Yleisradion poliittinen paradoksi

Yleisradio Oy:n hallintoneuvostoa ja minua sen jäsenenä on viime viikkoina patisteltu panemaan Yleisradio ruotuun, onhan hallintoneuvosto Ylen organisaatiokaaviossa kaikkein ylimpänä.

Enemmistö ainakin minulle tulleesta palauttesta on kaivannut tiukempaa journalistista otetta poliitikkojen asioista uutisoimiseen yleisesti ja pääministeri Sipilän kohdalla erityisesti; Merkittävä vähemmistö on puolestaan vaatinut Yleisradion Sipilään kohdistaman ajojahdin lopettamista.

Melkoinen paradoksi: Poliitikkoa vaaditaan puuttumaan Yleisradion journalismiin, koska poliitikon katsotaan vaikuttaneen Yleisradion journalismiin.

Yleisradion maamerkkinä tunnettu Pasilan Iso Paja siirtyy pian VR:n käyttöön, kun Yle vähentää henkilöstöään ja siirtyy pienempiin tiloihin. CC 3.0 BY Markus Koljonen

60/70-lukujen kokemusten jälkeen Yleisradiosta on haluttu tehdä poliittisesti riippumaton. Ohjelmia ruotivaa poliittista ohjelmaneuvostoa ei enää ole. Vaikka Yleisradion sanotaan olevan ”eduskunnan radio”, journalismin ja politiikan välille on yritetty rakentaa mahdollisimman pitävä palomuuri. Vain Yleisradion hallintoneuvostossa on poliitikkoja, ja heidän tehtävänään on Yleisradiolain 6§ mukaan:

  1. valita ja vapauttaa yhtiön hallitus ja hallituksen puheenjohtaja sekä määrätä hallituksen jäsenten palkkio;
  2. päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista;
  3. huolehtia ja valvoa, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuiksi;
  4. laatia 6 a §:ssä tarkoitettu palveluiden ja toimintojen ennakkoarviointi suhteessa julkiseen palveluun ja viestintämarkkinoiden kokonaisuuteen sekä suhteessa siihen, vastaavatko ne yhteiskunnan demokraattisiin, sosiaalisiin ja kulttuurisiin tarpeisiin, sekä arvioinnin perusteella päättää palvelun tai toiminnon aloittamisesta tai aloittamatta jättämisestä ja julkaista päätös perusteluineen;
  5. päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista;
  6. tarkastaa ja hyväksyä hallituksen toimintakertomus;
  7. valvoa yhtiön hallintoa ja antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta.Hallintoneuvoston on lisäksi vuosittain huhtikuun loppuun mennessä annettava eduskunnalle kertomus 7 §:n mukaisen julkisen palvelun toteutumisesta sekä ohjaus- ja valvontatehtäviensä toteuttamisesta edellisen kalenterivuoden aikana. Ennen kertomuksen antamista tulee kuulla Saamelaiskäräjiä.

Jos ja kun ns. Satosen työryhmän hahmottelema uusi Yleisradiolaki aikanaan astuu voimaan, hallintoneuvosto hyväksyy myös Yleisradion strategian.

Mitään toimivaltuuksia vaikuttaa Yleisradion journalistiseen linjaan poliitikoille ei ole haluttu antaa. Tietysti Yleisradion ajankohtaisista asioista puhutaan ja keskustellaan myös hallintoneuvostossa, mutta varsinaista suoraa päätösvaltaa sillä ei ole, nimenomaan siksi, etteivät kulloiset poliittiset valtasuhteet vaikuttaisi Yleisradion toimintaan. Sen uutis- ja ajankohtaisohjelmien on kyettävä käsittelemään hallituksen ja eduskunnan toimintaa yhtä kriittisesti siitä riippumatta, mitkä puolueet kulloinkin ovat vallan kahvassa. Käytännössä tämä ilmenee niin, että kaikki puolueet vuorollaan kokevat Yleisradion toimittajien mankeloivan juuri heitä erityisen kovaotteisesti. [Olen pohtinut tätä ilmiötä taannoin.]

Yleisradio Oy:n käytännön toimintaa ohjaa hallintoneuvoston valitsema Yleisradio Oy:n hallitus, jossa korostetusti _ei_ ole poliitikkoja. Operatiivisesta johtamisesta vastaa hallituksen valitsema toimitusjohtaja.

Mutta, nyt tuo journalismin ja politiikan palomuuri vuotaa, ainakin siltä näyttää, ja politiikassa ja mediassa se on vähintään yhtä tärkeää kuin miten asiat mahdollisesti ovat.

