Akateeminen luokkayhteiskunta

Me 60-luvun puolivälissä syntyneet olemme onnekas sukupolvi. Me pääsimme peruskouluun, joka avasi tien lukioon ja yliopistoon vanhempien varallisuudesta riippumatta.

Me saimme opintotukea, jolla oikeasti tuli toimeen, jos vanhemmilla ei ollut varaa elättää aikuista opiskelijaa. Me pääsimme valmistuttuamme koulutusta vastaavaan työhön, jolla maksoimme opintolainat – sen vähän, mitä inflaatiolta jäi maksettavaksi.

Seuraukset tiedämme, Suomen kansantalous ja suomalaisten keskimääräinen elintaso ovat kasvaneet kahta lamanotkahdusta lukuun ottamatta kohisten jo vuosikymmeniä. Kaikki hyötyivät, kun kaikki pystyivät opiskelemaan halujensa ja lahjojensa eikä vain rahojensa mukaan.

Miten koulutuksen tasa-arvo on edennyt 70-80-lukujen jälkeen? Luulisi, että näin hyvää reseptiä on haluttu kehittää edelleen? Valitettavasti tulevaisuus ei näytä enää niin ruusuiselta kuin 30-40-vuotta sitten.

Vaikka peruskoulu edelleen avaa ovet opintoihin, luokkaretkeily ei ole yleistynyt, pikemmin päinvastoin. Koulutettujen vanhempien, etenkin äitien lapset opiskelevat edelleen paljon todennäköisemmin kuin kouluttamattomien vanhempien lapset. Moni akateemisesti lahjakas nuori ei opiskele sosiaalisen taustansa vuoksi.

Nykyinen opintotukijärjestelmä vahvistaa koulutuksen periytyvyyttä. Yliopistoissa on kahden kerroksen väkeä. Yhdet voivat opiskella rauhassa omaa tahtiaan vanhempiensa tukemina, isovanhempien kartuttamien rahastosäästöjen turvin. Toiset opiskelevat opintorahalla Kelan määräämässä tahdissa ja joko käyvät töissä tai velkaantuvat opintolainalla.

Enää tutkinto ei takaa työtä ja toimeentuloa, eivätkä kaikki uskalla velkaantua tutkinnon saadakseen. Viimeisimmän opiskelijabarometrin mukaan vain 24% päätoimisista korkeakouluopiskelijoista arvelee ottavansa lainaa, ja 25% käy osa-aikatyössä.

Koko totuus ei tietenkään ole näin yksinkertainen. Itse asiassa Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otuksen Monituloiset-tutkimuksen mukaan opintolainaa nostetaan sitä todennäköisemmin, mitä koulutetumpia opiskelijan vanhemmat ovat, etenkin kun on kyse nuoresta opiskelijasta.

Joka tapauksessa, jos opintosuorituksia ei kerry vaadittua määrää, opintoraha ja -laina lakkaavat, ja opiskelijan on mentävä töihin syödäkseen, jos vanhemmat eivät halua tai pysty auttamaan. Lukukauden sakkaamiseen ja opintotuen lakkaamiseen ei tarvita kovin kummoista angiinaputkea, itsensä etsintää tai parisuhdehässäkkää. Paluu Kelan edellyttämään opiskelutahtiin vaatii käytännössä kokopäiväistä opiskelua. Toki jotkut jaksavat opiskella päivät ja paistaa hampurilaisia yöt, mutta opintotukioikeuden palaamisen asemesta tuloksena voi olla myös ICD-10 1999 –diagnoosi.

Ehkä kaikkein fiksuimpia ovat ne vähävaraiset opiskelijat, jotka eivät edes yritä täyttää opintotuen vaatimuksia. Koska he eivät ole oikeutettuja opintotukeen, Kela ei voi velvoittaa heitä nostamaan opintolainaa. Sen sijaan he ovat oikeutettuja yleiseen asumistukeen ja toimeentulotuen perusosaan, joka on leikattunakin paljon opintorahaa suurempi. Yhä useampi opiskelija elääkin toimeentulotuella, tienaa alle 300 euroa kuussa, käy leipäjonossa ja pitää huolen siitä, etteivät opinnot vahingossakaan etene niin nopeasti, että oikeus opintotukeen palaisi, jolloin heidät voitaisiin velvoittaa nostamaan opintolainaa.

