pyövelille!), potilas kotiutetaan ja hoito jatkuu kontrollikäyntien merkeissä.

Seuranta keskittyy sairauteen, ei potilaaseen. Ja moni potilas tarvitsisi tässä vaiheessa tukea, ei sairastamiseen, vaan elämiseen.

Entä jos erikoissairaanhoidon seurantaan lisättäisiin laboratoriokokeiden ja kuvantamisten lisäksi fysioterapeutin ja psykoterapeutin konsultaatio? Se auttaisi varsinaista sairautta hoitavaa erikoislääkäriä näkemään potilaan kokonaisena ihmisenä eikä vain sairautena. Mm. onkologi ja kardiologi ovat oman alansa erikoisosaajia, mutta eivät välttämättä tunnista esimerkiksi sairaudesta johtuvaa depressiota, joka hoitamattomana heikentää myös somaattisten sairauksien ennustetta.

Nykyään potilaan on itse ymmärrettävä, tarvitseeko hän esimerkiksi fysioterapiaa kuntoutuakseen liikkumaan normaalisti. Tai psykiatrista apua käsitelläkseen sairauden herättämiä negatiivisia tunteita. Ja kummankin saatavuus on heikko, ellei satu olemaan työterveyshuollon piirissä tai ole varaa maksaa terapiaa itse. Joskus voi olla tarvetta myös parisuhdeterapeutin konsultaatiolle, sillä vakava sairaus koskettaa koko perhettä.

Olisivatko erikoissairaanhoidon kuntoutumisen tukipalvelut menoerä vai investointi? Riippuu tapauksesta. Joka tapauksessa ne parantaisivat kuntoutuvien potilaiden elämänlaatua ja ennustetta, jos sairaus on heikentänyt fyysistä tai henkistä toimintakykyä.

Ja mikä tärkeintä näinä talouskuridiskussin aikoina, investointi kuntoutujan fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn nopeuttaa paluuta takaisin työelämään.

Ehdottakaa lisää

Edellä pari esimerkkiä talousvastuuttomasta haihattelusta. Lisää vastuuttomia ajatuksia talousraamien ulkopuolelta otetaan vastaan.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Vaaliblogi 3: Koulut kuntoon, ja kunnossapitoon

Suomi on täynnä sairaita taloja, ja suuri osa niistä on julkisia rakennuksia: Kouluja, päiväkoteja, sairaaloita, virastoja, …, meidän yhteistä omaisuuttamme.

Mikä on mennyt pieleen? Miksi suomalaiset rakennusyhtiöt eivät kykene rakentamaan taloja, jotka eivät homehdu, joissa on turvallista asua, opiskella ja työskennellä? Miksi Suomen kunnat ja valtio eivät kykene pitämään kiinteistöistään huolta?

Kyse ei tosiaan ole vain rakentamisen laadusta, sillä myös julkisten kiinteistöjen kunnossapito on pettänyt pahasti. Monet Espoossa homeremonttia odottavat koulut korjattiin viimeksi vain noin 15 vuotta sitten … ja samasta syystä! Olin silloin Espoon teknisen lautakunnan puheenjohtaja, ja luin Espoon koulujen kuntokartoitusten yhteenvedot. Lätkäkassillinen surullista, suututtavaa luettavaa. Eräskin koulu oli rakennettu niin märälle tontille, että maa koulun alla oli jouduttu salaojittamaan. (Kuivat tontit oli myyty rakennusliikkeille.) Muutama vuosi myöhemmin kukaan ei ollut huomannut, että salaojat eivät enää toimineet, minkä seurauksena koulun repesi keskeltä kahtia, kun itäpuoli ajelehti itään ja länsipuoli länteen.

Kun Espoon kouluja nyt jälleen korjataan, on muistettava investoida myös kiinteistöjen kunnossapitoon. Muuten seuraava remonttikierros on edessä jo 30-luvun alussa. Rakennusten kuntoa on seurattava aktiivisesti! Kun oppilaat ja työntekijät jo sairastavat, kuntokartoituksen tekeminen on myöhäistä. On se kumma, että me viemme automme kiltisti määräaikaishuoltoon, mutta emme seuraa samalla tavalla kiinteistöjemme kuntoa.