Kyse ei ole vain pääministerin öisestä viestittelystä hänen asioitaan ohjelmassaan käsitelleelle Yleisradion toimittajalle. Ongelman ydin on paljon syvemmällä, vaikka pulpahti nyt pintaan. Hallitus päätti viime vuonna siirtää Yleisradion talouden valtiontalouden kehyksen sisään, jolloin Yle alkoi tavallaan muistuttaa valtion laitosta, jonka rahoitus on suoraan hallituksen päätäntävallassa.

Palomuuri alkoi tihkua.

Eritystä ja ennenkuulumatonta oli tapa, jolla hallitus teki päätöksensä. Päätös siirtää Yleisradion talous valtiontalouden kehykseen tehtiin hallituspuolueiden kesken, oppositiota kuulematta. Aiemmin kaikki merkittävät Yleisradiota koskevat päätökset on pyritty tekemään ns. parlamentaarisesti eli kaikkien eduskuntapuolueiden yhteisymmärryksessä. Näin on haluttu turvata päätösten kestävyys yli vaalikausien, kun aiemmat oppositiopuolueet nousevat hallitusvastuuseen.

Nyt Yleisradiosta tehtiin päiväpolitiikkaa.

Seuraavaksi hallitus päätti jäädyttää Yleisradiolain mukaisen Yleisradion rahoituksen indeksikorotuksen, jälleen oppositiota kuulematta. Tämä johti Yleisradiossa henkilöstön vähentämiseen ja yt-neuvotteluihin.

Palomuuri alkoi tiputtaa.

Seuraavaksi perustettiin perinteinen parlamentaarinen [Satosen] työryhmä pohtimaan Yleisradiolain uudistamista. Työryhmä, jossa olivat siis mukana kaikki eduskuntaryhmät, päätti velvoittaa Yleisradion korvaamaan omaa ohjelmatuontoa osto-ohjelmilla ja jatkaa indeksikorotuksen jäädytystä. Yleisradio joutuu siis poliittisten päätösten seurauksena supistamaan henkilökuntaansa sekä taloudellisista että tuotantorakenteellisista syistä.

Palomuuri vuotaa kunnolla.

Ei ihme, että Yleisradion henkilöstö on huolissaan omasta tulevaisuudestaan, ja etenkin politiikkaa ja poliitikkoja työkseen käsittelevä uutis- ja ajankohtaistoimitus kokee suhteensa poliittisiin päättäjiin haastavaksi. Monella voi muistua mieleen sanonta: “Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.”

Jännite nousi näkyviin Suomen Kuvalehden julkaistua jutun pääministerin kiukkuisista viesteitä. Sen jälkeen on nähty mm. dramaattisia irtisanoutumisia, Yleisradion ajankohtaistoimituksen uudelleenorganisointi ja toimituksen esimiesten julkinen ojennuskirje omille alaisilleen.

Ainakin saamani palautteen perusteella Yleisradion toiminnan Yle-verolla rahoittava yleisö ei ole kaiken tämän jälkeen enää aivan varma, kuinka riippumaton Yleisradio todellisuudessa on poliittisista päättäjistä. Kuten sanottu, tärkeää on myös se, miltä asiat näyttävät.

Hyvää vastausta Yleisradion paradoksiin ei ole.

Vastaavan (pää)toimittajan journalistiset valinnat ovat journalismin kovaa ydintä, ja laki määrää vastaavalle toimittajalle julkaisutoiminnassa viimeisen sanan, toki myös viimeisen vastuun. Siksi vastaavan toimittajan tekemien journalististen päätösten kritisointi olisi poliittiselta päättäjältä lähes yhtä epäkorrektia kuin öisten sähköpostien tehtailu itseään koskevan jutun tehneelle toimittajalle. Niiden arviointi, samoin kuin toimitusten henkilöstöjohtamisen arviointi kuuluvat yhtiön toimivalle johdolle.

Voivatko poliitikot ylipäätään korrektisti puuttua Yleisradion journalistiseen toimintaan, edes silloin, kun Yleisradion riippumattomuuden koetaan vaarantuneen poliitikkojen oman toiminnan seurauksena? Mielestäni eivät, se voi olla vain Yleisradion itsensä tehtävä, kuten myös aktiivinen viestiminen riippumattomuuden turvaavista toimenpiteistä. Poliitikkojen tehtävänä on pitää sormensa mahdollisimman kaukana Yleisradion journalismista, ja näppäimistöstä, jos omat tunteet joskus käyvät liian kuumina.

Posted in Blogi Tagged with: ,
One comment on “Yleisradion poliittinen paradoksi
  1. anonyymi says:

    Jos poliitikot aikovat puuttua Ylen linjaan tuolla tavalla, tulevat he samalla ottaneeksi itselleen henkilökohtaista rikosoikeudellista vastuuta sen toiminnasta. Lisäksi kaksoisrooli tiedotusvälineen toimintaan sekaantumisesta synnyttää heille henkilökohtaisia perustuslaillisia ongelmia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*