Venäjän sivustakatsojat

Mikä Venäjää vaivaa, moni pohtii. Ensin Ukraina ja Krim, sitten Syyria ja Aleppo.

bloemenzee_op_schiphol_voor_slachtoffers_mh17_3

Schipolin kentälle Malaysian Airlinesin MH17-lennon alasampumisen uhreille tuotuja kukkia. CC BY SA 3.0 Ngày tạo

Koti-Venäjälläkin oppositio on käytännössä nujerrettu, mm. seksuaalivähemmistöt on hakattu kaappiin, eikä riippumatonta mediaa enää ole. Muun maailman asettamilla pakotteilla ja sormen heristelyillä ei näytä olevan Putinin politiikkaan mitään vaikutusta.

Mikä yhdistää Ukrainaa ja Syyriaa Venäjän näkökulmasta? Molemmissa oli vallassa Venäjän liittolainen, jota vastaan kansa nousi kapinaan. Molemmissa on Venäjälle tärkeä laivastotukikohta, jonka käytön kansannousu vaaransi.

Kun Viktor Janukovytš pakeni Kiovasta, ja länsimielinen oppositio nousi valtaan, Venäjä pelkäsi menettävänsä Mustanmeren laivastonsa päätukikohdan Sevastopolissa. Kun Bašar al-Assadia vastaan taistelevat kapinalliset alkoivat päästä niskan päälle, Venäjä pelkäsi menettävänsä Tartusin laivastotukikohdan, ainoan satamansa Välimerellä.

Ukrainalaisten ja syyrialaisten suurin synti oli kuitenkin nousu valtiaitaan vastaan. Putinin pahin painajainen on ns. värivallankumous, jossa kansa entisessä neuvostoimperiumin valtiossa yrittää syrjäyttää autoritäärisen hallituksen, kuten Ukrainassa tapahtui vuosina 2004 ja 2014.

Putinin pelosta, että värivallankumous voisi tapahtua myös Venäjällä, kertoo 350 000 – 400 000 sotilaasta/poliisista koostuvan kansalliskaartin perustaminen suoraan Venäjän presidentin alaisuuteen viime huhtikuussa. Mm. entisistä Venäjän sisäministeriön joukoista, OMON-mellakkapoliiseista ja poliisin SORB-erikoisjoukoista kootun kansalliskaartin tehtävänä on turvata nimenomaan Venäjän sisäistä turvallisuutta.

Väkilukuun suhteutettuna vastaavan Suomen kansalliskaartin vahvuus olisi 13 000 – 15 000 henkeä eli noin kaksinkertainen Suomen poliisin koko vahvuuteen verrattuna.

Kansalliskaartin perustaminen vastaa kysymykseen, kuinka perillä presidentti Vladimir Putin oikeastaan on maansa ja maailman tilanteesta. Muuten voisi epäillä, uskaltaako kukaan kertoa hänelle huonoja uutisia? Putin on ennemmin uusi inhorealistinen Stalin kuin uusi Ceausescu, joka oli joulukuussa 1989 ilmeisen aidosti hämmästynyt, kun väkijoukot eivät enää hurranneetkaan hänelle?

# # #

Psykologian opiskelijat tuntevat vuonna 1971 tehdyn surullisenkuuluisan Stanfordin vankilakokeen, jossa 24 miesopiskelijaa arvottiin kahteen ryhmään, joista toiset olivat ”vankeja”, ja toiset ”vartijoita”. Tutkija Philip Zimbardo lavasti Stanfordin yliopiston psykologian laitoksen kellariin vankilan, jossa koe tehtiin. Kokeen aluksi vangit ”pidätettiin” kodeistaan, ja heille mm. annettiin täikuuri ja vanginvaatteet. Vartijoille annettiin yleisluontoiset ohjeet, että heidän tulisi pitää tilanne hallinnassa, mutta he eivät saisi kohdella vankeja väkivaltaisesti.

