EIT Digital Master School #KickOff17 speech

Thank you, Ilkka

Dear EIT master students, partners, organisers and guests,

The EIT Digital Master School kick off festivities were held in Aalto University, Dipoli, Espoo in October 19th 2017. Image from EIT Digital Academy twitter feed https://twitter.com/EITDigitalAcad/status/920980379649134592

Innovation and Technology… two buzzwords that have electrified European discussion for more than a decade.

And for a good reason, too. Never before in human history, has technology evolved as quickly as now. When you browse internet news sites in morning with your breakfast, you never know, what new marvel of technology you’ll learn about.

This is truly a thrilling age to be alive!

And you, students of the European Institute of Innovation and Technology, you are at the very heart of it all.

But when it comes to innovation, too often we … especially we politicians … we fail to see the forest for the trees, the true innovations for the technologies.

We go to high-tech companies and laboratories … we sigh the appropriate ooh’s and aah’s … but we fail to see the true innovations, … made possible by the technology innovations.

You see, … the important innovations, the innovations that truly change our lives, they are social and cultural and business … innovations.

These true innovations are much slower than technology innovations. Much harder to spot, or to block. There are neither project plans, nor return-on-investment-calculations. For example, after the invention of steam engine, it took some fifty years – before it started changing our industries and societies … not to mention our lives and cultures.

And honestly, digitalisation has not progressed that much faster… than… steam. Computers have been around for decades, now. And still, most of our business models and social structures, not to mention legislation, stem from the 20th century, from the industrial society.

We still study for a degree;

We still work for some 8 hours 5 days a week;

We still commute … daily;

We still retire … completely;

We still own cars;

We still live in nation states;

We still divide political parties to left and right;

et cetera, and so on.

Even the promised digital productivity leaps with four hour working days are largely absent. Actually, in many cases, introduction of newer and better computers has resulted in reduced productivity… except when the computers have been used to enable new, innovative processes or business models.

Just think about it. For example, if computers were as efficient learning tools as we have been lead to believe, it should not take you longer than … maybe half a year to get your master’s degree, another for a doctorate.

So, my first message to you is, while new and future technologies are … thrilling … the put it mildly … do not forget why they are so exiting … they are promises of new ways of life for us all. And in order to achieve that, your research teams and startup companies must involve sociologists, artists, anthropologists, … just to mention a few.

Just as industrialisation brought us urbanisation, popular culture and labour movement, digitalisation is going to reorganise our work, our life and our human relationships beyond recognition.

And it is up to you, and other European technology innovators to make that happen, and fast… please.

We have a head start here in good old Europe, but there are no guarantees that the successful industrial societies of the 20th century are going to be the successful digital societies of the 21st century.

The world of technology innovation is rife with global competition.

Our past success may even hinder our digital transformation, as so many of us have so much to lose. Many so called developing countries are already challenging us with their cashless economies and drone deliveries.

If we are not ready to lose something, we risk stagnation.

Maybe, maybe we should replace us politicians… and corporate CEOs… with bolder AIs.

Ladies and gentlemen

Finland… is a good example of how quickly a nation can rise from the bottom to fame. When we gained our independence 100 years ago, we were a poor developing nation in the far end of nowhere. We had no industries, no natural resources to speak of, and only a few people. Timber was practically our only export. And I am not talking about Tinder.

… Our last major famine had been only 50 years earlier, killing about 10 percent of our population.

And now, only a century later, we are one of the most prosperous nations in the world. How is that possible? Because we have always believed in education and invested in technology development.

You know, most Finns have known how to read since the late 18th century. Why? Because you were not able to get legally married if you were not able to read. … Some incentive.

That tradition later encouraged us to develop a public education system that allows anyone to study as far as they like… for free, without tuition fees. As a result, we have been able to utilise the full intellectual potential of our small population, regardless of wealth or social status.

