Kuntavaaliblogi 2: Lisää kaupunkia Espooseen

Espoo on väkiluvultaan Suomen toiseksi suurin kunta. Varsinaiseksi kaupungiksi Espoota on kuitenkin vaikea sanoa, pikemmin Espoo on maalaiskylien ympäröimien pikkukaupunkien rypäs. Moni on muuttanut Espooseen nimenomaan tämän paradoksin houkuttelemana: Kaupungin palvelut luonnonläheisessä ympäristössä.

Soulin keskustan Cheonggye-moottoritie vuonna 2003 ja sen tilalle palautettu Cheonggyecheon-joki vuonna 2005. Image: Seoul Metropolitan Government.

Espoon hajanaisesta yhdyskuntarakenteesta seuraa kuitenkin myös ongelmia. Kun rakentaminen on levinnyt laajalle, toimivien palveluiden, etenkin liikennepalveluiden tarjoaminen on kallista. Asfalttia ja aikaa kuluu, kun kaikkialle on pitkä matka. Tiet ja kadut vievät Espoon maa-alasta lähes 13 neliökilometriä (sis. katualueet, ei esim. katuosien välisiä viheralueita)! Oma auto onkin monen espoolaisperheen arjessa välttämätön, koska tarjolla olevat joukkoliikennepalvelut eivät vastaa tarvetta. Ei ihme, että liikenne ja pysäköinti ovat perinteisesti olleet Espoon valtuuston kuumimpia puheenaiheita.

Työmatka Espoosta Espooseen voi ruuhka-aikaan kestää yli 45 minuuttia, mikä ruotsalaisen tutkimuksen mukaan nostaa avioeroriskiä 40 prosenttia ja altistaa erilaisille terveyshaitoille.

Suomi on sitoutunut vähentämään radikaalisti ilmastopäästöjään vuoteen 2030 mennessä, ja liikenne on yksi Suomen tärkeimpiä päästölähteitä. Biopolttoaineilla ja sähköautoilla on liikenteen ilmastopäästöjen vähentämisessä oma roolinsa, mutta ne eivät riitä, eivät lähellekään. Lisäksi on kehitettävä joukkoliikennettä ja vähennettävä turhaa liikkumista. Käytännössä tämä tarkoittaa yhdyskuntarakenteen tiivistämistä. Kun päiväkoti, ruokakauppa ja raideliikenteen pysäkki ovat kävelymatkan päässä, oman auton tarve vähenee merkittävästi.

Kaupunkirakenteen hajanaisuus tuhlaa myös rakennusmaata. Tuloksena on pääkaupunkiseudun tonttipula, jota on vaikea uskoa, kun katsoo maisemaa ilmasta. Joka tapauksessa tonttimaan hinta ja sen seurauksena asumisen hinta on noussut niin korkeaksi, ettei kaikilla ole enää varaa asua täällä. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue ulottuu Raaseporista Loviisaan!

Meidän on uskallettava tiivistää olemassa olevaa kaupunkirakennetta. Muuten henkilöliikenteen määrä vain kasvaa, ja yhä useampi toistaiseksi rakentamaton lähiluontokohde kaavoitetaan rakennusmaaksi tai teiksi ja kaduiksi. Jatkuva uuden rakennusmaan tarve uhkaakin yhtä Espoon suurimmista valteista, luonnonläheisyyttä. Kun pientaloja ja pieniä kerrostaloja ripotellaan joka puolelle, virkistyskäyttöön sopiva lähiluonto käy vähiin.

