Kokeilemista vaille valmis

Suomi on projektien, hankkeiden, selvitysten ja kokeilujen luvattu maa. Periaatteessa tämän pitäisi olla hyvä asia, uusia ajatuksia, teknologioita ja toimintatapoja on hyvä tutkia ja kokeilla ennen päätöstä ottaa ne käyttöön – tai olla ottamatta.

Valitettavasti projekteista ja kokeiluista on tullut liian usein itsensä vastakohtia. Toiminnan kehittämisen asemesta ne pysäyttävät kehityksen. Organisaation ei tarvitse tehdä mitään, koska ”meillä on kokeilu käynnissä” tai ”meillä on tähän projekti”. Tämäkään ei olisi suuri ongelma, jos projektit ja kokeilut johtaisivat johonkin, jos niiden kokemukset otettaisiin opiksi.

Liian usein projektien ja kokeilujen tuloksena on edelleen raportti, jonka hankkeen johtoryhmä lukee, huokaisee tyytyväisenä ja sulkee kustannuspaikan. Sen jälkeen innovatiiviseksi itseään kutsuva organisaatio jatkaa hyvillä mielin kuten ennenkin. Hankkeen vaikuttavuus on käytännössä nolla.

“Projektipöhö” on vaivannut etenkin julkisen sektorin organisaatioita, mutta ei yksityinen sektorikaan ole sille immuuni.

Jokaisen projektin ja kokeilun päätteeksi tulisi aina erikseen päättää, mitä seuraavaksi tehdään, otetaanko kokeillut teknologiat, organisaatiomallit ja toimintatavat käyttöön vai ei. Kuka enää edes muistaa, mitä jalkauttaminen tarkoittaa?

Projekteissa ja kokeiluissa voitaisiin ottaa oppia lääketutkimuksesta. Lääkkeiden ja hoitojen vaikuttavuutta tutkittaessa tuloksia seurataan jatkuvasti. Jos tutkimuksen kuluessa käy ilmi, ettei lääke toimi tai aiheuttaa vakavia sivuvaikutuksia, tutkimus keskeytetään. Joskus, hyvin harvoin tutkimus keskeytetään myös siksi, että kokeiltava lääke osoittautuu niin vaikuttavaksi, että olisi epäeettistä olla antamatta sitä myös kontrolliryhmälle.

Samalla tavoin projekteissa ja kokeiluissa tulisi jossain vaiheessa päättää, että nyt kokeileminen riittää, nyt kokeillut tekniikat, organisaatiomallit ja toimintatavat joko otetaan käyttöön tai niistä luovutaan ja etsitään jotain muuta kokeiltavaa.

Tagged with: ,

Muutosshokki

Olen pohtinut nationalistisen ja konservatiivisen populismin globaalia nousua jo pitkään. Mikä on saanut samat, itselleni vieraat ajatukset nousemaan pinnalle eri puolilla maailmaa samaan aikaan?

Yhdeksi selitykseksi on tarjottu Venäjää, jonka tiedetään tukevan useiden EU-maiden EU-vastaisia nationalisteja, ja joka on jäänyt kiinni vaalivaikuttamisesta. Hajanainen länsi ja hajonnut Euroopan Unioni olisivat Venäjän etu, samoin Yhdysvaltojen paluu isolationalismiin. Silloin Venäjä voisi painostaa Euroopan maita yksi kerrallaan ilman pelkoa muiden sekaantumisesta asiaan.

Toinen selitys on populistien inhoama globalisaatio. On paradoksaalista, miten nimenomaan globalisaatiota vastustava nationalismi on malliesimerkki aatteiden ja ideoiden leviämisestä maantieteellisten rajojen yli. Nationalismia nyt vaan sattuu olemaan taas liikkeellä, vähän niin kuin kausi-influenssaa. Tämä ei tosiaan ole ensimmäinen kerta, kun nationalismi on nousussa.

Kolmantena selittäjänä on pohdittu keskiluokan aseman heikkenemistä. Keskiluokalla on ollut perinteisesti yhteiskunnallisesti vahva asema, mutta nyt se asema horjuu. Keskiluokan elintaso ei enää nouse samaan tapaan kuin ennen, ja Y-sukupolven eli ns. milleniaalien ennakoidaan olevan länsimaiden ensimmäinen sukupolvi, jonka elintasosta on tulossa vanhempiaan alhaisempi. Lupaus paremmasta tulevaisuudesta on pettänyt. Ei ihme, että moni on tyytymätön “vanhoihin puolueisiin”.