Kiinteistöhuollosta väärästä paikasta säästäminen voi tulla todella kalliiksi. Esimerkiksi monessa kunnassa tehtiin taannoin se virhe, että koneellinen ilmanvaihto sammutettiin öiksi ja viikonlopuiksi, koska “eihän siellä talossa sunnuntaina kukaan tarvitse raitista ilmaa”. Kyllä tarvitsee, talo itse! Kun ilma ei vaihdu, rakenteista haihtuvien kemikaalien ja homeiden tuottamien toksiinien pitoisuus ilmassa nousee. Kun ilmanvaihto on pois päältä, ilmanvaihtojärjestelmässä on ihanteelliset olosuhteet homeiden ja mikrobien kasvulle. Kun ilma ei kierrä, kostumaan päässeet rakenteet eivät kuivu, vaan homehtuvat. Kun ilmanvaihto on pois päältä, lämpö ja kosteus eivät liiku rakenteissa suunnitellusti, jolloin niihin voi alkaa tiivistyä kosteutta.

Onneksi ilmanvaihtoa ei enää missään sammuteta yöksi. Eihän?

Uudis- ja korjausrakentamisessa on otettava opiksi vanhoista virheistä. Kokemus on opettanut jotkut aiemmin suositut ratkaisut ongelmallisiksi. Aina niistä ei ole mahdollista luopua, mutta niihin on joka tapauksessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Näitä ovat esimerkiksi:

Räystäättömät katot. Räystäät suojaavat seinää ja seinänvierustaa sateelta. Toki seinä räystään allakin kastuu, mutta seinää pitkin valuvan veden määrä on huomattavasti pienempi. Seinien ja ikkunoiden saumauksista on mahdotonta tehdä täysin vedenpitäviä rakennuksen koko elinkaaren ajaksi. Kun vesi valuu aina sateella seinää pitkin, pienikin rako riittää aiheuttamaan vesivahingon ja siitä seuraavan homevahingon. Pahimmissa tapauksissa sade tihkuu kovalla tuulella ikkunoiden saumoista sisään.

Matalat perustukset. Perustus eristää lattiarakenteet maaperän kosteudelta. Teoriassa perustuksen ei tarvitse olla kovin korkea, jos salaojitus ja kosteuseristys on tehty hyvin, mutta käytännössä lattia kannattaa nostaa 20-30 cm maanpinnan yläpuolelle. Tai sitten perustusta tulee lämmittää sähkövastuksella, etenkin talvella, jotta kosteus kulkee oikeaan suuntaan eli lämpimästä viileämpään päin. Moni tekee esimerkiksi matalaperusteisessa pientalossa sen virheen, että sammuttaa alakerran märkätiloista lattialämmityksen kesäksi. Kun lattialämmitys on lämmittänyt maata ohuen perustuksen läpi koko talven voi käydä niin, että lattia on suihkun jälkeen veden haihtuessa kylmempi kuin maa perustuksen alla. Silloin kosteus alkaa nousta maasta perustuksiin.

Tasakatot. Etenkin suuriin rakennuksiin rakennetaan edelleen tasakattoja, joista on rivitaloissa jo päästy eroon. Valitettavasti tasakatot eivät kuitenkaan pysy kovin montaa vuotta tasaisina, vaan katolle muodostuu rakenteiden eläessä ja lumikuorman painaessa painumia ja niihin lammikoita. Kuutio lunta voi painaa jopa 300 kiloa! Silloin katon pinnoitteessa ei tarvita kuin pieni rako, ja vesi valuu kattorakenteisiin. Ainakin lumet pitää muistaa käydä kolaamassa isolumisina talvina katoilta pois. Siitä ei saa säästää! Ja kolaajien on tiedettävä, missä esimerkiksi huohotusputkien ja kattokaivojen läpiviennit ovat, jotta eivät vahingossa riko niitä.