Vanhojen asuinalueiden täydennysrakentaminen ei ole helppoa sekään. Vanhat asukkaat eivät riemastu uusista rakennuksista ja teistä. Siksi kuntapoliitikot mieluummin rakentavat uusia kaupunginosia vanhojen tiivistämisen asemesta. Esimerkiksi Espoossa on väitelty pitkään siitä, pitäisikö Histaan rakentaa uusi asuinalue, vaikka Hista olisi täysin irrallaan kaupunkirakenteesta, vaatisi uuden kunnallistekniikan ja vanhalle Turuntielle lisäkaistoja. Histassa ei kuitenkaan ole vanhoja asukkaita, jotka valittaisivat rakennushankkeista tai uhkaisivat olla äänestämättä rakentamista kannattavia valtuutettuja.

Joskus vanhan kaupunkirakenteen kiertäminen johtaa surkuhupaisiin lopputuloksiin. Esimerkiksi Raide-Jokerin linjaus kulkee Espoossa pitkän matkan Kehä I:n ja Laajalahden Natura-luonnonsuojelualueen välisellä kaistaleella, jossa ei ole kuin pari omakotitaloa. Se ei siis palvele kuin Etelä-Laajalahden ja Pohjois-Tapiolan itäosien asukkaita. Lisärakentamisellekaan ei ole tilaa.

Tehokas maankäyttö ja tiivis kaupunkirakenne eivät tarkoita pelkkiä kerrostaloja, paitsi ehkä metro- ja rautatieasemien ympärillä. Monissa maailman suurkaupungeissa on pientaloalueita, joiden asukastiheys on suomalaista kerrostalolähiötä suurempi. Usein näiltä alueilta löytyy myös metroasema tai ainakin light rail -pysäkki. Riittävä asukastiheys mahdollistaa toimivat joukkoliikennepalvelut.

Maankäyttöä ja liikennettä suunniteltaessa on muistettava ajatella tulevaisuutta. Ensi kesänä avattava Länsimetro liikennöi vielä ensi vuosisadalla. Ensi valtuustokaudella kaavoitettavissa asunnoissa asutaan vuosikymmenten ajan. Nyt rakennettavilla teillä liikkuu jo 20-luvulla robottiautoja ja -busseja. Ensimmäistä robottibussia kokeiltiin Otaniemen kaduilla jo viime kesänä.

Millaisen tulevaisuuden kaupungin haluaisin siis Espoosta rakentaa?

Tiivistäisin vanhaa kaupunkirakennetta uusien alueiden avaamisen asemesta. Rakentaisin ennemmin korkealle kuin leveälle, jotta lähiluontoa säästyisi virkistyskäyttöön.

Espoon liikenneverkon rungon muodostaisi raideliikenne: Länsimetro, Kaupunkirata, Raide-Jokeri I ja Raide-Jokeri II. Syöttöliikenne hoidettaisiin kuljettamattomilla KutsuPlus-pikkubusseilla. Raide-investointien rahoittamiseksi ja joukkoliikenteen houkuttelevuuden parantamiseksi yksityisautoilta kerättäisiin ruuhka-aikoina tienkäyttömaksua, mutta vasta kun raideliikenne tarjoaisi yksityisautoille toimivan vaihtoehdon.

Seuraisin tarkasti Helsingin kokemuksia kaupunkimoottoriteiden bulevardisoinnista ja hyödyntäisin oppeja soveltuvin osin myös Espoossa. Näin vapautuisi suuri määrä hukkamaata rakennuskäyttöön hyvien liikenneyhteyksien varrelta. Kaupunkimoottoriteiden bulevardisoinnista on kuitenkin toistaiseksi kokemusta vain Helsinkiä paljon suuremmista kaupungeista, joiden liikenneruuhkat ovat aivan eri luokkaa kuin pääkaupunkiseudulla. Niiden kokemukset eivät välttämättä toistu yksi yhteen Helsingin saati Espoon kokoisessa kaupungissa. Joka tapauksessa bulevardeja rakentaneiden suurkaupunkien ruuhkat eivät ole ainakaan pahentuneet, usein helpottaneet, ja maan arvo on noussut.

