Nettisaalistajien torjunta on kaikkien yhteinen asia

Keskustelu Oulun lapsiin kohdistuneista seksirikoksista on keskittynyt tekijöiden taustaan. Samalla on kuitenkin unohtunut tapa, jolla tekijät ovat lehtitietojen mukaan lähestyneet uhrejaan: Nettisaalistus eli groomaus. Jos haluamme varmistaa, ettei vastaavia tapauksia tule lisää, meidän on pystyttävä rajoittamaan sosiaalisen median käyttöä lasten lähestymiseen seksuaalisessa tarkoituksessa.

Kun tyttöjä on viime päivinä haastateltu mediassa Oulun tapahtumien johdosta, moni on kertonut aikuisten miesten usein yrittävän ottaa heihin netissä yhteyttä. Ylen haastattelema Keskusrikospoliisin rikosylikomisario Sari Sarani kertoo Pelastakaa Lapset ry:n selvityksestä, jonka mukaan noin joka kolmas 10-18-vuotias nuori on kohdannut netissä seksuaalista käyttäytymistä. Raportti on kuitenkin vuodelta 2016 ja pohjautuu suurelta osin 2011 tilanteeseen. Sen jälkeen sosiaalisen median merkitys nuorten arjessa ei ole ainakaan vähentynyt. On yllättävää, ettei tuoreempaa tutkittua tietoa tilanteesta ole.

Suosittelen silti kaikkia lukemaan selvityksen, se havahduttaa näkemään, miten laaja ja vakava ilmiö nettisaalistus on, eikä se rantautunut Suomeen vasta turvapaikanhakijamiesten mukana. Se Oulun seksuaalirikosvyyhdissä on uutta, että lehtitiedoista päätellen tekijät ovat Oulussa toimineet ilmeisesti yhdessä tai ainakin tienneet toisistaan. Aiemmin paljastetuissa hyväksikäyttötapauksissa tekijät ovat toimineet yksin.

Pelastakaa lapset ry:n raportissa kiinnittää erityisesti huomiota se, mitä hyväksikäytön uhrit ovat kokeneet saavansa hyväksikäyttäjiltään. Tapauksia tutkineiden poliisien arvioissa ylivoimaisesti merkittävimmiksi nousivat hyväksynnän ja ymmärryksen saamisen kokemus. Tai kuten raportissa lainattu poliisi toteaa: ”Yleisesti voidaan sanoa, että taustalla on turvallisuutta ja rakkautta kaipaava ja hakeva lapsi.” Groomaaja käyttää näitä tarpeita hyväkseen manipuloidessaan lapsen mieltä vastaanottavaiseksi tapaamisille ja seksuaalisille teoille.

Kysymys, joka meidän kaikkien aikuisten on kysyttävä itseltämme, miksi niin moni lapsi jää Suomessa paitsi turvallisuutta ja rakkautta? Miksi kaikki lapset eivät koe saavansa osakseen hyväksyntää ja ymmärrystä?

# # #

Vanhemmat ovat usein autuaan tietämättömiä lastensa nettielämästä. Käsi ylös, kuka luulee tietävänsä, mitä sosiaalisen median sovelluksia omat lapset päivittäin käyttävät? Eivät ainakaan facebookia.

Me opetamme lapsemme käyttämään heijastinta ja katsomaan suojatiellä vasemmalle, oikealle ja vielä kerran vasemmalle, mutta meidän pitäisi osata neuvoa myös, miten käyttää turvallisesti Snapchatia, Instagramia, Jodelia, Whatsappia, Youtubea ja mitä niitä nyt onkaan. Sitä on 2010-luvun vanhemmuus.

Sukupolvien kuilu repeää viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi kohtaa netissä ongelmia. Jos lapsi kokee tarvitsevansa apua, sitä haetaan kaikilta muilta paitsi omilta vanhemmilta. Miksi? Miksi lapset eivät luota vanhempiinsa nettiin liittyvissä ongelmissa. Koska he pelkäävät vanhempien rankaisevan heitä rajoittamalla ruutuaikaa tai netin käyttöä, vaikka he itse olisivat identiteettivarkaan, nettikiusaajan tai nettisaalistajan uhreja.

Vanhempien on uskallettava tunnustaa tietämättömyytensä, uskallettava kysyä. ”Mitä kaikkia appeja sulla on kännykässä?” ”Mikä se Snapchat oikein on. Kerro, miten se toimii?” ”Keiden kanssa sä yleensä juttelet netissä?” “Hei näytä mullekin, mitä kuvia sä jaat kavereille.” ”Millä apilla mun on helpointa tavoittaa sut?” …

Jos ei tiedä mistä aloittaa, kannattaa lukea vaikka Mannerheimin lastensuojeluliiton Lapsi sosiaalisessa mediassa -sivun ohjeet.

