Kansallissosialistista talouspolitiikkaa

Natsit ovat historian mörköjä, joita käytetään usein äärimmäisen pahuuden vertauskuvina. Mutta mitä kansallissosialistit itse ajattelivat? Päättivätkö he yksinkertaisesti jonain aamuna ryhtyä tänään historian suurimmiksi ihmishirviöiksi?

Voittajat kirjoittavat historian, myös kansallissosialismin historian, ja populaarikulttuuri on sotkenut jälkiä entisestään. Käytännössä natseista on jäljellä pelkkä karikatyyri, jonka perusteella heidän ajatteluaan on mahdotonta hahmottaa. Vain historian tutkijat tietävät, mitä kansallissosialismi oikeasti oli, eikä muilla ole välineitä vastaavien uusien aatteiden tunnistamiseen, saati taisteluun niitä vastaan.

Mielenkiintoisen näkökulman kansallissosialistien omaan ajatteluun tarjoaa kesällä käteen osunut Werner Daitzin (1984-1945) vuonna 1941 suomeksi julkaistu kirja: Euroopan uudet taloudelliset suuntaviivat. Daitz oli yksi natsi-Saksan merkittävimpiä talouspoliitikkoja, joka kuului mm. Hitlerin Saksan kansantaloutta ohjaamaan perustamaan valtakunnan talousneuvostoon. Suomessa hänen ansionsa katsottiin Suomen Valkoisen Ruusun komentajaristin arvoisiksi.

Kirjaan kootuissa artikkeleissa Daitz kertoo, mikä maailmantaloudessa oli kansallissosialistien mielestä vialla, ja millainen ”rotuun ja elinalueeseen perustuva uusi järjestys” Eurooppaan oli tarkoitus luoda Saksan voittaman sodan jälkeen.

¤ ¤ ¤

Daitz katsoi, että Saksan talouden romahdus 1930-luvun alussa eli ”liberalistisena rappioaikana” johtui Saksan ulkomaankaupan voimien hajottamisesta ympäri maailmaa. Liberaalin talouspolitiikan lisäksi Daitz vastusti maailmankaupan globalisaatiota, ja katsoi, että kansantalouksien tulee olla riippumattomia. Ulkomaankaupalla oli hänen talousopissaan lähinnä riippumatonta kansantaloutta täydentävä rooli. ”Taloudellinen riippumattomuus merkitsee Saksan kansalle elintarvikkeiden- ja raaka-aineensaannin vapauden voittamista takaisin, vapauden, jonka se menetti intellektualistisen vapaakauppa-opin takia, ja jonka puuttumisen takia hävisimme [ensimmäisen] maailmansodan.”

Niinpä, nimenomaan tästä syystä toisen maailmansodan jälkeen perustettiin Euroopan teräs- ja hiiliunioni, josta Euroopan unioni kehittyi. Jotta Euroopan maat eivät voisi enää koskaan sotia keskenään vahingoittamatta samalla itseään. Itse asiassa Daitz oli siis oikeassa!

Käytännössä ulkomaankauppa tuli Daitzin mielestä perustaa valtioiden välisiin kauppasopimuksiin, tavaroiden vaihtoon kiinteillä valuuttakursseilla, vähän samaan tapaan kuin Suomen ja Neuvostoliiton bilateraalikauppa toimi sotien jälkeen.

Kansallissosialistisessa Euroopassa kansataloudet olisivat palautuneet luonnonlakien määräämiin keskinäisiin suhteisiinsa suuraluetaloudeksi, jonka samassa elintilassa elävien rodullisesti sukua olevien kansanyhteisöjen itsenäiset kansantaloudet muodostavat. Vastaavia suuraluetalouksia olisivat Amerikka ja Kiina-Japani.

Sanat luonnollinen, luonnonmukainen ja luonnonlaki toistuvat kirjassa jatkuvasti, vastakohtana älyn luomille keinotekoisille rakenteille. Tätä luonnonmukaisuutta ei kuitenkaan selitetä tai perustella mitenkään, se vain on, luonnollista.