Investoisin kevyen liikenteen väylien rakentamiseen ja kunnossapitoon. Tässä on tapahtunut Suomessa jo paljon kehitystä, mutta meillä espoolaisilla on vielä paljon opittavaa esimerkiksi Oulusta ja Joensuusta. Erityisesti koulujen ympäristön kevyen liikenteen väyliä tulisi parantaa. On noloa, että monet espoolaiset vanhemmat tuovat lapsensa autolla kouluun, koska pitävät espoolaisia pyöräteitä lapsilleen liian vaarallisina.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Kuntavaaliblogi 1: Pelastetaan pojat (ja tytöt)

Vihreiden tuore Pelastetaan pojat -toimenpideohjelma sai minut päivittämään kuntavaaliteemani ja nostamaan koulujen kehittämisen kärkiteemakseni. Valinta on myös sikäli luonteva, että Sote-uudistuksen jälkeen perus- ja toisen asteen opetus ovat tärkeimmät kuntien vastuulle jäävät julkiset palvelut.

Sekä pojilla että tytöillä on koulussa ongelmia, jotka vaikuttavat koko heidän elämäänsä. Ongelmat ovat kuitenkin usein erilaisia. Siinä missä liian moni poika syrjäytyy jo peruskoulussa, liian moni tyttö vieroksuu koulussa matematiikkaa ja luonnontieteitä ilman mitään syytä.

Esiopetuksessa ja peruskoulussa tarvitaan sukupuolisensitiivisyyttä, jotta kaikki saavat koulusta yhtäläiset edellytykset rakentaa elämäänsä sukupuolestaan riippumatta.

Sodankylän Torvisen kansakoulun oppilaita joskus vuosien 1924–26 välillä. Public Domain.

Pelastetaan pojat

Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVAn tuoreen raportin mukaan suomalaisista 25-54-vuotiaista miehistä lähes 79 000 on pysyvästi työelämän ulkopuolella, ja määrä kasvaa. Heistä 50 400 kuuluu ryhmään ”muut työvoiman ulkopuolella olevat”, jotka eivät ole töissä, eivät hae töitä, eivät opiskele, eivätkä ole työkyvyttömyyseläkkeellä.

Peruskoulu on ratkaisevassa asemassa. Jos koulutaival katkeaa alkuunsa, elämän syrjästä on vaikea saada otetta. Viidesosa 20-29-vuotiaista suomalaisista miehistä on suorittanut vain peruskoulun. Se on oikeasti paljon.

16 prosentilla suomalaisista pojista ei ole peruskoulun päättyessä riittävää lukutaitoa. Ero suomalaisten tyttöjen ja poikien lukutaidossa on OECD-maista suurin. On kansallinen häpeä, että lapsi voi Suomessa istua yhdeksän vuotta koulussa oppimatta lukemaan kunnolla.

Työelämässä ei ole enää tehtäviä, joista selviää ilman ammattitaitoa, saati lukutaitoa.

Koulujärjestelmän epäonnistumisesta kertoo se, että työelämästä syrjäytyminen yleistyy nimenomaan nuoremmissa ikäluokista. Siinä missä OECD:n mukaan vuonna 2005 20-24 suomalaisista miehistä 12,2 prosenttia ei opiskellut ja oli joko työtön tai työvoiman ulkopuolella, vuonna 2015 osuus oli jo 21,1 prosenttia.

Tulevaisuudessa tilanne todennäköisesti vain pahenee. Esimerkiksi kansainvälisissä PISA-kokeissa poikien tulokset matematiikassa ja luonnontieteissä laskivat vuosien 2011 ja 2015 välillä paljon enemmän kuin tyttöjen tulokset.

Koulussa on puututtava myös poikia syrjäyttäviin sosiaalisiin ongelmiin. Pojat kokevat tyttöjä enemmän yksinäisyyttä, kiusaamista ja väkivallan uhkaa. Lapsena koetun kiusaamisen muistot voivat myrkyttää koko aikuisen elämän.