Myös tasakattojen kattokaivot ovat riski. Jos kattokaivoja ei puhdisteta säännöllisesti, niihin kertyy lehtiä, koivunsiemeniä ja havunneulasia. Silloin kattokaivot tukkeutuvat, ja katosta tulee järvi, joka täyttyy sateella ja vuotaa reunoilta seinärakenteiden sisään. Toki harjakattojenkin vedenpoistosta on huolehdittava. Moni seinä on homehtunut tukkeutuneiden räystäiden takia.

Pahin näkemäni tapaus oli räystäätön, tasakattoinen koulu, jossa oli kosteusvaurioita sekä katossa, seinissä että alapohjassa. Perustus sentään oli ollut kohtalainen, mutta senkin vesieristykset olivat pettäneet, kun salaojitus ei ollut toiminut kunnolla.

Mitä kunta voi sitten tehdä?

Ensimmäiseksi on parannettava julkisten rakennusten suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon laatua. Kunnat eivät yksinkertaisesti saa hyväksyä riskirakenteita rakennuksiinsa. Tämä voi olla ongelma etenkin pienissä kunnissa, joissa ei ole riskirakenteiden aiheuttamista kosteusvaurioista omakohtaista kokemusta.

Arkkitehdit ja rakennesuunnittelijat osaavat kyllä suunnitella terveitä rakennuksia, kunhan tilaaja sitä heiltä tilaa. Me olemme painottaneet kiinteistöjen hintaa, toiminnallisuutta ja arkkitehtuuria, mutta sisäilman laatua on pidetty … itsestäänselvyytenä, jota ei ole osattu riittävästi painottaa. Rakennuskustannukset voivat nousta, mutta samalla säästetään myöhemmissä korjauskustannuksissa.

Arkkitehtuurin ongelmista tarjoaa esimerkin taannoinen työhuoneeni Espoon Otaniemessä. Alvar Aallon toimiston piirtämän Konetekniikan osaston seinissä ei ollut kosteussulkuja, vaikka alin kerros on osaksi maan sisällä. Lattiabetonin sisältämän ilman kosteusprosentti oli 96. Ei ihme, että minullakin valui veri nenästä tiistaista lauantaihin. Niiden vuosien peruna minulla on veressä yhdeksän homelajin vasta-aineet.

Toiseksi kuntien on jatkuvasti seurattava rakennustensa kuntoa. Ennen vanhaa kaikilla suurilla rakennuksilla oli oma talonmies, joka tunsi talonsa perustuksista tuuletushormeihin. Nyt kellään ei tunnu olevan tarkkaa ajantasaista tietoa siitä, missä kunnossa kuntien rakennukset, meidän yhteinen omaisuutemme on.

Nykytekniikalla kiinteistöjen kunnon seuranta voi olla jopa reaaliaikaista. Esimerkiksi kosteusvaurioille alttiisiin rakenteisiin kuten vesi- ja viemäriputkien läpivienteihin tulisi sijoittaa etäluettavia kosteusantureita, jotka varoittaisivat vuodoista ja tiivistymistä heti kun rakenteet kostuvat, ennen kuin kosteusvauriosta kehittyy homevaurio. Passiivi-rfid-kosteusanturit ovat nykyään käytännössä ilmaisia. En ymmärrä, miksei niitä ripotella kaikkiin koirankoppeja tärkeämpiin rakennuksiin?

Kolmanneksi meidän on seurattava päiväkotilasten ja oppilaiden terveydentilaa nykyistä paremmin. Työntekijöiden terveyttä seuraa työterveys, jonka tehtäviin kuuluu myös sairastuvuuden seuranta. Jos opettajat jossain koulussa sairastavat muita kouluja enemmän, työterveys huomaa sen ja puuttuu asiaan. Monen koulun sisäilmaongelmiin on havahduttu nimenomaan opettajien työterveydenhoidossa tehtyjen havaintojen perusteella. Sen sijaan päiväkotilasten ja oppilaiden terveyttä ei seurata samalla tavalla, vaikka suuremmassa populaatiossa tilastollisesti merkittävät poikkeamat sairastuvuudessa olisi paljon helpompi havaita. Päiväkotilapsille ja oppilaille tehtävistä oirekyselyistä tulisikin tehdä säännöllinen käytäntö paitsi Espoossa koko Suomessa.

