Vaaliblogi 3: Koulut kuntoon, ja kunnossapitoon

Suomi on täynnä sairaita taloja, ja suuri osa niistä on julkisia rakennuksia: Kouluja, päiväkoteja, sairaaloita, virastoja, …, meidän yhteistä omaisuuttamme.

Mikä on mennyt pieleen? Miksi suomalaiset rakennusyhtiöt eivät kykene rakentamaan taloja, jotka eivät homehdu, joissa on turvallista asua, opiskella ja työskennellä? Miksi Suomen kunnat ja valtio eivät kykene pitämään kiinteistöistään huolta?

Kyse ei tosiaan ole vain rakentamisen laadusta, sillä myös julkisten kiinteistöjen kunnossapito on pettänyt pahasti. Monet Espoossa homeremonttia odottavat koulut korjattiin viimeksi vain noin 15 vuotta sitten … ja samasta syystä! Olin silloin Espoon teknisen lautakunnan puheenjohtaja, ja luin Espoon koulujen kuntokartoitusten yhteenvedot. Lätkäkassillinen surullista, suututtavaa luettavaa. Eräskin koulu oli rakennettu niin märälle tontille, että maa koulun alla oli jouduttu salaojittamaan. (Kuivat tontit oli myyty rakennusliikkeille.) Muutama vuosi myöhemmin kukaan ei ollut huomannut, että salaojat eivät enää toimineet, minkä seurauksena koulun repesi keskeltä kahtia, kun itäpuoli ajelehti itään ja länsipuoli länteen.

Kun Espoon kouluja nyt jälleen korjataan, on muistettava investoida myös kiinteistöjen kunnossapitoon. Muuten seuraava remonttikierros on edessä jo 30-luvun alussa. Rakennusten kuntoa on seurattava aktiivisesti! Kun oppilaat ja työntekijät jo sairastavat, kuntokartoituksen tekeminen on myöhäistä. On se kumma, että me viemme automme kiltisti määräaikaishuoltoon, mutta emme seuraa samalla tavalla kiinteistöjemme kuntoa.

Kiinteistöhuollosta väärästä paikasta säästäminen voi tulla todella kalliiksi. Esimerkiksi monessa kunnassa tehtiin taannoin se virhe, että koneellinen ilmanvaihto sammutettiin öiksi ja viikonlopuiksi, koska “eihän siellä talossa sunnuntaina kukaan tarvitse raitista ilmaa”. Kyllä tarvitsee, talo itse! Kun ilma ei vaihdu, rakenteista haihtuvien kemikaalien ja homeiden tuottamien toksiinien pitoisuus ilmassa nousee. Kun ilmanvaihto on pois päältä, ilmanvaihtojärjestelmässä on ihanteelliset olosuhteet homeiden ja mikrobien kasvulle. Kun ilma ei kierrä, kostumaan päässeet rakenteet eivät kuivu, vaan homehtuvat. Kun ilmanvaihto on pois päältä, lämpö ja kosteus eivät liiku rakenteissa suunnitellusti, jolloin niihin voi alkaa tiivistyä kosteutta.

Onneksi ilmanvaihtoa ei enää missään sammuteta yöksi. Eihän?

Uudis- ja korjausrakentamisessa on otettava opiksi vanhoista virheistä. Kokemus on opettanut jotkut aiemmin suositut ratkaisut ongelmallisiksi. Aina niistä ei ole mahdollista luopua, mutta niihin on joka tapauksessa kiinnitettävä erityistä huomiota. Näitä ovat esimerkiksi:

Räystäättömät katot. Räystäät suojaavat seinää ja seinänvierustaa sateelta. Toki seinä räystään allakin kastuu, mutta seinää pitkin valuvan veden määrä on huomattavasti pienempi. Seinien ja ikkunoiden saumauksista on mahdotonta tehdä täysin vedenpitäviä rakennuksen koko elinkaaren ajaksi. Kun vesi valuu aina sateella seinää pitkin, pienikin rako riittää aiheuttamaan vesivahingon ja siitä seuraavan homevahingon. Pahimmissa tapauksissa sade tihkuu kovalla tuulella ikkunoiden saumoista sisään.

Matalat perustukset. Perustus eristää lattiarakenteet maaperän kosteudelta. Teoriassa perustuksen ei tarvitse olla kovin korkea, jos salaojitus ja kosteuseristys on tehty hyvin, mutta käytännössä lattia kannattaa nostaa 20-30 cm maanpinnan yläpuolelle. Tai sitten perustusta tulee lämmittää sähkövastuksella, etenkin talvella, jotta kosteus kulkee oikeaan suuntaan eli lämpimästä viileämpään päin. Moni tekee esimerkiksi matalaperusteisessa pientalossa sen virheen, että sammuttaa alakerran märkätiloista lattialämmityksen kesäksi. Kun lattialämmitys on lämmittänyt maata ohuen perustuksen läpi koko talven voi käydä niin, että lattia on suihkun jälkeen veden haihtuessa kylmempi kuin maa perustuksen alla. Silloin kosteus alkaa nousta maasta perustuksiin.

