Talousvastuutonta haihattelua

Talouskuri hallitsee Suomen poliittista keskustelua. Mitään uutta palvelua tai investointia ei saa ehdottaa, ellei samalla kerro, mistä vanhasta on valmis leikkaamaan.

Nykyisessä poliittisessa kulttuurissa olisi turha haaveilla mistään lapsilisästä, saati ilmaisesta kouluruoasta, neuvolasta tai kunnallisesta hammaslääkäristä. Niiden ehdottajaa syytettäisiin haihattelevaksi tuhlariksi. Raha kun ei kasva puussa, ja päätöksissä pitää ottaa talouden raamit huomioon.

Raha ei kasva puussa, ei edes rahapuussa. CC0 public domain

Julkiset palvelut nähdään pelkkinä menoina, ei investointeina tulevaisuuteen tai vakuutuksina pahan päivän varalle, kuten koulutus tai pelastuslaitos.

Kaikki julkiset palvelut eivät tietenkään ole perusteltavissa pelkällä taloudella vaan arvoilla. Rahoitamme yhdessä monia palveluita, koska se on oikein. Kuten esimerkiksi vammaispalvelut, koska kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen elämään, tai saattohoito, koska kaikilla on oikeus ihmisarvoiseen kuolemaan.

Otan nyt talouskurikahleen irti, ja syyllistyn tietoisesti holtittomaan ajatteluun. Mitä julkisia palveluita haluaisin kehittää, jos se ei olisi rahasta kiinni? Ja olisiko se sittenkään aina rahasta kiinni, vai voisiko tuhlailu joskus olla jopa kannattava investointi tulevaisuuteen? Pari esimerkkiä.

Koululaisten työterveyshuolto

Meillä on kouluterveydenhuolto, mutta se ei ole läheskään samaa tasoa kuin meidän työssä käyvien aikuisten työterveyshuolto. Entä jos ulottaisimme työterveyshuollon koskemaan myös kouluja, ei vain opettajia vaan myös oppilaita?

Kustannukset eivät olisi niin suuret, kuin ensi alkuun voisi kuvitella, sillä nykyisellään koululaiset käyttävät sekä kouluterveydenhuoltoa että kunnallista terveydenhoitoa. Käytännössä (koulu)työterveyshuolto korvaisi nämä molemmat. Työterveyshuoltoon kuuluvat myös säännölliset terveystarkastukset ja perustason mielenterveyspalvelut.

Mitä hyötyä (koulu)työterveyshuollosta sitten olisi? Työterveyshuolto ei ole vain työntekijöiden terveydenhoitoa vaan myös työolojen kehittämistä henkilöstön työkyvyn ylläpitämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi työtilojen ja –kalusteiden terveellisyyttä sekä sairastuvuuden tilastointia.

Monen koulun sisäilmaongelmiin on havahduttu vasta, kun työterveyshuolto on huomannut opettajien sairastuvuudessa tilastollisesti merkittäviä muutoksia. Sen sijaan oppilaiden sairastuvuutta ei nykyään tilastoida, vaikka paljon suuremmassa populaatiossa muutokset havaittaisiin paljon nopeammin. Siksi monessa kunnassa harkitaan nyt säännöllisten oirekyselyiden tekemistä koulujen oppilaille.

Koululaisten työterveyshuolto antaisi työkaluja myös toiseen koulujen kesto-ongelmaan eli koulukiusaamiseen. Työpaikkakiusaamisen ja henkilöstön välisten konfliktien käsittely kuuluu työterveyshuollon vastuulle, ja niillä on siihen tarvittava osaaminen. Olisi kaikkien edun mukaista, että myös kouluissa olisi yksi selkeä vastuutaho, jolle kiusaaminen ja konfliktit kuuluisivat, myös opettajiin kohdistuva sekä opettajan oppilaaseen kohdistama kiusaaminen.

Yllättäviä sivuvaikutuksiakin voisi tulla. Esimerkiksi koululaisten pulpetit ja tuolit menisivät monessa kunnassa todennäköisesti uusiksi. Yksikään itseään kunnioittava opettajien työterveyshuollon ergonomian arvioija ei antaisi opettajien käyttää työssään kalusteita, joissa monet oppilaat joutuvat päivät pitkät istumaan. Onneksi osassa kunnista on tähän jo havahduttu.

Olisiko koululaisten koulutyöterveyshuolto menoerä vai investointi? Mielestäni ehdottomasti investointi, toki pitkällä takaisinmaksuajalla. Nykyään moni menettää osan työkyvystään jo koulussa. Esimerkiksi sisäilmaongelmista aiheutuvat hengityselinsairaudet kroonistuvat usein. Vastaavasti moni kantaa koulukiusaamisen arpia läpi elämänsä. Moni kouluampuja on ollut lapsena koulukiusattu.

