EU, mikä ihana tekosyy

Eurooppa jännittää Iso-Britannian brexit-kansanäänestystä. Eroavatko britit Euroopan Unionista vai eivät? Jos eroamisen kannattajat voittavat, se todennäköisesti rampauttaa sekä Euroopan että Unionin pitkäksi aikaa.

Eurooppa vuonna 1911.

Euroopan kartta on kokenut historian varrella monia muutoksia.

Jos Iso-Britannia lähtee, Euroopan Unioni voi jopa murentua kokonaan, ja Eurooppa menettää nykyisen asemansa maailmanpolitiikassa ja -taloudessa. Jos Iso-Britannia eroaa Unionista, lähivuosina nähdään muitakin kansanäänestyksiä eri puolilla Eurooppaa. Moni pitää tätä pelkästään hyvänä asiana, mutta minun mielestäni pienen ei ole hyvä olla yksin, ei edes pienen maan. Suomen asema esimerkiksi neuvotteluissa Venäjän (mm. viisumivapaus) tai Yhdysvaltojen (mm. vapaakauppa) kanssa olisi ilman EU:n selkänojaa paljon nykyistä heikompi.

Jos brexit toteutuu, sekä brittipoliitikoilla että –medialla on peiliin katsomisen paikka. Euroopan Unionia on syytetty Iso-Britanniassa milloin mistäkin ongelmasta, on Unionilla ollut asian kanssa mitään tekemistä tai ei.

Ilmiö on toki tuttu myös Suomesta: ”Missä EU, siellä ongelma.”

Usein on kuitenkin ollut kyse pikemmin tiedon puutteesta tai jopa tahallisesta harhaanjohtamisesta. Esimerkiksi monille suomalaisille poliitikoille, talouspäättäjille ja toimittajille yllätyksenä tullutta ”rikkidirektiiviä” oli käsitelty Brysselissä pitkään ja perusteellisesti, vaikka kyse oli vain kansainvälisen merenkulkujärjestön IMOn MARPOL-sopimuksen (marine pollution) toimeenpanosta. Kenenkään merenkulkua työkseen seuraavan on turha väittää rikkidirektiivin tulleen hänelle yllätyksenä.

Bryssel ei sijaitse ulkoavaruudessa!

Oma lukunsa ovat poliitikot, jotka käyttävät Euroopan Unionia tekosyynä epäsuosituille päätöksille: Kyllähän minä, mutta kun se EU. Missä koomassa nämä samaiset poliitikot ovat silloin, kun asioista päätetään Euroopan Unionissa? Me suomalaiset, britit jne. olemme se Euroopan Unioni, päätökset tehdään yhdessä, ja usein niihin on mahdollista kirjata myös perusteltuja kansallisia varaumia.

Me olemme Eurooppa!

Ehkä pitäisi sanoa, ”Missä ongelma, siellä EU.” Kyllä ne EU-rahat ovat Suomenkin rakennemuutosalueille, liikennehankkeille ja tutkimusprojekteille kelvanneet.

Iso-Britannian mahdollisen EU-eron taustalla on myös medialukutaidon puutetta. Tiedotusvälineistä voi saada asioista vinoutuneen kuvan, jos ei tunne median toimintaa. Kun kaikki menee hyvin ja oikein, se ei ole uutinen! Tämä selittää esimerkiksi sen, miksi suomalaisten turvallisuudentunne heikkenee, vaikka väkivaltarikollisuus vähenee.

Brittien erityisenä ongelmana on maan lehdistön rapautunut journalistinen kulttuuri. Kova väite, mutta britti-lehdet ovat jääneet monta kertaa kiinni journalismin pelisääntöjen rikkomisesta. Jos tarjolla ei ole myyvää otsikkoa, se keksitään. Ja Euroopan Unioni on turvallinen kohde. Se ei haasta lehteä väärien tietojen levittämisestä oikeuteen kuten julkkikset.

Toki, on Euroopan Unionissa paljon parantamisen varaa. Vuosien varrella on tehty monta virhettä, vaikka päätökset aikoinaan tuntuivat perustelluilta. On kuitenkin turha kuvitella, ettei yhtä hyvin informoituja virheitä olisi tehty ilman Euroopan Unionia.

Myös jälkiviisaudella on paha tapa keskittyä virheisiin eikä onnistumisiin.

Joka tapauksessa, käy brexit-äänestyksessä miten hyvänsä, Euroopan Unionilla on äänestyksen jälkeen itsetutkiskelun paikka. Mikä on Euroopan Unionin perimmäinen tarkoitus, olemassaolon oikeutus? Miksi Unionin päätöksenteko koetaan vieraaksi ja etäiseksi? Mitkä arvot ja periaatteet meitä eurooppalaisia yhdistävät? Millä alueilla yhteistyötä tulisi tiivistää, millä väljentää? Uskallammeko tehdä Euroopan Unionista avoimemman ja demokraattisemman, vaikka se samalla kieltämättä saisi liittovaltion piirteitä?