Entä missä menivät kansallissosialistien Euroopan rajat: ”Manner-Euroopan taloudellisen ja kulttuuripoliittisen kokonaisuuden täytyy ulottua yhtenäisenä alue- ja rotupoliittisena kokonaisuutena Gibraltarilta Uraliin ja Nordkapista Kyproksen saarelle.”

Talouspolitiikassaan kansallissosialistit vastustivat raha-ajattelua, finanssikapitalismia, rahaimperialismia, rahan tekemistä rahalla, ja syyttivät erityisesti juutalaisia tästä hengettömän raha/luottokeinotteluhengen asenteesta. [Kirjan toistuva koska juutalaiset –argumentaatio on sen verran vastenmielistä, että en juuri lainaa sitä tässä. Tämän kirjan perusteella Daitz oli vakaumuksellinen, erittäin vastenmielinen antisemitisti.]

¤ ¤ ¤

Kirja avaa myös yhden mahdollisen selityksen sille, miksi kansallissosialistit vihasivat sekä juutalaisia että romaneita niin raivoisasti. Sekä juutalaiset että romanit olivat kansoja ilman maantieteellistä aluetta, mikä rikkoi kaikkea sitä, mitä natsit pitivät luonnonmukaisena. ”Rodusta riippuvan elämänjärjestyksen peruslaki on, ettei mikään rotu voi luopua alkuperäisestä elintilastaan luopumatta samalla enemmän tai vähemmän itsestään.”

Sen sijaan Daitz ihannoi viikinkejä ja Hansa-kauppiaita, joista ”koko keskiajan korkea kulttuuri oli lähtöisin”. Tämä yhteinen historia sitoi Daitzin mielestä Pohjanmeren ja Itämeren piirin kansat Hollannista Suomeen yhteen ”pohjoismaisen rotuhengen” nimissä. Jostain syystä baltit ja puolalaiset eivät jakaneet tätä rotuhenkeä, vaikka olivat vahvasti mukana Hansa-kaupassa.

Daitzin Hansan ihannoinnissa on luettavissa myös melkoista tekopyhyyttä: ”Hansa ei koskaan esittänyt omistusvaatimusta vieraaseen kansaan tai maahan.” ja ”Hansa ei missään puuttunut kansan omaan sivistykselliseen tai valtiolliseen itsemääräämisoikeuteen.” Hansa ehkä ei, mutta Hansaa ihannoiva natsi-Saksa kyllä.

Hansan, tuon ”Euroopan mantereen ensimmäisen suuraluetalouden” kulta-ajan tuhosi Daitzin mielestä raha-ajattelun yleistyminen, mikä johti suoritteiden vaihdosta luopumiseen kansainvälisessä kaupassa. Tällä liberalistis-kapitalistisella aikakaudella luonnollisen elämänyhteisön sijalle nousivat »maailmantalous« ja »ihmiskunta«. (»«-merkit Daitzilta)

Saksan, Euroopan ja maailman ongelmien perussyyksi Daitz nimeää älyn. Hän toistaa yhä uudelleen älyn turmiollisuutta ja epäluonnonmukaisuutta: Daitzin mielestä ”älynvaraiset valtio-, talous-, kulttuuri- ja yhteiskuntateoriat” kuten demokratia, vapaakauppa, kansainvälinen työnjako, marxilaisuus, kapitalismi ym. olivat syrjäyttäneet luonnonmukaiset rakenteet. Daitz näki kaikkialla ”jättiläismäisen intellektualistisen uhan.” Sen seurauksena ”terveestä, varmavaistoisesta, ihmisymmärryksestä muodostuu intellektualismi.” ”Äly nousee henkeä vastaan.” ”Siten syntyy tuo kuuluisa ajattelun, toiminnan ja tutkimuksen »objektiivisuus« sekä spesialistisuus, joiden saavutukset riippuvat ilmassa yhteydettä mihinkään.”