# # #

Helppoja tapoja torjua nettisaalistajia ei valitettavasti ole. Tärkeintä on luottamuksen rakentaminen lasten ja vanhempien välille, jotta lapset uskaltavat ottaa puheeksi myös ikäviä asioita, ja vanhemmat uskaltava keskustella asiallisesti lastensa kanssa netin mahdollisista uhkakuvista.

Joskus asiat vaan ovat liian kipeitä kotona puhuttaviksi. Siksi esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton Lasten ja nuorten puhelin, chat ja nettikirje ovat niin tärkeitä. Tietoa palveluista on levitettävä ja niiden rahoitusta lisättävä, jotta toiminta voidaan laajentaa ympärivuorokautiseksi. Esimerkiksi Lasten ja nuorten chat on auki vain neljänä päivänä viikossa kello 17-20. Se ei riitä! Myös vanhemmille on oma palvelunsa.

Yhteiskunnan palveluilla on oma roolinsa. Lastensuojelun resurssien on vastattava tarvetta, jotta kaikki Suomen lapset ja nuoret voisivat kokea olevansa hyväksyttyjä ja jonkun ymmärtävän heitä. Lisäksi lastensuojelun ammattilaisia tulee täydennyskouluttaa ymmärtämään paremmin lasten ja nuorten sosiaalista verkkoelämää, olemaan läsnä siellä missä lapsetkin ovat.

Tutkimustiedon puute yllätti kun etsin taustoja tähän lastuun. Verkkokulttuuri muuttuu jatkuvasti. Muutaman vuoden ikäiset tutkimukset eivät enää anna kuin viitteitä siitä, mikä tilanne on nyt, ja mitkä toimenpiteet olisivat vaikuttavimpia. Lasten ja nuorten sosiaalisen kultuurin tutkimusta tarvitaan nopeasti lisää.

Myös lainsäädäntöä tulee kehittää. Alaikäisen houkuttelu seksuaaliseen tarkoitukseen on kriminalisoitu Suomessa jo vuonna 2010, mutta lain valvonta ja näyttö on ilmeisen vaikeaa. Tuomioita ei ole näkynyt, vaikka tytöt kertovat lähentelyn olevan verkossa jatkuvaa, ja groomingia seuranneesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä on annettu vuosien kuluessa monta tuomiota. Enintään yhden vuoden vankeustuomion pelotevaikutus on ilmeisen tehoton. Lakia on päivitettävä, jotta se vastaa paremmin groomingin nykytilannetta ja suojelee paremmin lapsia nettisaalistajilta.

Miksi tehottomaksi jäänyttä lakia ei ole korjattu, vaikka groomauksen laajuus on ollut jo pitkään tiedossa? Sitä meidän kansanedustajien on syytä pohtia tykönämme.

Muuten olemme pian samassa tilanteessa kuin Yhdysvallat, jossa pyöri vuosina 2004-07 tosi-tv-vigilanttisarja To Catch a Predator, jossa toimittajat tekeytyivät verkossa lapsiksi. Kun aikuiset miehet ottivat yhteyttä ja halusivat nettikeskustelujen jälkeen tavata seksin merkeissä, toimittajat tekivät heille ansan, ja luovuttivat miehet haastattelun jälkeen poliisille. Yhdessä jaksossa saatettiin pidättää jopa 50 miestä.

Tagged with:

Verkonpeikkojen tanssi

Viime aikoina on puhuttu paljon ns. Kremlin trolleista, mutta lajin kotoperäinen esiintymismuoto, Suomi-trolli on monelle tutumpi. Trollit ovat reaalitodellisuudessa ihan tavallisia ystävällisiä ihmisiä, jotka näppäimistön ääreen päästyään muuttuvat hirviöiksi, joiden olemassaolon tarkoituksena on ärsyttää ja loukata muita sosiaalisessa mediassa.

Sinänsä trollit eivät ole uusi ilmiö. Heitä löntysti jo muinaisen Usenetin keskusteluryhmissä, vaikka ei heitä sillä nimellä silloin kutsuttu. Monessa Usenet-ryhmässä nämä ns. fleimaajat onnistuivat tulehduttamaan keskustelun niin pahasti, että koko keskusteluryhmä kuoli täysjärkisten ihmisten poistuessa paikalta.