Jotkut etsivät selitystä miehen roolin murroksesta. Perinteiselle miehelle ei tunnu olevan enää tarvetta työ- eikä parisuhdemarkkinoilla. Riuskaa tekijämiestä ei enää tarvita, pitäisi vaan koodata appeja lattemuki kourassa. Arjen ilotkin ollaan viemässä, kun terveysahdistajat vaativat luopumaan nakkimukista, ilmastopanikoijat lomalennoista ja feministit taputtelusta. Eikä sähköauton hurina anna samaa potkua kuin ylisuuren bensakoneen örinä.

Itse uskon, että yhtenä tekijänä populismin nousun taustalla on muutosshokki. Maailma muuttuu ympärillä niin nopeasti, että kaikki eivät pysy mukana, vaan haluavat pois, palata tutumpaan ja yksinkertaisempaan menneisyyteen: “Äänestetään Suomi takaisin.” “Make America Great Again.”

Vanhaa tuttua ammattia ei enää ole. Vastaan kävelee ihmisiä, joita ei “intuitiivisella näkemyksellä” tunnista suomalaisiksi. Pankit on korvattu automaateilla ja verkkopalveluilla. Seksuaalivähemmistöt eivät enää piileskele kaapeissa. Naiset valtaavat akateemiset ammatit. Seksuaalisesta häirinnästä ei enää vaieta. Rappukäytävässä tuoksuvat oudot mausteet. Työssä joutuu käyttämään tietokonetta. Lapset syövät pelkkiä rehuja, vaikka olisi varaa syödä kunnon ruokaa. Ja ilmastokin muka lämpenee, vaikka aamulla oli pakkasta.

Teknologian kehityksestä, ilmastokriisistä ja länsimaiden ikääntymisestä seuraava maailman muutos ei katoa mihinkään, vaikka äänestäisimme ketä. Päinvastoin, teknologian kehitys jatkaa kiihtymistään, samoin yhteiskunnan ja työelämän rakenteiden murros: GMO-ruoat, vertikaalifarmit, tuulivoimapuistot, robottiautot, drone-lähetit, keinolihat, AR-lasit, 3d-printterit, SRM-pienreaktorit, crispr-terapiat, motoroidut tukirangat, 5g-verkot, elintoimintojen jatkuva seuranta, hybridiuhat, tekoälyt, ohjelmistorobotit, … Kaikki muuttavat työtä ja yhteiskuntaa.

Ei ihme, että moni haluaisi palata menneisyyteen, jolloin asiat eivät välttämättä olleet paremmin, mutta ainakin elämä oli yksinkertaisempaa, ja virallinen totuus luettiin kaikilla kahdella tv-kanavalla joka ilta kello puoli yhdeksän. Silloin ei tarvinnut itse miettiä, mikä on totta ja mikä valeuutinen. 

Tagged with: ,

Naiset ja lapset viimeiseksi

Viime päivinä on väitelty siitä, mitä meidän pitäisi tehdä Isilin (Islamic State of Iraq and the Levant) julistaman kalifaatin alueelle lähteneille suomalaisille naisille ja heidän lapsilleen, jotka ovat kalifaatin kaaduttua päätyneet al-Holin (al-Hawl) pakolaisleirille pohjois-Syyrian kurdialueella.

Al-Holin leirillä on taisteluita paenneiden naisten ja lasten ja Isilin ihmiskilviksi pakottamien siviilien lisäksi Isilin naisten kova ydin, joka uskoi ”islamilaiseen valtioon” aina viimeiseen epätoivoiseen Baghuzin taisteluun asti, kun muut Isilin kannattajat olivat jo antautuneet tai paenneet, kun enää ei ollut mitään mihin perääntyä.

Loputtomiin emme voi väitellä, sillä al-Holin leiriä ylläpitävät SDF-joukot (Syrian Democratic Forces) tuskin suostuvat ruokkimaan länsimaiden kansalaisia loputtomiin. Syyrialaisia ja irakilaisia naisia ja lapsia on jo alettu kotiuttaa leiriltä. En hämmästyisi, jos SDF jonain päivänä toimittaisi al-Holin leirin suomalaiset lähimpään Suomea edustavaan EU-maan konsulaattiin.