Daitz suorastaan ylpeilee kansallissosialistien tieteenvastaisuudella: ”Niinpä olemme kokeneet näinä aikoina, että Saksassa on syntynyt uusi kansa, uusi valtio ja uusi talous ilman, että »hengentieteillä« (s.o. filosofialla, historialla, yhteiskuntaopilla) ja taloustieteillä on ollut asiaan mainittavaa osuutta, ja luonnontieteidenkin osuus on, lukuun ottamatta perinnöllisyys- ja rotuoppia, ollut peräti vaatimaton.”

Tämä tuo valitettavan elävästi mieleen länsimaissa viime vuosina yleistyneen tiedekriittisyyden ja anti-intellektualismin. Toki kansallissosialistit veivät tieteenvastaisuutensa paljon nykypopulisteja pidemmälle: ”Nykyisinkään ei Saksassa aseteta minkäänlaisia esteitä opin eikä tutkimuksen vapaudelle, olkoonpa, että ne ovat rikkoneet Saksan kansan siveellistä perustusta ja yhteyttä vastaan.” ”Jokainen voi tutkia mitä hän haluaa ja miten hän haluaa. Ainoastaan tulosten arvioinnin pidätämme itsellämme. Tähän sitoo meidät elämän lainmukaisuus.” Just joo.

¤ ¤ ¤

Daitz nostaa toistuvasti esiin kansallissosialistien yhden perusteesin: Yksilöllä ei ole oikeuksia suhteessa kansaan. Tai kuten Daitz lainaa Adolf Hitleriä: ”Sinun kansasi on kaikki, sinä et ole mitään.” Ja Daitzin sanoin: ”Yksilön vapaus päättyy aina siinä, missä se voisi rajoittaa yhteisön ylempää vapautta.”

Euroopassa viime vuosina noussut äärinationalismi nousee kirjaa lukiessa väkisin mieleen: ”Kun kuluneena liberalistis-kapitalistisena aikakautena yksilö oli suuntautunut vain yhtäälle, siis älyperäinen »internationaali« anasti etusijan, ja yksilön riippuvaisuutta kansastaan pidettiin täydellisesti toisarvoisena, vaadimme me kansallissosialistit, että yksilön riippuvaisuussuhteelle omaan kansaansa annetaan etusija.”

Eikä vain etusija, vaan oikeus elää: ”Äly, joka julistaa yksilön kansainvälisten riippuvaisuussuhteiden muita korkeampaa arvoa ja siten asettaa yksilön elämisoikeuden kansankokonaisuuden elämisoikeuden edelle, tuhoaa kieltämättä kaikilla aloilla elämän luonnollisen järjestyksen ja siten loppujen lopuksi yksilön itsensä vereen ja maankamaraan sidotun olemassaolon perustankin”.

Ei ihme, että sodan jälkeen solmitut ihmisoikeus- ja pakolaissopimukset nimenomaan nostavat yksilöiden oikeudet valtioiden oikeuksien edelle. Kansallissosialismi opetti, mihin päinvastainen arvojärjestys voi johtaa. Viime kuukausien keskustelu siitä, onko meillä varaa noudattaa näitä sopimuksia, kertoo meidän unohtaneen, miksi ja milloin nämä sopimukset aikanaan solmittiin. Ihmisoikeudet eivät ole minkään maan sisäisiä asioita.

¤ ¤ ¤

Yksi kirjan yllätyksiä on se, miten Daitz tuomitsee kolonialismin, koska se rikkoo kansantalouksien riippumattomuuden ja rotujen paikallisuuden periaatteita: ”Eurooppalaiselle piirille vieraan maankamaran ja toisenlaisen ilmaston yhä voimistuva vaikutus ovat aina osaltaan olleet aiheuttamassa rodullisia muutoksia pohjois- ja etelä-amerikkalaisiin kansalaisiin.” Tai kuten Hans von Heister johdannossaan toteaa: ”Eurooppa ei siis ole elänyt omien erilaisten elinlakiensa mukaan suuntautuneiden kansojensa avulla, vaan on käyttänyt hyväkseen uusien maanosien vieraita kansoja.”