So my second message for you to take home is. We cannot afford to rest on our laurels. If we want Europe to continue as the leading economic power in the world, we have to educate, research and innovate like there is no tomorrow… Because there won’t be one, if we fail.

Dear EIT students

That is why, on behalf of the Espoo city, and the Finnish Parliament, I am proud and delighted to welcome you to Finland, to Espoo, and … of course to Otaniemi, my dear alma mater.

I wish you a fruitful conference, with loads of new ideas and stimulating networking, day and night.

Posted in Puhe Tagged with: , ,

Limukiljusta limulonkeroon

Hallitus sai esityksensä uudeksi alkoholilaiksi lopulta eduskuntaan asti. Onneksi siitä on tehty ns. omantunnon kysymys, eikä hallitus joudu vetämään sitä pois, vaikka eduskunta päättäisi muuttaa sitä joltain keskeiseltä osin.

Onhan tämä erikoista, että emme tahdo saada tässä maassa päätettyä edes ruokakaupoissa myytävän oluen alkoholiprosentista. Tämä on jo toinen hallitus, joka ei löydä asiasta sopua edes omissa eduskuntaryhmissään, saati opposition kanssa.

Ja siinä sivussa koko alkoholilaki on jäänyt keskioluen panttivangiksi.

Pitkään jatkunut vääntö ruokakaupoissa myytävän oluen vahvuudesta on lopulta päättymässä. Kuva CC 3.0 BY Santeri Viinamäki

En vähättele alkoholin haittoja, mutta viime viikkojen alkoholilakikeskustelu on syönyt eduskunnasta ja mediasta poliittisen hapen. Aivan kuin Suomessa ja maailmalla ei olisi muita tärkeitä asioita. Entä jos olisimme käyttäneet yhtä paljon aikaa ja poliittista pääomaa tämän aikakauden suuriin haasteisiin, kuin tähän 0,8 tilavuusprosenttiyksikön veivaamiseen.

Ehkä suomalaisen alkoholilainsäädännön historia pelottaa. Onnistuttiinhan Euroopan raittiimmasta kansasta, kuten suomalaisia vielä 1900-luvun alussa kutsuttiin, tekemään kieltolailla … vähemmän raitis eurooppalainen kansa.

Mutta koska asia on nyt ajankohtainen, kai tässä on itsekin jotain mieltä oltava. Varaan oikeuden muuttaa mielipidettäni asiantuntijakuulemisten perusteella, mutta tällä hetkellä olen sitä mieltä, että panimoilla tulisi olla suoramyyntioikeus, ruokakauppojen limukiljut tulisi korvata limuviinoilla, ja ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuutta ei tulisi nostaa.

Miksi?

¤ ¤ ¤

Panimoiden suoramyyntioikeus helpottaisi pienpanimoiden asemaa suhteessa suuriin teollisiin panimoihin. Jos me haluamme Suomeen makuun ja laatuun perustuvan olutkulttuuria ’kunhan se on märkää’ -olutkulttuurin tilalle, meidän on luotava sille uudelle kulttuurille kehittymisen edellytykset. Pienpanimot ovat tehneet oman osansa, nyt on meidän lainsäätäjien vuoro tehdä omamme.

¤ ¤ ¤

Entä miksi haluan korvata karmean makuiset limukiljut ruokakaupoissa hyvältä maistuvilla limuviinoilla?

Onhan se käymisteitse valmistetun lonkeron maku kitkeränhapan nostalgiatrippi 70-luvulle, kun greippimehuun laitettiin hiivaa ja jätettiin käymään. Mutta ei sitä kiljua pidä ihmisille juottaa.

Me tunnumme aina olevan huolissamme kaikkien muiden alkoholin käytöstä paitsi omastamme. Jos me oikeasti uskoisimme alkoholin olevan vaaraksi ja pahan maun vähentävän alkoholin käyttöä, silloin me vaatisimme etikan lisäämistä omiin kuohuviineihimme ja tärpättiä IPAamme.

