Lajityypillistä käytöstä

Tuotanto- ja lemmikkieläinten hoidossa puhutaan paljon lajityypillisen käyttäytymisen mahdollistamisesta. Toimisiko sama näkökulma myös ihmisille? Poislukien lajityypillinen tapamme kumauttaa naapureita antiloopin reisiluulla päähän.

Meidän elinympäristömme ja elintapamme ovat muuttuneet muutaman viime vuosisadan kuluessa radikaalisti, eikä lajimme evoluutio ole pysynyt perässä. Seurauksena on ollut paitsi eliniänennusteen moninkertaituminen myös moninaisia elintasosairauksia, joihin esi-isämme eivät ehtineet lyhyen elämänsä aikana sairastua.

Homo Sapiensin lajityypillistä käytöstä. CC BY-ND 2.0 Hans Splinter https://www.flickr.com/photos/archeon/4927398734

Meidän pitäisi siis esimerkiksi syödä siemeniä, juureksia, sieniä, hyönteisiä, munia ja ehkä kerran viikossa hyvin muhinutta raatoa. Ei ole sattumaa, että syömme nimenomaan pilaantunutta … tai siis raakakypsytettyä lihaa, jonka on annettu seistä jopa useita viikkoja, kunnes lihan omat entsyymit ja maitohapot ovat mureuttaneet sen ja antaneet lihalle sen ominaisen maun. Me emme ole lihansyöjiä vaan haaskansyöjiä.

Moni meidän nykykulttuurissamme itsestäänselvänä pitämämme asia ei välttämättä ole sitä. Esimerkiksi politiikassa paljon puhuttu perinteinen ydinperhe on ihmislajin historiassa varsin uusi ilmiö, joka sai nykymuotonsa vasta teollistumisen myötä. Homo sapiensin luontainen sosiaalinen yksikkö on pikemmin muutamasta muutamaan kymmeneen yksilön lauma tai kylä, joissa metsästäjä-keräilijä-kulttuurit edelleen elävät.

Emme voi palata metsästäjä-keräilijöiksi, vaikka 3-4 tunnin työpäivä houkuttelisikin. Meitä on siihen tällä pallolla yksinkertaisesti liikaa. Mutta mitä voimme oppia esi-isiltämme esimerkiksi lastenhoidossa? No ainakin sen, että homo spiens -lajin poikaset, lapset kasvavat luonnossa yhdessä lauman muiden lasten kanssa. Siksi päivähoito ja varhaiskasvatus ovat parin lapsen ydinperheille niin tärkeitä. Ei siksi, että vanhemmat pääsevät töihin, vaan siksi, että lapset oppivat päivähoidossa lajityypillisellä tavalla sosiaalisia taitoja yhdessä muiden lasten kanssa.

Ja miksi ihmeessä me nukumme silloin kun nukumme ja niin vähän kuin nukumme? Esi-isiemme unirytmin määritteli karjanhoidon ja sähkövalon asemesta aurinko, ja myös nykyihmisen keho noudattaa edelleen auringon rytmiä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että öisin olisi tarkoitus vain nukkua, sillä ihminen nukkuu luonnostaan kahdessa neljän tunnin jaksossa ja valvoon niiden välissä pari tuntia. Lisäksi iltapäivällä on ihan luonnollista ottaa pienet ettoset. Se ei ole laiskuutta vaan meille lajityypillistä käytöstä, toisin kuin unirytmin tuunaaminen kahvin avulla.

Paljon puhutaan myös pukeutumisesta, ja paheksutaan vääränlaisia vaatteita. Pukeutuminen sinänsä on ihmiselle lajityypillistä käytöstä, sillä vaatetäit erottuivat päätäistä omaksi lajikseen vasta noin 170 000 vuotta sitten eli pian homo sapiensin kehittymisen jälkeen. Vaatteet suojasivat kylmältä ja muilta luonnonvoimilta ja mahdollistivat esi-isiemme leviämisen pohjoiseen.

Mutta miksi meillä on … kumma vietti liittää vaatteisiin perinteitä ja kulttuureita, joilla ei ole mitään tekemistä kylmän kanssa? Ei siitä niin kauaa ole, kun Suomessakin paheksuttiin housuihin pukeutuvia naisia. Housut keksittiin kuitenkin alkujaan ratsastusta varten siitä riippumatta, oliko satulassa nainen vai mies. Sitä ennen kaikki miehet kulkivat mekossa. Myös korkokengät olivat alkujaan nimenomaan miesten muotivaatteita. Ja nykyään jaksetaan kinata jostain huiveista ja pastasiivilöistä.

Entä parisuhde? Palaan homo sapiensin lajityypilliseen lisääntymiseen sitten kun en ole enää poliitikko, jonka pitää miettiä iltapäivälehtien otsikoita. Joka tapauksessa aihetta on tutkittu paljon, eivätkä tulokset todellakaan vastaa ”perinteisenä” pidettyä parisuhdetta.

Tagged with: ,

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.