Olosuhteet al-Holin leirillä ovat monella tapaa karut. Ruokaa, suojaa ja lääkkeitä ei ole läheskään riittävästi. Väkivalta on yleistä, sillä moni leirin naisista uskoo edelleen Isilin väkivaltaiseen ideologiaan ja pahoinpitelee mielestään vääräoppisia leirin asukkaita.

Erityisen radikalisoituneita ovat ulkomailta Isilin palvelukseen tulleet naiset. Heidät on jouduttu eristämään leirin paikallisista asukkaista, joista monet ovat Isilin uhreja.

Erityisesti lasten evakuoinnilla on kiire. Heitä on vuosien ajan aivopesty jihadismiin, ja mitä pidempään lapset ovat leirillä, sitä pidempään he sille altistuvat. Monet al-Holin leirin äidit kasvattavat lapsistaan edelleen tulevia Isis-taistelijoita ja taistelijoiden vaimoja.

Nämä lapset ovat Isilin uhreja, ja uhreina heitä on kohdeltava. Heitä ei voi asettaa vastuuseen Isilin hirmuteoista, vaikka jotkut ovat joutuneet osallistumaan esimerkiksi teloituksiin.

Heidän kuntoutumisensa tavallisiksi muita ihmisiä kunnioittaviksi kansalaisiksi vie vuosia.

Aikuisten naisten osalta asetelma on vaikeampi. Ongelmana on selvittää, mikä on ollut heidän tehtävänsä kalifaatissa? Ovatko he osallistuneet sotatoimiin? Ovatko se syyllistyneet rikoksiin? Ovatko he osallistuneet esimerkiksi jesidi-naisten seksiorjuuden organisointiin? Ovatko he uhka Suomen kansalliselle turvallisuudelle?

Jotkut naisista on tuotu kalifaattiin lapsina ja naitettu Isis-taistelijoille. En tiedä, onko al-Holin 11 suomalaisen naisen joukossa tällaisia tapauksia, mutta on mahdollista, että leiriltä evakuoitavilla lapsilla on omia lapsia.

Todisteiden saaminen Syyriasta ja Irakista on vaikeaa, eikä Suomen oikeuslaitoksella ole resursseja rikostutkintaan Syyriassa ja Irakissa.

Al-Holin naisten osalta kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä. Tarvitaan Ruotsin ehdottama kansainvälinen tuomioistuin tutkimaan ja tuomitsemaan Isilin jäsenten, sekä miesten että naisten vakavimmat rikokset.

Jonkun täytyy myös päättää kunkin naisen osalta yksilöllisesti, miten heidän suhteensa lapsiinsa järjestetään. Riski lasten jihadismi-kasvatuksen jatkumisesta on todellinen.

Urakka on valtava, pelkästään al-Holin leirillä on 73 000 asukasta, joista noin 15% on ulkomaalaisia (joista siis 11 suomalaista naista ja 33 lasta). Silti se on tehtävä, jos emme halua luopua omista periaatteistamme kuten oikeusvaltiosta. Jos luovumme periaatteistamme, joita väitämme puolustavamme, Isis on jo voittanut.

Lopuksi on hyvä muistaa, että jos emme pysty päättämään al-Holin naisten ja lasten kohtalosta, joudumme ylläpitämään ja vartioimaan al-Holin leiriä vuosikymmenten ajan. Nämä ihmiset eivät katoa sieltä itsestään mihinkään. Ja sitten tulevat seuraavat sukupolvet.

Tagged with: , ,

Tukibyrokraatista tekoälykuiskaajaksi

Minulla on ollut pitkään tapana lukea hallitusohjelmat ja etsiä niistä kirjauksia, jotka ohjaavat Suomen tietoyhteiskuntakehitystä ja julkishallinnon digitalisaatiota. Rinteen hallituksen ohjelma teetti aiempia enemmän töitä. Se on tunnetusti pitkä, ja siitä löytyy 57 digitalisaatioon viittaavaa mainintaa, 17 kyberiä, kahdeksan tekoälyä ja yksi ICT.

Valitettavasti digitalisaation strategista ohjausta on hallitusohjelmassa vähemmän. Digitalisaation viitataan hallitusohjelmassa lähinnä talouteen ja yhteiskuntaan vaikuttavana haasteena, mutta miten tähän haasteeseen vastataan, jää auki.


