Nuori radikaali mies

Viime vuosina on puhuttu paljon radikalisoitumisesta, etenkin islamismista, poliittisesta ääri-islamista. Harva suomalainen enää edes muistaa, että valtaosa maailman shiioista ja sunneista on edelleen maltillisia, ja suuri osa maallistuneita; Ramadanin yöt ovat lähinnä hyvä tekosyy mässäillä siinä missä jouluilta suomalaisille.

Octobre_1793,_supplice_de_9_émigrés

Radikalisaation lopputulos on aina ollut julma. Lokakuu 1793, yhdeksän emigrantin teloitus.

Radikalisoituminen ei ole kuitenkaan islamin tai ylipäätään uskontojen yksinoikeus. Vastaavaa fanaattista yksisilmäisyyttä on vuosisatojen varrella onnistuttu lietsomaan niin ideologisin, etnisin kuin nationalistisinkin perustein.

Joskus radikaalit ääriaatteet kantavat vallan kahvaan asti, ja silloin jälki on rumaa. Pahimmissa tapauksissa erilaisuus kielletään ja sorretaan tai eliminoidaan, on sitten kyse ideologisesta (Ranskan ensimmäinen tasavalta, Pohjois-Korea), uskonnollisesta (natsi-Saksa, nyky-Iran) tai etnisestä (Yhdysvaltain etelävaltioiden Konfederaatio, apartheid-Etelä-Afrikka) erilaisuudesta.

Sen sijaan radikalisoituminen näyttäisi korreloivan vahvasti iän ja sukupuolen kanssa. Aina kun väkijoukot ovat käyneet jonkin aatteen tai uskon nimissä muiden ihmisten kimppuun, eturivissä on ollut nuoria miehiä. Poikkeuksia toki on, etenkin vallankumousten ja sisällissotien etulinjoissa on nähty myös naisia, ja kaikki muistavat Ulrike Meinhofin, joka antoi osaltaan nimen Baader-Meinhof-terroristiryhmälle.

Takarivistä löytyy puolestaan keski-ikäisiä miehiä, jotka ohjaavat, lietsovat ja käyttävät hyväkseen nuorten miesten tunteiden paloa.

Nuoretkaan miehet eivät tietenkään radikalisoidu itsestään. Tarvitaan radikalisoitumiselle otollinen tilanne. Kun nuorilta miehiltä puuttuu toivo paremmasta tulevaisuudesta ja merkityksellisestä elämästä, heidän näköalattomuutensa on helppo ohjata radikaaleihin aatteisiin, jotka nimeävät ongelmille ulkopuoliset syylliset ja tarjoavat ratkaisuksi väkivaltaa.

Paras keino taistella radikalisoitumista vastaan onkin antaa nuorille miehille toivoa, mahdollisuus tehdä työtä oman tulevaisuutensa eteen. Esimerkiksi Suomessa näin on tehty jo kahdesti, sekä sisällissodan että toisen maailmansodan jälkeen.

Vuonna 1919 voimaan tullut torpparilaki antoi torppareille ja mäkitupalaisille oikeuden lunastaa vuokra-alueensa, ja kahdessakymmenessä vuodessa lunastusoikeutta käytti 46 645 torpparia ja lampuotia sekä 45 480 mäkitupalaista. Suomeen syntyi siis noin 92 000 pientilaa, mikä osaltaan purki sisällissotaan johtaneita jännitteitä ja eheytti kansakuntaa.

Myös toisen maailmansodan jälkeen Suomi eli vaarallisia aikoja. Maa oli täynnä näköalattomia, väkivaltaan turtuneita nuoria miehiä, joita agitoitiin tekemään vallankumous. Suomi vastasi radikalisoitumisen uhkaan lunastamalla ja jakamalla maata. Suomeen perustettiin niin kutsuttuja asutustiloja: yhteensä 45 000 viljelystilaa ja asuntoviljelystilaa sekä 56 000 rintamamiestonttia.

Kun nuori mies saa maata, hän alkaa raivata, kun hän saa tontin, hän alkaa rakentaa. Hän ei polta autoja kaduilla, sillä hänellä on päämäärä elämässä, hänellä on toivoa paremmasta tulevaisuudesta itselleen ja läheisilleen.

Mitä tästä voidaan ottaa opiksi tähän päivään? Jos me haluamme väkivallan loppuvan Syyriassa, Irakissa, Somaliassa, Afganistanissa, Libyassa ja Nigeriassa, näiden maiden nuorilla miehillä on oltava toivoa ja työtä. Muuten yhä useampi heistä radikalisoituu ja päätyy Boko Haramin, Isilin ja muiden ääriliikkeihin riveihin. Ja moni muu joutuu pakenemaan maasta.

