Salattua julkisuutta

 

Vappuna 2003, juuri kun olin päässyt eduskuntaan, sairastuin virtsarakon syöpään, ja tähystykset, höyläykset ja BCG-huuhtelut alkoivat. Yritin viedä sairauslomatodistusta eduskunnan kansliaan, josta minut opastettiin kohteliaasti ulos, ja varoitettiin, että jos jätän sairauslomatodistukseni heille, siitä tulee julkinen asiakirja, ja syöpäni on pian julkisuudessa.

Olin … hämmentynyt, ja tajusin vasta myöhemmin törmänneeni eduskunnan sisäsyntyiseen avoimuuden ja yksityisyyden ristiriitaan. Koska kansanedustajien sairaudet ovat heidän yksityisasioitaan, eduskunta ei halua tietää niistä. Ilmoitus poissaolosta terveyssyistä riittää.

Monia kiinnostaa, ketkä kaikki nousevat eduskuntatalon portaita. (Itse asiassa vieraita tavataan useimmiten lisärakennuksen ruokalan neukkareissa.)

Viime päivinä eduskunnan ristiriitainen suhde julkisuuteen ja yksityisyyteen on noussut julkiseen keskusteluun, kun eduskunta kieltäytyi luovuttamasta eduskunnan vierailijalistoja toimittajille. Mutta kun korkein hallinto-oikeus oli linjannut, että eduskunnan vierailijalistat ovat lähtökohtaisesti julkisia, eduskunta alkoi tuhota vierailijalistat päivittäin heti kun talo on illalla tyhjä. Edes saman päivän vierailijalistoja ei ole niitä kysyneille annettu.

Tilanne on kieltämättä omituinen. Käytännössä eduskunta on päättänyt, että se ei aio noudattaa korkeimman hallinto-oikeuden tuomiota. Nimenomaan eduskunnan ei luulisi toiminnallaan rapauttavan säätämiensä lakien perusteella päätöksiä tekevän oikeuslaitoksen legitimiteettiä.

Vääntöä on jatkunut jo vuodesta 2014, jolloin eduskunta käsitteli tekijänoikeuksia koskevaa kansalaisaloitetta, ja tiedon avoimuutta ja kansalaisaloitteita edistävä Avoin Ministeriö -yhdistys pyysi eduskunnan vierailijalistoja yhden viikon ajalta selvittääkseen, mitkä järjestöt ja yritykset olivat käyneet eduskunnassa lobbaamassa kansanedustajia. Avoimen Ministeriön yhteyshenkilön, Joonas Pekkasen sanoin: ”Lobbarirekisterin puuttuessa ei tiedetä, kuinka paljon lobbareiden kanssa vietetään aikaa.”

Vieraslistoilla on väliä. Esimerkiksi vaalirahoituskohun selvittelyssä tapaamisten osallistujaluetteloilla oli oma roolinsa.

Silti tässäkin asiassa on vähintään ne kaksi puolta, jotka on hyvä muistaa, kun eduskunnan vierailijalistat todennäköisesti jonain päivänä avataan. Jo pelkästään eduskunnan kömpelö viestintä on taannut sen, ettei painetta listojen avaamiseksi voi sivuuttaa.

Lähtökohtana on se, että avoimessa yhteiskunnassa kansalaisilla on oikeus tietää, miten meihin kansanedustajiin yritetään vaikuttaa eli minkä intressiryhmien edustajia työssämme tapaamme. Miten muuten äänestäjät voisivat arvioida meidän toimintaamme ja riippumattomuuttamme?

Kaikki kansanedustajien vieraat eivät kuitenkaan ole lobbareita, vaan osa on yksityishenkilöitä, jotka syystä tai toisesta haluavat tavata kansanedustajan.

Eduskunnassa onkin katsottu, että vierailijalistat ovat henkilörekisteri, jota koskee henkilötietolaki, jonka mukaan henkilörekisteriä ei saa käyttää muuhun tarkoitukseen kuin siihen, jota varten se on alkujaan kerätty, minkä jälkeen ne on tuhottava. Ja vierailijalistat on kerätty sitä varten, että esimerkiksi evakuointitilanteessa tiedetään, keitä talossa on, ja kenen vieraita kokoontumispaikalta puuttuvat henkilöt ovat.

Asiakirjojen käyttötarkoitus ei kuitenkaan vaikuta siihen, ovatko ne julkisia vai eivät. Korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen mukaan eduskunnan kävijätiedot ovat nimenomaan julkisia, ja niitä koskee julkisuuslaki. Oikeus saada tietoja viranomaisten julkisista asiakirjoista on perusoikeus, jota voi rajoittaa vain lailla.

Joka tapauksessa, jos vierailijalistat avataan, eduskunnassa kävijöitä on etukäteen informoitava siitä ennen vierailua, jotta he voivat halutessaan perua tulonsa estääkseen nimensä päätymisen julkisuuteen.