Kun vangit kokeen toisena päivänä protestoivat kohteluaan ja sulkeutuivat selleihinsä, vartijat jakoivat vangit ”hyviin” ja ”pahoihin”, ja alkoivat rangaista pahoja esimerkiksi punnerruksilla, eristyksellä ja näyryytyksillä. Parissa päivässä vartijoiden käytös muuttui sadistiseksi, ja vankien oireet kertoivat ahdistuksesta ja stressistä. Koe jouduttiin keskeyttämään viiden päivän jälkeen, kun paikalla käynyt ulkopuolinen psykologi puuttui tilanteeseen.

Koetta on käytetty esimerkkinä siitä, miten yhden ihmisryhmän kontrolloimaton valta toista ryhmää kohtaan voi johtaa vallan väärinkäyttöön. Historiasta on valitettavan helppo löytää hypoteesia tukevia esimerkkejä. Esimerkiksi vankien murhaaminen, raiskaaminen, kidutus ja häpäiseminen Yhdysvaltojen armeijan ja tiedustelun ylläpitämässä Abu Ghraibin vankilassa Irakin sodan aikana kertoo, mihin kontrolloimaton valta voi pahimmillaan johtaa. Samasta psykologisesta ilmiöstä kertovat orpokodeissa eri puolilta maailmaa paljastuneet väärinkäytökset, ja punaisten vankien summittaiset joukkoteloitukset Suomen sisällissodan jälkeen.

Stanfordin vankilakoe nousee mieleen myös, kun seuraa Venäjän viime aikaista käytöstä. Ihmiselle näyttäisi olevan lajityypillistä käytöstä, että kontrolloimaton valta muita ihmisiä kohtaan johtaa vallan väärinkäyttöön. Sisäpolitiikassa Putinin sisäpiiri ei kaihda mitään keinoja turvatakseen valtansa jatkumisen. Maassa on 2000-luvulla tehty useita selvittämättömiä poliittisia murhia, eikä sanan- tai kokoontumisvapaudesta voi enää puhua.

Kukaan Venäjällä tai sen ulkopuolella ei enää kykene sanomaan Putinin lähipiirille, että tuollainen käytös ei yksinkertaisesti käy. Talouspakotteet ja matkustuskiellot eivät pure.

Sama välinpitämättömyys muita ihmisiä ja kansoja kohtaan pätee myös Venäjän ulkopolitiikkaan. Ukrainalta voidaan miehittää Kainuun maakuntaa suurempi alue, ja leikkiä julkisuudessa, että Venäjä ei ole millään tavalla osallisena Itä-Ukrainan taisteluissa. Syyriassa Venäjä pommittaa Assadin hallintoa vastustavien kapinallisten alueella avustuskuljetuksia ja sairaaloita, ja muu maailma tyytyy heristämään sormeaan. Edes 298 ihmistä surmanneita Malaysian Airin matkustajakoneen alasampujia ei saada vastuuseen, vaan Venäjä kiistää kirkkain silmin osallisuutensa koko joukkomurhaan.

Suomessa Venäjän vastaisia pakotteita paheksutaan, koska ne haittaavat juuston vientiä Venäjälle. Meille suomalaisille kelpaavat vähän verisetkin rahat.

Vastaavaa käytöstä on toki nähtävissä pienemmässä mitassa myös esimerkiksi Saudi-Arabian ja Iranin toiminnassa Jemenissä ja Turkin kurdi-jahdissa pohjois-Syyriassa.

# # #

Krimin miehitykseen ja Itä-Ukrainan taisteluihin vaikuttaisi pätevän myös toinen psykologinen ilmiö eli niin kutsuttu sivustakatsoja-apatia. Sivustakatsoja-apatiassa on kyse siitä, että mitä useampi ihminen huomaa toisen olevan hädässä, sitä epätodennäköisempää on, että joku auttaa häntä. Mutta jos paikalla on vain yksi henkilö, hän hyvin todennäköisesti myös auttaa.

Tunnetuksi sivustakatsoja-apatia tuli vuonna 1964 tapahtuneesta Kitty Genovesen murhasta, jonka näki tai kuuli 37 tai 38 ihmistä, joista kukaan ei soittanut poliisille, saati mennyt auttamaan.

Sivustakatsoja-apatia tuntuu vaikuttavan myös kansallisella tasolla. Krim ja Donbass voisivat meidän suomalaisten puolesta olla jollain toisella planeetalla.