Itse asiassa valmistustapavaatimuksen poistaminen voi tehdä lonkerokulttuurille saman kuin keskioluen vapauttaminen teki olutkulttuurille. Siihen astihan juotiin sekä kotona että ravintolassa aina IV-veroluokan A-olutta.

Asuin lapsuuteni pienessä maaseutukylässä, ja kun olutta lähdettiin kaupungista asti autolla hakemaan, sitä haettiin kerralla monta koria, ja aina A-olutta. Seuraavan saunaillan tunnelma oli sitten vähän samanlainen kuin Pärnun matkan jälkeen nykyään.

Ei Latvian rajaltakaan keskiolutta kotiin kanneta, ainakaan tölkki kerrallaan.

Kun keskiolutta oli saatavilla kyläkaupasta, A-oluenhakumatkat kaupunkiin loppuivat, eikä kotona enää pidetty monen korin käsivarastoa. Ja vähitellen ihmiset tottuivat keskioluen makuun niin hyvin, että alkoivat lopulta suosia sitä myös ravintoloissa. Vuosikymmeniä se kesti, mutta nykyään joutuu erikseen pyytämään tuoppiinsa A-olutta… eikä sitä ole aina edes hanassa tarjolla.

Jos juomakelpoista lonkeroa ei tarvitsisi hakea Alkosta, moni lonkeron ystävä saattaisi tyytyä ruokakaupan miedompaan … limulonkeroon. Alkosta kun tarttuu helposti mukaan nimenomaan sitä 7,5 tilavuusprosenttiyksikön vahvaa lonkeroa … Ja se ei ole enää mitään limuviinaa.

¤ ¤ ¤

Kokemukset keskioluen vapauttamisesta saavat minut myös vastustamaan ruokakaupoissa myytävien alkoholijuomien alkoholipitoisuuden nostamista 4,7 tilavuusprosenttiyksiköstä 5,5 yksikköön. Periaatteessa kannatan vapaita markkinoita, mutta tässä tapauksessa pelkään, että osa kuluttajista palaisi juomaan keskioluen asemesta A-olutta, jos ne olisivat ruokakaupassa samalla hyllyllä.

¤ ¤ ¤

Mitä sitten tekisin, jos haluaisin oikeasti vähentää alkoholin kulutusta? Yksi harkinnan arvoinen vaihtoehto olisi keskiolutta miedomman, ns. 2. veroluokan oluen tuominen markkinoille ja sen keskiolutta merkittävästi kevyempi verotus. Halvempi hinta voisi kannustaa osan sauna-, grilli-, haravointi-, talkoo- ja jano-oluiden ostajista vähemmän alkoholia sisältävään vaihtoehtoon.

Toiseksi muuttaisin alkoholiverotuksen painotusta. Vuosina 2004, 2008, 2009, 2012 ja 2014 tehtyjen veromuutosten yhteisvaikutuksena väkevien verotus on laskenut ja viinien noussut, rajusti. Sen sijaan oluen verotus on noussut vain hieman. Ilmeisesti Suomesta ei haluta viini- vaan viinamaa.

Posted in Blogi Tagged with:

Salattua julkisuutta

 

Vappuna 2003, juuri kun olin päässyt eduskuntaan, sairastuin virtsarakon syöpään, ja tähystykset, höyläykset ja BCG-huuhtelut alkoivat. Yritin viedä sairauslomatodistusta eduskunnan kansliaan, josta minut opastettiin kohteliaasti ulos, ja varoitettiin, että jos jätän sairauslomatodistukseni heille, siitä tulee julkinen asiakirja, ja syöpäni on pian julkisuudessa.

Olin … hämmentynyt, ja tajusin vasta myöhemmin törmänneeni eduskunnan sisäsyntyiseen avoimuuden ja yksityisyyden ristiriitaan. Koska kansanedustajien sairaudet ovat heidän yksityisasioitaan, eduskunta ei halua tietää niistä. Ilmoitus poissaolosta terveyssyistä riittää.