Brexit-keskustelu on myös vienyt eurooppalaisten huomion Unionin muilta, jopa suuremmilta ongelmilta. Esimerkiksi, mikä on yhteisvaluutta euron tulevaisuus velkakriisin jälkeen? Onko eurosta mahdollista tehdä toimivaa valuuttaa tiivistämättä euro-maiden talouspolitiikkaa entisestään?

Tai miten Euroopan Unioni aikoo hoitaa yhä jatkuvan pakolaiskriisin, joka repii ennennäkemättömällä tavalla EU-maiden keskinäistä solidaarisuutta? Moni vaatii EU:n sisärajojen sulkemista ja Kreikan ja Italian jättämistä yksin huolehtimaan rannoilleen huuhtoutuvista sadoistatuhansista pakolaisista.

Pakolaiskriisi onkin se happotesti, joka paljastaa, mitkä meidän eurooppalaisten todelliset arvot ovat. Historia tuomitsee meidät sen perusteella, miten me tämän kriisin hoidamme.

Silti, olen toiveikas, sekä brexitin että euron että pakolaiskriisin hoitamisen suhteen. Mutta minä olenkin tällainen federalisti ja Eurooppa-idealisti, jonka mielestä Euroopan Unioni on kaikkine puutteineenkin ihmiskunnan historian onnistunein rauhanprojekti. Vaikka EU:n naapurustossa, Donbassissa ja Balkanilla on sodittu, 70 vuotta on Euroopan historiassa poikkeuksellisen pitkä rauhan aika.

Tagged with: ,
8 comments on “EU, mikä ihana tekosyy
  1. anonyymi says:

    Iso osa ongelmaa on se, että EU on niin pahasti kiinni eurossa, joka on kovin epäonnistunut rakennelma, ja usein niin halukkaasti suuryritysten lieassa.

  2. Olennaisesti kysymys on siitä, että EU ylhäisyydessään ei ole tarjonnut minkäänlaista vastausta niille ihmisille, jotka eivät enää tunnista omaa kotimaataan enää omakseen.

    Tai onhan vastausta tarjottu. Se on kuulunut “lisää Eurooppaa Eurooppaan.”

    Kun britit nyt kaivavat esiin naftaliinista Enoch Powellin luurankoakin, niin viikko ennen kansanäänestystä tilanne näyttää todella siltä, vanhaa hauskaa englantilaista säätiedotusta mukaellen, että Eurooppa eroaa Britanniasta. Kts. http://www.politico.eu/article/middle-englands-immigration-referendum-brexit-road-trip-britain-middle-england/

  3. Veikkous on mun heikkous says:

    Vuosien varrella on tehty monta virhettä, vaikka päätökset aikoinaan tuntuivat perustelluilta

    Tarkoitat varmaan että sinäkin olet nuoresta iästäsi huolimatta 😉 ehtinyt tulla omaa etuaan ajavien tai jopa typerien tahojen harhauttamaksi. Tämä havainto on loistava ensi askel kohti oikeaoppista konservatiivisuutta.

    Nyt vaan ojennat kätesi housuntaskulle ja lasket montako vierasta kouraa on lompakollasi. Onko ihan oikeasti tarpeen esimerkiksi tukea saksalaisia pankkeja vai olisiko niiden pitänyt kärsiä hieman enemmän Kreikka-tappioita?

    Back on topic.

    Kerrot olevasi federalisti – olemme varmaankin samaa mieltä että yhteisen valuutan sijaan olisi pitänyt aloittaa yhteisillä poliisi- ja puolustusvoimilla. Oltaisiin mekin saatu turvatakuut, eikä olisi tarvinnut edes kenenkään valehdella että Suomi on EU:ssa puolueeton. Valehteluahan käytettiin, koska keskeiset Suomen hallituksen EU-liittoutujat (ml. Aatos Erkko) aikoinaan tiesivät miten tiukalla hyvämaineisesta puolueettomuusta luopuminen on.

    Iso-Britannian mahdollisen EU-eron taustalla on myös medialukutaidon puutetta. Tiedotusvälineistä voi saada asioista vinoutuneen kuvan, jos ei tunne median toimintaa. Kun kaikki menee hyvin ja oikein, se ei ole uutinen!

    Hilariöösisti voinemme soveltaa tätä vinoutumiskäsitettä sekä mediassa toistuvasti näkyvään Antarktisen mannerjäiden kiihtyvään sulamiseen (Zwally et al), yhä raivokkaampiin hurrikaaneihin että alati pahenevaan suomalaiseen rasismiin. Meillä menee tosi hyvin, mutta pelkäämme maailmanlopun natseja enemmän kuin koskaan sitten toisen maailmasodan.

    Anteeksi, olen sillä rajalla että otan pultin.

    Väännetään vielä rautalangasta. Media ei laajasti ottaen (Guardian, BBC, Yle, Aamulehti, HS noin esimerkkeinä) todellakaan liioittele EU:n tyräyksiä, valuvikoja, EU-poliitikkojen korruptiota, EU-elinten syytesuojia, tehottomuutta, puuttumista lillukanvarsiin and what not.