Hallitusohjelmaneuvottelijat hikoilivat Säätytalossa lähes neljä viikkoa, ennen kuin ohjelmasta päästiin sopuun.

Olen sinänsä varsin kyyninen hallitusohjelmakirjausten suhteen. Kyynisyyteni perustuu monen hallituskauden kokemukseen, että digiitalisaatiokirjauksilla on paha tapa unohtua, kun hallituksen arkityö alkaa. Digitalisaatio ei ole yhdenkään ministerin ensisijaisella vastuualueella.

Ei ihme, että entinen edelläkävijä Suomi on jäänyt viime vuosina pahasti Viron, Etelä-Korean ja Tanskan kaltaisten maiden jalkoihin.Toivottavasti Rinteen hallitus yllättää minut tässä suhteessa positiivisesti.

Jotain kertoo se, että jostain syystä kaikista hallitusohjelman hankkeista vain ja ainoastaan kansallisen AuroraAI-tekoälyohjelman jatko on sidottu menokehykseen.

Viime aikoina EU:n digitalisaatiopolitikka onkin alkanut vaikuttaa paljon Suomea mielenkiintoisemmalta. Onneksi Suomi edistää edes sitä:

“Suomi edistää EU:n digitalisaatiopolitiikkaa, joka sääntelee kestävästi ylikansallisia alustapalveluja, vahvistaa EU:n digitaalisia sisämarkkinoita ja kilpailukykyä sekä edistää kansalaisten ja yritysten tietosuojaa ja digitaalisia toimintaedellytyksiä. Suomi edistää eettisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävän datapolitiikan ja tekoälypoliittisen sääntelykehikon laatimista.”

Sivulle 19 asti hallitusohjelmassa ei puhuta teknologiasta ja digitalisaatiosta mitään, kunnes verotuksen pohjana toimivassa talouden tilannekuvassa teknologian muutos nostetaan ilmastonmuutoksen rinnalle toiseksi Suomen ja maailman talouteen vaikuttavaksi muutosvoimaksi. Mutta miten tämän teknologian muutokseen mahdollisuudet hyödynnetään, sitä ei kerrota. Ainoa huoli näyttää olevan se, miten saadaan verotettua myös digitaalisia palveluita, etenkin alustataloutta.

Sivulla 105 päästään lopulta asiaan, Elinvoimainen Suomi -luvun 3. tavoitteena on Suomi tunnetaan teknologisen kehityksen, innovatiivisten hankintojen ja kokeilukulttuurin edelläkävijänä.

Tavoitteen alta löytyy monta mielenkiintoista irrallista kirjausta, esimerkiksi avoimesta datasta, sähköisistä laskuista, tunnistamisesta ja mydatasta,

“Rakennetaan digitalisaation edistämisen ohjelma, jonka myötä julkiset palvelut on oltava kansalaisten ja yritysten digitaalisesti saatavilla vuoteen 2023 mennessä.“

“Laaditaan julkisen sektorin datan avaamisen ja hyödynnettävyyden strategia toimenpidesuunnitelmineen…”

“Edistetään reaaliaikataloutta rakenteisten sähköisten laskujen ja kuittien laajalla käyttöönotolla.”

“Edistetään toimivien tunnistusratkaisujen kehittymistä, jotka mahdollistavat erilaisten välineiden käytön.”

“Turvataan yksilölle mahdollisuudet hallita omia julkisissa palveluissa olevia tietojaan omadata-periaatteen mukaisesti.”

Mitään radikaaleja uudistuksia nämä eivät ole, pikemmin on kyse käynnissä olevan kehityksen jatkamisesta. Esimerkiksi tunnistusratkaisut ovat teettäneet lainvalmistelijoilla töitä jo parinkymmenen vuoden ajan

Toki ohjelmasta löytyy kaikenlaista mielenkiintoista myös muiden otsikoiden alta, kun vaan jaksaa lukea. Itse asiassa kaikkein radikaalein kirjaus löytyy luvusta 3.6.2 Sosiaaliturvan uudistaminen, tavoitteesta 3 Eriarvoisuuden vähentäminen, alaotsikon Selkeytetään sosiaaliturvaa alta:

“Tehdään tarvittavat lainmuutokset, joilla edistetään digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämistä sosiaaliturvaetuuksien hakemisessa, käsittelyssä ja päätöksissä.“

Tämä on iso juttu, joka muuttaa radikaalisti paitsi kaikkien asumistuen, opintotuen, toimeentulotuen ym. saajien elämää myös sosiaalialan työntekijöiden toimenkuvaa. Esimerkiksi Kelassa työ muuttuu tukibyrokraatista tekoälykuiskaajaksi, enkä jättäisi TE-keskuksen tai sosiaalitoimiston työntekijänäkään yhtäkään tekoälykurssia väliin.