Miksi kaikki eivät halua muiden tietävän, että he ovat käyneet eduskunnassa tapaamassa esimerkiksi edustaja Kasvia? Kansanedustajilla käy myös sellaisia vieraita, joiden omalle tai läheisten turvallisuudelle, maineelle tai oikeudenkäynnille tapaamisen leviäminen julkisuuteen voi olla todellinen tai kuviteltu riski. Tällaisia vieraita voivat olla esimerkiksi itsensä viranomaisten tai vakuutusyhtiöiden kaltoin kohtelemiksi kokemat henkilöt. Tai turvapaikan Suomesta saaneet henkilöt, joiden läheisiä lähtömaan viranomaiset vainoavat. Tai mielenterveyskuntoutujat. Tai lastensa huoltajuudesta oikeudessa riitelevät. Tai narsistin uhrit. Tai lastensuojelun ”asiakkaat”. Tai seksityöläiset. Tai julkishallinnon työntekijät, jotka kertovat työnsä epäkohdista. Tai löytämästään tietoturvahaavoittuvuudesta huolestuneet it-ammattilaiset. Tai … Kansanedustajalle ei mikään inhimillinen ole vierasta.

Esimerkit eivät ole kuvittellisia; Kaikki eivät toki ole osuneet omalle kohdalle, mutta kaikista olen vähintään kuullut. Usein tällaiseen tapaamiseen liittyy vaatimus, ettei esimerkiksi työnantaja tai viranomainen saa siitä tietää. Asiaan voi esimerkiksi puheessa tai lakialoitteessa viitata vain yleisellä tasolla.

Mikä siis ratkaisuksi? Tulisiko eduskunnan vieraille antaa mahdollisuus ilmoittaa nimen kirjaamisen yhteydessä, ettei heidän tietojaan saa julkistaa? Julkisuuslain perusteella tämä ei kuitenkaan ole mahdollista.

Ehkä meidät edustajat pitäisi velvoittaa itse julkistamaan tapaamisemme. Se voisi toimia paremmin. Tämä ottaisi huomioon myös sen, että kansanedustajat tapaavat ihmisiä myös eduskuntatalon ulkopuolella.

Toki silloinkin tavatulta henkilöltä pitäisi saada lupa nimen ja toimen julkaisuun, mieluiten ennen tapaamista, jotta hän voi halutessaan perua tapaamisen ja keskustella asian puhelimessa tai sähköpostitse. Niin, pitäisikö itse asiassa myös puhelutiedot ja sähköpostien tunnistetiedot julkistaa?

Yksi vaihtoehto voisi olla lobbausrekisteri, johon lobbarin olisi ilmoittauduttava, jos hän haluaa työn puolesta tavata kansanedustajia. Rekisteriin kirjattaisiin tapaamisten ajankohdat ja tavatut edustajat. Ongelmana olisivat valvonta ja sanktiot. Mikä ylipäätään on lobbausta? Toisen edustajan lobbari voi olla toisen edustajan opiskelukaveri.

Mikään rekisteri ei ole aukoton. Viime kädessä äänestäjien on pakko luottaa valitsemiensa kansanedustajien arviointikykyyn. Jokainen edustaja joutuu jo nyt aina joskus arvioimaan, onko tapaamista pyytävällä kansalaisella oikeasti niin arkaluontoista asiaa, että tapaaminen on paras hoitaa kahvilassa eduskunnan ulkopuolella ja jättää nimet pois vierailijalistalta.

Joka tapauksessa tämä tarjoaa hyvän tilaisuuden aloittaa omien lobbaritapaamisteni julkinen raportointi twitterissä @jyrkikasvi Lupaan tehdä tapaamisista puolivuosittain myös yhteenvedot nettisivujeni blogiin. Asia on ollut jo pitkään mielessä, mutta laiskuus on vienyt voiton, tähän asti. Esimerkiksi eilen tapasin eduskunnassa Rufus Pollockin ja tiedon avaamista edistävän Open Knowledge Finland -yhdistyksen toiminnanjohtaja Teemu Ropposen. Tänään tapasin DNA:n Anna Anttisen ja Vesa Vuotin. Tapaamisen aiheena olivat tiedustelulait.

Käy vieraslistojen julkisuuden kanssa miten tahansa, arvelen monien edustajien ottavan käyttöön vanhan konstin. Kaikkia vieraita ei nytkään tavata eduskunnassa, etenkään sellaisia, jotka eivät syystä tai toisesta halua tulla nähdyksi eduskuntatalossa tai kyseisen kansanedustajan seurassa. Usein tällaiset keskustelut käydään kahviloissa eduskuntatalon lähettyvillä. Mutta jos tapaamisen luottamuksellisuus halutaan varmistaa kunnolla, tapaamistapaikkana voi olla vaikka tuttavan kesämökki. Etenkin, kun muistaa jättää kännykät, tabletit ja läppärit kotiin.

[Korjattu DNA FiComin tilalle]

Posted in Blogi Tagged with: , ,
2 comments on “Salattua julkisuutta
  1. Sonofhades says:

    Kyllähän lähtökohtaisesti tämä käytäntö antaa viestin, että laki ei koske herroja, vaan ainoastaan alamaisia. Minkä toki valveutuneet alamaiset ovat jo tienneet ennestään…

  2. anonyymi says:

    Nyt voisi jotkut valveutuneet poliisiviranomainen ja syyttäjä ottaa asian tutkittavakseen ja lähteä hakemaan linnatuomioita.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*