Uskallan väittää, että koulutyöterveyshuolto olisi yhteiskunnalle myös taloudellisesti hyvä investointi. Inhimillisistä investoinneista kun ei kukaan tunnu olevan nykyään kiinnostunut.

Erikoissairaanhoidon kuntoutumisen tukipalvelut

Suomessa on poikkeuksellisen laadukas ja kustannustehokas erikoissairaanhoito. Mutta mitä sen hoidon jälkeen tapahtuu? Kun sairaalan fysioterapeutti on saanut potilaan ylös sängystä ja potilas pystyy kävelemään osaston ympäri tippapullotelineen kanssa (terkkuja ja kiitokset Peijaksen Pyövelille!), potilas kotiutetaan ja hoito jatkuu kontrollikäyntien merkeissä.

Seuranta keskittyy sairauteen, ei potilaaseen. Ja moni potilas tarvitsisi tässä vaiheessa tukea, ei sairastamiseen, vaan elämiseen.

Entä jos erikoissairaanhoidon seurantaan lisättäisiin laboratoriokokeiden ja kuvantamisten lisäksi fysioterapeutin ja psykoterapeutin konsultaatio? Se auttaisi varsinaista sairautta hoitavaa erikoislääkäriä näkemään potilaan kokonaisena ihmisenä eikä vain sairautena. Mm. onkologi ja kardiologi ovat oman alansa erikoisosaajia, mutta eivät välttämättä tunnista esimerkiksi sairaudesta johtuvaa depressiota, joka hoitamattomana heikentää myös somaattisten sairauksien ennustetta.

Nykyään potilaan on itse ymmärrettävä, tarvitseeko hän esimerkiksi fysioterapiaa kuntoutuakseen liikkumaan normaalisti. Tai psykiatrista apua käsitelläkseen sairauden herättämiä negatiivisia tunteita. Ja kummankin saatavuus on heikko, ellei satu olemaan työterveyshuollon piirissä tai ole varaa maksaa terapiaa itse. Joskus voi olla tarvetta myös parisuhdeterapeutin konsultaatiolle, sillä vakava sairaus koskettaa koko perhettä.

Olisivatko erikoissairaanhoidon kuntoutumisen tukipalvelut menoerä vai investointi? Riippuu tapauksesta. Joka tapauksessa ne parantaisivat kuntoutuvien potilaiden elämänlaatua ja ennustetta, jos sairaus on heikentänyt fyysistä tai henkistä toimintakykyä.

Ja mikä tärkeintä näinä talouskuridiskussin aikoina, investointi kuntoutujan fyysiseen ja henkiseen toimintakykyyn nopeuttaa paluuta takaisin työelämään.

Ehdottakaa lisää

Edellä pari esimerkkiä talousvastuuttomasta haihattelusta. Lisää vastuuttomia ajatuksia talousraamien ulkopuolelta otetaan vastaan.

Tagged with: , ,
4 comments on “Talousvastuutonta haihattelua
  1. Timo K says:

    Etsivän nuorisotyö rinnalle Etsivä perhe-, aikuis- ja vanhustyö.

    Terapia- ja kuntoutuspalvelut yhden katon alle lasten ja nuorten osalta.

    Koulujen harrastekerhot maksuttomiksi koulupäivän jälkeisiksi aktiviteeteiksi sisältäen muutakin kuin liikuntaharrastukset.

    Ilmaiset kunnan tarjoamat tiede-, matematiikka-, tvt-, ym.-leirit koulujen kesäloman aikaan, jotta saataisiin mahdollisimman moni nuori innostumaan näistä tulevaisuudessa.

  2. tko says:

    “Sen sijaan oppilaiden sairastuvuutta ei nykyään tilastoida, vaikka paljon suuremmassa populaatiossa muutokset havaittaisiin paljon nopeammin.”

    Off-topic ajatuksena tuli mieleen minkälainen aarreaitta tuollaiset tilastot olisivat tutkijoille. Miten lamat tai paikkakunnan tehtaan sulkemiset näkyisivät oppilaiden sairastuvuudessa. Miten tarttuvat taudit leviävät suomessa yms. Paljonko koulupoissaolot sairauksien tai sosiaalisten syiden takia vaihtelevat eri puolilla suomea/kaupunkeja.

    • anonyymi says:

      En usko oikeistohallitukselta liikenevän rahaa tuollaiseen. Voisi tulla ikäviä johtopäätöksiä tutkimuksesta.

  3. Visa says:

    Vahvempi panostus julkiseen hammashoitoon ei välttämättä olisi huono investointi.

    Re: http://yle.fi/uutiset/3-9573317

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*