Ei mikään ihme, että tekoälyjen eettisyyteen kiinnitetään ohjelmassa huomiota ainakin kolmessa eri yhteydessä.

“Suomeen luodaan ohjeistus tekoälyn eettisestä käytöstä.”

Turvallisuuspuolella kyberturvallisuustrategia päivitetään, ja mikä tärkeintä, pannaan toimeen. On selvästi huomattu, miten strategioilla ja ohjelmilla on Suomessa tapana jäädä toteutumatta.

Suomen kybervalmiuden parantamiseen on luvassa rahaakin, peräti neljä miljoonaa euroa. (whee!) Tavoitteena on mm. kyberturvallisuuden 24/7 tilannekuvan luominen.

Erityisen iloinen olen siitä, että kyberturvallisuuden koordinaatiota tiivistetään. Nykyään päätöksenteko voi akuutissa kriisitilanteessa vaatia valtioneuvoston koollekutsumista, vaikka reagointiaikaa olisi vain minuutteja. Onko hallitusohjelmassa nyt esitetty valtioneuvoston kanslia sen parempi koordinaatiotaho, jää nähtäväksi. Ainakin ongelma on tiedostettu.

Ehkä eniten suomalaisten arkeen vaikuttaa kuitenkin kirjaus parantaa sähköisten palveluiden esteettömyyttä ja lisätä selkokielen käyttöä. Jokaisella meistä jossain elämänvaiheessa käsi tärisee tai katse sumenee tai lukutaito heikkenee niin paljon, että tarvitsemme esteettömiä sähköisiä palveluita. Itse asiassa näitä esteettömyyskirjauksia on hallitusohjelmassa kaksi:

“Sähköisten palveluiden esteettömyyttä parannetaan. Erityistä huomioita kiinnitetään viranomaiskieleen. Selkokielen käyttöä lisätään, jotta palvelut olisivat kaikkien saatavilla.”

“Parannetaan sähköisten julkisten palveluiden esteettömyyttä ja turvataan niiden käyttöön riittävät tukipalvelut kansalaisten yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.”

Harvaan asutuilla alueilla tervehditään puolestaan ilolla laajakaistayhteyden yleispalvelunopeuden nostoa. Teleoperaattorit ovat velvollisia tarjoamaan kaikkialla Suomessa jokaiseen asuinkäytössä olevaan kiinteistöön vähintään yleispalveluvelvoitteen mukaisen laajakaistaliittymän. Nykyisin velvoitenopeus on vain 2 Mbit/s, mutta nyt sitä on siis tarkoitus nostaa. Myös valokuituverkon kattavuutta parannetaan. Pelkät markkinavoimat kun eivät valtion Laajakaista kaikille 2015 -ohjelman tuillakaan ole kyenneet tuomaan valokuituverkkoa kaikkien ulottuville.

Ulkopolitiikan puolella odotan mielenkiinnolla, millaisen vastaanoton saa Suomen tavoite kieltää autonomisten aseiden kehittäminen ja tuotanto. Ehkä olemme jo myöhässä, mutta jonkun on nostettava kysymys autonomisten aseiden sääntelystä kansainväliseen keskusteluun.

“Suomi edistää kansainvälisissä neuvotteluissa autonomisten asejärjestelmien globaalia sääntelyä. Tavoitteena on kieltää tekoälyyn perustuvien asejärjestelmien kehittäminen ja tuotanto.“

Kaikkien hallitusohjelman kirjausten koko merkitys ei avaudu yhdellä lukemalla. Esimerkiksi

“Lisätään energiantuotannon päästöohjausta poistamalla teollisuuden energiaveron palautusjärjestelmä ja alentamalla II veroluokan sähkövero kohti EU:n sallimaa minimitasoa. Uudistus toteutetaan kustannusneutraalisti siirtymäkauden kuluessa. Siirretään sähköveron veroluokkaan II kaukolämpöverkkoon lämpöä tuottavat lämpöpumput ja konesalit. “

Eli käytännössä, jos esimerkiksi konesalin tuottama hukkalämpö käytetään kaukolämmön tuotantoon, konesalin sähkövero siirtyy veroluokkaan II, jota alennetaan kohti EU-minimitasoa. Ei mikään huono kannustin vähentää energian tuhlausta.