Monia kiinnostaa, ketkä kaikki nousevat eduskuntatalon portaita. (Itse asiassa vieraita tavataan useimmiten lisärakennuksen ruokalan neukkareissa.)

Viime päivinä eduskunnan ristiriitainen suhde julkisuuteen ja yksityisyyteen on noussut julkiseen keskusteluun, kun eduskunta kieltäytyi luovuttamasta eduskunnan vierailijalistoja toimittajille. Mutta kun korkein hallinto-oikeus oli linjannut, että eduskunnan vierailijalistat ovat lähtökohtaisesti julkisia, eduskunta alkoi tuhota vierailijalistat päivittäin heti kun talo on illalla tyhjä. Edes saman päivän vierailijalistoja ei ole niitä kysyneille annettu.

Tilanne on kieltämättä omituinen. Käytännössä eduskunta on päättänyt, että se ei aio noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden tuomiota. Nimenomaan eduskunnan ei luulisi toiminnallaan rapauttavan säätämiensä lakien perusteella päätöksiä tekevän oikeuslaitoksen legitimiteettiä.

Vääntöä on jatkunut jo vuodesta 2014, jolloin eduskunta käsitteli tekijänoikeuksia koskevaa kansalaisaloitetta, ja tiedon avoimuutta ja kansalaisaloitteita edistävä Avoin Ministeriö -yhdistys pyysi eduskunnan vierailijalistoja yhden viikon ajalta selvittääkseen, mitkä järjestöt ja yritykset olivat käyneet eduskunnassa lobbaamassa kansanedustajia. Avoimen Ministeriön yhteyshenkilön, Joonas Pekkasen sanoin: ”Lobbarirekisterin puuttuessa ei tiedetä, kuinka paljon lobbareiden kanssa vietetään aikaa.”

Vieraslistoilla on väliä. Esimerkiksi vaalirahoituskohun selvittelyssä tapaamisten osallistujaluetteloilla oli oma roolinsa.

Silti tässäkin asiassa on vähintään ne kaksi puolta, jotka on hyvä muistaa, kun eduskunnan vierailijalistat todennäköisesti jonain päivänä avataan. Jo pelkästään eduskunnan kömpelö viestintä on taannut sen, ettei painetta listojen avaamiseksi voi sivuuttaa.

Lähtökohtana on se, että avoimessa yhteiskunnassa kansalaisilla on oikeus tietää, miten meihin kansanedustajiin yritetään vaikuttaa eli minkä intressiryhmien edustajia työssämme tapaamme. Miten muuten äänestäjät voisivat arvioida meidän toimintaamme ja riippumattomuuttamme?

Kaikki kansanedustajien vieraat eivät kuitenkaan ole lobbareita, vaan osa on yksityishenkilöitä, jotka syystä tai toisesta haluavat tavata kansanedustajan.

Eduskunnassa onkin katsottu, että vierailijalistat ovat henkilörekisteri, jota koskee henkilötietolaki, jonka mukaan henkilörekisteriä ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin siihen, jota varten se on alkujaan kerätty, minkä jälkeen ne on tuhottava. Ja vierailijalistat on kerätty sitä varten, että esimerkiksi evakuointitilanteessa tiedetään, keitä talossa on, ja kenen vieraita kokoontumispaikalta puuttuvat henkilöt ovat.

Asiakirjojen käyttötarkoitus ei kuitenkaan vaikuta siihen, ovatko ne julkisia vai eivät. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan eduskunnan kävijätiedot ovat nimenomaan julkisia, ja niitä koskee julkisuuslaki. Oikeus saada tietoja viranomaisten julkisista asiakirjoista on perusoikeus, jota voi rajoittaa vain lailla.

Joka tapauksessa, jos vierailijalistat avataan, eduskunnassa kävijöitä on etukäteen informoitava siitä ennen vierailua, jotta he voivat halutessaan perua tulonsa estääkseen nimensä päätymisen julkisuuteen.

