Kikytetään Suomi nousuun

Sipilän hallituksen keskeisenä tavoitteena on ollut suomalaisen työn kilpailukyvyn parantaminen, jotta suomalaiset tuotteet ja palvelut kävisivät paremmin kaupaksi maailmalla. Tavoite on hyvä ja kannatettava, mutta ne keinot.

CC0 Public Domain by geralt

CC0 Public Domain by geralt

Runsaan vuoden ajan soudettujen ja huovattujen, välillä upotettujenkin neuvotteluiden jälkeen viime kesänä syntyi paljon puhuttu kilpailukykysopimus, kiky, jossa valtio ja työmarkkinajärjestöt sopivat:

  • palkkojen jäädyttämisestä vuoden ajaksi
  • työntekijöiden vuosityöajan pidentämisestä 24 tunnilla
  • työnantajien sosiaaliturvamaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen alentamisesta
  • työntekijöiden sosiaaliturvamaksujen, työeläkemaksujen ja työttömyysvakuutusmaksujen nostamisesta
  • veronalennuksista palkansaajien sosiaaliturvamaksukorotusten korvaamiseksi
  • julkisen sektorin työntekijöiden lomarahojen leikkaamisesta 30%.
  • irtisanottujen työntekijöiden työllistämistä edistävästä koulutuksesta työnantajien kustannuksella (vähintään yrityksen keskimääräisen kuukausipalkan arvosta)
  • irtisanottujen työntekijöiden oikeudesta työterveyshuoltoon puolen vuoden ajan.

Kilpailukykysopimus perustuu ajatukseen, että suomalainen työ on liian kallista pärjätäkseen kansainvälisillä markkinoilla. Siksi työtunnin hintaa on haluttu alentaa pidentämällä työaikaa. Onko työ Suomessa siis erityisen kallista? On se kallista, mutta vielä kalliimpaa työ on monissa meitä paremmin pärjäävissä kilpailijamaissa, esimerkiksi Tanskassa, Ruotsissa ja Saksassa.

Entä tehdäänkö Suomessa erityisen lyhyttä päivää? Maiden vertailua vaikeuttaa esimerkiksi osa-aikaisen työn osuuden vaihtelu maiden välillä, mutta silti voi sanoa, etteivät suomalaisten työajat ole erityisen lyhyitä. Vuonna 2015 suomalaiset työntekijät tekivät EU-maista vasta yhdeksänneksi vähiten työtunteja vuodessa.

Päätoimisten työntekijöiden työaikavertailussakaan suomalaisten työviikot eivät erotu poikkeuksellisen lyhyinä. Siinä missä suomalaisen työviikko kesti vuonna 2014 keskimäärin 36,2 tuntia, hänen ruotsalainen kollegansa työskenteli 35,8 tuntia, saksalainen 34,5 tuntia, tanskalainen 32,5 tuntia ja hollantilainen 28,9 tuntia. Hollantilaisen keskimääräinen työpäivä kesti siis 5 tuntia 47 minuuttia.

Monissa meitä paremmin pärjäävissä maissa tehdään siis Suomea vähemmän töitä Suomea kovemmalla palkalla. Kyse ei siis ole ainakaan pelkästään suomalaisen työn hinnasta, vaan myös siitä, että suomalainen työtunti ei tuota yhtä paljon lisäarvoa kuin näissä kilpailijamaissa tehty työtunti. Siksi näissä maissa talous kasvaa, vaikka lyhyemmästä työajasta maksetaan enemmän palkkaa

Suomalaisen työn kilpailukykyä voi parantaa joko laskemalla työtunnin hintaa tai nostamalla työn tuottavuutta. Oman käsitykseni mukaan työn hintaa laskemalla Suomi ei nouse. Vaikka kikyttäisimme työvuoteen 24:n asemesta 48 tai 96 lisätyötuntia ilman palkankorotuksia, Suomen asema suhteessa kilpailijamaihin ei juuri muuttuisi. 24 lisävuosityötuntia muuttaa Suomen sijoituksen EU-maiden joukossa yhdeksännestä … yhdeksänneksi. 48 tuntia antaisi sijoitukseksi 12. ja 96 tuntia 13.

Vuosityötuntien mekaaninen lisääminen on myös osoittautunut käytännössä työlääksi tehtäväksi. Monella työpaikalla on käytetty paljon työtunteja sen sopimiseen, miten 24 vuosityötunnin lisäys toteutetaan. Monella alalla kun ei enää edes mitata työtunteja. Kellokorttikoneet on aikaa sitten kannettu romulavalle. Joillain työpaikoilla on todettu, ettei urakka ole vaivan väärti.