Public Domain by Michael Nuccitelli, iPredatorr

Tavalliset ihmiset pääsevät trolleista helposti eroon blokkaamalla verenpainetta nostattavat kommentoijat. Poliitikoiden ja toimittajien tilanne ei ole yhtä onnekas, sillä kärjekäs palaute kuuluu ammatin luonteeseen. Jokainen kriitikko _ei_ ole trolli, vaikka sanavalinnat olisivat kiukkuisia.

Trolli ei reagoi sattumalta vastaan tuleviin puheisiin tai artikkeleihin, vaan etsii aktiivisesti puheenvuoroja, joista voisi lietsoa someraivoa. Mitä voimakkaampia tunteita puheenvuoro edustaa, sen parempi, sillä tunteet avaavat tien kohteen ihon alle. Ja kun uhri erehtyy vastaamaan eli syöttämään trollia, trollin ilta on pelastettu. Jos uhri tai hänen seuraajansa alkavat väitellä trollin kanssa, trollilta karkaa ilopissi.

Oma lukunsa ovat aatteelliset trolliryhmät, jotka käyttävät trollaamista poliittisena aseena. He seuraavat systemaattisesti yhteiskunnallista keskustelua ja pyrkivät vaientamaan kanssaan eri mieltä olevat keskustelijat hyökkäävillä kommenteilla ja pahimmillaan maalittamalla kohteen julkaisemalla hänen yhteystietonsa. Siinä ei paljon blokkaus auta, jos solvauksia ja uhkauksia tulvii puhelimesta ja postilaatikosta. Tavoitteena on pelotella epämieluisa tutkija tai toimittaja vaikenemaan. Toimintaa puolustellaan sananvapaudella, vaikka tavoitteena on muiden sananvapauden rajoittaminen ja omalle aatteelle haitallisen tiedon levittämisen estäminen.

Oman trollipolitiikkani lähtökohtana on heiluttaa bannivasaraa vasta kun mennään henkilökohtaisuuksiin. Yleensä ajattelen, että mitä tyhmempi trolli, sitä paremmalta näytän sen rinnalla, mutta minullakin on paremmat ja huonommat päiväni. Lisäksi minun on varottava päästämästä kommentoijien keskinäistä sanailua tulehtumaan niin pahasti, että se karkottaa muut seuraajat.

Sinänsä olen päässyt helpolla. Minua suojaa trolleilta kaksi tekijää, ikä ja sukupuoli. Kun olin aloitteleva nuori poliitikko, sain osakseni paljon enemmän kuraa, mutta iän karttuessa yhä vähemmän. Kun vertaan nyt saamaani palautetta nuorempien naisedustajien saamiin viesteihin, ero on valtava. En todellakaan kykene ymmärtämään enkä hyväksymään heitä verkossa vainoavien misogyynitrollien toimintaa, vaikka näitä… olentoja pitäisikin ilmeisen vakavien tunne-elämän traumojen perusteella lähinnä sääliä.

Tagged with:

Kahden kerroksen opiskelijoita

Kun minä ja muut setämiehet ja tätinaiset opiskelimme, opintotukijärjestelmä oli antelias. Opintorahalla oli ostovoimaa, ja opintolainan hoiti inflaatio. Lisäksi talous pyöri ylikierroksilla, ja opiskelijoille oli töitä tarjolla vähän liikaakin. Monella jäivät opinnot kesken, kun työtarjoukset veivät mennessään.

Ei ihme, että luokkaretkeily oli 80-luvulla yleistä. Moni kouluttamattomien vanhempien lukuhaluinen lapsi löysi tiensä yliopistoon.

Keisarillisen Aleksanterin yliopiston (Helsingin yliopisto) promootio. 1907 CC 4.0 BY Brander Signe.

Nykymaailma on kuitenkin toisenlainen, minkä me setämiehet ja –naiset olemme unohtaneet. Opintotuen painopiste on siirretty opintorahasta opintolainaan, joka on nykymaailmassa harvinaisen huono riskisijoitus. Toisin kuin meidän aikaamme, inflaatio on lähes nollassa, lainan joutuu oikeasti maksamaan. Ja mikä pahinta, tutkinto ei enää takaa hyväpalkkaista työtä, jolla opintolainan voisi maksaa helposti takaisin. Opintolainan tuotto ja riski eivät enää kohtaa!

Opintotukimuutokset ovat jakaneet opiskelijat kahteen kastiin sen mukaan, tukevatko vanhemmat heidän opintojaan rahallisesti vai eivät. Omillaan elävien opiskelijoiden on suoritettava kurssinsa ajoissa, tai opintotuki loppuu. Vaihtoehtona on unohtaa opintotuki, mennä töihin ja yrittää opiskella töiden lomassa.