Miksi kaikki eivät halua muiden tietävän, että he ovat käyneet eduskunnassa tapaamassa esimerkiksi edustaja Kasvia? Kansanedustajilla käy myös sellaisia vieraita, joiden omalle tai läheisten turvallisuudelle, maineelle tai oikeudenkäynnille tapaamisen leviäminen julkisuuteen voi olla todellinen tai kuviteltu riski. Tällaisia vieraita voivat olla esimerkiksi itsensä viranomaisten tai vakuutusyhtiöiden kaltoin kohtelemiksi kokemat henkilöt. Tai turvapaikan Suomesta saaneet henkilöt, joiden läheisiä lähtömaan viranomaiset vainoavat. Tai mielenterveyskuntoutujat. Tai lastensa huoltajuudesta oikeudessa riitelevät. Tai narsistin uhrit. Tai lastensuojelun ”asiakkaat”. Tai seksityöläiset. Tai julkishallinnon työntekijät, jotka kertovat työnsä epäkohdista. Tai löytämästään tietoturvahaavoittuvuudesta huolestuneet it-ammattilaiset. Tai … Kansanedustajalle ei mikään inhimillinen ole vierasta.

Esimerkit eivät ole kuvittellisia; Kaikki eivät toki ole osuneet omalle kohdalle, mutta kaikista olen vähintään kuullut. Usein tällaiseen tapaamiseen liittyy vaatimus, ettei esimerkiksi työnantaja tai viranomainen saa siitä tietää. Asiaan voi esimerkiksi puheessa tai lakialoitteessa viitata vain yleisellä tasolla.

Mikä siis ratkaisuksi? Tulisiko eduskunnan vieraille antaa mahdollisuus ilmoittaa nimen kirjaamisen yhteydessä, ettei heidän tietojaan saa julkistaa? Julkisuuslain perusteella tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Ehkä meidät edustajat pitäisi velvoittaa itse julkistamaan tapaamisemme. Se voisi toimia paremmin. Tämä ottaisi huomioon myös sen, että kansanedustajat tapaavat ihmisiä myös eduskuntatalon ulkopuolella.

Toki silloinkin tavatulta henkilöltä pitäisi saada lupa nimen ja toimen julkaisuun, mieluiten ennen tapaamista, jotta hän voi halutessaan perua tapaamisen ja keskustella asian puhelimessa tai sähköpostitse. Niin, pitäisikö itse asiassa myös puhelutiedot ja sähköpostien tunnistetiedot julkistaa?

Yksi vaihtoehto voisi olla lobbausrekisteri, johon lobbarin olisi ilmoittauduttava, jos hän haluaa työn puolesta tavata kansanedustajia. Rekisteriin kirjattaisiin tapaamisten ajankohdat ja tavatut edustajat. Ongelmana olisivat valvonta ja sanktiot. Mikä ylipäätään on lobbausta? Toisen edustajan lobbari voi olla toisen edustajan opiskelukaveri.

Mikään rekisteri ei ole aukoton. Viime kädessä äänestäjien on pakko luottaa valitsemiensa kansanedustajien arviointikykyyn. Jokainen edustaja joutuu jo nyt aina joskus arvioimaan, onko tapaamista pyytävällä kansalaisella oikeasti niin arkaluontoista asiaa, että tapaaminen on paras hoitaa kahvilassa eduskunnan ulkopuolella ja jättää nimet pois vierailijalistalta.

Joka tapauksessa tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden aloittaa omien lobbaritapaamisteni julkinen raportointi twitterissä @jyrkikasvi Lupaan tehdä tapaamisista puolivuosittain myös yhteenvedot nettisivujeni blogiin. Asia on ollut jo pitkään mielessä, mutta laiskuus on vienyt voiton, tähän asti. Esimerkiksi eilen tapasin eduskunnassa Rufus Pollockin ja tiedon avaamista edistävän Open Knowledge Finland -yhdistyksen toiminnanjohtaja Teemu Ropposen. Tänään tapasin DNA:n Anna Anttisen ja Vesa Vuotin. Tapaamisen aiheena olivat tiedustelulait.