Koulukuraattorit, kouluterveydenhoitajat ja koulupsykologit ovat erittäin tuottava investointi tulevaisuuteen. Yhden nuoren syrjäytymisen hinnaksi kansantaloudelle on laskettu miljoona euroa. Mitä varhaisemmassa vaiheessa poikien ongelmiin puututaan, sitä vaikuttavampaa apu on.

Koulussa on kiinnitettävä erityistä huomiota poikien

  • Harrastuksiin – Kaikki harrastukset eivät vaadi päivittäistä harjoittelua ja koko perheen omistautumista. Sarjakuvat tai lennokkien rakentaminen ovat yhtä arvokkaita harrastuksia kuin jääkiekko tai pianon soitto.
  • Lukemiseen – Lukutaito on avain kaikkien muiden tietojen ja taitojen oppimiseen. Sitä paitsi lukeminen on erinomainen harrastus.
  • Liikunta – Liikkumisen on todettu parantavan erityisesti poikien oppimistuloksia. On luotava matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksia, joihin kaikkien on helppo osallistua. Koulumatkat tulisi tehdä joko kävellen tai pyörällä.
  • Opiskelutaitoihin – Moni poika alisuorittaa koulussa ja pitää itseään tyhmänä, vaikka kyse on vain opiskelutaitojen puutteesta. Opiskelutaidoille on käyttöä läpi elämän.
  • Sosiaalisiin taitoihin – Poikien syrjäytymiseen liittyvät usein heikot sosiaaliset valmiudet, jotka haittaavat koko elämää.
  • Luokkakokoihin – Poikien oppimistulokset kärsivät ryhmäkokojen kasvattamisesta tyttöjä enemmän.
  • Toisen asteen opintoihin – Pelkällä peruskoulun päättötodistuksella ei nykyajan työelämässä selviä.

Mikä tärkeintä, emme saa asettaa pojille koulussa alhaisempia odotuksia kuin tytöille. ”Pojat on poikia” on pahin virhe, jonka poikien kasvattaja voi tehdä.

Pelastetaan tytöt

Suomalaisten opiskelu on hyvin sukupuolettunutta. On paradoksaalista, että vaikka vielä peruskoulun neljännen luokan tytöt pärjäävät matematiikan PISA-kokeissa poikia paremmin, vain harva nuori nainen hakeutuu opiskelemaan matematiikkaa vaativia aloja kuten tekniikkaa. Siinä missä korkeakouluista valmistuu naisia noin 50 prosenttia enemmän kuin miehiä, tekniikan alan opiskelijoista on naisia vain vajaa neljännes.

Tyttöjen vieraantumista matematiikasta ja kovista luonnontieteistä on tutkittu paljon. Yhtä selitystä ei ole löytynyt, mutta yhtenä tekijänä pidetään ainakin sitä, että tytöt aliarvioivat osaamisensa matematiikassa ja fysiikassa. Sen sijaan pojat vastaavasti yliarvioivat oman osaamisensa. Todellista eroa sukupuolten keskimääräisessä matemaattisessa lahjakkuudessa ei ole, vaikka jakaumassa on eroja.

Tytöt aliarvioivat osaamisensa luonnontieteissä kuten laajassa matematiikassa ja fysiikassa, kun taas pojat yliarvioivat osaamisensa. Siinä missä yli puolet luokio-opiskelijoista on tyttöjä, pitkän matematiikan kirjoittajista yli puolet on poikia. Ja fysiikan kirjoittajista vain murto-osa on tyttöjä. Molempia tarvitaan, jos pyrkii esimerkiksi teknillisiin yliopistoihin tai yliopistojen luonnontieteellisiin tiedekuntiin.