Sen sijaan vanhempien tukemana opiskelevalla on paljon paremmat mahdollisuudet harrastaa, etsiä itseään, sekoilla ihmissuhteissa, sairastua, osallistua opiskelijapolitiikkaan, … elää perinteistä opiskelijaelämää. Niin ja opiskella ilman paineita.

Toinen todennäköisesti valmistuu pari vuotta nopeammin kuin toinen. Mutta kumpi on parempi tuote työmarkkinoilla? Ja kumpi aloittaa työuransa valmiiksi velkaisena?

Tagged with:

Oikeus laajakaistaliittymään ei aina toteudu

Syrjäkylien viimeisetkin ukkos- ja myrskyalttiit kiinteät puhelinlinjat on purettu viime vuosina. Niiden tilalle kaavailtiin valokuituyhteyksiä, mutta käytännössä Laki laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla ei ole riittänyt kannustimeksi. Teleoperaattorit eivät ole nähneet koko Suomen kattavaa valokuituverkkoa kannattavana investointina edes tuettuna, eikä läheskään joka kylälle ole syntynyt omaa taloudellisesti vakaata valokuituosuuskuntaa.

Valokuitujen asemesta operaattorit ovat rakentaneet mobiililaajakaistaverkkoja, joiden peittokartat ovat kieltämättä kunnioitusta herättäviä. Valitettavasti mobiiliverkkojen peittokartat eivät kerro koko totuutta. Todellisuudessa kentät ovat monissa paikoin niin heikot, että sisätiloissa edes 2g-puhelua ei saa soitettua, 4g-laajakaistayhteyden avaamisesta puhumattakaan.

4g-antenneita. CC 4.0 SA, Attribution Ibanobiz

Moni haja-asutusalueiden asukas on käytännössä internet-motissa, vaikka nettimokkulaan olisi liitetty katolle viety lisäantenni. Täydennä siinä sitten veroehdotusta, päivitä lypsyrobotin ohjelmistoja tai käytä lääkeannostelurobottia, kun yhteys katkeilee eikä toimiessaan ole lähelläkään liittymälle mainostettua nopeutta.

Haja-asutusalueiden asukkaille markkinoidaan 4g-liittymiä laajakaistaliittyminä, vaikka 4g-verkko ei välttämättä toimi tilaajan kotiosoitteessa kunnolla. Laskuissa tämä ei tietenkään näy. Etenkään iäkkäät ihmiset eivät välttämättä edes tiedä, millaista yhteyttä he voivat odottaa ja vaatia. Maksavat vain laskunsa kiltisti.

Lain mukaan jokaisella on oikeus saada vakituiseen asuinpaikkaansa tai yrityksensä toimipisteeseen kohtuuhintainen vähintään 2 Mbit/s laajakaistaliittymä!

Nopein tapa parantaa tilannetta on kuluttajavalistus. Kaikkien tulisi tietää oikeutensa ja osata testata oman laajakaistansa nopeus. Jos yhteys ei vastaa liittymäsopimuksen palvelulupausta, eikä esimerkiksi lisäantenni auta asiaa, operaattorin tulisi alentaa liittymästä perimäänsä hintaa. Jos operaattori ei suostu vaatimukseen, neuvoa voi kysyä Kuluttajaneuvonnasta.

Jos yhteys ei yllä luotettavasti edes lakisääteiseen 2Mbit/s miniminopeuteen, Viestintäviraston sivuilta voi selvittää, onko omalle osoitteelle määrätty ns. yleispalveluyhtiö, jonka vastuulla toimivan laajakaistan tarjoaminen on. Jos yleispalveluyhtiö löytyy, siltä voi pyytää yleispalveluliittymätarjouksen. Jos yleispalveluyhtiötä ei ole, alueella toimivat operaattorit ovat velvollisia järjestämään vähintään lakisääteisen laajakaistaliittymän. Jos yleispalveluyhtiö tai alueella toimiva operaattori ei suostu antamaan liittymästä tarjousta tai hintapyyntö ei ole kohtuullinen, Viestintävirastoa voi pyytää selvittämään asiaa.

Jos kuluttajavalistus ja kuluttajien aktivoituminen eivät riitä, on harkittava alan tiukempaa sääntelyä, mitä kukaan tuskin toivoo.

Tagged with: ,

Carrington 2

Hälytys tuli aamuyöstä aseman aikaa. Lennonjohto ilmoitti aurinkoa tarkkailevan ACE-satelliitin havainneen valtavan aurinkomyrskyn, joka iskisi Maahan ja meihin puolen tunnin kuluttua.