Käy vieraslistojen julkisuuden kanssa miten tahansa, arvelen monien edustajien ottavan käyttöön vanhan konstin. Kaikkia vieraita ei nytkään tavata eduskunnassa, etenkään sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta halua tulla nähdyksi eduskuntatalossa tai kyseisen kansanedustajan seurassa. Usein tällaiset keskustelut käydään kahviloissa eduskuntatalon lähettyvillä. Mutta jos tapaamisen luottamuksellisuus halutaan varmistaa kunnolla, tapaamistapaikkana voi olla vaikka tuttavan kesämökki. Etenkin, kun muistaa jättää kännykät, tabletit ja läppärit kotiin.

[Korjattu DNA FiComin tilalle]

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Hyvää 26. itsenäisyyspäivää

Lähes sata vuotta sitten Suomen eduskunta hyväksyi äänin 100-88 hallituksen esityksen uudeksi hallitusmuodoksi, jonka mukaan Suomi on riippumaton tasavalta.

Itsenäisyysjulistus annettiin ensimmäinen maailmansodan riehuessa, emämaa Venäjän ajauduttua vuoden jo toisen vallankumouksen jälkeen yhä pahempaan sekasortoon, ja suomalaisten keskinäisen, verisen välienselvittelyn tullessa yhä todennäköisemmäksi.

Venäjän kansankomissaarien neuvosto tunnusti Suomen 4.1.1918. Sen jälkeen samana päivänä myös Ranskan ja Ruotsin hallitukset tunnustivat Suomen itsenäisyyden.

Entä jos historia olisi syystä tai toista mennyt toisin? Ettei itsenäisyysjulistusta olisi annettu, tai Neuvosto-Venäjä ei olisi hyväksynyt Suomen itsenäistymistä?

Entä jos Suomessa olisi esimerkiksi ajauduttu laajempiin yhteenottoihin jo syksyllä 1917, ja suuriruhtinaskunnan valtiorakenteet olisivat romahtaneet, jolloin maassa ei olisi ollut instituutioita itsenäisyyden toteuttamiseen ennen kuin Neuvosto-Venäjä olisi vakiinnuttanut asemansa? Joka tapauksessa on täysin mahdollista, että Suomesta olisi voinut lopulta tulla yksi neuvostotasavalloista ilman itsenäistymistä.

Toki on myös täysin mahdollista, että Suomi olisi vähän myöhemmin I maailmansodan jälkipyörteissä irtautunut Venäjän imperiumista kuten Baltian maat tekivät. Esimerkiksi Latvian marraskuussa 1918 annettua itsenäisyysjulistusta seurasi kolmen armeijan kesken käyty sisällissota, joka päättyi vasta keväällä 1920.

Monta jossia, mutta jos, niin miten Neuvosto-Suomen historia olisi kehittynyt? Pidemmäksi venynyt sisäinen konflikti olisi todennäköisesti lisännyt verenvuodatusta, jota nähtiin lyhyessäkin sisällissodassa poikkeuksellisen paljon. Tammikuun lopusta joulukuun loppuun 1918 laskettuna Suomen sisällisota vaati keskimäärin noin 3 300 kuollutta kuukaudessa.

Todennäköisesti Suomen alueella olisi mellastanut monia Venäjän sisällissotaan osallistuneiden ulkovaltojen joukkoja. Olihan itsenäinenkin Suomi tukialuetta, jossa bolsevikkien vastustajat toimivat. Esimerkiksi Iso-Britannian laivasto ja ilmavoimat pommittivat vuonna 1919 itsenäisen Suomen maaperältä Pietaria puolustaneita punaisia joukkoja. Itsenäisessä Suomessa toimi myös Venäjän vastavallankumouksellisten terroristien pommitehtaita.