Onneksi presidentti Koivisto ei onnistunut ostamaan Karjalaa takaisin Jeltsiniltä. Jokainen voi kuvitella, millainen malka se olisi ollut Putinin silmässä. Ja miten vähän pienten vihreiden miesten ilmestyminen Viipuriin olisi muuta maailmaa kiinnostanut.

Tagged with: , , , ,
4 comments on “Venäjän sivustakatsojat
  1. Teijo K says:

    Surullista lukea miten ennen niin terävä politiikko suoltaa tällaisen aivopierun tutustumatta kunnolla aiheeseen. Kokonaisuus on kudottu eri asiayhteyksistä, jotka yhdistetään heppoisilla aasinsilloilla. Pyydän mitä nöyrimmin ettet Jyrki alentuisi tällaiselle populistiselle linjalle, vaikka tulevat kunnallisvaalit polttelevatkin silmissä.

    Olet fiksu mies ja sinulla on pääsy valtavaan määrään informaatiota johon voit kaikessa rauhassa perehtyä ennen jutun julkaisua. (Yksi vaihtoehto on tietysti ettei käsittele aihetta josta itsellä on lähinnä mututuntuma. Kotimaan politiikassakin löytyy varmasti lukuisia epäkohtia)

    Kiitän jo etukäteen ja odotan innolla tulevia tekstejänne!

    Ystävällisin terveisin

    Teijo

  2. Kalle says:

    Pitäisin merkittävän tärkeänä sitä, ettei Yhdysvallat toimi juuri Venäjää paremmin, vaikka valtamedia muuta koittaakin syytää.

    Suosittelen lukemaan Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan, Syksy Räsäsen, kirjoituksen aiheesta: http://uusi.voima.fi/artikkeli/2016/kokakolonisoitu-alitajuntamme/

  3. Olen havainnut Suomessa eettisesti kestämättömän tai vähintäänkin kyseenalaisen tavan uutisoida ja puhua Syyrian sisällissodasta. Valitettavasti tämä bloggauksesi edustaa myös tätä.

    Avaan hiukan. Syyrian sota on alettu näkemään lähestulkoon ”Putinin sotana”. Opposition katsotaan edustavan valoa, oikeudenmukaisuutta ja selkeää ihmisyyttä. Hallinnon pimeyttä, ”putinlaista”, demonista ihmisyyttä, jota vastaan voi iskeä ilman suurempia tunnontuskia kaikella sillä sotilaallisella kapasiteetilla, jota meiltä löytyy. Tämä on harhaanjohtavaa, koska 45-60% syyrialaisista asuu tai on sisäisinä pakolaisina Assadin hallinnoimilla alueilla. Kaikki Syyrian pakolaisetkaan eivät automaattisesti ole opposition kannattajia. Hiljattain Libanonin syyrialaisten pakolaisten keskuudessa tehty tutkimus oli sangen hämmentävä; jopa 40% heistä kannattaa hallitusta ja 60% taasen oppositiota.

    Kaikki Syyrian pakolaiset eivät siis lähteneet pakosalle Assadin takia, vaan myös Isistä, Syyrian AlQaida ex-Nusraa eli nykyistä Jabhat Fateh al-Shamia ja lännenkin tukemia salafi-islamisteja -ja jihadisteja, joista ensimmäistä edustaa suomensyyrialaisen Rami Ahdhaminkin tuntemaan Ahrar al-Shamiin kuuluvat taistelijat. Jälkimmäistä taasen hänen suuresti ”kunnioittama ja puolueettomana pysyttelevä”, saudiarabilainen Abdullah al-Muhaysinin.

    Kieltämättä Venäjä olisi mainio syntipukki Syyriaankin, Krimin laittoman anneksoimisen ja sen Itä-Ukrainan separatisteille antaman aseellisen tuen ja tietysti MH17:n takia. Siitä etteivätkö edellämainitut asiat olisi Putinin johtaman Venäjän aikaansaannoksia, ei liene kenelläkään selväjärkisellä ihmisellä epäilystä. Myös historiamme ”suuren ja mahtavan” itäisen naapurimme vieressä on pääasiassa ollut kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Tämä ei kuitenkaan mielestäni saisi tarkoittaa sitä, että Venäjän syyttäminen omista virheistämme Syyriassa tekisi oikeutta ukrainalaisille, MH17-koneen matkustajille ja ennenkaikkea syyrialaisille itselleen ja rauhan aikaansaamiseksi Syyriaan.