Neljänneksi meidän on nopeutettava päätöksentekoa. Nykyisellään sisäilmaongelman havaitsemisesta voi viedä vuosia, ennen kuin päätös niiden korjaamisesta on tehty ja rahat kaupungin talousarviossa. Ja sillä aikaa rakenteiden vauriot ja tilojen käyttäjien oireet vain pahenevat. Väistötiloihin siirtymistä on sentään saatu jo jonkin verran nopeutettua, mutta siinäkin on vielä parantamisen varaa.

Espoon kokoisessa kunnassa sisäilmaongelmat eivät ole satunnaisia vaan niitä tulee valitettavasti vastaan joka vuosi. Sisäilmaremonttirahoista osa voisi olla talousarviossa kohdentamattomina samaan tapaan kuin katujen kunnossapitoon käytettävät rahat ovat. Silloin korjausten aloittamisen byrokraattinen viive lyhenisi.

Lopuksi haluan korostaa vastuuta. Suomalaisella rakennusalalla on itsetutkiskelun paikka. Sairaita rakennuksia on aivan liikaa! Myös vasta valmistuneita sairaita rakennuksia. Miksi samat tutut virheet tehdään yhä uudelleen? Suomen pienillä syrjäisillä rakennusmarkkinoilla ei selvästikään ole riittävästi kilpailua. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa tuore hämmästys siitä, miten putkiremontti tehdään Saksassa viikossa, kun se Suomessa vie kolme kuukautta.

Jokaisen koulun ja muun julkisen rakennuksen aulaan tarvitaan näkyvälle paikalle kyltti, jossa luetellaan kaikki rakentamisesta vastuussa olevat yritykset ja henkilöt arkkitehdistä rakennusvalvojaan. Vastuu rakentamisen laadusta ei saa loppua siihen, kun urakoitsijan pakun takavalot katoavat näkyvistä. Kuka kehtaa viedä oman lapsensa oirehtivaan kouluun, jonka seinällä on oma tai oman yrityksen nimi.

Lisää pohdiskelua aiheesta taannoisessa blogissani: Suomi homeessa.

Posted in Blogi, vaalit Tagged with: , , ,

Disruptioita ja markkinahäiriköitä

Digitalisaation yhteydessä puhutaan usein disruptioista, siitä miten uuden teknologian mahdollistamat uudet liiketoimintamallit ja arvoketjut syrjäyttävät vanhat.

Esimerkiksi internetin mahdollistama joukkoistaminen synnytti Wikipedian ja vei markkinat tietosanakirjoilta. Vastaavasti musiikkiteollisuus yritti aikansa vastustaa musiikin nettistriimausta, mutta lopulta Spotify kilpailijoineen korvasi paitsi piraattipalvelut myös levykaupat. Suomen eduskunnassa väännetään Liikennekaaresta, jonka pykälät ratkaisevat muun muassa sen, millä ehdoilla Über pääsee kilpailemaan taksikuljetusmarkkinoista.

Kehruu-Jenny disruptoi tekstiiliteollisuuden. Marsden 1884 book on Cotton Spinning. Marsden, Richard (1884).

Disruptio ei ole mikään uusi ilmiö, vaan vastaavaa on koettu aina teknologian kehittyessä. Esimerkiksi kehruu-jenny mullisti tekstiiliteollisuuden ja ajoi Iso-Britannian sisällissodan partaalle. Iso-Britannialla oli välillä enemmän joukkoja suojelemassa tekstiilitehtaita luddiittien iskuilta kuin taistelemassa Napoleonia vastaan.

Vastaavasti traktorit mullistivat Suomen maatalouden liiketoimintamallit, eikä tiloilla tarvittu enää hevosia eikä hevosmiehiä. Kun moottorisahat korvasivat samoihin aikoihin käsisahat, suurin osa maaseudun asukkaista menetti elantonsa ja muutti tehdaspaikkakunnille.