Toinen mahdollinen selitys on se, että tytöt näyttäisivät karttavan kilpailutilanteita, joissa heidän osaamistaan verrataan poikien osaamiseen erityisesti miesvaltaisena pidetyillä aloilla. Jos tytöt pakotetaan kilpailutilanteeseen poikien kanssa, he alisuoriutuvat. Jo mahdollisuus opiskella lukiossa luonnontieteitä ilman, että ne on pakko kirjoittaa ylioppilaskirjoituksissa, on tehostanut sekä tyttöjen että poikien valintoja.

Yhteiskunnan näkökulmasta naisten aliedustus tekniikassa ja luonnontieteissä johtaa tehottomuuteen. Kun lahjakkaimmat nuoret eivät sukupuolestaan riippumatta hakeudu alan koulutukseen ja työtehtäviin, suomalaisten yritysten kilpailukyky kärsii.

Koulussa on kiinnitettävä erityistä huomiota tyttöjen

  • Informointiin – Tytöt ja pojat tarvitsevat tietoa todellisesta suhteellisesta osaamisestaan jo peruskoulussa. Tieto auttaa tekemään parempia valintoja toisen asteen koulutusta suunniteltaessa. Osaaminen tulisi arvioida ilman kilpailutilannetta, jotta tytöt eivät alisuoriutuisi.
  • Motivointiin – Tytöt tarvitsevat mm. rooli- ja uramalleja, jotka innostavat kiinnostumaan matematiikasta ja luonnontieteistä
  • Sukupuoliodotuksiin – Opetin taannoin ohjelmointia kesäleireillä. Suurin osa leiriläisistä oli poikia, ja monet tytöt kertoivat joutuneensa vaatimalla vaatimaan päästä tietokoneleirille ratsastus(tms.)leirin asemesta.
  • Konkreettisuuteen – Matematiikka ja luonnontieteet koetaan usein abstrakteiksi aineiksi, joilla ei ole yhteyttä arkitodellisuuteen. Esimerkiksi amerikkalaisissa teknillisissä yliopistoissa tekniikkaan yhdistetään humanismia, kulttuuria ja yhteiskuntatieteitä.

___
Kuntavaaliblogisarjan seuraavat osat
:

  • Lisää kaupunkia Espooseen (ja lähiluontoa)
  • Espoon koulut kuntoon (ja kunnossapito)
  • Oma koti liian kallis (ja vuokra)
  • Rohkeasti avoin Espoo (ja valtuusto)

 

 

Posted in Blogi Tagged with: , , ,

Epäluottamuslauseautomaatti

Eduskunnan välikysymys ei ole mikään tuunattu peliautomaatti, johon laitetaan kysymys sisään, vedetään kahvasta ja saadaan aina sama tulos: Kaikki oppositiopuolueiden kansanedustajat äänestävät hallituksen luottamusta vastaan ja päinvastoin.

Viikonloppuna meitä Vihreitä (ja RKP:a ja Kristillisdemokraatteja) on kurmuutettu siitä, ettemme viime perjantaina äänestäneet SDP:n ja Vasemmistoliiton rinnalla liikenne- ja viestintäministeri Bernerille epäluottamusta, vaan äänestimme pääasiassa tyhjää, yhden äänestäessä luottamuksen puolesta.

Politiikassa on tunnetusti tärkeää, miltä asiat näyttävät, mutta vielä tärkeämpää on se, miten asiat oikeasti ovat. Jos sen unohtaa, sortuu populismiin asioiden kustannuksella.

Millaista epäluottamuslausetta siis esitettiin?

”Eduskunta katsoo, että ministeri Berner on tosiasiallisesti ohjannut Finavia Oyj:tä luopumaan vahingonkorvauskanteista tilintarkastajaa ja aikaisempaa hallitusta kohtaan ja näin estänyt valtion edun mukaisten korvausten saamista eikä siksi nauti eduskunnan luottamusta.”

Jos välikysymyksessä olisi esitetty epäluottamusta poliittisin perustein, sen puolesta olisi voinut helposti äänestää, mutta kuten täysistunnon esityslistasta käy ilmi, välikysymys perustui asiantuntijoita kuulleen eduskunnan tarkastusvaliokunnan yksimielisesti laatimaan mietintöön, ja mietinnön johtopäätöksistä ei löydy perusteita välikysymyksessä esitettyyn syytökseen.