    Kansannousu alkoi pitkälti syyrialaisten oikeutettuna pyrkimyksenä parantaa asemaansa rauhanomaisesti, mutta se muuttui nopeasti veriseksi, sektaariseksi sisällissodaksi.(1) Tämä taasen on myös seurausta siitä, että Yhdysvallat ja Eurooppa jättivät Assadin syrjäyttämisen kohtalokkaalla tavalla Turkin, Qatarin ja Saudi-Arabian käsiin. Näiden maiden intressit ja pyrkimykset eivät ole olleet sen jalompia kuin Iranin ja sittemmin myös Venäjän.

    Assadin regiimin lisäksi myös oppositio on syyllistynyt sota -ja ihmisoikeusrikoksiin ja siviilikohteiden tietoiseen tai summitaiseen pommittamiseen kranaateilla, raketeilla ja Hellfire -ammuksilla. Kuten tapahtui Länsi-Aleppossa samanaikaisesti kun Venäjän ja Syyrian ilmavoimat moukaroivat Itä-Aleppoa. Myös niissä on kuollut kymmenittäin naisia ja lapsia. Kuka laitetaan vastuuseen näistä uhreista?

    Assadin ja Venäjän syyllisyydestä ei ole epäselvyyttä, mutta mielestäni myös meillä on peiliinkatsomisen paikka kun puhumme vastuusta. Tällä tarkoitan primaaristi liittolaisina ja ystävinä pitämiemme Saudi-Arabian, Qatarin ja Turkin Syyriaa koskevien toimien kriittistä arviointia.

    Syyrian sisällisodassa on kaksi selvää osapuolta, kahtia jakautunut kansa. Syyrian sisällissotaa ei siis tulisi yhdistää niinkään Ukrainan kansanousuun tai Venäjään, vaan enemmänkin Lähi-Idän ja Orientin sunni ja siiamuslimimaiden valtapoliittiseen taisteluun. Taisteluun, johon liittyi Bahrainin kansanousun verinen kukistaminen kuin yhä tällä hetkellä saudien Jemeniä ”Itä-Aleppoksi” muuttava antihouthilainen kamppanja,

    ————–

    (1)Huom. emme suinkaan voi puhua koko kansasta, emmekä välttämättä edes enemmistöstä kuten Syyrian sisäisten ja ulkoisten pakolaisten määrästä ja heidän hallintoa ja oppositiota koskevista tuntemuksistaan voi päätellä.

  4. Tässä tilasto ajalta 18. maaliskuuta 2011 – 14. elokuuta 2016 pro-oppositio SOHR:ilta, joka valottaa realistisella tavalla Syyrian sisällissodan sektaarista luonnetta:

    ”Casualties from fighters of Lebanese, Iraqi, Palestinian, Jordanian, Arab Gulf, North African, Egyptian, Yemeni, Sudanese and other Arab nationalities, in addition to fighters of Russian, Chinese, European, Indian, Afghan, Chechen, Caucasian, American, Australian and Turkestan nationalities; who are fighting in the ranks the “Islamic State”, Jabhat Al-Nusra, the Islamic Turkestan Party, Jund al-Aqsa organization, Jund al-Sham, al-Khadra’a battalion, Junud al-Sham al-Shishan and Islamic movements: 52031.”

    Nämä kaatuneet muodostavat n. 50% Assadia vastaan taistelleiden ei-syyrialaisten kaatuneiden joukosta tähän mennessä.

    ”Militiamen from Hezbollah:1321. Shiite fighters loyal to the regime of Iranian and Afghan and other Asian and Arab nationalities and al-Quds al-Filastini Brigade and gunmen of Arab nationalities loyal to the regime forces: 5163.”

    Nämä taasen 7% Assadin puolella taistelleiden, ei-syyrialaisten kaatuneiden määrästä tähän mennessä.

    Lähde: http://www.syriahr.com/en/?p=50612

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*