Riippumaton media

Liberaalissa demokratiassa riippumaton media valvoo vallankäyttöä, mutta kuka valvoo mediaa, joka on itsessään merkittävä vallankäyttäjä? Mediakritiikki on Pressiklubin loppumisen jälkeen ollut televisiossa Detta om Dettan ja Noin Viikon Studion varassa, ja nekin ovat pikemmin viihdeohjelmia. Pienessä maassa ei ole helppoa olla se toimittaja, joka penkoo muiden toimittajien töitä.

“Riippumaton media.” Children on a Hammock, Jessie Wilcox Smith. Public Domain.

Pahoilla mielin

Viime aikoina jotkut politiikan toimittajat ovat pahastuneet, koska he ovat saaneet runsasta kriittistä palautetta kirjoituksistaan. Poliitikoille sekä spontaanit että masinoidut kritiikki- ja solvauskampanjat ovat tuttuja. Kun niistä on puhunut julkisuudessa, reaktiot ovat olleet tyyliä: “ammatinvalintakysymys”. Ehkä aihe nyt alkaa kiinnostaa.

Tuohtuneena kirjoitettu palaute saattaa sisältää ärräpäitä, mutta olla silti perusteltua.

Joka tapauksessa kaikilla on syytä huolestua, sillä vihamielisten viestien tulva ei voi olla vaikuttamatta. Se vaikuttaa poliitikkoihin ja se vaikuttaa toimittajiin. Sitä alkaa helposti varoa mitä sanoo, ja se nimenomaan on kampanjoinnin tavoite.

Mutta missä menee aggressiivisen ja asiallisen palautteen raja? Kaikkea vallankäyttöä tulee voida arvioida kriittisesti. Tuohtuneena kirjoitettu palaute saattaa sisältää ärräpäitä, mutta olla silti perusteltua. Ainakin itselläni moni ihan asiallisesti päättynyt viestittely on alkanut palautteesta, jossa on ollut toinenkin kirosana. 

Liian herkkähipiäinen ei saa olla, mutta tahallista häirintää ei myöskään saa sietää. 

Väritoimittajat

Monien mielestä toimittajien pitäisi olla täysin neutraaleja, hajuttomia ja mauttomia. He eivät saisi tunnustaa mitään väriä, eikä heillä saisi oikeastaan olla edes omia mielipiteitä. Tämä on tietysti mahdotonta, totta kai asioita aktiivisesti työkseen seuraavalla ihmisellä on mielipiteitä, jopa jonkinlainen maailmankäsitys. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei hän toimittajana noudattaisi alan eettisiä periaatteita ja journalistin ohjeita.

Kun juttu ei miellytä, se on helppo sivuuttaa vetoamalla toimittajan poliittisiin mielipiteisiin

Usein onkin kyse siitä, että kun juttu ei miellytä, se on helppo sivuuttaa vetoamalla toimittajan tai jopa hänen opettajansa poliittisiin mielipiteisiin. Silloin ei tarvitse kyseenalaistaa omia mielipiteitään.

Toki vanhana tutkijana ja vähän toimittajan töitäkin tehneenä tunnistan ennakkoasenteiden ansan. On todella helppo nähdä aineistosta vain omia ennakkokäsityksiä tukevat havainnot ja sivuuttaa muut. Sitä varten tutkijoita koulutetaan ja mentoroidaan noudattamaan kurinalaisesti työmenetelmiä, joihin omat mielipiteet vaikuttavat mahdollisimman vähän. Lopuksi tulokset vertaisarvioidaan ennen julkaisua. Toimittajien työmenetelmät eivät ole yhtä jäykkiä, mutta tavoite on sama.

Agendavaltaa

Median tärkeintä vallankäyttöä ei ole se, mitä sanotaan vaan se, mistä sanotaan. Julkisuuden valokeilaan ei mahdu montaa asiaa kerralla. Kun yksi aihe nousee pinnalle, siihen tarttuvat kaikki toimittajat. Tuloksena on Mauno Koiviston sopuleiksi kutsuma ilmiö. 

Poliitikot yrittävät pelata mediaa heittämällä julkisuuteen “Rapalan vieheitä”.

Agendavallalla on väliä, sillä vaalien alla median nostamat aiheet määrittelevät vaalikeskustelun teemat. Esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa vanhustenhoidon ongelmat veivät mediatilan, ja muita teemoja oli todella vaikea nostaa julkiseen keskusteluun.

Toki poliitikot yrittävät pelata mediaa heittämällä julkisuuteen “Rapalan vieheitä”, kantoja, joihin toimittajien on pakko tarttua kuin hauki vaappuun. Samalla kaapataan mediatilaa omalle puolueelle, pois muiden puolueiden teemoilta.

Perussuomalaisten ensimmäisten jytkyvaalien vaaliohjelman kulttuuripoliittinen osuus on hyvä esimerkki onnistuneesta Rapalan vieheestä. Sen kauhistelu hallitsi mediatilaa vaalien alla monta päivää. Vaalien jälkeen Timo Soini myönsi, että ohjelman kulttuuripolitiikka oli tarkoituksella kirjoitettu provosoivaksi.

Salaista valtaa

Kun todellisuus ei vastaa omaa maailmankuvaa, todellisuudessa tai ainakin siitä kertovassa mediassa täytyy olla jotain vikaa. Politiikan laidoilta kuulee väitteitä, että joku käskyttää tiedotusvälineitä antamaan valheellisen kuvan maailmasta. Tedotusvälineet ovat esimerkiksi kulttuurimarxistien tai NATOn informaatiovaikuttajien tai punavihreiden mädättäjien tai suurpääoman tai George Soroksen tms kontrollissa.