Jos välikysymys sen sijaan olisi kohdistunut valtion omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden epämääräisyyteen, johon tarkastusvaliokunta kiinnittää johtopäätöksissään erityistä huomiota, tilanne olisi ollut toinen. Epämääräisyyden seurauksena eri toimijoilla on ollut huomattavan erilainen käsitys omistajaohjauksessa toimintatavoista:

”Liikenne- ja viestintäministeriön käyttämän asiantuntijan ja toisaalta valtioneuvoston kanslian omistajaohjausosaston ja tarkastusviraston käsitykset omistajan toimintatavasta päätöksentekotilanteessa poikkeavat olennaisesti toisistaan.”

Ei ihme, että tuloksena on ollut sotku.

Omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden epämääräisyys ei kuitenkaan ole vain Sipilän hallituksen ongelma, Sipilä on saanut sen perintönä edeltäjiltään. Toimintaperiaatteisiin keskittyvä välikysymys olisi moittinut myös edellisiä hallituksia, joissa myös kysyjät itse ovat olleet mukana, semminkin kun Finavian johdannaisten historia ulottuu vuosien taa. Siksi SDP ja Vasemmistoliitto kohdistivat välikysymyksensä omistajaohjauksen toimintaperiaatteiden asemesta vain yhden ministerin toimintaan vain parin viime vuoden aikana.

Jos välikysymyksen tehneet SDP ja Vasemmistoliitto ovat todella sitä mieltä, että tarkastusvaliokunnan mietinnössä esitetyt johtopäätökset ovat vääriä eivätkä kerro totuutta Bernerin toiminnasta, kritiikin oikea osoite olisi ollut eduskunnan tarkastusvaliokunta. Koska mietintö oli yksimielinen, SDP:n olisi tullut vaihtaa omat edustajansa tarkastusvaliokunnassa. Vasemmistoliitolla ei ole tarkastusvaliokunnassa omaa edustajaa, mutta SDP:llä on kaksi, joista toinen toimii valiokunnan puheenjohtajana.

Posted in Blogi Tagged with: , , ,

Lukio ei saa olla rahasta kiinni

Vastuu toimeentulotuen perusosasta siirtyi vuoden vaihteessa kuntien sosiaalitoimilta Kansaneläkelaitokselle. Siirtymävaiheessa on ollut ongelmia, eikä hakemuksia ole kyetty käsittelemään lakisääteisessä ajassa.

Siirtymävaiheen ongelmien varjoon on jäänyt se, että siirron yhteydessä toimeentulotuen myöntämisperusteet ovat muuttuneet. Näin ei ollut tarkoitus käydä. Laki toimeentulotuesta ja lain soveltamisohje eivät muuttuneet, vain vastuu tuen jakamisesta vaihtui.

Ylioppilaslakin hankkiminen voi olla vähävaraisen perheen lapselle ylivoimaisen kallista. CC 3.0 SA BY MPorciusCato

Ehkä ikävin uusi linjaus koskee 18-vuotiaiden lukiolaisten toimeentulotukea. Kansaneläkelaitos edellyttää tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta opintolainen nostamista kaikilta 18 vuotta täyttäneiltä opiskelijoilta ennen toimeentulotuen myöntämistä, siis myös lukiolaisilta. Kela laskee toimeentulotuen tarvetta arvioidessaan opintolainan 18-vuotiaan lukiolaisen tuloksi siitä riippumatta, onko hän nostanut opintolainaa vai ei.

