Verkonpeikkojen tanssi

Viime aikoina on puhuttu paljon ns. Kremlin trolleista, mutta lajin kotoperäinen esiintymismuoto, Suomi-trolli on monelle tutumpi. Trollit ovat reaalitodellisuudessa ihan tavallisia ystävällisiä ihmisiä, jotka näppäimistön ääreen päästyään muuttuvat hirviöiksi, joiden olemassaolon tarkoituksena on ärsyttää ja loukata muita sosiaalisessa mediassa.

Sinänsä trollit eivät ole uusi ilmiö. Heitä löntysti jo muinaisen Usenetin keskusteluryhmissä, vaikka ei heitä sillä nimellä silloin kutsuttu. Monessa Usenet-ryhmässä nämä ns. fleimaajat onnistuivat tulehduttamaan keskustelun niin pahasti, että koko keskusteluryhmä kuoli täysjärkisten ihmisten poistuessa paikalta.

Public Domain by Michael Nuccitelli, iPredatorr

Tavalliset ihmiset pääsevät trolleista helposti eroon blokkaamalla verenpainetta nostattavat kommentoijat. Poliitikoiden ja toimittajien tilanne ei ole yhtä onnekas, sillä kärjekäs palaute kuuluu ammatin luonteeseen. Jokainen kriitikko _ei_ ole trolli, vaikka sanavalinnat olisivat kiukkuisia.

Trolli ei reagoi sattumalta vastaan tuleviin puheisiin tai artikkeleihin, vaan etsii aktiivisesti puheenvuoroja, joista voisi lietsoa someraivoa. Mitä voimakkaampia tunteita puheenvuoro edustaa, sen parempi, sillä tunteet avaavat tien kohteen ihon alle. Ja kun uhri erehtyy vastaamaan eli syöttämään trollia, trollin ilta on pelastettu. Jos uhri tai hänen seuraajansa alkavat väitellä trollin kanssa, trollilta karkaa ilopissi.

Oma lukunsa ovat aatteelliset trolliryhmät, jotka käyttävät trollaamista poliittisena aseena. He seuraavat systemaattisesti yhteiskunnallista keskustelua ja pyrkivät vaientamaan kanssaan eri mieltä olevat keskustelijat hyökkäävillä kommenteilla ja pahimmillaan maalittamalla kohteen julkaisemalla hänen yhteystietonsa. Siinä ei paljon blokkaus auta, jos solvauksia ja uhkauksia tulvii puhelimesta ja postilaatikosta. Tavoitteena on pelotella epämieluisa tutkija tai toimittaja vaikenemaan. Toimintaa puolustellaan sananvapaudella, vaikka tavoitteena on muiden sananvapauden rajoittaminen ja omalle aatteelle haitallisen tiedon levittämisen estäminen.

Oman trollipolitiikkani lähtökohtana on heiluttaa bannivasaraa vasta kun mennään henkilökohtaisuuksiin. Yleensä ajattelen, että mitä tyhmempi trolli, sitä paremmalta näytän sen rinnalla, mutta minullakin on paremmat ja huonommat päiväni. Lisäksi minun on varottava päästämästä kommentoijien keskinäistä sanailua tulehtumaan niin pahasti, että se karkottaa muut seuraajat.

Sinänsä olen päässyt helpolla. Minua suojaa trolleilta kaksi tekijää, ikä ja sukupuoli. Kun olin aloitteleva nuori poliitikko, sain osakseni paljon enemmän kuraa, mutta iän karttuessa yhä vähemmän. Kun vertaan nyt saamaani palautetta nuorempien naisedustajien saamiin viesteihin, ero on valtava. En todellakaan kykene ymmärtämään enkä hyväksymään heitä verkossa vainoavien misogyynitrollien toimintaa, vaikka näitä… olentoja pitäisikin ilmeisen vakavien tunne-elämän traumojen perusteella lähinnä sääliä.

Tagged with:
One comment on “Verkonpeikkojen tanssi
  1. quasiminus says:

    trolli vai ei, sanaa on ruvettu käyttämään väljästi. alkuperäinen tarkoitus tosiaan oli että ärsytetään kohdetta ilman voimakasta poliittista agendaa (tosin asia voi olla poliittinen ja vaihtelee laidasta laitaan).

    käytän nyt termiä “maksettu kommentoija”. minun arvio on että näistä on tullut paha ongelma. nämä siis saa suoraa rahaa tai on jokin rahallinen intressi esim. töissä jossain. tällaiset kommentoijat eivät ärsytä, käyttää asiallista kieltä, antaa vaikutelman pätevyydestä tai muuten vaan tekeytyy hyviksiksi esim neutraalisuudellaan joka on näennäistä. kuitenkin näillä on jokin selkeä agenda ja yrittää johdattaa keskustelua tiettyyn suuntaan. tällaiset ei yleensä kuulosta äärihulluilta ja yleensä tietää miten maksimoida viestin tehokkuus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.