Suljimme Kansainvälisen avaruusaseman herkimmät järjestelmät ja vetäydyimme tukevaseinäiseen Zvezda-moduliin suojaan myrskyn protonivirralta.

Odotimme yli kolme tuntia lennonjohdon lupaa poistua turvamodulista, mutta Maasta ei kuulunut mitään. Lopulta komentajamme, amerikkalainen Mary-Ann Goldberg päätteli, että myrskyn oli täytynyt rikkoa meidän radiomme. Lähdimme tutkimaan vaurioita, mutta radio toimi normaalisti. Kukaan ei vaan vastannut meidän kutsuihimme.

Tiedeupseeri, japanilainen Kimiya Yui manasi hiljaa mittalaitteidensa ääressä. – Tietysti tämä romu hajoaa heti kun jotain mielenkiintoista tapahtuu.

– Mikä hätänä, komentaja Goldberg kysyi.

– Tämän olisi pitänyt mitata auringon protonivuon tiheyttä, mutta näytöllä on pelkkiä nollia.

Kurkistan Yuin olan yli ja kysyn, ovatko purkauksen alkuvaiheen tiedot vielä tallella.

– Odotas, Yui vastaa ja painelee mittalaitteen kytkimiä. – Noin, purkaus alkaa kello 5:46:13, sitten vuo kasvaa nopeasti kaksin, kymmen, sata, tuhat, … Voi luoja, anturiin on tulvinut niin paljon protoneita, että se on kuvitellut menneensä rikki ja sulkenut itsensä.

Tuijotimme hiljaa toisiamme ja aloimme ymmärtää, mitä oli tapahtunut.

– Se oli historian suurin aurinkomyrsky, Goldberg sanoo hiljaa. – Aivan eri luokkaa kuin vuoden 1859 Carrington event, joka sai lennätinjohdot iskemään kipinää ympäri maailmaa.

– Katsokaa ulos, Yui huudahti. – Katsokaa Maata!

Käännyimme katsomaan ulos modulin ikkunasta. Koko maapallo näytti kietoutuneen vihreään valohuntuun. Revontulet leimusivat navoilta päivantasaajalle. Mitään muita valoja ei näkynyt. Allamme olivat Euroopan suurkaupungit, mutta yksikään katuvalo ei palanut.

– Ei ihme, ettemme saa yhteyttä lennonjohtoon. Kaikki sähkö- ja tietoliikenneverkot ovat nurin, komentaja Goldberg sanoi hiljaa.

– Vie vuosikymmeniä saada ne kaikki korjattua, minä jatkoin. – Jos jostain siis saisi varaosia.

# # #

Siitä on nyt viikko, kun valot allamme sammuivat. Minä, lentoinsinööri Andrei Borisenko, olen nyt avaruusaseman koko miehistö.

Meille kävi pian selväksi, että emme pääsisi enää koskaan takaisin Maahan. Maasta ei kuulunut minkäänlaista radioliikennettä, ja ilman lennonjohdon ohjeita emme saisi Soyuz-laskeutumisalusta oikealle radalle. Me joko palaisimme ilmakehässä tai kimpoaisimme takaisin avaruuteen.

Kolmantena iltana aurinkomyrskyn jälkeen allemme ilmestyi jälleen valoja, punaisina lepattavia liekkejä. Aamun valjetessa näimme valtavien savupatsaiden nousevan suurimmista kaupungeista. Neljäntenä iltana koko maailma oli tulessa. Ihmiskunta oli tosiaan ollut vain kolmen aterian päässä anarkiasta.

Viidentenä aamuna huomasimme Yuin kadonneen. Lopulta tulin kurkistaneeksi ilmalukon sisäoven ikkunasta ja näin ulomman oven olevan auki avaruuteen.

Eilen löysin Goldbergin ruumiin leijumasta vessassa. Huhut amerikkalaisten astronauttien syanidipillereistä pitivät siis sittenkin paikkansa. Työnsin myös hänen ruumiinsa ilmalukkoon ja päästin sen ulos.

Kannan Soyuz-laskeutumisalukseen vettä ja säilykkeitä. Niitä mahtuu mukaan parisataa kiloa, koska olen lähdössä matkaan yksin. Todennäköisesti minä palan ilmakehässä tai tukehdun avaruudessa, mutta on pienenpieni mahdollisuus, että osun käsiohjauksella oikeaan kulmaan. Jos niin käy, toivottavasti satun laskeutumaan maahan enkä mereen.

Kunhan tulipalot ovat ensin sammuneet ja taistelut laantuneet. Minulla on aikaa.