Halpatyökilpailussa me emme pärjää, teemme me mitä tahansa. Ainoana vaihtoehtona on nostaa suomalaisten työtuntien tuottamaa lisäarvoa. Ovatko suomalaiset siis laiskoja, kun työtunti ei tuota yhtä paljon kuin kilpailijamaissa? Mielestäni eivät, sen sijaan heillä teetetään kilpailijamaita heikommin tuottavaa työtä.

Suomalainen työ kelpaa kyllä kansainvälisillä markkinoilla, kun tuote on kilpailukykyinen, ja työn tuottavuuteen on investoitu. Tästä hyvän esimerkin tarjoavat Turun telakan risteilijät, Valmetin biomassatuotantolaitokset, Wärtsilän monipolttoainemoottorit, Outotecin prosessilaitteet, Koneen hissit, Supercellin pelit, Kempin hitsauslaitteet ja Uudenkaupungin autotehtaan Mercedes-Benzin A-sarjan autot. Muiden muassa. Ja kaikki nämä ennen kikyä.

Miksi muut suomalaiset yritykset, saati kunnat ja valtio eivät ole pystyneet samaan, uudistamaan tuotteitaan, parantamaan tuottavuuttaan ja kehittämään liiketoimintaprosessejaan? Se on se kysymys, jota koko Suomen, ei vain Sipilän hallituksen tulisi pohtia ja ratkaista.

 

Posted in Blogi Tagged with: , ,
2 comments on “Kikytetään Suomi nousuun
  1. anonyymi says:

    Ei onnistu, koska Suomessa tuottavuuden parantaminen on leikkaamista ja alati suuremman voiton repimistä samasta liikevaihdosta. Ei osata investoida eikä markkinoida. Pomoporras ei osaa hommaansa vaikka onkin kasvattanut palkkaansa.

  2. Miika Pääkkönen says:

    Vuonna 2007 meni vielä aika lujaa suhteellisen samalla elinkeinopohjalla ja kulurakenteella. Kansainvälinen talouslama on huimasti laskenut perinteisten suomalaisten vientituotteiden menekkiä josta vasta nyt ollaan ehkä alkamassa toipumaan. Minusta perusongelma ei ole osaamisessa, koulutuksessa tai tuotteissa.
    Jos me vertaamme suomalaista elinkeinoelämää vaikkapa länsinaapuriin tai Saksaan niin kummallakin maalla on huomattavasti, huomattavasti monipuolisempi elinkeinoelämä jossa joka muutamista isoista menestejistä huolimatta nojaa luokemattomaan määrään pienia ja keskisuuria firmoja huomattavan laajalta skaalalta erilaisia toimialoja. Tälläisessä mielessä mukavasti hajautettu kansantalous reagoi huomattavasti maltillisemmin normaaliin suhdannevaihteluun maailmalla.

    Meillä kasvu ja menestys on perinteisesti rakentunut muutaman ison menestyjän kasvuun. Se mikä menee ylös tulee varmasti myös joskus alas – joko tilapäisesti tai pysyvästi. Meillä on ihan mukavasti kyllä näyttöä mitä tapahtuu kun hirvittäviä määriä osaamista ja rahaa sidotaan yksittäiseen toimijaan tai kapeaan alaan. Vrt Nokian lasku, paperitehtaiden kiinnimeno, Telakat, Talvivaara.

    Jos saisin toivoa mihin suuntaan tämän maan talous siirtyisi, toivoisin tilannetta jossa perinteisten isojen sijasta painotettaisiin pienien ja ketterien toimijoiden merkitystä. Se voi olla liikaa toivottu koska tässä maassa työväestö vaatii että tuhansien työntekijöiden isot työnantajat täytyy tarvittaessa pelastaa verorahoilla yhteisen edun nimissä. Tai työmarkkinajärjestelmä joka selkeästi on asetelmassa jossa kaikkien asioista päättävät vain perinteisten teollisuusjärjestöjen ja suuryritysten edustajat.

    Kuinka suuri osuus työtä tekevistä tosiasiassa työskentelee perinteisen teollisen massatyöllistjän leivissä? Entä kuinka moni tuhansista ja tuhansista yrittäjistä johtaa miljardiliikevaihtoa pyörittävää suuryritystä?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*