Disruptiota pidetään yleensä myönteisenä ilmiönä: Uusi, ketterämpi ja kustannustehokkaampi liiketoimintamalli syrjäyttää vanhan ja luutuneen. Kuluttajat ja uudet yritykset hyötyvät. Mutta samalla monet vanhat yritykset kaatuvat, ja niiden työntekijät joutuvat etsimään uuden ammatin. Ei ihme, että disruptiota kutsutaan myös luovaksi tuhoksi.

Esimerkiksi muusikon tuottaman kappaleen striimaaminen suoraan kuluttajan kuulokkeisiin vie vain murto-osan siitä työmäärästä, jonka äänilevyjen valmistus, kuljetus ja vähittäismyynti aiemmin vaativat. Työtä vaille ovat jääneet niin levykauppojen myyjät kuin CD-levytehtaiden työntekijätkin.

Kansallisesta näkökulmasta disruptio on kaksiteräinen miekka. Jos maa onnistuu olemaan disruption kärjessä, sen kilpailukyky suhteessa muihin maihin paranee. Suomi koki tämän ollessaan ensin puunjalostustekniikan ja sitten mobiilitekniikan edelläkävijä maailmassa. Mutta jos maa investoi väärään disruptioon, se voi jäädä pahasti muista jälkeen. Esimerkiksi Ranskan 1970-80-lukujen vaihteessa käyttöön ottama Minitel-verkko oli sähköisten palveluiden edelläkävijä, mutta ei pysynyt internetin kehityksen tahdissa. Minitelin ansiosta edelläkävijä Ranska jäikin tietoverkkojen ja sähköisten palveluiden kehityksessä muista jälkeen.

Vanhojen liiketoimintamallien näkökulmasta disruptio on markkinahäiriö. Esimerkiksi pitkän matkan joukkoliikenteen markkinat Suomessa mullistanut OnniBus on dynaamisine hinnoitteluineen monen kilpailijan mielestä markkinahäirikkö. Joka tapauksessa se on pakottanut myös perinteiset bussiyhtiöt ja VR:n kehittämään omia palveluitaan. Vastaavasti Überin haaste pakotti suomalaiset taksiyhdistykset päivittämään mobiilivarauspalvelunsa viime vuosisadalta nykyaikaan.

Suomen apteekki- ja taksiliikennemarkkinat ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten helposti markkinatalouden kehitys hiipuu suljetuilla markkinoilla. Kun kilpailupainetta ei ole, liiketoimintaa kehittäviä innovaatioita ei synny. Uudet ulkoa tulevat haastajat pakottavat vanhat toimijat parantamaan toimintatapojaan.

Poliitikot näkevät disruptiot helposti markkinahäiriöinä, sillä yhteiskunnan rakenteet ja etujärjestöt tukevat vanhoja liiketoimintamalleja, ne on rakennettu niiden varaan. Sen sijaan vanhat rakenteet kyseenalaistavilla uusilla liiketoimintamalleilla ei ole yhtä hyvin palkattuja lobbareita ja juristeja.

Vanhoja liiketoimintamalleja sääntelemään tarkoitettujen lakien näkökulmasta uudet toimintatavat voivat olla jopa laittomia tai ainakin lainsäädännön ulkopuolella. Piratismi, Über, AirBnB, dronet, robottiautot, hoivarobotit ja ihmisten geenimuuntelu ovat tuoreita esimerkkejä. Lainsäädännön onkin uskallettava ottaa rohkea etunoja, jotta disruptioihin liittyvät ongelmat tunnistetaan ja ratkaistaan ajoissa, ettei niiden mahdollisuuksien hyödyntäminen jää vanhentuneesta lainsäädännöstä kiinni.

Ehkä jonain päivänä uskallamme päästää disruptiot myös julkiselle sektorille, demokraattiseen päätöksentekoon ja hyvinvointipalvelutuotantoon. Suomessa kokeiltava perustulo voisi olla tällainen julkisen sektorin disruptio, jonka kaikkia seurauksia on vaikea ennakoida. Esimerkiksi Kanadan 1970-luvun Mincome-kokeilun sivuvaikutuksena nuorten opiskelu lisääntyi, ja kansalaisten sairaala- ja psykiatrikäynnit vähenivät. Kaikki liittyy kaikkeen.

Posted in Blogi Tagged with: , ,