Samalla Euroopasta oli tullut riippuvainen siirtomaista tuoduista raaka-aineista, vaikka ”Euroopan tarve on tyydytettävä ensi kädessä Euroopasta.” Daitz katsoi siirtomaatalouden hävittäneen ”vanhan luonnollisen järjestyksen, siteet ja säännökset”. Tuloksena oli hillitön tuotanto – »vapaa talous«, ”kaoottinen sekamelska”, joka mahdollisti jokaisen yksilön rajoittamattoman toiminnan alalla, joka hänelle sattui parhaiten sopimaan.

¤ ¤ ¤

Eli kirjan teesit yhteenvetona

  • Rahatalous huono, suoritteiden vaihto hyvä.
  • Riippumaton kansantalous hyvä, kansainvälinen vapaakauppa huono.
  • Paikkaan sidottu kansa hyvä, rotu parempi.
  • Yksilön etu toissijainen kansaan verrattuna.
  • Hansa hyvä, juutalaisuus huono.
  • Luonnonmukaisuus hyvä, äly huono.
  • Tiede huono, vaistonvaraisuus hyvä.
Tagged with: , ,
2 comments on “Kansallissosialistista talouspolitiikkaa
  1. Sonofhade says:

    Koloanialismin tuomitseminen on ymmärrettävää, Saksa jäi siinä jaossa kovin pahasti tappiolle.

    Muutenkin aikalaisten kirjoitukset ovat paljon parempaa materiaalia kuin jälkikäteen kirjoitettu historiankirjoitus.

    Itse sain aikanaan käsiini kirjan Suurvallan häviö (Victor Vinde), joka on julkaistu -41. Kyse oli Ranska – nimisestä suurvallasta, jonka tappion syitä ja seurauksia puitiin. Oli silmiä avartavaa lukea kuinka Ranskan poliitikot (joista sodan jälkeen on puhuttu “Vichyn Ranskana” halveksien) pyrkivät suojelemaan kansalaistensa etuja parhaan kykynsä mukaan väistämättömän sotilaallisen tappion jälkeen.

    He eivät paenneet maastaan, vaan yrittivät kirjailijan arvion mukaan tehdä parhaansa vaikeissa olosuhteissa puun ja kuoren välissä. Toinen merkittävä arvio oli myös Pierre Lavalia vastaan suunnatun terrori-iskun (attentaatti) arvioiminen tuntemattomien henkilöiden suorittamaksi. Ei puhuttu vastarintaliikkeestä tms.

    Sodan jälkeen nämä poliitikot tuomittiin kuolemaan, Ranskasta ei kukaan puhunut suurvaltana ja vastarintaa tehneet olivat ainoita oikeassa olevia henkilöitä, jotka olivat maanpaosta palattuaan itseoikeutettuja johtamaan maataan. Historiankirjoituskin on muokattu tämän totuuden mukaiseksi.

  2. Ostinpa joskus Kirjamessuilta vanhan Signaali-lehden. Wehrmachtin vastaveto Lifelle. Julkaisussa oli hirveän kiinnostava mutta pinnallinen kuvareportaasi Saksan animaatioteollisuudesta, värikuvia Mussolinin vapauttamisesta – ja sitten talousartikkeli.

    Otsikkona oli “Kymmenen väitettä maailman keskusteltavaksi”. Aiheena kuinka järjestetään Euroopan talous sodan päätyttyä: Jokaiselle oikeus työhön, yksityisyritteliäisyyden ylläpitäminen, yksityisomaisuuden kunnioittaminen, mannermainen yhteistyö, molemminpuolinen apu, integraatio ja rationalisointi, maailmanlaajuinen tavaranvaihto, elintason kohottaminen.

    Tajusin lukevani EU:n peruskirjaa. Saksa hävisi sodan, mutta voitti rauhan. Venäjä on aina voittanut sodan, ja kuvitellut, että se ratkaisisi kaiken.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*