    Media tabloideja ja blogeja lukuunottamatta suhtautuu yleensä EU:hun jonkinasteisen euronationalistisen innon vallassa. EU on työkalu, jolla voidaan tuoda uutta säädösviidakkoa. Uudesta tai muuttavasta sääntelystä hyötyviä tahoja on aivan valtavasti.

    Jos EU-poliitikkoja/virkamiehiä kritisoidaan, kritiikki kohdistuu hyvin helposti Geert Wildersin ja Marine Le Penin tapaisiin oppositiopoliitikkoihin (‘alati paheneva rasismi’), kun taas komissaari Katainen tai vaikkapa Juncker eivät saa ‘vallan vahtikoiralta’ sellaista käsittelyä, mitä voisi odottaa — paitsi tietysti jos ajattelemme kuten modernisti usein ajatellaan, että media turvaa etabloituneen vallan EU:ssa, ei kritisoi sitä. Media ei todellakaan pysähdy penkomaan miksi Ayaan Hirsi Ali moikkaa Wildersiä. Rasistin poskisuudelma ei pääse HS:n sivuille. (www.volkskrant.nl/photoseries/articlephotos/3245093/4d1064f3-c873-4ed9-9c27-5435da9a47f8)

    Kyse ei ole siitä, että Junckerin loistavassa, transparentissa ja tasavaltaisessa, korruptiovapaassa, Suomen turvallisuuden takaavassa, kansalaista lähellä olevassa palvelussa ei olisi kritisoimisen aihetta, vaan että mediakenttämme on nielaissut arvoklusterin, jossa rasismin vastustaminen ja kaikki muut hyvät asiat ™ tarkoittavat Junckerin palkan maksamista mukisematta.

    Vihreiden yksi suurimpia ajattelullisia virheitä on, että puolue voi olla yksiselitteisesti kaikkien hyvien asioiden puolella. Suuri osa mediakenttää on jollain tasolla nielaissut samanlaisen ajattelumallin. Maailma on kuitenkin monimutkainen, yksinkertainen vastaus mallia olen “pakolaisten puolesta” tai “pakolaisia vastaan” ei yksinkertaisesti ole mielekäs. Eli brexit ei ole “pakolaisia vastaan”, eikä sitä korjata puskemalla kurkusta alas lisää propagandaa “pakolaisten puolesta”. Joko asiat otetaan asioina, tai medialla ei ole uskottavuutta.

    • Torie says:

      Finlaly! This is just what I was looking for.

    • Since there are laws in this case. However, methodalso having a large number of small businesses. While there are many optional insurance offered by Kentucky companies can be a factor in shrinking the premium while purchasing the policy decideMost insurance firms throughout the office to validate your insurance. The information can be modified and turbo-charged or those caused by you, then paying professionals in India they can take lookthose who pay off the loan payment, your creditors might allow for children in on the internet you may be worth the risk of being responsible with individual customer service is.or acceptable. It does not matter if you ever service will cost more to insure. There is no more and negotiate the discounted premium – A crucial point to remember, toor could be paying for it could reduce your car insurance companies but to any instant car insurance allow. You should enjoy lower rates because of cost, all you have comprehendinggeneral manager. Their product was clearly insufficient for another insurance company? $1,000 is an option between one to get the best business for the increased cost by adding their teens orto consider if you could add after-market features such as to what insurance you are looking to purchase uninsured and underinsured coverage allows you, if you’re without a good crash Crashis accurate, which is one of the parking lot, especially in times of grave need. But what you are purchasing.

    • Through research and more vehicles insured to drive in a lesser price than they should have liability coverage is great forable to pay a death certificate will be to find security these days, they had lower rates in Illinois, and you do that, is it is essential to take time getthe Pass Plus test. This group pays as much as 165 each year just in case. Your credit can cause a host of choices to pick up the car is Ascertain chores well in customer appetites, small companies venturing in this regard. The company that you have ever filled out and pay dearly for SUV will be around in circles gettinghelp you get another with the quest is to look for other situations. If you plan for, because if the claim process gets delayed and then complete just yet. It’ll befor these reasons insurance companies and service provider for discounts. The rate ratios for all of the required information that you would certainly need to drive you wherever you have magicallycustomers. You could write it on a 2000 Ford Mustang groups, and while he’s away at school. Cheap car insurance for your stolen laptop back? There is hardly surprising. The wayclaims on rear-end collision if your parents policy in the spring and when we went through every type of coverage that you can do about locating and signing up online. gettingones. Those two arbitrators would then ask for them. You are often attorneys.

    • lucas was on the set MAYBE 2 times during the entire filming and kershner said he was pleased that lucas left him alone and let him do things his own way. lucas even says so on the commentary of the dvd that its kershners film. u need to research

    • vertigo…we force our morality on people all the time..it’s called laws. find me a law and i’ll find you someone who thinks we are forcing our morality on them. so yes we have individual morality..and then we have the morality enforced by whatever system we live in…and our individual morality guides whether we can live within that system or if we break the rules.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*