Oheisvaikutuksena palvelinkeskusten sijoittelun taloudelliset perusteet muuttuvat. Palvelinkeskukset vaativat paljon tilaa eli tähän asti maan hinta on ollut ratkaiseva sijoitteluperuste. Nyt kun yhteydestä kaukolämpöverkkoon tulee tapa vähentää sähkökuluja, konesaleja aletaan sijoittaa aiempaa enemmän taajamien ympäristöön.

Mitä hallitusohjelmasta sitten puuttuu? Siis sen lisäksi, ettei teknologian murrosta nähdä sellaisena kaiken läpäisevänä strategisena muutosvoimana kuin se on?

Jäin kaipaamaan julkishallinnon digitalisaation ja tietojohtamisen kokonaisvaltaista kehittämistä. Erillisiä hyviä hankkeita on paljon, mutta ne uhkaavat jäädä irrallisiksi. Jotkin kirjaukset yllättävät sillä, miksei näin ole tehty jo vuosia sitten:

“Luodaan rakennetun ympäristön valtakunnallinen digitaalinen rekisteri ja tietoalusta, joihin maankäyttöä ja rakentamista koskevat päätökset ja prosessit tukeutuvat. “

Ohjelmassa korostetaan finanssipolitiikan sopeutumiskykyä ja taloustilanteen seuraamista, mutta miten seuraat ja sopeudut, kun ei ole ajantasaista tietoa. Kansantalouden tilastot valmistuvat vasta vuosia sen jälkeen, kun niitä olisi tarvittu finanssipolitiikan perustaksi.

Hallitusohjelmassa kannustetaan yrityksiä automatisoimaan taloushallintoaan esimerkiksi ottamalla käyttöön rakenteisessa muodossa oleva sähköinen kuitti ja lasku.

Taloushallinnon digitalisaatio nähdään ohjelmassa lähinnä verottajan näkökulmasta, mutta Real Time Economy -periaate hyödyttäisi myös finanssipolitiikkaa. Se edellyttäisi kuitenkin sähköistä tiedon keruuta esimerkiksi yritysten tilinpäätöksistä.

Tanskassa ja Iso-Britanniassa yritykset on velvoitettu raportoimaan tilinpäätöksensä vakiomuotoisina sähköisinä dokumentteina, Suomessa tietojen vastaanoton mahdollistava iXBRL-rajapinta on vuosien työn jälkeen vasta valmistumassa, eikä sen käyttö ole pakollista.

Liikennepolitiikassa huomio kiinnittyi siihen, ettei älykkääseen rahtiliikenteeseen ja logistiikkaan kiinnitetä juuri huomiota, vaikka logistiikassa on suuri tehostamis- ja sitä kautta ilmastopotentiaali. Jokainen turha tai vajaa kuljetus on tuhlausta, jokainen paperinen rahtiasiakirja on avoin kutsu harmaalle taloudelle. Älykäs liikenne nähdään edelleen lähinnä henkilöliikenteen kysymyksenä. Onneksi sentään yksi kirjaus osui silmään:

“Hallitus edistää liikenteen ja logistiikan digitalisoitumista ja automatisaatiota kohdentamalla rahoitusta kokeiluille ja vaikuttamalla alan EU- ja kansainväliseen sääntelyyn.”

Sen sijaan kielelliset oikeudet eivät ohjelmasta puutu, eivät myöskään digitalisaatiokirjauksista, siitä on ilmeisesti RKP pitänyt huolen:

“Suuria digitalisointihankkeita tehtäessä on varmistettava, että kielelliset oikeudet toteutuvat myös käytännössä.”

Toiseksi suurin demokratia

Euroopan Unioni on ainutlaatuinen poliittinen ja taloudellinen rakennelma. Vaikka sen perustukset eivät ole välttämättä ihan suorassa, ja kattokin vuotaa paikoin, kaikkine ongelmineen EU on maailman toiseksi suurin demokratia, jonka parlamentin vaaleissa on 400 miljoonaa äänioikeutettua. Vain Intian parlamentin vaaleissa äänioikeutettuja on enemmän, 900 miljoonaa.