Tasakatot. Etenkin suuriin rakennuksiin rakennetaan edelleen tasakattoja, joista on rivitaloissa jo päästy eroon. Valitettavasti tasakatot eivät kuitenkaan pysy kovin montaa vuotta tasaisina, vaan katolle muodostuu rakenteiden eläessä ja lumikuorman painaessa painumia ja niihin lammikoita. Kuutio lunta voi painaa jopa 300 kiloa! Silloin katon pinnoitteessa ei tarvita kuin pieni rako, ja vesi valuu kattorakenteisiin. Ainakin lumet pitää muistaa käydä kolaamassa isolumisina talvina katoilta pois. Siitä ei saa säästää! Ja kolaajien on tiedettävä, missä esimerkiksi huohotusputkien ja kattokaivojen läpiviennit ovat, jotta eivät vahingossa riko niitä.

Myös tasakattojen kattokaivot ovat riski. Jos kattokaivoja ei puhdisteta säännöllisesti, niihin kertyy lehtiä, koivunsiemeniä ja havunneulasia. Silloin kattokaivot tukkeutuvat, ja katosta tulee järvi, joka täyttyy sateella ja vuotaa reunoilta seinärakenteiden sisään. Toki harjakattojenkin vedenpoistosta on huolehdittava. Moni seinä on homehtunut tukkeutuneiden räystäiden takia.

Pahin näkemäni tapaus oli räystäätön, tasakattoinen koulu, jossa oli kosteusvaurioita sekä katossa, seinissä että alapohjassa. Perustus sentään oli ollut kohtalainen, mutta senkin vesieristykset olivat pettäneet, kun salaojitus ei ollut toiminut kunnolla.

Mitä kunta voi sitten tehdä?

Ensimmäiseksi on parannettava julkisten rakennusten suunnittelun, rakentamisen ja kunnossapidon laatua. Kunnat eivät yksinkertaisesti saa hyväksyä riskirakenteita rakennuksiinsa. Tämä voi olla ongelma etenkin pienissä kunnissa, joissa ei ole riskirakenteiden aiheuttamista kosteusvaurioista omakohtaista kokemusta.

Arkkitehdit ja rakennesuunnittelijat osaavat kyllä suunnitella terveitä rakennuksia, kunhan tilaaja sitä heiltä tilaa. Me olemme painottaneet kiinteistöjen hintaa, toiminnallisuutta ja arkkitehtuuria, mutta sisäilman laatua on pidetty … itsestäänselvyytenä, jota ei ole osattu riittävästi painottaa. Rakennuskustannukset voivat nousta, mutta samalla säästetään myöhemmissä korjauskustannuksissa.

Arkkitehtuurin ongelmista tarjoaa esimerkin taannoinen työhuoneeni Espoon Otaniemessä. Alvar Aallon toimiston piirtämän Konetekniikan osaston seinissä ei ollut kosteussulkuja, vaikka alin kerros on osaksi maan sisällä. Lattiabetonin sisältämän ilman kosteusprosentti oli 96. Ei ihme, että minullakin valui veri nenästä tiistaista lauantaihin. Niiden vuosien peruna minulla on veressä yhdeksän homelajin vasta-aineet.

Toiseksi kuntien on jatkuvasti seurattava rakennustensa kuntoa. Ennen vanhaa kaikilla suurilla rakennuksilla oli oma talonmies, joka tunsi talonsa perustuksista tuuletushormeihin. Nyt kellään ei tunnu olevan tarkkaa ajantasaista tietoa siitä, missä kunnossa kuntien rakennukset, meidän yhteinen omaisuutemme on.

Nykytekniikalla kiinteistöjen kunnon seuranta voi olla jopa reaaliaikaista. Esimerkiksi kosteusvaurioille alttiisiin rakenteisiin kuten vesi- ja viemäriputkien läpivienteihin tulisi sijoittaa etäluettavia kosteusantureita, jotka varoittaisivat vuodoista ja tiivistymistä heti kun rakenteet kostuvat, ennen kuin kosteusvauriosta kehittyy homevaurio. Passiivi-rfid-kosteusanturit ovat nykyään käytännössä ilmaisia. En ymmärrä, miksei niitä ripotella kaikkiin koirankoppeja tärkeämpiin rakennuksiin?