1930-luvulla Stalinin vainot olisivat tehneet myös Neuvosto-Suomessa rumaa jälkeä. Pahimmassa tapauksessa tuho olisi ollut Ukrainan vuosien 1932-33 kansanmurhan luokkaa. Ruotsiin ja Yhdysvaltoihin paenneet suomalaiset olisivat muodostaneet omat emigrantti-suomalaiset yhteisönsä.

Entä millaiseksi II maailmansota olisi muotoutunut ilman itsenäistä Suomea? Vuoden 1929 suuresta lamasta toipuva Eurooppa ja etenkin Versaillesin rauhan nöyryyttämä Saksa olivat joka tapauksessa hedelmällistä maaperää kansallissosialismin ja fasismin kaltaisille liikkeille, jotka hyödynsivät laman kurittamien ihmisten katkeruutta, vetosivat kansallistunteeseen ja syyttivät ongelmista ’niitä muita’. Suomessa tämä nähtiin Lapuan liikkeen ja IKL:n nousuna.

Mutta palopuheet oman kansan, rodun ja uskon erinomaisuudesta ja paremmuudesta oli myös lunastettava. Omaan propagandaan on helppo uskoa. Moni lähti II maailmansotaan hurraten Suur-X:n nimeen. Kotiinpaluu oli hiljaisempi.

Ainakin Ruotsin asema Neuvostoliiton rajanaapurina olisi ollut tukala. Jos Saksa ja Neuvostoliitto olisivat päätyneet sotaan keskenään, Ruotsin kaivokset ja terästeollisuus olisivat kelvanneet molempien sotateollisuudelle, ja molempien intressissä olisi ollut estää niiden joutuminen vastapuolen haltuun. Ruotsin olisi ollut pakko valita puolensa ja todennäköisesti osallistua sotatoimiin.

Sodan lopputulokselle ei Neuvosto-Suomella olisi ollut juuri merkitystä, paitsi suomalaisten kannalta. Etelä-Suomi olisi voinut kokea Puolan kohtalon, jos Saksa olisi yrittänyt Suomen kautta Leningradiin ja joutunut sitten perääntymään. Myös Lapissa olisi todennäköisesti taisteltu Norjan rajalla.

Osa suomalaisista olisi todennäköisesti noudattanut jääkärien esimerkkiä ja värväytynyt Saksan joukkoihin, mikä olisi tehnyt kaikista suomalaisista Stalinin silmissä epäluotettavia samaan tapaan kuin saksalaismielisyydestä syytetyt Krimin tataarit, jotka kaikki karkotettiin Krimiltä.

Stalinin kuoltua hirmuhallinto olisi vähitellen helpottanut myös Neuvosto-Suomessa, ja elämä olisi muotoutunut sellaiseksi kuin vanhemmat sukupolvet muistavat Tallinnan ja Leningradin matkoiltaan. Siperiaan karkotetuista suomalaisista henkiin jääneet olisivat palanneet kotiin, ja ruotsalaiset kossuturistit olisivat trokanneet suomalaisille farkkuja ja sukkahousuja ruplia vastaan. Suomen kommunistisen puolueen ensimmäisenä sihteerinä olisi toiminut esimerkiksi Neuvostoliiton urheilusankari, eversti Matti Nykänen.

Neuvostoliiton hajotessa 1990-luvun alussa Suomi olisi voinut itsenäistyä muiden Neuvosto-imperiumiin ympättyjen tasavaltojen joukossa, edellyttäen, että suomalaiset olisivat olleet Suomessa edelleen enemmistönä. Neuvostovuosien väestönsiirtojen jäljiltä esimerkiksi Viron, Latvian ja Kazakstanin väestöstä noin neljännes on edelleen taustaltaan venäläisiä.