Sosiaali- ja terveysministeriön julkaiseman toimeentulotukilain soveltamisohjeen mukaan opintolainan ottamista ei voida kuitenkaan edellyttää “nuorilta, jotka opiskelevat sellaisessa koulutuksessa, joka antaa valmiuksia jatko-opintoihin, mutta ei paranna opiskelijan työmarkkinavalmiuksia tai valmista ammattiin. […] Kyseessä oleva koulutus voi olla esimerkiksi lukiokoulutus tai maahanmuuttajanuorille suunnattu kielitaitoa ja opiskeluvalmiuksia parantava koulutus.”

Kuntien sosiaalitoimet noudattivat tätä ohjetta, Kansaneläkelaitos ei noudata. Sen sijaan Kansaneläkelaitos noudattaa omaa ohjettaan: ”Lainan hakemista edellytetään sekä ammatillisia opintoja että lukiota suorittavilta.”

Käytännössä Kansaneläkelaitoksen linjaus estää lukio-opinnot köyhimpien perheiden lapsilta. Monet harkitsevat jo aloitettujen lukio-opintojen keskeyttämistä, koska heillä ei yksinkertaisesti ole niihin varaa.

Lukion keskeyttämisen jälkeen vähävaraisen nuoren ei tarvitse ottaa lainaa. Alle 25-vuotias työtön, jolla ei ole ammatillista tutkintoa, joutuu odottamaan viisi kuukautta ennen kuin hän on oikeutettu työmarkkinatukeen, ja sinä aikana hän on oikeutettu toimeentulotukeen.

Kansaneläkelaitoksen linja siis suorastaan kannustaa juuri täysi-ikäistyneitä nuoria syrjäytymään: Lopeta opinnot, niin saat rahaa.

Harva köyhän perheen lapsi uskaltaa ottaa opintolainan lukio-opintoja varten. Lukio-opintojen rahoittaminen lainalla on riski-investointi. Ylioppilastodistus ei takaa työpaikkaa tai jatko-opintopaikkaa, mutta on käytännössä välttämätön, jos haluaa pyrkiä yliopistoon opiskelemaan.

Kansaneläkelaitoksen linja kiihdyttää yhteiskunnan jakautumista. Kun köyhien vanhempien lapsilta viedään edellytykset opiskella, huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle. Vanhempien asema määrittelee lasten tulevaisuuden. Lukiosta tulee uusi oppikoulu, johon vain hyvin toimeentulevien perheiden lapsilla on pääsy.

Tein Kansaneläkelaitoksen toiminnasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Valitettavasti saamassani vastauksessa ei tilanteeseen luvattu korjausta, vaan käytännössä kehotettiin valittamaan saaduista päätöksistä. Kaikilla nuorilla ei yksinkertaisesti ole varaa odottaa valitustensa käsittelyä, saati hallinto-oikeuden päätöstä. He keskeyttävät opintonsa!

Vastauksessa viitataan Kansaneläkelaitoksen sosiaali- ja terveysministeriölle kysymyksestäni antamaan lausuntoon, jossa todetaan toimeentulotukipäätöksissä sovellettavan yksilö- ja perhekohtaista harkintaa. Käytännössä päätökset tehdään kuitenkin Kansaneläkelaitoksen oman ohjeen perusteella, eikä ohje jätä tilaa harkinnalle. Kentältä tulleen palautteen mukaan ohjetta sovelletaan mekaanisesti. Harkintaan ei ole edes aikaa, sillä yhden hakemuksen käsittelyyn on vain noin 20 minuuttia.

Suomi on pieni kansakunta, jonka menestys riippuu suomalaisten osaamisesta. Meillä ei ole varaa estää yhdenkään lukuhaluisen nuoren opiskelua vain siksi, ettei hänen vanhemmillaan ole varaa rahoittaa lapsensa lukio-opintoja.

Sitä paitsi … se on väärin.

Posted in Blogi Tagged with: , ,

Puhutaan populismia

Hallitus luopui pitkän väännön jälkeen suunnittelemistaan vene- ja moottoripyöräveroista. Päätös oli erityisen vaikea perussuomalaisille, jotka olivat hallitusohjelmaneuvotteluiden jälkeen hehkuttaneet huvikuunareiden ja juppiskoottereiden joutuvan nyt verolle.