Kehitysyhteistyö, toimiva yhteiskunta ja reilu maailmantalous ovat parasta kriisienhallintaa, radikalisoitumisen ennaltaehkäisyä. Meidän on uskallettava avata länsimaiden markkinat kehittyvien maiden tuotteille ja luovuttava omien tuotteidemme vientituista, jotka tukahduttavat kehittyvien maiden teollisuutta ja maataloutta. Meidän on maksettava kehittyvien maiden tuotteista hintoja, joista maksetuilla palkoilla pystyy elämään. Meidän on tuettava paikallista koulutusta ja kutsuttava lahjakkaita nuoria omiin oppilaitoksiimme. Meidän on rakennettava kehittyviin maihin infrastruktuuria, joka mahdollistaa talouden ja yhteiskunnan kehityksen.

Kaikki tämä vie aikaa, vuosikymmeniä. Siksi emme saa unohtaa länsimaihin jo saapuneita ja saapuvia pakolaisia ja maahanmuuttajia. On meistä itsestämme kiinni, tarjoammeko myös heille toivoa vai näköalattomuutta. Kannustammeko heitä rakentamaan vai radikalisoitumaan.

3 comments on “Nuori radikaali mies
  1. Tuomas says:

    Hyviä ajatuksia radikalismin voittamisesta, ja olisi toivottavaa, että myös muuten Vihreässä liikkeessä havahduttaisiin näihin ongelmiin. Ensimmäinen askel ongelmien ratkomisessa on muöntää niiden olemassaolo. EU:n ja lännen politiikka on ollut hyvin lyhytnäköistä, ensin on destabilisoitu alueita ja luotu pohja radikalismille ja sen jälkeen avoimin ovin ollaan ottamassa nämä ryhmät sisään. Integroituminen ei tule massaskaalassa onnistumaan ja näin radikalismiongelma vain pahenee ja leviää uusille alueille. Hyvinvointivaltion murentaminen ei ole järkevä ratkaisu kenellekään.

    Osallistava kehitysyhteistyö lähtömaissa on ainoa ratkaisu, mutta sekään ei saa perustua vuosittaiselle blank check -ajattelulle, vaan sen vaikuttavuutta tulee seurata ja tarvittaessa muuttaa lähestymistapaa saatujen kokemusten perusteella.

    • kerttu loukola says:

      Ihmisillä pitää olla töitä ja aineksia hyvän elämän rakentamiseen, ok. Nyt siitä on puutetta sekä meillä, muualla Euroopassa että kehitysmaissa. Rajaton globalisaatio ei tuo onnea, edellisellä kierroksella sata vuotta sitten se toi maailmansodan. Hyvä yhteiskunta ei ole vientiteollisuuteen suuntautunut agressiivinen kilpailuyhteiskunta, vaan sellainen, jossa tavoitteena on hyvä elämä aivan paikallisesti kohtuullisilla edellytyksillä. EUn ja suurpääoman joka maahan ohjeistama äärimmäinen kilpailu markkinoilla tuottaa liikaa työttömiä ja syrjäytyneitä. Suunta olisi hyvä muuttaa ennen kuin ruvetaan tekemään ruumiita, tällä kierroksella ei olisi varaa lykätä muutosta tapahtuvaksi vasta sodan jälkeen.

      • anonyymi says:

        EU:n suuri ongelma on siinä, että se on jopa ihan perusperiaatteiltaan uusliberalistinen projekti. Jos se olisi sen sijaan sosiaalidemokraattinen projekti, meillä ei olisi eriarvoistamista, verokilpailua, leikkauksia ja harmaata taloutta vaan pyrittäisiin hyvään elämään kaikille eurooppalaisille ja täystyöllisyyteen. Talouspolitiikka toimisi täysin erilaisella mekaniikalla. Tuollaiselta pohjalta olisi myös aivan erilaista lähteä tekemään ulkopolitiikkaa vaikkapa juuri Lähi-Idässä, kun taustalla ei aina kummittelisi voitonsaanti.

        EU:ta lähdettiin rakentamaan täysin vääristä lähtökohdista ja nyt sitten lyödään euroopanlaajuisesti päätä siihen, että kaikkivoipa markkinatalous ei anna säilyttää nykyistä elintasoa, koska riittämätön ja yhä vähenevä niukkuus vähentää ihmistyövoiman tarvetta samalla, kun se tarvitsee saman tai kasvavan määrän kuluttajia. Ongelma on absurdi: tuotannollisesti kaikille suomalaisille ja eurooppalaisille voitaisiin taata hyvä elämä, mutta niukkuuden puuttuessa ei voittoa voida tehdä ellei ihmisiä voida palkata orjapalkalla ja niinpä sitten on puutetta työpaikoista, jotka oikeuttavat osuuteen tuotannosta. Tämä sitten tuottaa kysyntäongelmia ja noidankehä on valmis. Ja EU on tietoisesti rakennettu tälle pohjalle.

1 Pings/Trackbacks for "Nuori radikaali mies"
  1. […] kaikkemme nuorten miesten radikalisoitumisen estämiseksi sekä Euroopassa että Lähi-idässä. Taannoista blogiani lainaten: ”Kun nuorilta miehiltä puuttuu toivo paremmasta tulevaisuudesta ja merkityksellisestä […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*