Vox populi, vox Dei

(Kansan ääni on Jumalan ääni.)

Populismi on viime vuosina noussut sekä globaalina poliittisena ilmiönä että lyömäsanana. Mitä tahansa äänestäjien kosiskelua on alettu haukkua populismiksi, ei vähiten populistien toimesta.

Mutta mitä populismi on? Se tuntuu unohtuneen. Populismin kritiikki on onttoa, jos ei vaivaudu pohtimaan, mitä se oikeasti on.

Suomalaisen populismin lähdeteoksena voi pitää viimeisen kotikutoisen populistin, Timo Soinin gradua vuodelta 1988, joka käsittelee Soinin poliittisen kodin, SMP:n kesyyntymistä menestyksen ja vastuun myötä. Moni voi pitää Timo Soinia jäävinä tutkimaan populismia, mutta hänen gradunsa tarjoaa lukemisen arvoisen näkökulman Suomen poliittiseen historiaan.

Suomalaisesta populismista on mahdotonta keskustella mainitsematta Veikko Vennamoa ja hänen perustamaansa Suomen Maaseudun Puoluetta. CC BY SA 3.0 Pertti Toukkari.

Soini käyttää populismista Peter Wilesin määritelmää vuodelta 1969. Alkuperäisjulkaisua Ionescun ja Gellner kirjasta Populism ei löydy verkosta, ja paperikirjasta näyttää hintojen perusteella tulleen keräilyharvinaisuus. Wilesin määritelmästä keskustellaan edelleen, Soinin valinta vaikuttaakin varsin onnistuneelta.

Peter Wilesin populismin määritelmän ongelmana on sen laajuus ja moninaisuus, hän antaa populismille yhteensä 24 määritettä poikkeuksineen. Tai kuten Marco d’Eramo toteaa, on helpompi luetella, mikä ei ole populismia. Soini on joutunut tiivistämään paljon, ja minä tiivistän siitä vielä lisää:

  • Hyve asuu tavallisissa yksinkertaisissa ihmisissä
  • Johtaja, jolla on mystinen kontakti kansaan
  • Moraali on tärkeämpää kuin poliittiset ohjelmat
  • Liike ennemmin kuin puolue
  • Anti-intellektualistista
  • Anti-establishmenttia
  • Ei luokkasotaa eikä väkivaltaa
  • Sympatisoi pienyrityksiä
  • Vihamielinen rahamiehille
  • Uskonnollista
  • Vihamielistä tiedettä ja tekniikkaa kohtaan
  • Nostalgista menneisyyden ihannointia
  • Isolationistista ja anti-imperialistista
  • Jonkin verran taipuvaista lievään rasismiin
  • Kesyyntyy helposti menestyksen myötä.

Wilesin määritelmä näyttäisi suurelta osin pätevän myös nykyisiin populistisiin liikkeisiin.

Sana populismi tulee latinan sanasta populus, kansa. Populismi tarkoittaa siis kirjaimellisesti kansan valtaa. Kuulostaa hyvältä, mikä siis on ongelma? Politiikassa sanoja ei kannata ottaa kirjaimellisesti, sillä ne saavat uusia merkityksiä, esimerkiksi myös kansandemokratia tarkoittaa kirjaimellisesti luettuna kansan valtaa.

Suhtauduin aiemmin populismiin myönteisesti. Populismi tarjoavaa äänestäjien tyytymättömyydelle demokraattisen tavan purkautua mellakoinnin asemesta. SMP:n vaalivoitot pakottivat ”vanhat puolueet” katsomaan peiliin ja uudistumaan.

Valtaan päästyään populistit ovat keskittyneet purkamaan liberaalin demokratian rakenteita, jotka antoivat heille mahdollisuuden nousta valtaan.

Siinä missä Veikko Vennamon populismi oli vielä kansanomaista ja kotikutoista, nykymaailman populistiset liikkeet edustavat laskelmoivaa valtapolitiikkaa. Populismista on tullut vallan väline. Esimerkiksi Unkarin valtapuolue Fidesz oli alkuaan liberaali liike, jonka Viktor Orbán muutti populistiseksi, kun unkarilaiset olivat kyllästyneet poliitikkojen kyvyttömyyteen ratkaista maan ongelmia. Ajoitus osui nappiin, Fidesz nousi valtaan ja Orbán on sen jälkeen purkanut Unkarin median, yliopistojen ja oikeuslaitoksen riippumattomuutta ja muuttanut vaalijärjestelmää pysyäkseen vallassa.