Yksi populistisia kansanliikkeitä yhdistävistä tekijöistä on kauna eliittiä kohtaan. Esimerkiksi vuoden 2011 jytkyn käsikirjoituksena toimineessa perussuomalaisten vaaliohjelmassa mainitaan eliitti ja elitismi yhteensä 15 kertaa.

Mutta kuka on eliittiä? No ainakin huvikuunareiden ja juppiskoottereiden omistajat!

Kävi käsky, että kaikki eliitin harrastukset oli verolle pantava. Kuva CC 3.0 SA BY Karlyne

Vähitellen kävi kuitenkin ilmi, että vene- ja moottoripyörävero olisi kurittanut ankarimmin tavallisia veneilyn ja moottoripyöräilyn harrastajia, tavallisia suomalaisia. Eikä rahaakaan olisi juuri kertynyt valtion kassaan. Moottoripyöriä ja veneitä olisi poistettu rekisteristä, ja pyörien ja veneiden kauppa olisi hiipunut, mikä olisi vähentänyt muita verotuloja.

Pisteveroja voidaan käyttää kulutusta vähentävinä haittaveroina tupakkaveron tavoin, muuten niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä.

Populismin kieleen kuuluvat yksinkertaistetut, värikkäin sanoin ilmaistut lupaukset. Kyse ei siis ole vain perussuomalaisista Suomessa, vaan globaalista poliittisesta ilmiöstä.

Usein asiat eivät ole kuitenkaan niin yksinkertaisia. Siksi poliitikot ovat varsin haluttomia tekemään konkreettisia lupauksia ennen kuin ovat ottaneet asioista selvää.

Toki, on sitä tullut itsekin puhuttua suulla suuremmalla. Esimerkiksi olen ihmetellyt, mikseivät hevostilat voi polttaa hevosenlantaa, vaan se pitää joko käyttää maanparannusaineena tai toimittaa jätteenpolttolaitokselle. Olen vaalikyselyissä kannattanut polttamisen vapauttamista.

Olisi pitänyt ottaa selvää ennen kuin avasin suuni. Hevosenlannan (ja kuivikkeiden) polttaminen ei ole nimittäin niin yksinkertaista kuin luulisi. Lannassa on paljon klooria, joka syövyttää uunia. Lisäksi lannassa on paljon typpeä, ja typen oksidit ovat tunnetusti haitallisia sekä ympäristölle että ihmisille. Pienten polttokattiloiden palokaasuissa on myös eniten pienhiukkasia, jotka ovat vakava terveyshaitta.

Ja suurin tarve polttaa lantaa on nimenomaan kaupunkitalleilla, joiden lähettyvillä ei ole peltoja, joiden lannoitteeksi lanta voitaisiin edullisesti kuljettaa. Taajamien ilman typpioksidi- ja hiukkaspitoisuudet ovat jo muutenkin liian suuret.

Hallitusohjelmassa luvattiin myös edistää hevosenlannan polttamista. Ja tammikuussa hallitus tosiaan päätti helpottaa polttoa, mutta edellyttää mm. riittävän polttolämpötilan varmistavia lisäpolttimia. Ovatko hallituksen asettamat päästönormit (esim. enintään 10 mg pienhiukkasia savukaasukuutiometrissä) riittävän tiukat? Otan selvää, ennen kuin otan kantaa.

Jos Timo Soini harrastaisi veneilyä ravien asemesta, olisiko hallitusohjelmaan kirjattu veneveron asemesta hevosvero? Ja hevosten lannalle haittavero?

Eliitin puuhaahan se hevosurheilu on, ihan selvästi, kouluratsastus ja muu heppahyppely.

Posted in Blogi Tagged with: , , , ,