Euroopan Unionia kutsutaan usein historian onnistuneimmaksi rauhanprojektiksi. Euroopan viime vuosikymmeniä leimaa tosiaan nimenomaan rauha, etenkin jos niitä vertaa vuosisatoihin ennen Unionin perustamista. Unionin perusidea, Euroopan maiden talouksien, etenkin terästeollisuuden sitominen yhteen niin, että hyökkäys naapurimaahan vahingoittaa myös omaa maata, on osoittautunut toimivaksi.

Kuvahaun tulos haulle european union parliament
EU parlamentti on monessa suhteessa avoimempi kuin eduskunta. Sillä on lobbarirekisteri, ja valiokuntien kokoukset ovat julkisia.

Samalla Euroopan Unionista irtaantumisesta on tullut hyvin vaikeaa, kuten Iso-Britannian Brexit-kaaos osoittaa. Jo pelkkä eron valmistelu on vahingoittanut Iso-Britannian taloutta dramaattisesti. British Steelin konkurssi on tästä tuorein esimerkki. Iso-Britanniassa toimivat kansainväliset yritykset siirtävät toimintaansa muihin EU-maihin, jotta eivät menettäisi Unionin sisämarkkinoiden etuja.

Rauhan merkityksestä Euroopan Unionin motiivina ei ole viime vuosina juuri keskusteltu. Kun suurten EU-maiden johdossa oli vielä sodan kokenut sukupolvi, omista eduista oltiin valmiita tinkimään yhteisen edun nimissä.

Täysin onnistunut rauhanprojekti EU ei toki ole ollut, mutta Euroopassa on sodittu vain Unionin ulkopuolella. Silti Jugoslavian hajoamissodat ja Itä-Ukrainan sota ovat osoittaneet, millainen alisuorittaja Euroopan Unioni on turvallisuuspolitiikassa. Vaikka EU-maat käyttävät puolustukseen noin 200 miljardia euroa vuodessa, Unionilta on puuttunut sekä poliittinen tahto että sotilaallinen kyky toimia omien rajojensa ulkopuolella edes rauhan turvaamiseksi Euroopassa.  

Euroopan Unioni ei ole valmis, se elää ja muuttuu jatkuvasti.. Siksi EU-parlamentin vaalit ovat niin tärkeät, sillä Parlamentti on se paikka, jossa meidän yhteisen Eurooppamme tulevaisuudesta keskustellaan ja päätetään.

Haluammeko, että Unioni rakentaa entistä tiiviimpää yhteistä turvallisuuspolitiikkaa? Vai ei?

Haluammeko, että EU-maiden on noudatettava liberaalin demokratian periaatteita? Vai ei?

Haluammeko, että Euroopan Unioni on ilmastopolitiikan edelläkävijä? Vai ei?

Haluammeko Euroopan Unionin pärjäävän tekoälykilvassa Kiinan ja Yhdysvaltojen kanssa? Vai ei?

Haluammeko Euroopan Unionin tukevan ensisijaisesti maataloutta vai teollisuutta? Vai jotain muuta?

Nämä, ja monta muuta asiaa päätetään suurelta osin nimenomaan Euroopan Unionin Parlementissa.

Näissä vaaleissa päätetään, mihin suuntaan Euroopan Unioni kehittyy. Esimerkiksi, annammeko Puolan ja Unkarin luopua liberaalista demokratiasta ja nauttia silti täysistä Euroopan Unionin eduista?

Miten mikään maa voi ylipäätään kutsua itseään demokratiaksi, jos sen hallitus on ottanut tiedotusvälineet ja oikeuslaitoksen hallintaansa? Seuraavissa vaaleissa puolueet eivät ole enää samalla viivalla.

Sekä Puola että Unkari ovat EU:n suurimpien nettosaajien joukossa. EU:lla olisi siis iso ruuvi, jos se haluaisi käyttää sitä. Tai sitten meidän on hyväksyttävä, ettei EU:n jäsenmaiden tarvitse olla liberaaleja demokratioita. Sekin on monien mielestä harkinnan arvoinen vaihtoehto.

Silloin Euroopan Unioni ei olisi enää maailman toiseksi suurin demokratia.

Siksi huomenna äänestäminen on niin tärkeää. EU:a on helppo syyttää kaikesta. Paljon vaikeampaa on ottaa äänestäjänä osansa vastuusta EU:n tulevaisuudesta.

Tagged with: , ,