Viime vuosina populistit ovat nousseet valtaan monessa maassa, ja viimeistään se on saanut minut kriittiseksi populismia kohtaan. Valtaan päästyään populistit ovat keskittyneet purkamaan liberaalin demokratian rakenteita, jotka antoivat heille mahdollisuuden nousta valtaan. Liberaalin demokratian ideana on, että äänestäjät pystyvät vaihtamaan vallanpitäjät mahdollisimman kivuttomasti. Tämän populistit ovat valtaan päästyään pyrkineet estämään mm. ottamalla haltuunsa tiedotusvälineet, yliopistot ja tuomioistuimet. Jos riippumatonta mediaa ei ole pystytty ostamaan tai sensuroimaan hiljaiseksi, se on leimattu valeuutisiksi, joihin ei voi luottaa.

Valtaan päästyään populistit ovat eri maissa toteuttaneet politiikkaa, joka on päinvastaista omien arvojeni kanssa: vanhoillista, nationalistista, eristäytyvää, tieteenvastaista, vastakkainasettelevaa ja yksinkertaistavaa. Ihmisten moninaisuus ja moniarvoisuus nähdään uhkana, erilaisuus vihollisena. Nykypopulismi vetoaa ihmisten alhaisimpiin tunteisiin, pelkoon ja vihaan. Ongelmat projisoidaan ulkopuolisiin ja vähemmistöihin, maahanmuuttajiin, soroslaisiin, gülenisteihin, romaneihin, meksikolaisiin, muslimeihin, juutalaisiin, kristittyihin, seksuaalivähemmistöihin, EU:iin, ulkomaiden agentteihin, … Kun ongelmat tulevat ulkoa, itseään, omia arvojaan ei tarvitse kyseenalaistaa, omaa toimintaa ei tarvitse muuttaa. Helppoa.

Jos äänestäjät kokevat jääneensä poliittisen järjestelmän ulkopuolelle, populismin kannatus nousee.

Kun vähemmistöt eivät riitä, luodaan keinotekoisia vihollisia, salaliittoja. Minua jaksaa yhä uudelleen hämmästyttää, miten moni ihan järkevä ihminen uskoo jonkin Bildenbergin tai Soroksen tai väestönvaihtoviraston kontrolloivan maailmaa. Jo pelkästään tällaisten salaliittojen vaatima byrokratia tekee niistä mahdottomia, ellei Helsingin keskustassa sitten tosiaan ole salaista korttelia, jossa salaliiton paikallisviraston toimihenkilöt oikeasti päättävät asioista. 

Silti populismia tarvitaan, kohtuullisessa määrin. Se on hyvä muistutus siitä, mistä valta liberaalissa demokratiassa tulee, kansalta. Jos äänestäjät kokevat jääneensä poliittisen järjestelmän ulkopuolelle, populismin kannatus nousee. Se on hyvä varoitus. Populismi tarjoaa poliitikoille myös hyvän peilin, ettemme sortuisi itse samoihin keinoihin vaalimenestystä tavoitellessamme. Populistin kanssa ei kannata kilpailla populismissa, siinä pelissä ei voi voittaa. Tai sitten muuttuu itse populistiksi.

Tagged with:
One comment on “Vox populi, vox Dei
  1. Sonofhades says:

    Toisaalta kun seuraa kotimaista mediaa, niin on aika vaikea löytää uutista, jossa käsiteltäisiin Kokoomusta kriittisessä valossa tai Kokoomuksen oppositiossa ollessa hallituksen aikaansaannoksia positiivisessa valossa. Esim. nykyhallituksen nostaessa köyhimpien etuuksia, media kirjoitti asiasta, että “Kela nostaa…” ikään kuin KELA hyvää hyvyyttään vaan on päättänty nostaa tukia. Että ihan kotimaasta näyttää löytyvän mediaa, jonka luotettavuus uutislähteenä alkaa lähestyä nollaa. Jos perinteinen media muuttuu yhden puolueen propagandavälineeksi, silloin valemedialle löytyy tilausta kansan parissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.