Väitteitä median korruptiosta levitetään myös tarkoitushakuisesti. Riippumaton media on keskeinen osa liberaalia demokratiaa. Jos ihmiset saadaan epäilemään median riippumattomuutta, se heikentää demokratiaa. Mielipiteiden muokkaus on paljon helpompaa, kun kukaan ei enää tiedä, mihin tietoon voi luottaa, ja pian totuus on vain mielipidekysymys. Silloin omiin ennakkoasenteisiin sopiva valhe on uskottavampi kuin omien mielipiteiden kyseenalaistamista vaativa totuus.

Jos ihmiset saadaan epäilemään median riippumattomuutta, se heikentää demokratiaa.

Salaliitoissa on se käytännön ongelma, että ne ovat hyvin työläitä. Täytyy luoda organisaatio, joka päättää ja kertoo päätoimittajille, miten mistäkin asiasta tulee kirjoittaa. Kuka päätökset tekee, ja miten toiminta rahoitetaan? Esimerkiksi Venäjällä suuret tiedotusvälineet on otettu valtion ohjaukseen, ja pienet on peloteltu pysymään ruodussa. Se on vaatinut paljon rahaa, poliittisia päätöksiä ja peri murhattua toimittajaa. 

Jos joku tosiaan salaa kontrolloi Suomen tiedotusvälineitä, miksi Suojelupoliisi tai muut viranomaiset eivät puutu kansallisen turvallisuuden vaarantavaan infomaatiovaikuttamiseen? Mikä mekkala Yhdysvalloissa nousi 470 venäläisestä some-tilistä, joilla vaikutettiin vuoden 2016 presidentinvaaleihin.

Jos Suomessa oikeasti vaikuttaisi näin mahtava, mediaa ja turvallisuusviranomaisia kontrolloiva salaliitto, tuskinpa olisimme koskaan mistään MV-lehdestä tai Magneettimediasta kuulleetkaan.

Lukijoiden valtaa

Sitä julkaistaan, mitä halutaan lukea, on toimivaa markkinataloutta, mutta onko se hyvää journalismia? Aina ihmiset eivät halua lukea totuutta. Rumin esimerkki tästä on Iso-Britannian tabloid-lehdistö, joka ei anna tylsän totuuden haitata myyntiä. Jos lööppiin sopivaa julkkisjuorua ei ole, se keksitään. Jos tabloidien lukijoilla on ennakkoluuloja esimerkiksi Euroopan Unionia kohtaan, niitä ruokitaan vaikka keksityillä direktiiveillä. EU:lla kun ei ole tapana haastaa lehtiä valheesta oikeuteen.

Jos media kirjoittaa vain sitä mitä lukijat haluavat lukea, kuka kertoo uutiset, joita emme halua kuulla? 

Lukijoiden ennakkoasenteita palveleva journalismi on tuttua myös Suomessa. Tai kuten Paavo Lipponen on todennut: “Kauna myy.” Lukijat tykkäävät ja lukevat, kun kolumnissa ilkutaan esimerkiksi kansanedustajien lomille, vaikka politiikkaa työkseen seuraavat toimittajat vallan hyvin tietävät, ettei istuntotauko ole mitään lomaa. 

Jos media kirjoittaa vain sitä mitä lukijat haluavat lukea, kuka kertoo uutiset, joita emme halua kuulla? Esimerkiksi monet britit ovat autuaan tietämättömiä muiden EU-maiden Iso-Britannian puolesta maksamista EU-maksuista. Sen ei britti-tabloidien toimituksissa ole uskottu kiinnostavan lukijoita yhtä paljon kuin vaikkapa omasta päästä keksityt muista EU-maista tulleiden maahanmuuttajien työttömyysluvut. No, nyt niistä maksuista sentään päästään, eikä suomalaisten veronmaksajien ~140 miljoonan euron avustus köyhälle Iso-Britannialle enää Brexitin jälkeen hierrä talousarviossa.

Tagged with: ,
One comment on “Riippumaton media
  1. quasiminus says:

    tuo media on yksi kirosana mikä on tullut tuolta usa:n puolelta tutuksi vuosien aikana.

    ehkä yhden ohjeen voi antaa kaikille. pitäisi vähän kyseenalaistaa asiota, ja erityisesti ne omat ja luotettavat näkemykset ja lähteet.

    median joukkoon on jo pesiytynyt mätiä munia, joita jo kehottaisin välttämään kuin ruttoa. yksi näistä on rupert murdock henkilön omistama media-imperiumi ympäri maailman, ja onko just hänen mediat sotkemassa britanniaa.

    usa:han on pesiytynyt pahalaatuinen oikeistomedia jonka pääasiallinen tehtävä on enää puolustaa trump:ia. näistä vielä johtava on fox news jonka yllätäin omistaa rupert murdock. itse olen alkanut verrata usa:n oikeiso-mediaa jo neuvosto-mediaan. ainakin teho on syvempi. neuvostoliitossa tiedetteen jollakin tasolla että media oli järkätty mutta usa:ssa voi tulla illuusio että media toimii joka on propagandan levittäjille unelma.

    asia liittyy “confirmation bias” asiaan, on muitakin mutta kehotan kaikkia lukemaan asiasta edes pikaversion.

    https://en.wikipedia.org/wiki/Confirmation_bias

    en tiedä mitään hyvää yleisratkaisua medialle mutta vapaata media tarvitaan myös jatkossakin. ehkä yksi on että medioiden ei pidä puolustaa toisiaan siinä tilanteessa jos aletaan tietoisesti harhaanjohtaamaan yleisöä.

    ja vielä yleisenä varoituksena, propaganda voi hyvin ja eikä kaihda keinoja. ongelma voi olla yllättävän lähellä.

Leave a Reply to quasiminus Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.