Kolmanneksi meidän on seurattava päiväkotilasten ja oppilaiden terveydentilaa nykyistä paremmin. Työntekijöiden terveyttä seuraa työterveys, jonka tehtäviin kuuluu myös sairastuvuuden seuranta. Jos opettajat jossain koulussa sairastavat muita kouluja enemmän, työterveys huomaa sen ja puuttuu asiaan. Monen koulun sisäilmaongelmiin on havahduttu nimenomaan opettajien työterveydenhoidossa tehtyjen havaintojen perusteella. Sen sijaan päiväkotilasten ja oppilaiden terveyttä ei seurata samalla tavalla, vaikka suuremmassa populaatiossa tilastollisesti merkittävät poikkeamat sairastuvuudessa olisi paljon helpompi havaita. Päiväkotilapsille ja oppilaille tehtävistä oirekyselyistä tulisikin tehdä säännöllinen käytäntö paitsi Espoossa koko Suomessa.

Neljänneksi meidän on nopeutettava päätöksentekoa. Nykyisellään sisäilmaongelman havaitsemisesta voi viedä vuosia, ennen kuin päätös niiden korjaamisesta on tehty ja rahat kaupungin talousarviossa. Ja sillä aikaa rakenteiden vauriot ja tilojen käyttäjien oireet vain pahenevat. Väistötiloihin siirtymistä on sentään saatu jo jonkin verran nopeutettua, mutta siinäkin on vielä parantamisen varaa.

Espoon kokoisessa kunnassa sisäilmaongelmat eivät ole satunnaisia vaan niitä tulee valitettavasti vastaan joka vuosi. Sisäilmaremonttirahoista osa voisi olla talousarviossa kohdentamattomina samaan tapaan kuin katujen kunnossapitoon käytettävät rahat ovat. Silloin korjausten aloittamisen byrokraattinen viive lyhenisi.

Lopuksi haluan korostaa vastuuta. Suomalaisella rakennusalalla on itsetutkiskelun paikka. Sairaita rakennuksia on aivan liikaa! Myös vasta valmistuneita sairaita rakennuksia. Miksi samat tutut virheet tehdään yhä uudelleen? Suomen pienillä syrjäisillä rakennusmarkkinoilla ei selvästikään ole riittävästi kilpailua. Hyvän esimerkin tästä tarjoaa tuore hämmästys siitä, miten putkiremontti tehdään Saksassa viikossa, kun se Suomessa vie kolme kuukautta.

Jokaisen koulun ja muun julkisen rakennuksen aulaan tarvitaan näkyvälle paikalle kyltti, jossa luetellaan kaikki rakentamisesta vastuussa olevat yritykset ja henkilöt arkkitehdistä rakennusvalvojaan. Vastuu rakentamisen laadusta ei saa loppua siihen, kun urakoitsijan pakun takavalot katoavat näkyvistä. Kuka kehtaa viedä oman lapsensa oirehtivaan kouluun, jonka seinällä on oma tai oman yrityksen nimi.

Lisää pohdiskelua aiheesta taannoisessa blogissani: Suomi homeessa.

Tagged with: , , ,
3 comments on “Vaaliblogi 3: Koulut kuntoon, ja kunnossapitoon
  1. anonyymi says:

    Suomi on täynnä tyhmää säästämistä. Tämä jatkuvan säästämisen ideologia on jo itsessäänkin tyhmää, koska sillä on rajansa, joita tässä jo hätyytellään ellei ole jo ylitetty, mutta lisäksi tyhmän säästämisen riski kasvaa, kun pitää aina jotain keksiä lisää.

  2. anonyymi says:

    “Arkkitehdit ja rakennesuunnittelijat osaavat kyllä suunnitella terveitä rakennuksia, kunhan tilaaja sitä heiltä tilaa. Me olemme painottaneet kiinteistöjen hintaa, toiminnallisuutta ja arkkitehtuuria, mutta sisäilman laatua on pidetty … itsestäänselvyytenä, jota ei ole osattu riittävästi painottaa.”

    Asia on itsestäänselvyys kaikille täysjärkisille. Itsestäänselvyyksiä ei pitäisi tarvita painottaa arkkitehdeillekään. Toisaalta kun katsoo, mitä on suunniteltu viimeisen parinkymmenen vuoden sisään, niin kieltämättä ammattitaito epäilyttää. Tuntuu suunnitelmien taiteellisuus ja estetiikka kiinnostavan enemmän kuin varsinainen kohde eli rakennus.

  3. anonyymi says:

    “Sen sijaan päiväkotilasten ja oppilaiden terveyttä ei seurata samalla tavalla, vaikka suuremmassa populaatiossa tilastollisesti merkittävät poikkeamat sairastuvuudessa olisi paljon helpompi havaita.”

    Puhumattakaan siitä, että lapset ja nuoret oireilevat herkemmin..

    Rakennus- ja remonttivirheiden vastuu ei saa loppua julkiseen häpäisyyn. Pitää tehdä parempia sopimuksia, jotka sälyttävät rahallisen vastuun ensin firmalle ja sitten henkilökohtaisesti firman johdolle. Laatu paranee kertaheitolla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*