Itsenäistyttyään Suomi olisi todennäköisesti liittynyt Baltian maiden mukana mahdollisimman nopeasti Natoon ja Euroopan Unioniin. Vaihtoehtona olisi ollut Valkovenäjän tai Ukrainan kohtalo heti Venäjän toivuttua Neuvostoliiton romahduksesta. Tilanne Nato/EU-Suomen ja Venäjän rajalla Karjalassa olisi jännittynyt, sillä rajalinja olisi edelleen vain 32 kilometrin päässä Pietarista, aivan kuten vuonna 1919.

Tai sitten Neuvosto-Suomen rajaa olisi jossain vaiheessa siirretty kauemmas Leningradista. Vastaavasti Neuvosto-Suomeen olisi voitu liittää alueita Itä-Karjalasta. Ainakin Stalin sopi talvisodan alussa tällaisesta aluevaihdosta Suomen kansantasavallan ns. Terijoen hallituksen kanssa.

Joka tapauksessa viettäisimme tänä vuonna Suomen 26. itsenäisyyspäivää. Ehkä joku pohtisi, miten Suomen olisi mahtanut käydä, jos olisimme jo vuonna 1917 onnistuneet irrottautumaan Venäjästä ja puolustamaan itsenäisyyttämme toisessa maailmansodassa. Kuinka todennäköiseltä vaihtoehdolta se mahtaisi tuntua?

Posted in Blogi Tagged with: ,

Reception host speech

Reception host speech for the 14th International Conference on Logic Programming and Nonmonotonic Reasoning 

Dear Congress guests.

On behalf of the city of Espoo, as the chair of the Espoo city council, it is my honor to welcome you to this evening reception.

I know that you are having your minds full and bellies empty after a day filled of interesting program, but I hope you can spare a moment to look around this beautiful villa from the late 19th century.

We have came a long way since then, here in Espoo, in Finland, in the World, as underlined by those glass covered international head office buildings – just across the motorway.

Those hundred and some years this villa has stood, those years have seen a lot of history. Also history of science.

Many of the principles and their applications you have come here to discuss, have been painstakingly built over that century. And some.

First in abstract theory, but now, more and more in practice.

People in those glass covered head office buildings, they are looking at you and your work, looking with interest.

Not to mention, us politicians. We are looking too.

Some of us want to regulate the applications of your work. As if it were possible.

Some of us want to remove the regulations in order to facilitate new business models. As if you could rush things like that.

Some of us, just hope, to have better tools to do their job better.

You see, legislation and regulation are becoming such a quagmire that no-one is able to grasp their totality any more.

The outcomes, all too often, surprise us.

And that opens a new set of questions we face when we adopt more and more complex reasoning systems.

For example, when you walked here, you passed a metro work site. The decision to build that metro line, it was based on simulation models that predicted how the line would influence urban structure and transportation networks.

The trouble is, we were never told, what those simualtion models were based on. What kinds of reasoning they were using.

Commercial secrets, we were told.

We just had to trust them. Even though, the economical interests involved, were counted in billions of Euros.

Not just the metro line, but all the housing and retail buildings built around the metro stations.

In just two and a half months, we are going to see, how accurate … and neutral those simulation models were, when the metro line finally opens. I hope.

In the next few years, different logic programming and reasoning systems are going to find their way … just about everywhere.

That is why, now is the time to discuss, in addition to things like… Answer Set Programming… questions like transparency and accountability of such systems.

For example, modern high-speed stock trading systems have already become so complex that it is practically impossible to understand the reasoning behind their decisions.

And those trading algorithms are already responsible for more than half of international trading.

You might say, that we have already welcomed our robotic overlords. At least to the stock market.

With that thought.

Once again,

Welcome to Espoo, I hope you enjoy not only this evening, but your whole stay in Finland.

Let me propose a toast, for reasoning!SScienc

And now, food!

Posted in Puhe Tagged with: ,