 

Tagged with: ,
2 comments on “Akateeminen luokkayhteiskunta
  1. nsaspy says:

    hyvä yleispointti.

    suomen sosiaalijärjestelmä on käytännössä rikki, tarkennettuna hengissä vielä säilytään mutta sudenkuopat pitää tietää ja kannustimet ei toimi. uusimista tarvitaan tai oikeastaan olisi tarvittu jo ajat sitten. itse sanoisin että lipposen toisessa jossain 90-luvun lopulla olisi pitänyt jo uudistaa suomalaista sosiaali-järjestelmää. jos tätä järjestelmää ei uusita niin pahoin pelkään että jossain vaiheessa on tehtävä valitettavasti oikestolaisia pakkoleikkauksia ja enkä oikein tykkkäisi noista.

    aloin jo 00-luvun alussa huomaamaan taloudellista eriytymistä köyhiin ja rikkaisiin ja rikkailla oli keskimäärin paremmat mahdollisuudet opiskella tai saada työpaikka.

    ehkäpä suurempi pointti on sukupolvien välien kuilu jossa suuret ikäluokat ovat saaneet merkittävät edut itselleen sekä etuuksina, palkkoina ja omaisuutena. nuoret sukupolvet ovat jääneet nuolemaan näppejään eikä opintotukijärjestelmä ole poikkeus tässä. laskut ja leikkaukset siirretty tuleville sukupolville.

    itse valmistuin 90-luvun lopulla ammattikoulusta olen nyt vanhemmalla iällä ruvennut opiskelemaan amk:ssa, en opiskele opintotuella ja lainalla. epämääräinen näppituntuma opettajilta ja muilta on että opiskelu ei motivoi. yksi syy minun arvion mukaan on että opintotuki ja laina on tehty epämotivoivaksi.

  2. Hei!

    Tutkinto ei ole aiemminkaan taannut työpaikkaa, vaikka tietysti on totta, että työpaikkoja oli 60- ja 70-luvuilla opiskelleille enemmän tarjolla. Itse tulen mahdollisimman varattomista oloista; sain opintorahaa, joka oli sangen pieni vaikkapa nykyiseen verrattuna. Asumistuesta en muista kuulleenikaan. Lainaa piti ottaa maksimimäärä, ja kun opinnot venyivät, myös siivoaminen ja tiskaaminen kävivät tutuksi. Onni onnettomuudessa oli, että inflaatio vielä siihen aikaan söi lainasummaa.

    Opintojen aikana olin aika epävarma, tulisinko humanistina koskaan työllistymään tai valmistuisinko edes koskaan. Akateemiset ympyrät eivät työväenluokasta tulleelle opiskelijalle oikein avautuneet, vaikka opinnot sinänsä eivät olleet mitenkään liian haasteellisia. En osaa sanoa, olenko tehnyt luokkaretken. Tein pätkätöitä ja vihdoin sain pienipalkkaisen, mutta vakituisen työpaikan. Olin köyhä lapsena ja nuorena, pienipalkkainen keskituloinen keski-ikäisenä ja nyt taas köyhä eläkeläisenä.

    Nuorella opiskelijalla on ainakin se etu, että hänellä on tulevaisuus ja unelma siitä. Olen samaa mieltä koulutusleikkauksista: koulutuksesta ei todellakaan ole varaa leikata. Mutta olen myös kyllästynyt kuulemaan suurista ikäluokista ja heidän kahmimistaan eduista, vaikka itseäni ei ehkä faktisesti heihin enää lasketakaan. On harhaanjohtavaa ja leimaavaa puhua kokonaisesta ryhmästä, aivan kuin se ei koostuisikaan erilaisista ihmiskohtaloista.

    Suomalaiset nuoret ovat edelleenkin etuoikeutettuja saadessaan käytännössä ilmaisen koulutuksen. Vaikka ymmärrän taloudelliset tosiasiat, toivoisin, että osaisimme puhua muustakin kuin rahasta. Tämä koskee myös yliopistoja ja niiden nykyistä toimintaa. Arvostetaan sivistystä!

    Nämä mietteet tulivat kolumnistasi ja vastauksesta, jonka siihen sait.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.